Tilanne lyhyesti; työtön, sairaslomalla (vakavan masennuksen vuoksi), vaimo haki avioeroa (asuu lasten kanssa erillään). Henkinen puoli itseltäni ihan loppu, päivästä toiseen yhtä tuskaa. Vaimolla jo uusi miesystävä vaikka ei sano seurustelevansa.
Henkisesti olen niin rikki ja lapset kärsii kun en jaksa olla heidän kanssaan, hyvä kun jaksan itsestäni pitää huolta. Niin ja rivaripätkä menee myyntiin kun ei ole varaa yksin elää. Ongelmana on se etten jaksa muuttaa/etsiä asuntoa kun en tiedä tulevaisuudesta yhtään mitään, en ole kiinni missään yhteiskunnassa ja tuntuu että olen tippunu t jo sen ulkopuolelle ja pahasti.
Mistä saisi voimaa jaksaa eteenpäin?
Ps. niin juhannus yksin kotona... on käynyt kaikenlaisia hirveitä tekoja mielessä tässä riutuessa
Henkisesti olen niin rikki ja lapset kärsii kun en jaksa olla heidän kanssaan, hyvä kun jaksan itsestäni pitää huolta. Niin ja rivaripätkä menee myyntiin kun ei ole varaa yksin elää. Ongelmana on se etten jaksa muuttaa/etsiä asuntoa kun en tiedä tulevaisuudesta yhtään mitään, en ole kiinni missään yhteiskunnassa ja tuntuu että olen tippunu t jo sen ulkopuolelle ja pahasti.
Mistä saisi voimaa jaksaa eteenpäin?
Ps. niin juhannus yksin kotona... on käynyt kaikenlaisia hirveitä tekoja mielessä tässä riutuessa
Vastaukset 36
Vanhimmat
nyt yhtään auttaa niin et ole ainut kun on melkeen vastaavanlaisessa tilanteessa tosin ei mitään tuollaisia mietteitä sentään tarvinnut miettiä..kyllä voimia tarvitaan!
Rukoilen puolestasi. Etsi joku kristillinen seurakunta, tai jos sinulla on joku uskossa oleva ystävä niin juttele hänen kanssaan. Minullekin tuli avioero ja se ei tunnu hyvältä, mutta on ystäviä seurakunnassa joihin voi turvautua ja Jumalaan. Yksin ei ole hyvä jäädä. Itse käyn vapaakirkossa.
kevennykseski heittää antti litjaa.: rukoilin ja rukoilin kunnes kanitkin alkoi syödä ja uskoin... kunnes huomasin että kuka vaan syö kun tarpeeks nälkä tulee-)))nooh,, kaikki keinot on sallittuja... ELÄMÄ ON!
Todennäköisesti tunnet jonkun joka on ollut samanlaisessa tilanteessa ennen sinua. Tosi monille käy nykyään noin. Soitat tyypille ja kysyt miten hän asiansa järjesti. Jos on hyvä tyyppi, niin voi keksiä sinulle korvaavaa toimintaa ja asia hiukan helpottuu.
Käy usein lenkillä, syö hyvin ja monipuolisesti. Varsiunkin liikunnasta on heti apua, mutta masentuneena on vaikea päästä liikkeelle, eli jonkun kaverin mukaan.
Mikäs kun entisenä himoliikkujana tuleekin nykyään jo kevyellä lenkillä ahdistava olo?
Sitten on paras liikkua sen verran kuin pystyy, mutta ehkä sinulla on puutetta jostakin (se ravinto ja vitamiineja lisäksi). Lääkärilläkin voi käydä, eikä se ole nykyään mikään erikoisuus jos saa mielialalääkereseptin (amerikassahan niitä syövät jo pikkulapsetkin).
Aika on kuitenkin se paras lääke.
ihan sisällä - käy vaikka kävelemässä. Olo paranee ainakin vähän. Ja pidä huolta itsestäsi ja vaatteistasi, puhtaus ja siisteyskin piristää. Ja pidä jonkinlainen päivärytmi, peitä sänky kerran vuorokaudessa. Saattavat tuntua tyhmiltä neuvoilta, mutta tiedän että auttavat.
Uutta asuntoahan voit katsella aluksi netistä.
