Löysin netistä aivan ihanan miehen. Meillä on samanlainen huumorintaju ja muutekin juttu luistaa. Kaksikuukautta makuuhuoneenpuolella meni tosi mahtavasti, mutta nyt hän ilmoitti ettei ole enään haluja haluaa vai olla ystävä. Tämän olen kokenut jo kerran aikaisemmin. Olen aivan loppu en kaipaa elämääni muuta kuin edes vähän hellyyttä ja aikuisen miehen. En jaksa enään laittaa profiilia, mitä teen?
apua, mies ei halua muutakuin ystävyyttä
yksinkö taas
111070
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ensimmäinen vinkki: Netistä ei kannata seuraa ettiä. Kokemusta on, ennemmin haen seurani livestä.
Käy vaikka tansseissa tai baareissa tai hommaa uusi harrastus ja mene rohkeasti juttelemaan uusille ihmisille. Tommosessa miehessä on turha roikkua. Seksiähän sieltä netistä lähinnä haetaan, ei muuta.
Itse ainakaan en edes heti viitsi uuden tuttavuuden kanssa sänkyyn hypätä. Ensin treffaillaan ja sitten kun siltä tuntuu siirrytään kamarin puolelle
Aloittaja on vain sattunut törmäämään väärään ihmiseen siellä netissä. Myös netistä voi löytää oikean rakkauden ja elämänkumppanin, sehän on vain yksi tapa muiden joukossa tutustua ihmisiin. Tämän voin kertoa sekä omasta että monen tuttavan kokemuksesta. Kaikkihan eivät ole samoin tarkoitusperin liikkeellä, ei netissä eikä baarissa tai muuallakaan.
Aloittajalle: älä luovuta, kyllä se oikea sinunkin kohdallesi varmasti vielä osuu :) Ehkä sinun pitää vain hiukan tarkistaa hakukriteereitäsi...?
Oliko matkarakkaus?
- mies kyllästyi reissaamaan?
Ottiko mies oman profiilin pois lyhyen seurustelun aikana?
- miehellä haku päällä koko ajan?
Luultavasti sinussa on jotain mistä mies ei sinussa tykkää (ei välttämättä edes mikään iso asia). Miehet eivät vaan saa negatiivisia asioita sanottua ja on "helpompi tapa" sitten erota ystävinä. Toisaalta parempi erota nyt kuin myöhemmin yhteisestä kodista.
Mies on luultavammin nettiriippuvainen, ja etsii aina vaan uusia naisia netistä. Luultavasti haku on ollut päällä koko seurustelunne ajan. Kannattaa nyt vaan ihan suosiolla antaa miehen mennä, sillä tapojaan tuskin enää muuttaa. Minäkin olen sitä mieltä, että netistä hakevat itselleen seuraa jotenkin epäonnistuneet ihmiset. Joillakin voi olla fyysisiä rajoitteita, jotka ei mielestäni ole niin pahoja kuin nämä henkiset ongelmat. Haetaan jollain ihmeen mallilla pientä ja siroa naista, kun äijä on itse niin pieni ja mitätön. Haetaan kaunista ja edustuskelpoista, koska tarvitaan edustukumppania..ja sitten se suurin osa hakee todellakin ja ainoastaan seksiä.
totta ... sillä kaikki maailman ihmiset ovat "jotenkin epäonnistuneita ihmisiä" - aivan kuten myös jotenkin onnistuneita. Niin sinä kuin minä :-)
ja nettiriippuvainen kuten oma mieheni on. Hän on jäänyt kiinni näistä nettijutuistaan, on esittänyt poikamiestä polleana useammalle. Aina yksi loppuu ja toinen alkaa, kieroilee minkä kerkiää.
Oliko mies julmetun komea? Jos, niin hänellä riittää varmasti vientiä, eikä halua sitoutua vaan lentää seuraavaan kukkaan.
Joskus kannattaa kiinnittää huomiota muuhunkiin kuin ulkoisiin ominaisuuksiin, tai ettei painota niitä liikaa. Jospa ensi kerralla käytät sen ensimmäiset 2kk tutustumiseen(keskusteluun ja yhdessäoloon), etkä sänkyleikkeihin. Siinä ajassa varmasti selviää mikä mies on todella luonteeltaan, ja jos on ollut vain seksin perään niin on kaikonnut hyvinkin pian.
Tuntuu että elämä näillä deittisivuilla menisi seuraavanlaisesti: Komeille ja kauniille tämä on paratiisi, he poimivat täältä haluamansa yksi toisensa jälkeen. Muut ihmettelevät miksi eivät kelpaa. Kun ne alfaurokset ovat saaneet haluamansa, he lemppaavat naisen pihalle, jolloin nämä naiset palaavat tänne valittamaan kohtaloaan. Ja ei kun uusi hakemus naiselta peliin: "180cm/80kg, tumma..." :)
Minäkin haluaisin ensin tutustua henkisesti ja vasta sitten siirtyä fyysiseen puoleen. Kokemuksesta vaan sanon ettei se(kään) ole hyvä tapa jos seksi on yhtään tärkeä alue elämässä.
Seksiä ei pidä ylikorostaa mutta ei myöskään päinvastoin.
Totta, seksi on tärkeä ja iloinen asia! :)
Se vain tuntuu olevan myöskin se arkipäiväisin asia nykyään. Ennen tutustuttiin ja sitten harrastettiin seksiä, nyt harrastetaan seksiä ja sitten vasta sanotaan käsipäivää.
Eikä siinä mitään, jokainen tyylillään. Mutta ei pidä itkeä kerta toisen jälkeen, jos ei opi niin täytyy edes kantaa vastuunsa valittamatta.
Eli oletko itse tuollainen alfa-uros tapaus vai mistä noin varman oloinen mielipide asiaan? Niissä julmetun komeissakin kun on eroja.
Siinä mielessä omakohtaisia kokemuksia ettei minulla ole mitään jakoa kun en ole tuollainen alfa-uros :)