Niin, kysymys kuuluu että miksi vielä puolisosta pidetään tiukasti kiinni kun käry on käynyt (kerran tai monesti) tai puoliso ilmoittaa että tämä oli nyt tässä, mulla on jo uusi? Miksi vielä jo eksäksi ilmoitettu hankaloittaa ex-puolisonsa elämää vonkumalla takaisin/kiristämällä lapsilla/ kiristämällä omaisuudella/kiristämällä väkivallalla/kiristämällä ja uhkailemalla ties millä lisäksi?
Mitä jätetty eksä (mies/nainen) kuvittelee noin itsensä alistamalla saavuttavansa? Että kun eksä pakotusten saattelemana palaa takaisin huonon itsetuntonsa/menetetyn ihmisarvonsa kanssa elämä ja onni taas alkaa hymyillä? Ja kaikki vieraissa hyppiminen unohtuu kunhan vaan saa isännän/emännän takaisin taloon palatessa? Kunhan vaan saisi jotenkin peitottua hänet jonka kanssa petettiin?
Vastaisitteko rehellisesti, erityisesti te joilla on jo vuosien mittaista kokemusta.
Kaikille ihanaa keskikesää!
Mitä jätetty eksä (mies/nainen) kuvittelee noin itsensä alistamalla saavuttavansa? Että kun eksä pakotusten saattelemana palaa takaisin huonon itsetuntonsa/menetetyn ihmisarvonsa kanssa elämä ja onni taas alkaa hymyillä? Ja kaikki vieraissa hyppiminen unohtuu kunhan vaan saa isännän/emännän takaisin taloon palatessa? Kunhan vaan saisi jotenkin peitottua hänet jonka kanssa petettiin?
Vastaisitteko rehellisesti, erityisesti te joilla on jo vuosien mittaista kokemusta.
Kaikille ihanaa keskikesää!
Vastaukset 26
Vanhimmat
hei kuule, ihan oikeesti!
ei kukaan pidä pakolla ketään kiinni jos ei toinen halua olla kiinnipidettävänä.
sehän se hölmö on joka suostuu vonkumiseen, kiristämiseen lapsilla ja omaisuudella tai väkivallalla.
ehkäpä totuus on vaan yksinkertaisesti se, että pettäjä ei halua lähteä kakkosen matkaan ja keksii näinollen tekosyitä puolustuksekseen.
ei ole mitenkään jätetyn (joka ei olekkaan jätetty) alistumista jos haluaa jatkaa puolisonsa kanssa.
miten ihmeessä voit kuvitella että ketään voi pakottaa tekemään jotain vasten tahtoaan, jos tämä pakotettava ei sitä itse oikeasti halua?
kyllä se vähän vaikeeta olis ilman aivopesua. eikö?
parisuhde voi jatkua mahtavana tällaisen suhdesotkun jälkeen. siinä vaan ei anneta kakkoselle ja kakkosen touhuille pahemmin painoarvoa.
keskitytään tekemään parhaimpansa että saataisiin oma liitto toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla.
ei se pitkälle kanna jos ainoa tavoite on saada puoliso palaamaan "taloon" eikä muuta.
tyhmäkin tajuaa että ei siitä mitään tule pitkällä tähtäimellä.
voihan se jokin pieni peto petetyn alitajunnassa olla joka saa mielihyvää kun tietää että kakkonen on jäänyt nuolemaan näppejään.
ehkä ykkönen saa lisäpontta esim. seksielämään päättäessään että nai (anteeksi ruma kielenkäyttö, mutta tämä kuulostaa parhaalta sanalta kuvailemaan pointtiani) puolisoltaan tajun kankaalle niin että kaikenmaailman hetkelliset kakkoset jää kauas unholaan.
ei se kakkonen sitten ole kuin pahaa unta joka sekin haalenee ja haalenee ajan kuluessa.
tää nyt on ykkösen näkemys ilmeisestikkin jätetylle kakkoselle. Sorry!
..mieheni eksä vaan vuosi toisensa jälkeen soittelee milloin mitäkin asiaa. Nyt kun viimeksi mies sanoi hänelle ettei tule ikkunaa korjaamaan nainen uhkasi kertovansa lapsille pahaa isästään. Eikä lasten äiti ole yhtään mielestäni vinksahtanut vaan ihan hyvässä virassa oleva täysipäinen ihminen. Voiko mustasukkaisuus, omistuksenhalu, huono itsetunto tai kykenemättömyys reiluun tappioon mennä ohi omien lasten rakastamisen?
Oma eksäni ei meille soittele kuin oikeissa asioissa. Mieleen kyllä hiipii että pitäisikö patistaa tää nykyiseni takasin eksänsä luo? Hän kyllä polvillaan kosi minua ja itki kerran kun eksänsä teki meille riidan soittelemalla viikkokaupalla. Isä tottakai kuitenkin rakastaa lapsiaan ja pelkää mitä kauheuksia eks-vaimo saa aikaan halutessaan. Suomessa kuitenkin on vallalla vielä käytäntö että lapset jäävät äidille avioerossa. Minulla on aika vaikea rooli tässä välissä, en haluisi asettua kenenkään puolelle kun asia ei laillisesti minua koske. Käytännössä kyllä koskettaa kun mieheni lapset asuu meilläkin.
No kyllähän sen pettäjän voi pakottaa pysymään avioliitossaan aivan samallalailla kun se kakkonen pakottaa hänet kanssaan sänkyynsä! Pettäjäthän on täällä uskottomuus palstalla moneen otteeseen sanottu tahdottomaksi olennoksi, joka on kenen vaan vietävissä ja pakotettavissa seksiin, joten miksei siis myös pysymään siellä petetyn luona. Tosiasia on, että meillä vaimo uhkailee itsemurhalla ja on sitä jo yrittänyt. Lasten takia pysyn kotona, vaikka mieli on jo muualla.
niin sä hoitaisit asiat kuntoon tän eukkos kanssa.
Sillehän tekee tosi hyvää olla tollasen hiirulaisen kanssa, jolla ei oo munaa selvittää ekaks välejään eukkonsa kanssa ennenkuin alkaa riekkumaan jonkun horoperseen perässä.
Paha olo voi taas suurelta osin johtua siitäkin et se tajuaa että sä et ole läsnä vaikka paikalla oletkin.
Voisit olla ehkä vähän kiinnostunut lastesi äidistä?
Kaikista paras olis jos sä ottaisit ne muksut ja vaimos sais olla VAPAA kaikista arjen rutiineista sekä häilätä ja bailata sydämmensä kyllyydestä.
Äiti vois sit lastensa kanssa touhuta viikonloppuisin kaikenlaista kivaa.
Kauankohan se sun ja horon ihana yhteiselämä kestäis kun siinä olis jaloissa muksut ja kaikki kodinhoitoon tarvittava aika?
Mieti mitä kaikkea se vaimo tekee ja mitä itse teet?
Ootteko tasapuolisia. Kotihommat vie 24/7 kun taas palkkatyö ulkopuolisella 8/5.
Autatko loppuunpalanutta vaimoa kun tulet kotiin, vaiko haahuiletko omias?????
Kun äippä saadaan kuntoon, niin etköhän se sinäkin pääse sen panos luo.
Kasvaisit sinäkin jo mieheks ja kantaist vastuus niinkuin kuuluu.
Siivoa ensin vanha pesä ennenkuin rakennat uutta.
Itsemurhalla uhkailu kannattaa käsitellä aina ammattilaisen kanssa eikä jättää seinien sisälle perhehelvetin kuumennusaineeksi. Minulla ollut vastaava ahdistava tilanne, jossa ex ensin uhkaili ja sitten kun huomasi ettei se riitä, nappaili (liian pienen) määrän lääkkeitä. Soitti minulle ja kertoi ottaneensa myrkkyä. No, soitin 112:een ja ex pääsi terapiaan. Asia käsiteltiin myös avioerosovittelussa.
Nyt hän luultavasti on kauhuissaan siitä, että olisi voinut vahingossa onnistua ja on päässyt jaloilleen. Hänen uusi kumppaninsa ei luultavasti tiedä nolosta asiasta mitään, enkä aio tietenkään sitä kertoa.
Uhkailu sai minut alkuun melkein jäämään ja olin kauhuissani, kun en tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä.
Uhkailuun ei pidä alistua, siitä saa ikuisen kuristuspannan kaulaan. Oikeasti.
Nainen halusi eroon sairaalloisen dominoivasta miehestään, ja kun erosta sitten vihdoin sovittiin ilman mitään kolmansia osapuolia, mies aloitti lähes jokapäiväisen terrorisoinnin. Noin vuoden jälkeen mies ymmärsi kuitenkin muuttaa toiseen kaupunkiin, mutta jatkoi kuitenkin mm. itsemurhalla uhkailua. Lopulta se sen sitten tekikin, ja nyt nainen on sortua mielialalääkkeiden ja viinan yhteiskäyttöön. Miehen suku ei tietenkään koskaan antanut naiselle anteeksi.
Ei toisesta aikuisesta voi loputtomasti kantaa vastuuta ja huonoa omaatuntoa. Mikäli toinen ei suostu terapiaan, lääkitykseen ja omaehtoiseen elämänhallinnan parantamiseen, on kai parasta pestä kätensä hankkimalla salainen puh.nro ja torjumalla aktiivisesti kaikki muutkin yhteydenotot. Ei se suku sitäkään anna anteeksi, mutta lopputuloshan on aina sama!
Tää joka sut on jättäny, on vaan halunnu mennä sieltä missä aita on matalin eli keksinyt kaikenmaailman tekosyitä päästäkseen pälkähästä = tässä tapauksessa sinusta.
Aika karua, mut elämä on!
en ihan varsinaisesti kiinni pidellyt,kyllä exukko itse heilui päätöksensä kanssa vuosia.Enkä tosiaan tiennyt pettämisen koko laajuutta ja rumuutta kuin vasta avioeron jälkeen pikkuhiljaa tuli sitä lopullista totuutta.
Tässä kerron vaan asian siltä kantilta, että miksi kitkuttelin aviossa liian kauan,vaikka tiesinkin jo jotain jatkuvasta petturuudesta.Ensinnäkin, exä on ihan mukava ihminen,ja lapsille tositosi tärkeä isänä.Kun lapsukaiset olivat vielä pieniä,he jopa pyysivät että ettehän isi ja äiti eroa koskaan,kun niin moni heidän kaverinsa vanhemmat erosivat.Muistan kerrankin,kun omassa mielessäni jo mietiskelin eron mahdollisuutta,valmistelleeni lapsia ,tai yritin kokeillen.Tytöt alkoivat itkeä jo siitä kun kerroin että vaikka ero tulisi,niin he olisivat kuitenkin rakkainta maailmassa isälleen ja minulle.Ihan turhaa,he lähes huusivat että kyllä me tiedetään,mutta älä äiti päästä isää pois kotoa.
Tulipa sitten vaihe,kun ex-mies rakastui sen verran ,että suunnitteli muuttoa naisen kanssa yhteen.Hän pyysi minua kertomaan lapsille tilanteen.Ehkä monen mielestä noloa minulta,mutta en yksinkertaisesti pystynyt siihen,oli sydän karrella jo pelkästä mielikuvasta,kun joudun katsomaan lasten silmiin, ja nähdä se murhe,kun kerron.Sanoin exälle että hänen on itse tehtävä se,minä en pysty. Tiedän että se olisi ollut väärin,olla olematta lasten tukena siinä hetkessä,toki exänkin ,joka halusi pois.MUTTA, kun en vaan yksinkertaisesti olisi voinut,teki niin pahaa,oli tunne kuin olisin joutunut näkemään lasteni kuoleman,toki tiedän,onhan tuo teatraalista ja ylireagointia,mutta niin vain oli.
No,se rakkaus toki kuihtui ,ennenaikojaan ,ja liittoamme jatkettiin.Vielä 10 vuotta.Minä olin sen ajan onneton,mies ihan tyytyväinen,vietti kaksoiselämää.En ollut itsekään enkeli,ihastuin ja olin rakastumassa yhteen hienoon mieheen,mutta tällöin exäni heräsi hetkeksi koomastaan, ja pyysi että korjaisimme omaa liittoamme jne..Minä sitten korjailin,ja hän lähinnä poraili reikiä=) edelleen.
No,lapset aikuistuivat,otimme avioeron.Lujille ottaa lapsille vieläkin,nyt kun toisella tyttärellä on oma lapsi, ei *pappa* ehdi uuden morsiamensa lumoista viettää aikaa lapsenlapsensa kanssa.Muutenkin kaikki jäi jotenkin kurjasti.En osaa sanoa,maailma tuntuu jotenkin kummalliselta..Että siinäpä se mun vuodatus.
vaatiessani miestäni elämään kanssani hänen vuoden kestäneen salasuhteensa paljastuttua, vaikka syväällä sisimmässäni tunsin hänen rakastavan sitä toista.
Kai se oli jotain kasvojen menettämisen pelkoa, en halunnut olla jätetty, se osa tuntui minusta jotenkin alentavalta.
Halusin näyttää sille toiselle naiselle olevani parempi pitämällä miehen luonani, vaikka syynä miehen jääntiin olivatkin lapset ja taloudelliset asiat, enkä minä.
Vetoamalla miehen kunnian tuntoon, sukuun ja lapsiin, sekä yrityksemme pitkäaikaisiin työntekijöihin onnistuin voittamaan ensimmäisen erän, niin luulin.
Miehen ja hänen naisensa suhde jatkui kuitenkin henkisellä tasolla taustalla kolme vuotta, sitten hän ei enää jaksanut kasoiselämää, vaan muutti pois kotoota ollessani lomamatkalla.
Onneksi olin kuitenkin kuluneen kolmen vuoden aikana tehnyt erotyötä, itse sitä edes tiedostamatta, näin ollen ymmärsin antaa hänen mennä, ilman riitoja ja kiristämisiä.
Nyt voimme olla väleissä, vaikkakin viileissä, kuitenkin meillä on yhteiset lapset ja heidän kauttaan joudumme olemaan tekemisissä keskenämme.
Ensin syytin mielessäni kaikesta sitä naista, joka oli miehessäni mukamas roikkunut, kuitenkin myöhemmin ymmärsin, mieheni olleen se, joka oli valintansa tehnyt ryhtymällä suhteeseen toisen kanssa.
Jälkeenpäin osaksi harmittaa tuo kolme vuotta, jotka elin ns. laina-aikaa, mutta ehkä kuitenkin sen ansiosta pystyin säilyttämään itseni erossa suht ehjänä.
Aikaisemmin tuomitsin ehdottomasti kaikki kakkoset, tapauksista riippumatta pidin heitä itseäni huonompina ihmisinä.
Minulle tuli kuitenkin eteen tilanne, jossa jouduin myöntämän tappioni kakkoselle ja kukas sitä itseään huonommalle voisi hävitä.
useinkin on niin, että kakkonen on se joka riippuu ja myös jatkaa välittämättä siitä vaikka toisten perhe rikkoontuu.
... ja näinkin, että pettäjä ei välitä kakkosesta, vaan käyttää tätä kuten vaimoaankin hyväksi.
Kuulut niihin harvinaisiin ihmisiin, jotka pystyvät katsomaan itseään silmiin, onnittelen.
Pystyit myös kasvamaan ihmisenä, se on aina prosessi. On luonnollinen tunne tuntea huonommuutta ja hävetä häviämistä. Se että, pystyy asian hyväksymään ajan mittaan ja huomaamaan oman arvonsa kriisin jälkeen, on inhimillistä kasvua.
Se, että jokin ihmissuhde ei enää kasva eikä tuota jommallekummalle osapuolelle iloa ja tyydytystä, ei ole toisen häpeä, niin vain käy. Se on elämän arvaamattomuutta.
Kunpa ihmiset tämän tajuaisivat, mutta monella on itsetuntemus niin heikko ja itsetunto niin olematon, että pettymykset kääntyvät hallitsemattomaksi vihaksi ja katkeruudeksi.
Sinulle hyvää elämää!
Olipa harvinaisen viisas kommentti! Samaa mieltä olen, ja kovasti ihailen jätetyn kykyä koota itsensä ja ottaa elämä haltuunsa pettymyksistä huolimatta.
Joskus ihmisen on kai pakko kuunnella ja seurata sisäistä ääntään, jotta elämä ei jäisi elämättä. Siitä huolimatta, että radikaalit ratkaisut tuottavat tuskaa muille tärkeille ihmissuhteille.
Eikö sitä nyt omasta puolisostaan saisi pitää kiinni ? Et sinäkään häntä omista. Onko hän luvannut sinulle mitään papin edessä ? Minä olen omani valinnut ja se on sinetöity lupaamalla olla yhdessä niin myötä-kuin vastamäessäkin.
Toisen puoliso voi olla hetken huuma ja kyllä vaakakupissa painaa paljon se puolisoiden yhteinen historia, mikä tällä parilla on. Sinä se olit se pahanilmanlintu, joka lensit kuin kotka pesästäsi ja pistit parin perhe-elämän sekaisin. Olit moraaliton ja et tuntenut mitään vastuuta teoistas, etkä näytä tuntevan vieläkään.
Älä sinä puhu mitään vonkumisesta, sillä sinähän häntä vonguit isellesi kuin kiimainen kissa keväällä. Sinä se tässä olet kiristäjä ollut joka suhteessa. Sinun takiasi on täällä saanut kiristellä hermojaan oikein olan takaa. Osaatko edes kuvitella, että miten paljon pahaa sinä olet näillä toimillasi saanut aikaan ? Olet rikkonut perheen ja repinyt kaiken rikki ja et edes taida ymmärtää, kuinka vakavia seurauksia olet saanut aikaan tällä "itsesi tyrkyttämisellä tykö"!!!!
En tässä alista itseäni mitenkään, jos pyydän puolisoani vielä miettimään tekojaan ja palaamaan takaisin. Aina on olemassa mahdollisuus korjata tilanne muuksi, mutta sitä ei tietenkään saavuteta yhdessä yössä, mutta ajan kanssa voi suhde palautua ennalleen. Tämä vaatii molemmilta osapuolilta kovaa työtä, yrittämistä, uskoa ja luottamusta uuteen huomiseen.
Menetetyn itsetunnon saaminen takaisin on myös mahdollista. Elämä voi hymyillä vielä, jos sille annetaan mahdollisuus ja virheistä pystyy oppimaan ja alkaa uuden kasvun aika. Mitään eí ole vielä lopullisesti menetetty !
Vieraissa hyppiminen ei unohdu koskaan, mutta senkin teon kanssa pystyy elämään antamalla anteeksi ja rehellisesti katumalla tekoaan.
Peitota voi niin monella tavalla ja tämä on ihan luonnollinen puolustuskeino tässä tilanteessa. Koston tielle on kenenkään turha lähteä, sillä se kaatuu aina itseään vastaan lopulta ja sillä ei voita yhtään mitään. Pieni jäynä tosin voi olla paikallaan, mutta kohtuus siinäkin kannattaa pitää mielessä.
Aurinkoista kesää kaikille jopa sinulle kakkonen sinne "torniisi" vai oletko nyt ylpeä ykkönen !!!!
nyt taitaa olla sitä aihetta mitä etsinkin. Ehkä, en tiedä.
En ole ylpeä, mutta ykkönen kuitenkin nyt jo jonkun aikaa. En koskaan toivo mitä harmia mieheni eksälle, enkä omallekkaan eksälleni. En hyödy mitään heidän mielipahastaan.
sanoit että minä häntä vonguin kuin kiimainen kissa kesällä. Kaikkea et sitten kuitenkaan taida vieläkään tietää? Monesti jätin hänet, itsekkin surkeasti toimien. kun tarpeeksi oli aikaa kulunut, otin ikävissäni takaisin. Olin, ja olen edelleen, rakastunut. Ja on luultavasti miehenikin.
Minä elin omaa perhe-elämääni kun tämä mies asteli elämääni kuin "pahanilmanlintu" ,jättämättä minua rauhaan. Luulen kuitenkin että samaan aikaan kun annoin hänelle pakkeja, hän vannoi kotonaan rakkautta silloiselle vaimolleen, osteli kukkia, vei syömään, harrasti seksiä, "paransi avioliittoa." Niin minä ainakin neuvoin tekemään, koska en häntä aikonut silloin pitää.
Hän toimi yhtä raukkamaisesti kuin minä. Pidimme teitä varalla, jos tästä ei mitään tulekkaan. Törkeästi toimittu, mutta silloin sokaistuna se tuntui järkevältä.
Kauanko sinun uskottomuuskokemuksesi on jatkunut? Alkaen päivästä jona sait tietää? Kertoisitko mitä on matkalle mahtunut ja mitä vastaantullut?
Katkeralta kirjoituksesi tuntuu. Vaivaatko sinäkin ehkä eksääsi milloin milläkin syyllä?
Oikeastaan mitään muuta kunnon kiristysaihetta ei taida olla kuin lapset. Niille voi puhua kotona ihan mitä vaan vaikka mitä sanoisi lakikirja. Ja kumpaas lapset uskoo, vanhempiaan vai kirjaa?
kaikenlaisii hölmölaisii tänne mahtuu. kyl on täs tapaukses vakka löytäny kantensa. kaks iha yhtä toopee on löytäny toisensa.
kannattaisi lukea
Fisher, Bruce: Jälleenrakennus, kun suhteesi päättyy. Löytyy kirjastoista.
Googlaamalla Fisher jälleenrakennus löytyy hyviä lyhennelmiä.
ystävällisin terveisin sivullinen
mutta annan kyllä seksiä aina, kun hän haluaa.
No jos nyt olet tuon ykkösen tittelin itsellesi pokannut, niin onnea, onnea vaan ja pidä nyt siitä ihmeessä kiinni, äläkä kulje onnesi ohi !
Mistä muuten tiedät sen, että puhuuko tämä miehes sulle palturia exästään ? Oletko koskaan jutellut exän kanssa livenä ? Suosittelen sulle tätä pikku rupattelutuokiota hetimiten. Toiset miehet ovat nääs patologisia valehtelijoita jo oman vaimonsa kanssa ja tuskin he kovin elävät totuudessa sinunkaan kanssasi. Omasta vaimosta kerrotaan kaikkea pahaa, mutta hyvä jätetään usein kertomatta, totuuksia vääristellään.
Jos kerran jätit hänet jo niin monet kerrat, niin miksi aloitit leikin aina uudestaan ? Etkö ollut varma itsestäsi, tunteistasi, miehen uskollisuudesta vai mistä ? Mies halusikin pitää vaimonsa ja sinut - molemmat - ja jatkaa samaa rataa toimiaan, ehkä miehellä ei ollut tarkoitustakaan luopua vaimostaan ?
Minä en vaan saanut kukkia, aterioita, rakkaudenvaloja, vaan sain osakseni valheita valheiden perään. Seksiä sain, mutta en sitäkään tarpeeksi, mutta tyydyin osaani ja en lähtenyt hakemaan irtosuhteita seksin nälkääni. Eikä tämä parantanut liittoamme mitenkään, kun koko ajan sain epäillä mieheni toimia. Ei tämäkään elämä mitään onnen seitsemättä taivasta ollut.