Tämä on vain yksi vaihe elämässä. Voit uskoa, että kyllä se aurinko joskus paistaa risukasaankin. Mukavaa juhannusta sinulle, aika monet viettää juhannustaan yksin, minäkin olen joskus viettänyt yksinäisen juhannuksen, ja meneehän se niinkin.
Minulla kans avioero juuri alla. Mies haki tänään viimeiset tavarnasa ja piti huolen kommenteillaan että juhannuksesta on ilo pois. Yksin täällä istun ja itken. Itsari käynyt välissä mielessä MUTTA aina tullut mieleen sekin ajatus että sen itsarin voin sitte tehdä vaikka ensi viikolla tai ensi kuussa tai huomenna mutta ei vielä. Vielä on kuitenkin NIIN PALJON muita asioita kokematta. Ja en todellakaan anna ukolle sitä iloa että HÄNEN takiaan olsisin henkeni ottanut. Ei se nyt kuiteskaan niin ihana ihminen ole, kaikkea muuta. Niin, ja LAPSET ovat myös olemassa. Heidän vuokseen voi yrittää vaikka mitä. Eli on tosi paha olla mutta en todelakaan aio luovuttaa. Talo menee myyntiin, menkööt!!! Onkin mukavampi päästä tästä pahojen muistojen pesäsätä pois ja aloittaa ihan alusta. Olen eronnut enneneki ja tiedän että pahalta tuntuu mutta kyllä se siitä lähtee ja aina tulee uusi rakkaus vastaan vaikka juuri tällä hetkellä ajatus tuntuisi kuinka mahdottomalta. Nuo oli hyviä neuvoja nuo sängyn petaaminen ja ulkoilu. Tee itsellesi tavallinen arkirutiini ja noudata sitä kunnes alkaa tuntuu että "voisi" tehdä jotain muutakin.
Voimia sinulle, olet rakastettava juuri sellaisena kuin olet, nytkin.
minulla pari kuukautta sitten ero ja nyt sitten itketään yksin juhannusta.voi helkutin helkutti,katkerakaan en haluaisi olla mutta aina on tullut viikonloppuna helkutin paha olo.Mies ilmoitti että uusi on tullut vastaan ja minun täytyy poistua hänen elämästä.Se on julmaa ja raakaa,miten kauan menee ennenkuin helpottaa?Kuinka pystyy etsimään uutta rakkautta kun vanha on ja pysyy mielessä?
olla niin vittumainen ettei ainakaan oman käden kautta lopeta eläämäänsä, se on liian helppo ratkaisu. Mitä sitten jos elämä kolhii ja ei jaksa pitää statusta yllä, antaa mennä jos on tarvis, jotkut tarvitsevat aallonpohjan noustaakseen sieltä ylös, jokaiselle se on omansa ja ainutkertainen jo sen takia ettö siitä joskus selviää on syy miksi pitäisi uskoa ja jaksaa uskoa parempaan huomiseen, kuka jumalan avustuksella kuka kuningas alkoholin kuka minkäkin mutta ehkä sitä "välittäjä ainetta" jokainen tarvii.Itku on sallittua myös raavaalle miehelle , se kasvattaa.
Ystävät, kohtalontoverit,baarikaverit, kaikki ne on olemassa kunhan jaksaa etsiä, heidän avullaan se on hiukan helpompaa.
Jaksamisia ja hyvää juhannusta itsekullekkin.
Ajatella sitä voi olla kateellinen sellasestakin, että joku sanoo, et mies on löytäny toisen ja siks jättää.. Meillä mies vaan halusi erota, syitä sen paremmin erittelemättä (huono palvelu, vaiks hän on perunan suuhun tuonu... )- meil on kolme kouluikäistä lasta ja olen yksinhuoltajan ominaisuudessa heidät tähänkin asti hoitanu ja ruokaa on ollut isännällekin, jos on ollut kun hän iltakymmenen tai myöhemmmin on saapunut.)Kaiken talonpidon olen tehnyt ja kun nuorimmainen täytti neljä olen ollut töissä ja opiskellut ja ryhtynyt yrittäjäksikin ja kuitenkin kaiken huushollaamisen hoitanut. Hän on maksanut laskut, mutta mitään en ole itselleni pyytänyt saati lapsille häneltä (niin vaikeeta antaa...)
