Millaisia vaatimuksia

Oli vaikea keksiä mitään, kun aloin tosissani miettiä, mitä tuo olisi vaatinut. Jotakin nyt kuitenkin sentään löytyy.

Yhdessä vaiheessa mies esitti, että on pakko muuttaa hänen kotimaahansa, perusteena mm. se, että hän ei saa Suomesta töitä helposti, kun taas minä kielitaitoisena saisin kyllä työtä hänen kotimaastaan, jos ylipäätään haluaisin työtä tehdä. Hän pystyisi meidät siellä elättämäänkin kevyesti, vaikka olisi lapsiakin lauma. Tästä on sitten keskusteltu erinäisiä kertoja. Edelleen harkitaan, muutetaanko sinne väliaikaisesti kun/jos perheeseemme joskus tulee kolmas jäsen. Itse tykkäisin olla siellä, kun en kuitenkaan tekisi töitä vaikka olisin Suomessakin, siis äitiysloman ajan ja ehkä vähän pidempäänkin. Tätä mies ei enää suoranaisesti vaadi. Sen sijaan hän on vaatinut minua lupaamaan, että joskus muutamme hänen kotimaahansa. Ja olen siis myöntynyt. Tällä hetkellä suunnitelma on seuraavanlainen: lapsen syntymän jälkeen pariksi vuodeksi, sitten takaisin Suomeen (en suostu siihen, että lapseni menettäisi suomalaisen koulutuksen) ja sitten "eläkepäiviksi" Afrikkaan, siis kun ei enää ole alaikäisiä lapsia.

Mitä minä taas olen vaatinut.. Minä vaadin, että mies tulee Suomeen, ja tulihan se. Hänen äidillään on 8 lasta, minun äidilläni vain kaksi, joten prosentuaalisesti menetys on pienempi hänen äidilleen ;) - ihan oikeasti, tästä on keskusteltu. (Otaksun että tähän tulee nyt useampi vastine koskien sitä, miten vastahakoista Suomeen tulo muka voi olla.. mutta kyllä se toisille on.) Taisi muuten olla toissapäivänä kun mies viimeksi ehdotti, että myydään tämä asunto ja rakennetaan Välimeren rannalle juuri sellainen kuin minä haluan..

Eipä ole meillä taidettu sitten ihmeempiä vaatia. Tupakoinnin mies lopetti ihan itse ennen häitä, kun tiesi etten tykkää. Olisin sitä varmaan alkanut vaatia myöhemmin.. Vastoin yleisiä ennakkoluuloja, mies ei ole vaatinut kääntymään muslimiksi eikä luopumaan sosiaalisesta elämästäni ;) Toki jos viihtyisin baareissa yömyöhät, varmaan vaatisi muuttamaan tapoja. Niin juu, sen verran vaadin myös, että pitää keskustella minun kanssani ennen kuin lähettää rahaa perheelleen.

että oisko joyain mitä oltaisiin vaadittu puolin tai toisin ja hämmästyin itsekin mutta hän ei ole koskaan vaatinut minulta mitään, enkä minä häneltä. Perus asioita ei tarvitse vaatia ne on tullut luonnostaan, meillä on yhteinen hyvä elämä sulkematta pois sitä että molemmat olemme aikuisia ihmisiä, joilla on myös oikeus tiettyyn vapauteen ja "omaan elämään". Ehkä juuri tämän vuoksi olemme jo 10 vuotta eläneet yhdessä ilman mitään ongelmia tai hankaluuksia. Toisia kunnioittaen ja rakastaen ilman vaatimuksia niin hyvä tulee, kuten joku viisas on joskus sanonut: Rakastakaa, rakastakaa, rakastakaa sillä mikään muu ei ole mitään.

Hmm. Lapsesta:

Ainakin mina "vaadin" etta lapsi myos kastetaan ja miehelle se sopi hyvin, koska muksu on myos "puoliksi" miehen uskontoinen (ja uteliaille tiedoksi, siita ensimmaisesta mieleentulevasta eli islamista ei ole kysymys talla kertaa:).

Niin ja, koska asumme nyt miehen kotimaassa talla hetkella, mies halusi lapselle ensimmaiseksi taman maan kansalaisuuden koulutuksen ja muiden etujen vuoksi. Minusta se on jarkevaa. Myohemmin toivottavasti lakien muuttuessa pienokainen saa myos suomen kansalaisuuden, silla talla hetkella vain Suomi hyvaksyy tayden kaksoiskansalaisuuden ja miehen maa sen sijaan ei. Matkustamisen kannalta EU-passi olisi helpompi ja koska joudumme ravaamaan siella sun taalla, saattaa olla etta pakosta joudumme hylkaamaan toisen kansalaisuuden ja ottamaan tilalle suomen kansalaisuuden. Minulle tuo sopisi viela paremmin. :)

Mies haluaa ehdottomasti etta lapsi saa mahdollisimman hyvan koulutuksen ja menee esikouluilemaan jo neljavuotiaana. Mikas siina, vaikka toki olisin halunnut lapselle ns. pidemman lapsuuden kotona. Silti han joutuisi eri asemaan muihin lapsiin nahden jos mina jarruttelisin kouluunmenoa vuosilla.


Mitas muuta? Suhteesta:

Mies toivoi etta pitaisin koko ajan sormuksiani ja muita koruja joista tunnistaa naidun naisen. Mukava toteuttaa moinen vaade. :)

Mies haluaa etta olen kotona lapsen kanssa mahdollisimman kauan ja olen taysin samaa mielta. Monissa tapauksissa se vain ei ole mahdollista jo rahallisesti.

Välillä hieman motkottaa siitä, että olisihan se ihan kiva jos minäkin tekisin joskus ruokaa.. Tähän olen kyllä tarttunut..nykyisin useana, eli yli yhtenä :), päivänä viikossa teen jotain ruokaa.

En mä keksi muuta.

Äh..joudun myöntämään olevani, ehkä, itse hieman "pirttihirmu" -tyyppiä..

Olin alussa niin vainoissa kaikista mahdollisista "kulttuurien törmäykseen" liittyvistä asioista, että ollaan silloin jo selvitetty tosi paljon asioita; uskonto, vaatetus, lasten kasvatuksesta, vierailuista, tavoista, juhlista, lomista, töistä, rahoista, uskollisuudesta, väkivallasta... you name it.. Eihän asioiden puhuminen välttämättä mitään meinaa, mutta tähän asti ainakin homma on pelittänyt ihan nappiin :)

Piti todella aivan miettiä tuota vaatimusasiaa ja tulin siihen tulokseen ettei meistä kumpikaan kyllä mitään ole toiselta vaatimalla vaatinut, enemmänkin kutsuisin niitä pynnöiksi.
Noh, okei, minä olen vaatimalla vaatinut miestä pukeutumaan mustiin mummoni hautajaisissa, vaikka heillä tapana onkin pukeutua hautajaisissa valkoisiin. Ja mies on vaatimalla vaatinut joskus mua lähtemään kuntosalille. Tämä sen takia että jokainen päivä/viikko/kuukausi maksaa ja hän on se, joka toistaiseksi maksaa.

Mies haluaa että lapset kasvatetaan muslimeiksi ja näin ollen myös ympärileikataan, mutta tämän asian käsittely on vielä kesken eikä siitä olla päästy yksimielisyyteen. Minä olen pyytänyt että tulevat lapsemme saisivat koulutuksensa Suomessa. En pidä ajatuksesta, että omat lapseni kävisivät koulunsa jossakin yksityisissä hienostokouluissa ulkomailla. Suomen koulutusjärjestelmä on muutenkin erittäin toimiva ja hyvä. Tästäkään ei olla vielä päästy yksimielisyyteen.