Varalla pidettiin joo ja kusetettiin koko ajan, mikä olikin tässä paskamaisen törkeä teko. Yli vuoden ajan tätä helvettiä kesti. Paljon on matkaan mahtunut; petosta, valheita, salailua, alistamista, väkivaltaa, syyttelyä, vallankäyttöä...
Exää vaivaan meidän välisillä asioilla ja lasten asioilla, en muulla.Lapsilla en kiristä enkä käytä tässä lapsia minään manipulointivälineinä.Lapset uskovat tässä tapauksessa tätä vanhempaansa, joka heidän kanssaan täällä kotona nyt asustaa, sillä hän elää totuudessa !!! Lakikirjat löytyvät kirjaston hyllyiltä ei meiltä kotoa !!!
mieheni eksän kanssa säännöllisesti yhteydessä, ihan jo lasten asioista. Hän on muuten ihan fiksu nainen, ainoastaan tuo "roikkuminen" joskus häiritsee. Aviomiehensä mukana hän taisi menettää muutkin ihmisuhteensa, ts. hänellä ei muita ystäviä ole. Siksi kuuntelenkin joskus hänen murheitaan ja ilojaan. Mieheni ei sitä haluaisi tehdä.
En tiedä miksi sousin ja huopasin kaksoiselämässäni niinkin pitkään. Epävarmuutta kai. Ensimmäinen kerta elämässäni sellaisessa tilanteessa. Jos vielä joskus elämä alkaa näyttää samanlaista suuntaa, osaan jo toimia toisin.
Meidän tapauksessamme mieheni on luonteeltaan niin kiltti, että tiedän hänen puhuvan kakkoselleen juuri tuollaista soopaa kiristämisestä, uhkailusta jne. Vaikka sitä ei todellisuudessa tapahdukaan.
Hän ei vaan voi sanoa kakkoselleen, että totuus on se, ettei ole koskaan aikonutkaan vaimoaan jättää.
Minä laitoin eron vireille yhdessä mieheni kanssa ja tämän jälkeen hän on ollut, kuin enkeli minua kohtaan.
Ajoin hänet asumaan pois kotoamme, jotta hän ymmärtäisi, mitä on menettämässä.
Tottakai otan hänet takaisin. Niin ihanaa aviomiestä en antaisi pois millään.
Olen toisaalta myös kiitollinen kakkoselle, joka lopulta pelasti jo viilentyneen suhteemme.
Ymmärrän enemmän, kuin hyvin, että mieheni valehtelee kakkoselleen.
Hän ei kertakaikkiaan kehtaa sanoa totuutta.
Eikä se minua haittaa. Minä tiedän totuuden.
se on.
meillä kaikilla on oma totuutemme.
Toivon silti hyvää jatkoa pariskunnille jotka uskottomuudesta, lyhyestä, pitkästä tai vielä pitemmästä selviävät. syillä tai selityksillä tai onnellisimmat pitkillä selvityksillä. Ja toivon että kun pöly laskeutuu joskus vuosienkin jälkeen vasta, että kaikki lähtisi rullaamaan parhain päin. Vaikeaa on varmasti, siksi en omaankaan eks-liittooni jäänyt. En usko että olisimme uskottomuudestani selvinneet.
Ja näitä kakkosia saa kiittääkkin, jotka kylmenneen liiton puhaltavat uuteen liekkiin. Luultavasti pelkkää seksiä. Usein nämä ukkomiehet (akkanaiset:) heidän luotaan nopeasti palaavatkin kotiin, uudet temput oppineena ja panonsa tunnekylmyyden huomanneena. Pitäisi kait antaa heille työterveyshuolto ja muut edut. Säästyisi taas muutama liitto taudeilta.
Mutta sitten vielä jäävät kuitenkin jäljelle rakastumiset; oikeat ja aidot. Ja niiden katkeroittamat eks-puolisot. Jotka eivät enää rakasta, Vaan pitävät "omaisuudestaan" kiinni vaikka mitä sanoisi.
Minkälainen terveydenhuolto heille pitäisi kehittää?
että mitä kilttiä on kun tiedät että ukkos puhuu rakastajattarelleen että sä kiristät sitä ja uhkailet? ja sä vielä tiedät? No jo on kiltti ja hyväluonteinen aviomies. kannattaakin pitää tiukasti kiinni. pidä vaan, me muut van nussitaan sitä. saat pitääkkin. kaikenmaailman ääliöitä... :?
niin kuin otitkin esille, ap, näitä pettämisiä on niin erilaisia. On rakastumisia ja on panoja. Itselläni ei ole kokemusta siitä, että puoliso olisi rakastunut toiseen, joten olen aika jäävi vastaamaan tuohon roikkumiskysymykseen.
Anteeksi olen antanut puolisolle, jolla oli tietyn aikaa tarve kokeilla seksiä avioliiton ulkopuolella. Tämä on varmaan kamalaa, mutta ymmärrän, että se oli jotain, mitä hänen piti saada ulos systeemistään.
Siksi en jaksa laittaa kovinkaan paljoa painoarvoa lukuisille "kakkosille", jos heitä nyt sellaisiksikaan voi kutsua. Enemmänkin olivat kai jonkinlaisia objekteja miehelle, kertomansa perusteella hän ei heitä edes persoonina ajatellut.
Kokemukseni perusteella tällaisille "objektikakkosille" on vaikeaa sulattaa oma merkityksettömyytensä. Se, että heidät voi vaihtaa kehen tahansa, joka seksiin suostuu. Ettei heidän tunteillaan ollut alunalkaenkaan mitään merkitystä miehelle.
Silloin - tuota merkityksellisyyttä saadakseen - tulee tarvea "käräyttää" mies vaimolle. Että edes saisi vaikeuksia aikaiseksi miehelle, järkyttäisi hänen maailmaansa jotenkin.
Ilmeisesti pahinta, mitä tällaisen "käräytyksen" seurauksena heille voi tapahtua, on se, että vaimokaan ei heitä noteeraa.
Olen mennyt naimisiin miehen kanssa, jota moni nainen pitää viehättävänä/haluttavana. Mieheni on myös lapsellisuudessaan ja keskenkasvuisuudessaan tuota käyttänyt hyväkseen saadakseen seksiä ilman sitoumuksia. Päätynyt sitten toteamaan, että sellaista seksiä saa vain ammattilaiselta, sillä ns. yhden illan panoillakin on omat tarpeensa tunteisiin ja romantiikkaan - jos ei vapaaehtoisesti mies niitä anna, niin sitten turvaudutaan häiriköintiin.
Mieheni on edelleen minulle hyvä kumppani ja suhtaudun tuohon vaiheeseen, jolloin hänellä oli noita irtosuhteita, melko rauhallisesti. Hän ei ollut naimisiinmennessään vielä riittävän kokenut tietääkseen, että loppujen lopuksi kaikilla naisilla on aika samankaltainen tarjottava reisiensä välissä. Jotkut hankkivat tämän tiedon ennen sitoutumistaan avioliittoon, ja parempi niin.
Oma törttöillyt puolisoni on minulle kuitenkin rakas, joten "roikun" hänessä edelleen aivan niistä samoista syistä kuin alunperin hänen kanssaan naimisiinkin menin. Rakkaudesta.
luettavaa viestisi. Kaikkea hyvää teille! Varmasti on välillä lujillekkin ottanut? Mutta hyvä kun olette noin hyvin selvinneet.
Ehkä meillekkin mieheni kanssa on nyt nuo "reisienvälit" selvinneet. Jos vielä tarvitsee selvitellä niin sittenhän sen tietää; menetetty tapaus.
Ja kyllä noilla miehilläkin aika samanlaista tavaraa pakaroitten etupuolella on mielestäni tarjolla..
Alkoi ihan viestisi hymyilyttää.
Jos vielä viitsisit kirjoittaa kuinka seksuaalisesta uskottomuudesta itse selvisit ehjänä ihmisenä luulen että moni lukija voisi olla kiitollinen. Kun kerran rakkaus ei teidän tapauksessanne kuvaan kuulu, siis pettämiskuvioihin.
Minä en tiedä miksi sain osakseni tällaisen rakkauden. Yli kaiken toivoisin että ketään ei olisi tarvinnut loukata. Miksi en voinut tavata vapaata miestä torilta, töistä, kaupasta jne... Epäoikeudenmukaiselta tuntuu minustakin. Miksi mulla pitää olla koko ajan morkkis siitä että olen rakastunut? Eikö sen pitäisi olla elämän onnellisimpia tunnetiloja?
Kun tapaan Cupidon taidan potkia sitä persauksiin.
Mukavaa, että ap olet kiinnostunut kuulemaan, miten selvisin seksuaalisesta uskottomuudesta ehjänä. (Tästä taitaa kyllä tulla melko pitkä kirjoitus.)
En minä kyllä ehjänä selvinnytkään, taisin ennemminkin eheytyä ensimmäistä kertaa elämässäni sen prosessin seurauksena, jota tuosta uskottomuudesta seurasi.
Ensinnäkin, minulla oli ennen tätä hyvin jyrkkä suhtautuminen uskottomuuteen. Isäni oli hyvinkin julkisesti ja useasti uskoton äidilleni, joten jossain vaiheessa nuorena naisenalkuna päätin, että minua ei petetä. Tein siitä ikään kuin tärkeimmän asian parisuhteissani. Usein hoidin homman siten, että lähdin suhteesta heti, kun se alkoi vähänkin vaatia jotain. En jäänyt katselemaan, miten kävisi, kun arkipäivä suhteeseen koittaisi.
Kun tapasin nykyisen rakastettuni, rakastuin ensimmäistä kertaa "oikeasti". Toisin sanoen, olin niin väsynyt merkityksettömiin suhteisiini ja yksinäisyyteeni, että uskalsin päästää toisen ihmisen lähelleni - silläkin uhalla, että hän voisi sitten minua satuttaa.
Ja kuten kerroin, niin hän sitten satuttikin.
Maailmani meni palasiksi - niin hupsun dramaattiselta se kuulostaakin. Olin rakentanut äärimmäisen tiukan kuvan elämästäni, ja kun se kuva meni rikki, minulle ei mielestäni jäänyt mitään.
Olen aina ollut vähän draamakuningatar - ottanut itseni ylen vakavasti. Niinpä rakastetun uskottomuus aiheutti ensin reaktion: "Kuinka hän voi tehdä tämän MINULLE???"
Oli vaikeaa sitten niellä se tosiasia, että ei uskoton rakastettu nyt ollut tekojaan tehnyt minua ajatellen tai minulle. Olin itseasiassa ollut hyvin kaukana hänen mielestään silloin, kun hän harrasti muiden kanssa seksiä. Luonnollisesti :)
Sitten sekin loukkasi, ettei hän ollut ajatellut minua lainkaan.Mutta kun pääsin pahimmasta shokista yli, aloin ajatella asiaa. Ja kysellä rakkaalta, miksi?
Ymmärsin, että hän oli tehnyt tekonsa itseään varten ja itsensä takia. Ei minulle tai minua ajatellen. Tuli jopa vähän tyhjä olo, kun minä en asiaan liittynyt mitenkään. Olinpa vain ns. collateral damage, sivustakatsoja, jonka kävi prosessissa hassusti.
Sattui kauheasti, kun en ollutkaan niin tärkeä hänelle, että hän olisi minua mielessään kuljettanut mukanaan joka paikkaan. Että hänellä oli yksityisyys, johon minulla ei ollut asiaa. Aloin ymmärtää, että rakkaus ei tarkoita symbioosia, vaan vapaaehtoista rinnakkaineloa. Tajusin, että olin ollut hyvin läheisriippuvainen.
Tunsin edelleen samoja voimakkaita rakkaudentunteita häntä kohtaan, mutta olin vihainen ja rikki ja raivona ja peloissani. Erosinkin hänestä.
Muutaman kuukauden erillään elämisen jälkeen halusin tutustua häneen uudelleen. Ajattelin, että koska en muistakaan ole kiinnostunut, voisin nauttia hänen seurastaan hetkittäin - halusin seurustella hänen kanssaan. Ilman avioliiton pakkoa ja siteitä, vapaaehtoiselta pohjalta.
Yhdessäolo tuntui hyvältä, kun en antanut tapahtuneen tulla väliimme. Ja kun suru ja viha ja pahat muistot ja mielikuvat valtasivat mieleni, puhuimme ne pois. Suhde rakentui uudelleen, erilaiselta pohjalta.
Jonkun ajan kuluttua tajusin oivalluksenomaisesti, ettei tässä nyt ole kuinkaan käynyt. Mitään oikeasti hirveää ja peruuttamatonta ei ole tapahtunut. Kukaan ei ole kuollut tai vammautunut, vain minun ylpeyteni oli saanut (kaivatun) kolauksen.
Olin saanut jotain parempaa menetetyn tilalle - kyvyn nauraa itselleni ja asettaa asioita mittasuhteisiin. Kyvyn olla lähellä toista ja hyväksyä hänen puutteellisuutensa. Ennenkaikkea, olin hyväksynyt oman epätäydellisyyteni ja antanut sen itselleni anteeksi. Olin oppinut rakastamaan!
Niin että nykyään en enää ole ollenkaan pahoillani tapahtuneesta, päinvastoin näen sen siunauksena. Tämä varmaan suututtaa tai pöyristyttää monia. Mielestäni rakastetun uskottomuus vapautti minut uskottomuuden pelosta, joka oli vienyt minulta kyvyn päästää toinen ihminen lähelle.
Minä olen tätä nykyä hyvin onnellinen epätäydellinen ihminen oman epätäydellisen rakkaani kanssa. Peace.
Wau! Hienoa, ettet ole langennut oikeusmurhatun syvään kuoppaan, vaan olet kyennyt käsittelemään vaikeaa ja itsetuntoa loukkaavaa asiaa kypsästi ja viisaasti! En ole varma, pystyisinkö ikipäivänä samaan, mutta tarinasi lukeminen antaa silti varmaan monelle toivoa. Ei se aina olekaan niin ehdotonta, että "kerrasta poikki ja iänikuinen katkeruus ja viha toista sukupuolta kohtaan kaupan päälle". Toivotan sinulle sydämestäni onnea ja rauhaa tasapainoiseen arkeen!