Eli siis, olin pari päivää sitten Helsingissä bestiksen luona, ja aloitin siellä menkkojen siirron, kun en halunnut niiden pilaavan lomaa. Sitä lomaa siellä oli kyllä menkkojen aikana enään pari päivää, mutta siirsin silti. Nyt tuli sitten mieleen, että voinko lopettaa siirron vai pitääkö minun syödä e-pillereitä ne 7 pvää ja lopettaa sitten niiden tyhjennyksien ajaksi ?
Parin viikon päästä olisi taas menoa ja menkat osuisivat siis samaan aikaan.
Parin viikon päästä olisi taas menoa ja menkat osuisivat siis samaan aikaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ja siis tänään sain vasta tietää, että on menoa ensi/parin viikon päästä. Joten en olisi siirtänyt aiemmin, jos olisin tiennyt.
Jos syöt siis toista liuskaa putkeen, kuten annoin itseni ymmärtää, voit lopettaa sen kesken koska tahansa. Ei tarvitse odottaa mitään 7 päivää (mistä ihmeestä revit tuon?) eikä mitään muutakaan tiettyä määrää päiviä. Huomioi kuitenkin se, ettet pidennä taukoa ja seuraava liuska alkaa eri viikonpäivänä kuin sinulla luultavasti normalisti on ollut tapana.
Helsingissä aloitin siis toisen liuskan, 3 olen siitä syönyt siis :) Gynekologini selitti joskus jotakin, että pitää ensimmäisestä liuskasta syödä kokonaan kaikki, pitää 7pvää väliä ja aloittaa kahdeksantena päivänä uudestaan [ ne menkat tulee siinä ], joten siitä sitten tuli tuo mieleen..
Mutta hyvä jos voin lopettaa, kiitoksia sinulle :)
Oikeastaan vielä yksi erittäin tärkeä kysymys, jonka unohdin esittää ja joka voi estää tuon toiminnan. Minkä merkkisiä pillereitä syöt?
"Gynekologini selitti joskus jotakin, että pitää ensimmäisestä liuskasta syödä kokonaan kaikki, pitää 7pvää väliä ja aloittaa kahdeksantena päivänä uudestaan"
Siis tämähän on ihan normaali tapa ja näin pillereitä pitäisi syödä. Kumpi tässä nyt käsittää väärin? Tuo gynen neuvohan ei koske mitenkään menkkojen siirtämistä, jos hän on puhunut vain yhden/ensimmäisen laatan pillereiden syömisestä ja sinä syöt nyt kuitenkin toista laattaa.
Ovat Mercilon nimeltään.
Hmm siis juu, itse taisin jotenkin hankalasti selittää. Tuo ei vissiinkään mitenkään liity tähän, jostakin vain tuli mieleen. Mitä sitten onkaan päässä liikkunut >__< Siis juu, tätä varmaankin tarkoitin, että pitää syödä ne pillerit sen 7 pvää jos siirtää, ettei saa lopettaa aiemmin sitä syömistä. Että se alkaisin perjantaina uusi kierto taas.
Elikkä jos huomenna lopetan pillereiden syömisen, pidän sen 7pvän vapaata ja aloitan ensi viikon ma, kaikki on siis ok. Ennen olen ne perjantaisin aloittanut siis.
Onko tuolla merkillä paljonkin väliä ? Siis merkeillähän on sillälailla väliä, mutta onko tässä asiassa jotenkin paljonkin ? Ihan varmuuden vuoksi vain :)
Mercilon sopii tähän tarkoitukseen ihan hyvin eli kaikki mitä sanoin pätee. Lähinnä ajattelin, että jos syötkin minipillereitä, niin sen kanssa ei välttämättä toimita näin. En ole niin perehtynyt.
Ei tarvitse toisesta liuskasta syödä välttämättä 7 päivää. Toisinaan kuulee suosituksen, että syötäisiin siitä toisesta liuskasta joko 7, 14 tai kaikki 21 pilleriä, mutta tämä vain sen takia, että pillereiden lopetuspäivä ja uuden liuskan aloituspäivä pysyisivät tuttuina. Helpottaa siis vain sitä muistamista, että mikäs viikonpäivä ne pitääkään uudelleen taas aloittaa. Muuta merkityst sillä ei ole.
Jos huomenna maanantaina lopetat pillereiden syömisen, pidä normaali 7 päivän tauko ja jatka sitten ihan normaalisti taas seuraavana maanantaina. Ehkäisyteho säilyy.
Itsekin olen Mercilonia syönyt ja silloin tällön söin juuri niin, että toisesta liuskasta söin muutaman pillerin ja jätin liuskan kesken.
Kiitos paljon taas, en ollut sitten ihan varma tuosta siirrosta, kun se gynekologini ei puhunut yhtään siitä kuinka monta päivää niitä saa syödä ja antaa sitten niiden menkkojen tulla.. Mutta kiitos paljon sinulle, nyt on sekin asia selvä :)