6Pack näkyviin.

Eli haluaisin mahani sellaiseksi, että voisi olla ilman paitaa rannalla tai vilautella. :D Talvella on karkki, pizza ja hampurilaiset maistunut, joten viime kesäisen päälle on tullut hieman lisää. Olen tehnyt paljon istumaannousuja talvella, joten ylhäällä on iso möykky, jossa on paljon lihaksia, keskellä ei ole mitään ja alhaalla hyllyy oikeaa ihraa. :( Eli sellanen nätti ja silee håmåpojan vatsa.

Suunnitelma on nyt kesällä joka päivä 2km lenkki, viisi kymmenen sarjaa istumaannousuja, jalkojen nostoja, selkää ja viisi kertaa viiden sarjoja yhden jalan kyykkyjä, vinoja istumaannousuja ja vinoja jalkojen nostoja.

Olen Googletellut aika paljon tästä aiheesta ja olen ymmärtänyt, että kyllä se sixpack siellä alla on (kai) mutta tarvitsisi aerobista liikuntaa, että saisi ylimääräiset siitä edestä pois, eli millaista aerobista liikuntaa suosittelette 13-vuotiaalle?
111036
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

on sellainen ettei noin nuorella saa sikspackia näkyviin millään tavalla. kun alkaa kunnolla murrosikä siinä 15-16v saat näkyviib jos ei ole läskiä. jos olet hiemankin tukeva, että napa on kuopalla, voit unohtaa silloinkin vielä sikspackin. Armejassa ehkä.
Itsellä on masulla läskiä, että hieman pömpöttää, eipä nävy sikspackia, vaikka en ole mikään heikko tyyppi, päin vastoin moni sanoo lihaksikkaaksi.

Äänestä
  • Parilla ikäiselläni on jo näkyvissä. Johtuuko se siitä, että heillä on erilainen keho ja luonnostaan sixpack?

    Olin pari päivää sitten leirillä ja siellä oli kahdella ikäiselläni ja jokaisella 14-15 vuotiaalla.

    Äänestä

  • 13v kirjoitti:

    Parilla ikäiselläni on jo näkyvissä. Johtuuko se siitä, että heillä on erilainen keho ja luonnostaan sixpack?

    Olin pari päivää sitten leirillä ja siellä oli kahdella ikäiselläni ja jokaisella 14-15 vuotiaalla.

    "luonnostaan sixpack"

    Heh, kaikilla on luonnostaan sixpack, mutta kaikilla se ei vaan näy :D

    Äänestä

  • joo.. kirjoitti:

    "luonnostaan sixpack"

    Heh, kaikilla on luonnostaan sixpack, mutta kaikilla se ei vaan näy :D

    Niin tietenkin, mutta ne 11-15v, joilla on sixpack.. Ovatko he polttaneet koko elämänsä ajan kaloreita enemmän, kun ovat nauttineet? Vai miten heillä on?

    Äänestä

  • 13v kirjoitti:

    Niin tietenkin, mutta ne 11-15v, joilla on sixpack.. Ovatko he polttaneet koko elämänsä ajan kaloreita enemmän, kun ovat nauttineet? Vai miten heillä on?

    luettelit!

    Äänestä

  • sinä siinä kirjoitti:

    luettelit!

    ...Eli eivät ole koskaan syöneet roskaruokaa... Siis jos en syö roskaruokaa ja liikun, niin aiempi kirjoittaja sanoi, että en silti saa sixpackiä näkyviin tässä iässä.

    Siis kyllähän jokainen joskus on roskaruokaa syönyt, tai puhumattakaan, että ei karkkia.

    rasvaprosentti on tarpeeksi alhainen ja lihaksia treenattu tarpeeksi niin sixpack näkyy.

    Annan hyvän vinkin vatsalihasten harjoitteluun. Tämä on otettu suoraan kehonrakentaja Hulkin päiväkirjasta. Mutta sitä ennen haluan sanoa, vatsalihakset voivat näkyä jos rasvaa ei ole vyötäröllä liikaa. Vatsalihasten tekemenin ei auta asiaa, jos vyötäröllä on rasvaa. Joudut pudottamaan painoa, jotta saat vatsalihakset näkyviin, jos niitä on. Muista treenata lisäpainoilla vatsalihaksia, ei satoja toistoja. Mutta tässä vinkit..

