Rakastan tyttöystävääni yli kaiken, vaikka viimeaikoina meillä onkin ollut todella vaikeaa mm. hänen valehtelunsa ja
kolmannen osapuolen takia jonka hän tapasi eräällä suurella suomalaisella pelisivustolla ja juttu eteni sitten tekstiviestien lähettelyksi puolin ja toisin. Hän oli muunmuassa kertonut miehelle olevansa vapaa, vaikka sillä hetkellä olimme kihloissa. Koko suhteen ajan olen omasta mielestäni panostanut 100% suhteeseemme ja oikeasta ainakin omasta mielestäni ollut melkein ihanne poikakaveri, sillä hän on ollut aina minulle tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä. Kukkia olen ostellut aina sillointällöin ihan vain huvikseni vaikkei mikään juhlapäivä ole ollutkaan. Voisin melkein sanoa, että rakkauteni ja välittämiseni on ollut pyyteetöntä ja aina olen ollut hänelle rehellinen vaikka tiedän että hän ei minulle. Haluan tietenkin että hän on onnellinen, mutta meillä oli elämä suunniteltuna jo aika tarkoin ja suunnitelmissa oli, että minäkin kuuluisin hänen elämäänsä.
Nyt kuitenkin edessä on erilleen muutto ja en vain tiedä mistä saisin energiaa kestää tämän kaiken, sillä minulla ei juurikaan ole sellaisia kavereita jotka mielellään kuuntelisivat minun avautumistani tällaisesta asiasta.
Minulla on kuitenkin paljon todella hyviä ystäviä, joihin pystyn luottamaan, mutta he eivät vain jotenkin ymmärrä tällaisia asioita samalla tunne taajuudella kuin minä, he ovat "machoja". Olen tällainen tunteellinen mies, joka tulee hyvin juttuun naisten kanssa, ihan vain kaverinakin.
Joka päivä herään mustaan päivään, kaikki masentaa ja koska asumme tyttöystäväni kanssa vielä toistaiseksi samassa asunnossa joudun kestämään hänen kylmyyttään ja välinpitämättömyyttään minua kohtaan ja katsella kun hän tekstailee uuden ihastuksensa kanssa hymy korvissa. Itse haluaisin vain halailla, pussailla ja olla hänelle hyvä, huolimatta siitä mitä kaikkea on tapahtunut. Mitään toivoa asioiden sopimisesta ja mahdollisesta suhteen jatkamisesta
ei hänen mukaansa ole. Onko tuo nyt ihme ku on ihastunu/rakastunu toiseen mieheen.
Tiedän itsekkin olevani tyhmä, koska jaksan yrittää aina vain enemmän vaikka tiedänkin, että lopussa se olen vain minä johon sattuu. En omasta mielestäni ole edes kovin läheisriippuvainen ja vaikka suhde onkin ollut aika pitkäaikainen ei minun tunteet ole muuttuneet miksikään.
Tällä hetkellä olen todella katkera ja tuntuu, että koko paska elämä on vaan yhtä helvetin selviytymistä. Ennen kun
sain tuon salasuhteen selville minulla oli todella vaikeat
ajat ja todellakin tarvitsin minulle sen kaikista tärkeimmän ihmisen tukea. Mitä sain? Pelkkää paskaa ja välinpitämättömyyttä. Viimeiset 2kk on ollu mun elämän vaikeinta aikaa ja silloin alussa minua lohdutti kun minulla oli edes rakastava tyttökaveri ja jopa mainitsinkin asiasta, mutta sitten sekin petti ja jätti minut.
Uusi asunto pitäisi etsiä, mutta nyt minulla on todella tiukka aika joten rahaa ei juurikaan ole yhtään ylimääräistä, eikä varsinkaan vuokriin yms. Kai tässä joutuu veneen alle muuttamaan ja varmaa on vain se että exältäni en saisi tippaakaan myötätuntoa. Ihmettelen miten kukaan normaali ihminen voi olla noin kylmä ihmistä
kohtaan, jota on edes joskus rakastanut. Jos nyt on edes rakastanut. Olen nykyään todella katkera hänelle, sillä tuntuu vain, että koko elämä ja tulevaisuus meni täysin pirstaleiksi. Olen lopen kyllästynyt tähän paskaan, aina olen ollut uskollinen enkä ole edes ajatellut muita naisia.
Tiedän lisäksi olevani suht hyvännäköinenkin, sillä kyllä minulla vientiä riittäisi ja moni on jo yrittänytkin, mutta en ole mitään asialle tehnyt.
Mielessä kävi myös ajatus siitä, että olen ollut tässä suhteessa aivan liian kiltti ja suoraan sanottuna tyhmä, sillä jotain olen varmasti väärin tehnyt kun tämä näin päättyi. Ei minua yksinoleminen pelota vaan yksinkertaisesti rakastan tätä ihmistä vieläkin. Öisin en pysty nukkumaan kun en saa exääni ja koko tätä tilannetta päästäni.