Mitäs muuta... Mies on tosiaan pyytänyt mua viettämään ramadania kanssaan alkoholin ja tupakan osalta ja siihen olen suostunut (2 ramadania takana). Vaatetuksesta tms. ulkonäköasioista ei oo koskaan tullut mitään vaatimuksia enkä kovin helpolla sellaisia hyväksyisikään. Mies kyllä luottaa mun omaan arvostelukykyyni niin täällä Suomessa kuin hänen kotimaassaan vieraillessa.

Vaikka kuinka yritän miettiä niin ei mulla kyllä tule mitään muuta mieleen. Minä siivoan, sillä se on mun lempiharrastukseni. Sitä mies ei ole koskaan vaatinut. Ulkona käydään yleensä aina yhdessä, joten siitä harvemmin tulee mitään ongelmia. Luulen kyllä, että jos tapanani olisi viettää paljonkin aikaa baareissa tyttöporukalla, mies pyytäisi sitä vähentämään, koka hän ei käy itsekään ulkona juuri koskaan ilman minua.

Eipä meissä niin järkyttävän suuria eroja ole ollut, että olisi kummankaan tarvinut alkaa vaatimaan mitään erityistä ja isompaa. Suurista päätöksistä asuinpaikka eli Suomi, Samoa, Uusi Seelanti, Havaiji kallistui Suomeen, koska kuten Meirami, minä olen äitini ainoa lapsi, kun taas miehellä on neljä sisarusta. Tosin miehen vanhemmat pyytävät ja kevyesti painostavatkin meitä muuttamaan Havaijille. En ole suostunut. Eläkepäiviksi muutamme Samoalle.

Suurimmat muutokset elämään on tuonut lapsi. Elämme klisheisesti lapsen ehdoilla ja se tarkoittaa sitä, että asioita suunnitellaan pitkällä tähtäimellä lapsen etua ajatellen. Tällä hetkellä näyttää siltä, että lapselle on hyvä kasvaa Suomessa ja saada suomalainen, laadukas koulutus.

Jos samat koulutuspalvelut olisivat tarjolla Samoalla ja jos matkustaminen sujuisi beam me up, Scotty -tyylisesti, niin asuisimme ehdottomasti Samoalla, sillä elämänlaatu noin muutoin on Samoalla ihan toisissa sfääreissä Suomeen verrattuna.

Lähestulkoon aina kun olemme viettämässä iltaa jossain missä on karaokea, niin miekkoseni (ja tätänykyä jo hänen kaverinsakin) vaativat minua laulamaan ja tämä on siis pelkkää kiusaa, sillä he kaikki tietävät, että minä en ikimaailmassa ole laulanut tai tule laulamaan yhtään missään. Ainakaan yksinäni. Tai noh, viidennellä luokalla oli pakko laulaa luokan edessä yksin -voi sitä turmion päivää... Toisinsanoen siis kietäydyn suostumasta näihin vaatimuksiin.

Minä taas sitten vaadin häntä pukeutumaan ja käyttäytymään korrektimmin tietyissä tilanteissa. Hänella tuntuu olevan turhan voimakas luontainen taipumus hakeutua huomion keskipisteeksi ja vaadin häntä taistelemaan tätä taipumusta vastaan. Joskus hän jopa myöntyy näihin 'huumorintajuttomiin' vaatimuksiini.

Olen sellainen Nicole Kidman laiha ja kalpea ja kävin säännöllisesti polttamassa nahkaani solariumissa, niinkuin se lievästi punatukkaiselta onnistuu...

Mieheni astui mukaan kuvaan ja pyysi minua lopettamaan. Hän sanoi fanittavanasa juuri Nicole Kidman tyyppistä viileää kauneutta ja kysyi miksi välttämättä haluan olla erinäköinen kuin miksi olen syntynyt.

Se tuntui järkevältä ja nykyään olen viileä ja valkoinen, kesät talvet. Mutta onpa terve olo :-)

Puolisoani pyydän joskus puhumaan ja nauramaan hiljempaa, hän on varsinainen ilopilleri ja loistava seuramies. Ehdotin, että riittää jos hän viihdyttää pyötäseuruettaan eikä koko ravintolaa... ;-)

Minun miehelläni ei oikeastaan mitään erityisiä vaatimuksia ole ollut, ainakaan vakavia.
Vain yksi tulee mieleen, eikä se mikään kovin vakava asia ole, vaikkakin välillä hieman vaikea toteuttaa.