    Miten sinusta kannattaisi treenata vatsalihaksia? Monet sanovat että niitä pitäisi treenata monta kertaa viikossa pitkillä sarjoilla, mutta huomasin että sinä teet aika lyhyitä sarjoja? Kumpi on mielestäsi parempi?

    Lyhyt vastaus:

    Suoria vatsalihaksia tulisi mielestäni treenata aivan kuten muitakin lihaksia, eli raskain ja keskiraskain painoin, toistojen pyöriessä välillä 4-15. Muutama kova sarja kerrallaan, 2-3 kertaa viikossa.

    Pitkä vastaus:

    Vatsalihasten harjoittelussa voitaneen puhua näkyvistä vatsalihaksista
    (suorat vatsalihakset), vaikka keskivartalon lihaksisto sisältää myös
    mm. syvät vatsalihakset ja kylkilihakset. Suorat vatsalihakset ovat
    lihassolujakaumaltaan itse asiassa nopeavoittoisia, mistä johtuen niiden harjoitteleminen pitkääkin pidemmillä sarjoilla ja kevyellä vastuksella onkin epäoptimaalista. Jos suoriin vatsalihaksiin halutaan saada lisää näyttävyyttä (eli kokoa), kannattaa niitä treenata kuten mitä tahansa muutakin näkyvää lihasta - raskailla ja keskiraskailla painoilla, toistojen liikkuessa välillä 4-15. Toistojen negatiivisen vaiheen tekeminen kontrolloidun hitaasti on erittäin tehokas tapa stimuloida lihaskasvua, eivätkä vatsalihakset ole tässä poikkeus.

    Vatsalihaksia voi hyvin treenata kovaa 2-3 kertaa viikossa, ilman että palautuminen tuottaa ongelmia. Mitään suuria sarjamääriä niille ei kuitenkaan kannata tehdä, vaan jo muutama raskas sarja 2-3 kertaa viikossa riittää enemmän kuin hyvin.

    Äänestä

  • kun... kirjoitti:

    rasvaprosentti on tarpeeksi alhainen ja lihaksia treenattu tarpeeksi niin sixpack näkyy.

    Niin, mutta miten saa rasvaprosentin alas ja miten nopeasti?

    Äänestä

pönön näköistä kun kihakset näkyy. Senverran pitää olla rasvaa päällä ettei lihaksia huomaa mut sit kun tekee jotain niin humps sehän nousee.

Äänestä

Että jo 13 vuotiaalla on kehonkuva vääristynyt sellaiseksi että pitää olla mallipojun mitoissa.
Jos kasvaisit ensin ihmisenä isoksi ja katsoisit asiaa sanotaan vaikka 7 vuoden kuluttua. Sulla on elämä vasta niin alussa että ei ne sixpacit vaikuta sun menestykseen naismarkkinoilla mitenkään. Usko vanhemman sanaan: nuin nuorena hankitut "tyttöystävät" harvoin kestää vuotta pitempään, ne menee ja tulee, sitten kun sulla on ikää yli 20 niin jotain pysyvämpää syntyy. Ole mieluummin oma ittes äläkä yritä lihaksilla pullistella sellaista mitä et ole. Ne tytöt tykkää kuitenkin aidoista pojista ja oikeista pojista. Mun kokemuksen mukaan tytöt jotka tykkää lihaksista niin on melkoisen tyhjäpäitä. Pysy erossa semmoisista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

13v kirjoitti:

Eli haluaisin mahani sellaiseksi, että voisi olla ilman paitaa rannalla tai vilautella. :D Talvella on karkki, pizza ja hampurilaiset maistunut, joten viime kesäisen päälle on tullut hieman lisää. Olen tehnyt paljon istumaannousuja talvella, joten ylhäällä on iso möykky, jossa on paljon lihaksia, keskellä ei ole mitään ja alhaalla hyllyy oikeaa ihraa. :( Eli sellanen nätti ja silee håmåpojan vatsa.

Suunnitelma on nyt kesällä joka päivä 2km lenkki, viisi kymmenen sarjaa istumaannousuja, jalkojen nostoja, selkää ja viisi kertaa viiden sarjoja yhden jalan kyykkyjä, vinoja istumaannousuja ja vinoja jalkojen nostoja.

Olen Googletellut aika paljon tästä aiheesta ja olen ymmärtänyt, että kyllä se sixpack siellä alla on (kai) mutta tarvitsisi aerobista liikuntaa, että saisi ylimääräiset siitä edestä pois, eli millaista aerobista liikuntaa suosittelette 13-vuotiaalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu