Meitä kolmosia ei kukaan ota huomioon edes naistenlehdissä. Silti kolmosen osa on huomattavasti vaikeampi kuin ykkösen tai kakkosen. Mies antaa ainoastaan juuri sen verran aikaa kuin kahdelta ensimmäiseltä jää ja muutenkin kohtelu on sen mukaista.
Miksi kukaan ei puhu meistä kolmosista?
Kolmonen
3464
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
on jo niin surkea pohjanooteeraus kun vaan olla voi.
Kun kakkosilla jo viiraa päässä, niin miten (varsinkin jos tietää olevansa kolmonen) paljon kolmosilla oikein viiraa???
puolisolleen kakkosen olemassaolon ja kakkoselle kolmosen olemassaolon jne. Minusta tuntuu, että tässä elämänsaatossa on nähnyt niin monenmoista, että ongelma on todellakin muilla kuin ykkösellä, koska nämä "sivuraiteet" luulevat olevansa ainoita oikeita, kunnes on toisin todistettu...
Numerolla ei sinällään (paitsi tietenkin ykkösellä) ole merkitystä. Mies antaa lähes kaiken aikansa ykköselle ja jakaa vitustusaikansa muiden jalkavaimojen kanssa, tai mikä nyt milloinkin on syynä kun tarvitsee tyhjennyspaikan tms.