Eli ihan yleisestä kämpän siisteydestä on ollut kyse. En ole koskaan todellakaan mikään sottainen henkilö ollut, siivoilen usein ja tykkään että on puhdasta. Mutta hänen mielestään kämpässäni on liian sekaista :-) En sitä oikein aluksi käsittänyt, mutta kun kävin hänen kotonaan, käsitin välittömästi.
Eli ei mitää kummosia, olen koittanut pitää kamani hieman tarkemmassa järjestyksessä, yleensä ongelmana on ollut tuo, että tavaroita ja vaatteita jää pitkin poikin. Mutta pölystä ja liasta olen aina ollut tarkka. Eipä tuo minua haittaa, että on siisti mies, pikemminkin päin vastoin, sehän on tosi hyvä asia miehessä, kun on jotain aivan muutakin nähnyt... Hyh! Ja kivahan se on, että koti on puhdas.

Miehellä ei oikeastaan juurikaan ole mitään pahoja tapoja, mutta kun hän suuttuu, mökötys saattaa kestää paljon kauemmin kuin itselläni. No, siitäkin ongelmasta ollaan lähes päästy eroon, kun keskusteltiin siitä.

Kotia pitäisi hoitaa ja ahkera pitäisi olla, kavereiden nähden ei saisi paljastella (kotona saa juosta alasti, vaikka oisi verhot auki niinhän tuo itsekin tekee kunnes vilu tulee;D) ja meikata pitäisi (tuo oli alussa nyt se on se ja sama)

Tietysti nyt on vaatinut, että lopettaisin baarissa juoksemisen (siihen on syynsä mutta ei niistä tässä... Aiemmin on ollut hyvinkin suostuvainen ja ainahan tuo sanoo mutta ei sitä vielä tällä iällä).

Muslimiksi houkuttelee kääntymään, tietysti se kuuluu siihen "lähetystyöhön" mutta kun ei itseä hoksita eikä muutenkaan ole uskonasiat nyt päällimmäisenä... Mies ei muutenkaan ole paras käännyttämään enkä edes puhu hänen kanssaan uskonasioista syvemmin.

Hänen kaverinsa kanssa on monet kerrat rupateltu kristinuskosta ja islamista (kaveri on Raamattuakin lukenut eikä tietääkseni ole käännyttänyt vaimoaan. Muutenkin on paljon suvaitsevaisempi muita uskontoja kohtaan, ja mikä tärkeintä, on ollut Suomessa pitkään ja osaa kieltä paremmin. Ei tule mitään väärinkäsityksiä kun voi sanoa juuri sillätavalla kun tarkoittaakin lähes kaikesta... mutta mikään harras muslimi ei ole, paljolti tutkii omaa uskontoaan joskus heittää jonkun netti osoitteen missä voisin käydä Koraanin oppineita kuuntelemassa, jos minua kiinnostaisi (ja tietää varsin hyvin, että ei kiinnosta))

Kaikelle on kyllä perustelut löytyneet, kotityöt pitää jonkun tehdä ja kun mies ei kerkiä se olen minä (kyllä mieskin kukat kastelee ja tekee muuta pientä mutta minä ten viikkosiivouksen ja hoidan pyykin).

Peittävästä pukeutumisesta... No, se on selvä asia, että en mineissä juokse.
(Ellet sitten ole muuta kuullut viime lauantailta, toivottavasti et, nimittäin, jos olet, niin kyllä mieskin saa sen kuulla.... Sillä vaan kun tiesit sen toisenkin jutun A:n kertomana ja sehän on jo levinnyt ympäri pitäjän, jos ei se, niin se toinen juttu ja sitten on vielä yksi toinen, mikä ei ole edes totta (ellei sitten mies ole keksinyt sitä säikytelläkseen)menipä monimutkaiseksi ovat kyllä juoruämmiä).