Nyt halusi eron ja ostin talon häneltä ja hän vielä punkkaa täällä ja osti uuden auton ja itselleen osakkeen, mutta silti on täällä!
Olen aina ollut iloinen (hymytyttö) ja ulospäinsuuntautunut, mutta mieheni kanssa keskustelu on ihan jässähtänyt. Hän ei kommunikoi kanssani tai näytä tunteitaan, kertaakaan 10 vuotisen avioliiton aikana ei ole kehunut sanallakaan... ei minua, ei lapsia.
Olen ollut siivelläeläjä, turhan tekijä, omasta syyttäni työtön... (vaikkka opiskelin uuden ammatin, kun tradenomina en töitä saanut heti)
Pelkkää mollausta, itsetunto aika alhaalla tätänykyä...
Miksi haluaa erota, eikä itse alkaa tehdä jotain suhteen ja elämänsä eteen? En ymmärrä.
Toisaalta ymmärrän:
Itse kävin kolmenkympinkriisin läpi ja sitä se miehellänikin on. Sitää tajuaa olevansa jotain muuta kuin on tähän asti kuvitellut ja esittänyt. Se todellinen minä voi olla hyvin kaukana tämänhetkisestä tilanteesta ja käyttäytymiskaavat myös. Ne täytyy purkaa ja rikkoa, että todellinen itse tulee esiin.
Meillä ainakin kumpikin ovat etsineet aina hyväksyntää ja kunniaa ulkopuoleltaan ja koti on ollut se sisäpuoli, jossa ei viitsisi uhrautua. Itse koin pakoksi uhrautua lasten synnyttyä, mutta mies ei. Siitä minun kriisini kumpusi, kun omaa aikaa ei enää ollut ikinä. Nyt mieheni mitta töissä tuli täyteen 12-16 tunnin päiviä. Ja työn ohella hän haluaa muuttaa myös muut asiat. Häpeääkö hän perheensä laiminlyömistä ja nyt jättää meidät vallan vai osaako edes ajatella näin monimutkaisesti?
No kaiken tämän pähkäily jää sikseen, kun hän vihdoin pääsee omaan osakkeeseensa. Sitä ennen olen monta kertaa ehtinyt ajatella...
onkohan hän nyt ihan tosissaan
mitä hän nyt miettii kun on noin hiljainen ja surullisen näköinen
Onko tämä totta vai unta
Miten ihmeessä pärjäämme taloudellisesti ilman häntä
Pidän hänestä ihmisenä aina, vaikka hän elämästäni poistuisi
Vaikken saakaan häneltä mitään
Hyvää loppuelämää sinulle Toni!
Tilanteesi on surkea. Otan osaa.
Tilanteesi on surkea tänään.
Kuinka huomenna, viikon päästä, vuoden päästä,viiden vuoden päästä?
Itse olen käynyt läpi aikamoisia myllerryksiä vuoden muutaman vuoden sisällä, ystäväni myös. Kuka huonoja, kuka hyviä. Onneksi emme tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Se on se elämän suola. Tunteet ovat voimaa, ne ovat elämää. Ilman tunteita olisimme kuolleita. Sinä elät. Sinä tunnet. Anna lupa tunteillesi. Anna lupa itsellesi.
Kaikki ihmiset eivät karta epäonnistuneita ihmisiä, vain ne, jotka pelkäävät itsessään olevan haavan aukeavan, joten myötätuntoa heille.
T. marika
minkä takia vaimo edes haki eron?
että on edes tää netti-)) jos ei heti löydy läheltä ystävää varsnikaan näin pitkinä pyhinä...
mutta onneksi on netti..toista vuotta erosta ja aina vain opettelua tähän elämään..usko antaa voimia,mutta kyllä sitä toista ihmistä vierelle kaipaa jakamaan ihan pelkkiä arkijuttujaki..ja pahimmalta tuntuu lasten luovuttaminen ex:lle ja sille jonka vuoksi meidän piti erota..exästä onneksi olen päässyt henkisesti eroon,mutta aikansa sekin vei..
jo 8 v vieny eikä se nii helppoo oo vaikka ex,stä pääsin heti yli ku petti jne mut siitä ei mikä meni sen mukana,,,se on se perhe..
tuntuuko yhtä tyhjältä 8v jälkeeenki..minä vain haaveilen että se oikea löytyisi ja me saisimme ehyen perheen..kyllä siinä erossa niin käy että jää tunne ku jotain tai joku aina puuttuisi..
oppii elämään ja kukin tavallaan. eihän sitä yleistää voi mut ilmeisesti haluat ns laastaria ja se sopiii jollekin ja jollekin taas ei eli ei voi yleistää...
niinhän se on ymmärsin sen yöllä vasta itseki kun luin mitä kirjoitin..voihan sitä elää pelkissä haaveissa ja jättää näkemättä tämä hyvä aika..heräsin siis unesta,,
kohta on juhannus ohi ja elossa ollaan :)
oletko jaksanut olla yksin 8 vuotta, mies?..
enpä ole ennen täällä keskustelupalstalla käynnytkään ja huomaan että siihenkin tarvitaan opettelua.ku ei tiedä kenen kans viestittelee ja heti jää koukkuun..
mutta mukava kun aika menee nopeammin näin yksin ollessakin..
onkos siinä jotain kummalista?
jos haluat olla yksin ja olet niin tyytyväinen ,mikäs siinä ollessa kukaan ei ainakaan kiukuttele..
varmaan 8 v:ssa oppii..
mutta minä en..yksin on liian raskasta..
aika kuluu kun on lapset,mutta ne yksinäiset viikonloput:(
ja kyllä niitä tunteitakin haluaisi jakaa,en tiedä haluaako sitä laastaria mutta rakkautta :)
Yritä lasten takia jaksaa. Vaikka lapset ei enää ole sun elämässä joka päivä, olet kuitenkin heille tärkeä ja heidän ainoa isänsä.
Ja avioeron jälkeen tunteet aaltoilee pohjattoman surun ja äärettömän raivon välillä. Anna tunteiden tulla ja mennä, mutta älä takerru niihin. Ajan myötä helpottaa.
Edellä on annettu hyviä neuvoja rutiineista. Päivärytmi ja puuhastelu estävät luisumasta totaaliseen syöveriin.
Asuntoa voit hakea kunnan asuntotoimistosta. Tai vuokrafirmoista. Älä heittäydy avuttomaksi, silloin syrjäydyt ja päädyt pultsariksi sillan alle.
Mulla sama juttu.Muija halusi päästä tuulettumaan ulos.Ja kun sitä jatkui tarpeeksi kauan löytyikin uusi paneskelukaveri.Olen kuulemma vanhanaikainen kun en ymmärrä nykyaikaa.Se on aivan normaalia et käydän vieraissa. olisi ilmeisesti pitänyt sopoia aikoinaan asiasta et tilanne olisi ollut molemminpuolinen.Mut menin kyl aivan eri ihmisen kans naimisiin.
Nuku, syö ja ulkoile.
Anna itsellesi aikaa, jos et jaksa lasten kanssa, keskity omaan jaksamiseesi, älä kanna riittämättömyyden tunnetta, keskity itseesi.
Anna surun ja tuskan möyriä kunnolla, käy pohjalla mutta älä hyvä mies lopeta elämääsi kesken. Vielä se aurinko risukasaankin... vaikket tuota nyt usko, se pitää paikkansa.
Toiset meistä ovat aikuisia, toiset lapsia, se ettei vaimosi myönnä uuden miehen olemassaoloa on hänen keskeneräisyyttään. Jos hänellä on mies hänellä on, jos ei, sitten ei, ilmeisesti ero kuitenkin on ja pysyy.
Itse erosin ja mieheni pohti elämänlankansa katkaisua ja niin julmalta kuin se kuulostaakin jos hän olisi tuohon ratkaisuun päätynyt en olisi suostunut ottamaan syyllisyyttä harteilleni.
Kukaan meistä ei ole syyllinen siihen ettei toinen jaksa elää. Minä lähdin koska mieheni ei suostunut myöntämään masennustaan vaan turvautui alkoholiin.
Nyt vajaa vuosi eteenpäin, ex asuu uuden naisen kanssa, käy töissä, rakentaa uutta elämää. Sitä kuinka vahvalla pohjalla tuo mikään on en käy arvioimaan, mutta luulen että exäni vain hautasi pahan mielen lähdettyäni ja leikki että liittomme ongelmat olivat yksin ja ainoastaan minun syytäni.
Onnellinen olkoon hän ja rauha menneelle, katkeruutta en suostu mukana kantamaan, mutta anteeksikin on vaikea kaikkea antaa.
Elämä useinkaan ei ole reilupeli, tuollaisen vaatiminen väsyttää ihmisen itsensä. Tyytykäämme siihen että tasan eivät käy onnenlahjat, elämä on epäreilu eikä hyvä aina voita, mutta silti ja kaikesta huolimatta, kiltit nukkuu parhaiten ;)
Syö, nuku ja ulkoile. Nauti kesästä, älä mieti sitä mitä menetit, mieti sitä mitä uusia ovia se elämässäsi avaa, hae asuntoa, pärjäät kyllä, elämä kantaa.
Tiedän tuon koska lähtiessäni uusi avaamani tili näytti täysin nollaa, minulla oli kaksi lasta ja kissa, sukulaisilta kerjättyjä patjoja ja paljon pahaa mieltä. Silti elämä kantaa, lapset viihtyvät vuokrahuoneissa, pitävät tätä kuuttakymmentä neliötä kotinaan, luopuivat puolentoistasataa neliöisestä kodistaan, eivätkä ole katkeria, eivät vihaa minua sen enempää kuin isäänsä.
Elämä vain on, kunkin meistä on tehtävä siitä oman näköisemme, niillä eväillä jotka meille annetaan.
Kitos sinulle nimimerkki "ohjeita" harvinaisen viisaista ja kypsistä ajatuksista. Vastauksesi oli lämmin ja lohduttava!
Kaksi kuukautta sitten eronneena tunnen samoja tunteita kun muutkin tänne kirjoittaneet tuntevat. Juhlapyhät, jotka yleensä vietetään perheen kesken ovat varmasti vieläkin kamalampia kuin arkipäivät. Toisten onni ja juhlinta vain korostaa omaa pahaa oloa. Jos olosi on todella masentunut, etkä tunnu pääsevän yksin eteenpäin on kiireesti haettava keskusteluapua terveyskeskuksesta. Itsemurha-ajatusten hautominen on jo sellainen merkki, että on keskusteltava ammatti-ihmisten kanssa. Itsellänikin niitä oli ja pian sen jälkeen kävinkin terveyskeskuksessa juttelemassa. Lääkkeisiinkin on turvauduttava, jos olosi on niin kurja ja jos et pysty nukkumaan, koska lepoa on saatava päälle nukkumalla, tai jos selviytyminen tuntuu ylivoimaiselta, on lääkkeistäkin hetkellistä apua. Muuten on vain pakotettava itsensä tekemään joka päivä edes pieniä asioita, mitä tahansa, pese pyykit, käy kävelemässä, tee voileipä itsellesi, kirjoita tänne palstalle pahaa oloasi pois. Pahinta on jäädä masentumaan vain enemmän tekemättä mitään. Yritä pelata aikaa, koska aika on ainoa asia, joka lopulta saa sinut tolpilleen. Käy ihmisten ilmoilla, kylässä niin saat uusia tapahtumia elämääsi ilman exääsi, niistä sinulle tulee uusia omia muistoja, jotka lopulta peittää yhteisten henkienne muistot. Ala elämään omaa elämääsi mahdollisimman nopeasti, ensin vain sen verran kuin jaksa ja pikkuhiljaa enemmän.
Kiitos viesteistä.
Tiedän että näin pitäisi toimia mutta ei se ole niin helppoa, sänky vetää puoleensa kuin magneetti, itsesääli ja pakeneminen asioita vie niin helposti voiton, varsinkin nyt juhlapyhinä. Kotona ei osaa tehdä mitään kun tuntuu että kaikki on turhaa, hyvä kun tänne jaksaa kirjottaa ja purkaa edes tuntojaan. Ulkona on hieno ilma mutta ei ole paikkaa minne mennä eikä jaksa teeskennellä iloista ihmisten ilmoilla.
näin että et ole yksin.Meitä samanlaisia on tuhansia tässä maassa.ITselläni tuore ero (miehellä ollut uusia kanasia kainalossa jo kauan)ja yksikseen ollaan koko juhla-aika.On tosiaankin parempi olla kotosalla kun mennä jonnekkin ja teeskennellä .Yritä ajatella positiivisesti.Parempaa on tulossa,tiä vaikka jo huomenna!Itse puuhastelen kaikkea mitä nyt eteen osuu.Tekemätöntä työtä on pilvin pimein.Kohta lämmitän saunan,teen hyvää ruokaa,katson tv:tä...Tai sitten en ,mihinkään ei oo kiire.Juhannus on yksi päivä ,yksi viikonloppu,ei sen kummempaa.Toiset juhlikoon mutta satavarmasti kaikilla ei ole hauskaa.Veikkaan,että itselläni on hauskenpaa.Pää pystyyn.elämä on eessäpäin!
voivoi, ymmärrän sua ja haluan lohduttaa.
itsekin masennuksen kourissa joskus enempi joskus vähempi.
erostani on 2 vuotta,nyt oireilen vasta,lamaannuttaa.3 vk lomaa mennyt tekemättä mitään.
kaikki järjestyy, älä jää yksin, hae apua.
lääkkeistäkin voi olla apua ja terapiasta.
mäkin sain apua kun myönsin sitä tarvitsevani.
anna itsellesi aikaa.nyt on aika ajatella itsekkäästi itseään.
yksin vietän minäkin juhannusta,aion jutella tutun kanssa illalla mesessä.
toivon sinulle voimia!ainakin minä ajattelen sinua ja jaksamistasi!
miksi en ajattelisi,eihän välittäminen maksa mitään, ja antaa itsellekkin hyvän mielen.
koeta jaksaa päivä kerrallaan eteenpäin,joskus tuntikin kerallaan.haleja!!
Niin, psykiatrilla olen käynyt jo yli vuoden verran ja mielialalääkkeitäkin syönyt - ei tunnu auttavan... lääkärit tuntuu tuputtavan lääkkeitä ja vaihtaa toiseen että kyllä se siitä ja terapeutti vilkuilee kelloon niin arvaa mikä olo on itsellä kun elämä on pirstaleina. Meinaa tulla raivokohtauksia täysin syyttömiä kohtaan mikä ei tietenkään ole oikein mutta johonkin täytyisi pahaa oloa purkaa.
estämään raivareita? rauhoittavia?
sinun täytyy kohdata surusi ja vihasi..mene vaikka metsään ja huuda oikein kunnolla niin kauan että helpottaa..itsellä itku auttaa pahimmassa tilanteessa ja niitä on..
lääkkeiden avulla surun saa siirrettyä eteenpäin -se ei poistu sinusta..
katso lehdestä jokin uskonnollinen tilaisuus ja mene sinne rukoiltavaksi,
tai mene peiton alle ja laita kädet ristiin ja pyydä apua - Jumala ei jätä ketään yksin..odota Hän vastaa jos ei heti niin varmasti kumminkin..
Jollet ole käynyt lääkärissä, niin aloita siitä..
oli minkä ikäinen tahansa ja oli kuinka monta vuotta avioliittoa takana tahansa, yhtä pahalta tuntuu kun tulee avioero. Itse olen tehnyt työtä enemmän kuin olen jaksanut, nukuttanut itseni unilääkkeillä, ollut koko ajan vauhdissa että en pysähtyisi hetkeksikään miettimään tätä tuskaa.
Mutta nyt kun tuli juhannus, (olen töissä koko juhannuksen) olen niin raivoissani, että olen lähetellyt tosi roiseja viestejä miehelleni tämän h****sta yms. Ei tuo helpota yhtään, mutta ainakin mies saa tietää mitä ajattelen.
Herää kysymys koska tämä helpottaa.
Älä jää tuleen makaamaan,jos paska jätti ei se ole sinun syysi.
Varmasti löytyy joku sinua varten mutta kotoa hän ei tule hakemaan.
Usko ja lähde liikkeelle,minäkin löysin uuden ihmisen kun sitä vähiten odotin.
Itseäsi on turha rangaista asiasta jolle et voinut mitään.
Itse tuhoiset ajatukset hautaa pois mielestäsi,hän ei varmasti ollut sen arvoinen!!!!