Olen väsynyt kaikkeen tähän paskaan.
Olenko minä vain idiootti vai exäni tunnevammainen?
Onkos kenties kohtalotovereita?
kolmannen osapuolen takia jonka hän tapasi eräällä suurella suomalaisella pelisivustolla ja juttu eteni sitten tekstiviestien lähettelyksi puolin ja toisin. Hän oli muunmuassa kertonut miehelle olevansa vapaa, vaikka sillä hetkellä olimme kihloissa. Koko suhteen ajan olen omasta mielestäni panostanut 100% suhteeseemme ja oikeasta ainakin omasta mielestäni ollut melkein ihanne poikakaveri, sillä hän on ollut aina minulle tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä. Kukkia olen ostellut aina sillointällöin ihan vain huvikseni vaikkei mikään juhlapäivä ole ollutkaan. Voisin melkein sanoa, että rakkauteni ja välittämiseni on ollut pyyteetöntä ja aina olen ollut hänelle rehellinen vaikka tiedän että hän ei minulle. Haluan tietenkin että hän on onnellinen, mutta meillä oli elämä suunniteltuna jo aika tarkoin ja suunnitelmissa oli, että minäkin kuuluisin hänen elämäänsä.
Nyt kuitenkin edessä on erilleen muutto ja en vain tiedä mistä saisin energiaa kestää tämän kaiken, sillä minulla ei juurikaan ole sellaisia kavereita jotka mielellään kuuntelisivat minun avautumistani tällaisesta asiasta.
Minulla on kuitenkin paljon todella hyviä ystäviä, joihin pystyn luottamaan, mutta he eivät vain jotenkin ymmärrä tällaisia asioita samalla tunne taajuudella kuin minä, he ovat "machoja". Olen tällainen tunteellinen mies, joka tulee hyvin juttuun naisten kanssa, ihan vain kaverinakin.
Joka päivä herään mustaan päivään, kaikki masentaa ja koska asumme tyttöystäväni kanssa vielä toistaiseksi samassa asunnossa joudun kestämään hänen kylmyyttään ja välinpitämättömyyttään minua kohtaan ja katsella kun hän tekstailee uuden ihastuksensa kanssa hymy korvissa. Itse haluaisin vain halailla, pussailla ja olla hänelle hyvä, huolimatta siitä mitä kaikkea on tapahtunut. Mitään toivoa asioiden sopimisesta ja mahdollisesta suhteen jatkamisesta
ei hänen mukaansa ole. Onko tuo nyt ihme ku on ihastunu/rakastunu toiseen mieheen.
Tiedän itsekkin olevani tyhmä, koska jaksan yrittää aina vain enemmän vaikka tiedänkin, että lopussa se olen vain minä johon sattuu. En omasta mielestäni ole edes kovin läheisriippuvainen ja vaikka suhde onkin ollut aika pitkäaikainen ei minun tunteet ole muuttuneet miksikään.
Tällä hetkellä olen todella katkera ja tuntuu, että koko paska elämä on vaan yhtä helvetin selviytymistä. Ennen kun
sain tuon salasuhteen selville minulla oli todella vaikeat
ajat ja todellakin tarvitsin minulle sen kaikista tärkeimmän ihmisen tukea. Mitä sain? Pelkkää paskaa ja välinpitämättömyyttä. Viimeiset 2kk on ollu mun elämän vaikeinta aikaa ja silloin alussa minua lohdutti kun minulla oli edes rakastava tyttökaveri ja jopa mainitsinkin asiasta, mutta sitten sekin petti ja jätti minut.
Uusi asunto pitäisi etsiä, mutta nyt minulla on todella tiukka aika joten rahaa ei juurikaan ole yhtään ylimääräistä, eikä varsinkaan vuokriin yms. Kai tässä joutuu veneen alle muuttamaan ja varmaa on vain se että exältäni en saisi tippaakaan myötätuntoa. Ihmettelen miten kukaan normaali ihminen voi olla noin kylmä ihmistä
kohtaan, jota on edes joskus rakastanut. Jos nyt on edes rakastanut. Olen nykyään todella katkera hänelle, sillä tuntuu vain, että koko elämä ja tulevaisuus meni täysin pirstaleiksi. Olen lopen kyllästynyt tähän paskaan, aina olen ollut uskollinen enkä ole edes ajatellut muita naisia.
Tiedän lisäksi olevani suht hyvännäköinenkin, sillä kyllä minulla vientiä riittäisi ja moni on jo yrittänytkin, mutta en ole mitään asialle tehnyt.
Mielessä kävi myös ajatus siitä, että olen ollut tässä suhteessa aivan liian kiltti ja suoraan sanottuna tyhmä, sillä jotain olen varmasti väärin tehnyt kun tämä näin päättyi. Ei minua yksinoleminen pelota vaan yksinkertaisesti rakastan tätä ihmistä vieläkin. Öisin en pysty nukkumaan kun en saa exääni ja koko tätä tilannetta päästäni.
Olen väsynyt kaikkeen tähän paskaan.
Olenko minä vain idiootti vai exäni tunnevammainen?
Onkos kenties kohtalotovereita?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kyllä tyttöystävälläsi on jotain pahasti, siis todella pahasti vialla. Tunnevaimmaisuutta luultavasti, mutta myös jotain muuta. Eihän kukaan normaali ihminen hymy korvissa tekstaile toisen nenän alla vieraalle miehelle, kun sinä häntä rakastat.
MUTTA! Ymmärrän katkeruutesi, kaiken henkisen paskan mitä tämä on sinulle tuonut. Ehdotan vakavasti, että otatte aikalisän ja puhutte kahden kesken, mahdollisimman rennossa ilmapiirissä, aloittaen myöskin rennolla tavalla ja puhutte teidän suhteestanne ja molempian tunteista, niin että kummallakin on puheenvuorot - toista ei saa keskeyttää!
Jotain tilanteelle on tehtävä, ja niin nopeasti kuin mahdollista!! Tässä kärsii molemmat, eniten luultavasti nyt sinä.
Tuollainen piittaamattomuus toisen ihmisen tunteista
on selvä merkki pahasta tunnetason vammasta.
Tiedätkö onko exäsit joutunut joskus itse petetyksi?
Aivan kuin olisi lukenut omaa kirjoitusta! Tuollaisia kokemuksia oli minullakin kun erosimme avovaimon kanssa pari kuukautta sitten! Hänkin tekstaili yms. uuden miehensä kanssa minun silmieni alla!
Nyt asumme jo erillään. Mutta silti välillä on todella pahoja hetkiä, juuri exäni käyttäytymisen takia. Uskomatonta! Mutta koitetaas pärjäillä!!
Minulle tuli vahvasti tunne, että syytät kaikesta vain itseäsi. Ymmärrän tuon tunteen hyvin, ja luultavasti oletkin ollut "liian" kiltti. Haluaisin kuitenkin lohduttaa ja korostaa, että et ole ainoa syyllinen, vaan ainakin tekstisi perusteella paljon on vikaa tuossa exässäsi. Hän kuulostaa kyllä aika tunnevammaiselta, eikä millään lailla luotettavalta. Kun nyt kerran olette eronneet, olisi parhainta selvittää heti asioita yhdessä niin, ettei varsinkaan sinulle jää mitään epäselvyyksiä ja asioita myöhemmin pohdittavaksi. Toki laastarisuhdetta voit aina hakea, mutta sekään ei ole reilua taas sitä laastarisuhteen toista osapuolta kohtaan, enkä ole niin varma, että sinäkään siitä apua saisit. Joten vinkkinä: selvitä ensin vanha suhde itsellesi, jotta voit alkaa taas uuteen puhtain mielin. Liian kiltti ei pidä missään suhteessa olla, mutta kyllä kiltti ja huomaavainen mies vie naiselta kuin naiselta jalat alta. Älä kuitenkaan alistu täysin, sillä on olemassa myös hyvin dominoivia ihmisiä, kuten tämä exäsi. He loukkaavat todella helposti.
Hyvä olisi, jos voisit jonkun kanssa jutella. Kun puhut machoista, tarkoitatko vain miehiä? Jos sinulla kerran on kavereina myös naisia, etkö voisi jutella heidän kanssaan? Ja jos uusi kämppä on mahdottomuus, voisitko asua hetken jonkun kaverin nurkissa?
Tiedän miltä sinusta tuntuu, erosin itse kolme vuotta sitten pitkäaikaisesta kihlatustani. Olen myös mies ja aika tunteellinen. Koko meidän suhteemme ajan asetin aina tyttöni hyvin voinnin itseni edelle ja olin kaikinpuolin kiltti ja huomioon ottava.
Kuitenkin tuli päivä että se ero oli edessä kuten myös uuden asunnon hakeminen sun muut säädöt. Asuin vanhempieni luona siihen asti että löysin itselleni asunnon mutta säilytin tavaroitani exäni luona. Lopulta tuli aamu jolloin oli muuttoni, olin tästä exällekkin ilmoittanut. Kuitenkin kun saavuin vanhaan asuntooni mun ja exän sängyssä nukkui toinen mies (jonka vieläpä tunsin). En eläessäni ole ollut niin pettynyt ja vihainen.
Mutta se taustoista, pointtini on se että tuollainen pettymys repii ja syvältä, olin itsekkin aikoinani hajalla todella pitkään mutta kyllä siinä jotain perää on että aika parantaa haavat. Nyt on tosiaan tapahtuneesta kulunut kolme vuotta ja olen tätä nykyä myöskin ystävä exäni kanssa.
Joten toivotan voimia jaksamiseen, kyllä se ajan kanssa helpottaa.
Tuttu tarina, näin kävi itsellekin keväällä. Mikä sen enemmän riepoo, kuin kuunnella rakkaan naisensa lepertelyä uudelle ihastukselle. Mistä tämä käytös kertoo, ei ainakaan kypsyydestä. Elämämme on nyt sinnittelyä, rakkaus loppuu aikanaan, kun tajuaa ettei näin käyttäytyvä puoliso voi olla rakkauden arvoinen. Selvittäkää asiat keskenänne, jos vain pystytte se auttaa pääsemään syyllisydestä eroon. Sitten vain välit poikki vähäksi aikaa, sen jälkeen voi katsoa onko mitään syytä pitää yhteyttä. Nyt sinun olisi hyvä päästä asumaan muualle, yhdessäolo repii sinut hajalle. Kestetään päivä kerrallaan.
No voi nyyhky mitä tuubaa täältä saa taas lukea. Jollet voi heittää sitä paskanarttua kadulle niin vie kamasi johonkin varastoon ja asu vaikka teltassa tämä kesä. Tonne marraskuulle saakka tarkenee ihan hyvin. Ja sitten voisit vähän hiota tota psyykkistä puolta paremmin tappiosietoiseksi ja vähemmän läheisriippuvaiseksi (sellainen sä olet vaikka muuta väität). Ja lakkaa uskomasta että onni löytyisi jostain toisesta ihmisestä - kyllä se löytyy susta itsestäsi jos uskallat luopua noista harhakuvitelmistasi. Ennen uutta suhdetta säädä pääsi kuntoon niin susta on kumppanille enemmän iloa.
on
lopettaa hänestä ajatteleminen,
keskittyä omaan hyvinvointiin,
muistella kiitoksella mennyttä,
antaa anteeksi.
Luepa narsistisesta luonnehäiriöstä. Se on paljon tuskaa ja tuhoa läheisilleen aiheittavan ihmisen luonnevika. Pitemmän päälle ajateltuna tuntuu tekstisi perusteella siltä, että pelastut paljolta, kun suhde loppuu nyt - jos kysymys todella on narsistisesta luonnehäiriöstä. Onhan niitä muitakin ihmismielen ja käytöksen häiriöitä, joista löytää tietoa.
Tuo eksäsi nyt osoittama kylmyys ja epäluotettavuus luultavasti on ollut hänessä alunperin, mutta syvästi rakastuneena et ole niitä omana rehellisenä itsenäsi pystynyt tunnistamaan tai edes epäilemään, ennenkuin ne muuttuivat silmiinpistävän näkyviksi ja törkeiksi.
Nyt sinulla on tuntevana ihmisenä äärimmäisen rankkaa. Olet kokenut monenlaista vääryyttä. Kun ei riitäkään se, että itse rakastaa kaikesta sydämestään, on itse luotettava, kunnioittaa ja kannustaa kumppaniaan. Toinen tuntuu piutpaut välittävän kauniista ja kunnioitettavista arvoistasi. Kyllä LUOTTAMUS on suhteen yksi tärkeimmistä peruspilareista. Harmittaa sinua myös oma sinisilmäisyytesi - että erehdyit pahan kerran hänen suhteensä, eikö totta?
Herkkätunteisia ihmisiä on sekä miehissä että naisissa. Hyvä, että niin on! Maailma on liian kova ja paha nyt jo. Oikein tervetulleita ovat niin miesten kuin naistenkin kauniit arvot ja lämpimät tunteet.
Voimia sinulle ja muille samassa jamassa oleville! Aika parantaa - niin se vain on. On olemassa myös niitä, jotka osaavat arvostaa sinua ihan sellaisena kuin olet.
tarinasta on kerrottu vain toisen osapuolen versio. kyseinen henkilö ei kerro asioita mitä on itse tehnyt suhteen aikana. olen tuo "tunnevammainen" nainen, ja kirjoittelen tässä kotona samaan aikaan kun kodissani makaa entisen poikaystäväni (kirjoittajan) parhaan kaverin ex. eli eikö tämä jo kerro jotain kirjoittajan omasta luonteenlaadusta ja ajatuksenkulusta jotain? samoin hajotettu yhteinen omaisuus, joka on rikottu ennen eroamme.
Lopeta se valittaminen ja jatka elämääs.
Mee vaikka töihin.