Niin siis en mineissä juokse ainakaan päiväsaikaan illalla sitten no pukeutuminen voi olla vähän provosoivaa mutta perinteistä (paitsi viime lauantaina).
En minä voi ajatella, että no pistänpä nyt pitkän hameen kun Ahmed on siellä kuitenkin pajatsolla ja sitten kielittää miehelle, että siellä sinun vaimos oli ja kaikki kahto kun sillä oli semmoset ja tämmöset (eipä ole pojat pukeutumisesta valittaneet, mies on joskus sanonut kun olin avonaisessa tilaisuudessa, johon tuli vain poikia (vaimot oli kutsuttu mutta muut eivät tulleet))
(joka tapauksessa kaikki kielitetään niin ihan sama "irstailla" julkisesti;D)

Itse vaadin moniakin asioita, no ensimmäinen oli tupakanpolton lopettaminen nyt haluaa taas aloittaa vaikka ollu ties kuinka pitkään polttamatta... tupakka toppa on ilmestyny eikä usko, vaikka sanon, että nyt se loppuu ( se on tätä kun sinä kerta käyt baarissa niin minäpä alan polttamaan.) Yhteistä aikaa on tullut vaadittua.
siivous apua ja muuta pientä. Millon nyt on jotain vaadittavaa ilmaantunut, niin sitä on sitten vaadittu, vaatimattahan ei jätetä kun ei mieskään jätä. Paljon on jäänyt vielä vaadittavaakin.

Itse olen myöntynyt niihin, mihin on voinut myöntyä. Se on esim pikku juttu jos ei ihan mineissä hillu miehen kavereiden nähden (paitsi baarissa jos näkevät niin ei ole enää minun ongelma). Uskontoa en vaihda, enkä pikku oikuista hypi ja määrään itse omista menoistani (ei se nyt tarkoita, että ihan ilmoittelematta vois lähteä mutta tuloaika on itse valittavissa). Ahkera yritän olla parhaani mukaan, jos ei riitä niin on riittämättä.
Minä en ole bangladeshilainen nainen eikä minulta voi odottaa, että käyttäytyisin kuin bangladeshilainen. Sen teen mitä tekisin kenelle tahansa muullekin, jos enempiä vaatii niin saaa puhua kädelle;D

Jos nyt ihan tuulesta aletaan vaatimuksia tempomaan, niin kyllä kyseenalaistan, että mistä niitä vaikutteita on otettu ja kuka on taas ollu neuvomassa.

Minun ei ole tarvinnut vaatia puolisoltani mitään.

Tapasimme ensi kerran eräissä juhlissa, jossa juteltuani hänen kanssa ymmärsin hyvin pian, että vaikka hän oli hyvin erilainen kuin minä, olisimme yhdessä täydellinen tiimi.

Puolisolleni tämä ei ollut niin helppo asia (oikeastaan mahdoton), koska hän oli aina kuvitellut menevänsä naimisiin oman maansa ihmisen kanssa (huolimatta siitä, rakastavatko he toisiaan). Minulle tämä oli taas kummallinen asia, että kansalaisuus oli tärkeämpää kuin ihminen jota rakastaa.

Tämän asian vuoksi olimme ns. erossa noin vuoden, kunnes annoimme periksi ja aloimme seurustelemaan.

Ja kun olemme päässet elämään yhdessä ja arjessa, voin sanoa että se on ollut yhtä juhlaa, suurimmalta osalta, ja että ehkä olin oikeassa alun perinkin. Esimerkiksi puolisoni rakastaa laittaa ruokaa (minä inhoan sitä), hän inhoaa siivoamista (minä rakastan sitä), kun hän katsoo telkkarista saippuajuttuja, minä katson nettiä, ja toisinpäin. Yhdessä rakastamme saunomista, suomalaista kunnon rasvaista ruokaa, mutta myös hänen kotimaansa kevyttä ruokaa... jne, loputtomiin.