Äitini kuoli, kun olin kymmenen vuotta. Isä meni heti uusiin naimisiin, hänellä oli ollut suhde tulevan äitipuoleni kanssa jo äidin eläessä. Lapsuuteni loppui äidin kuolemaan. Äitipuoleni kohteli meitä isän lapsia huonosti. Kantelimme alussa isälle, mutta hän ei uskonut meitä ja mieluummin kuunteli uutta vaimoaan, joka sanoi meitä valehtelijoiksi. Äitipuoleni riisti meiltä itsetunnon, alisti meitä, haukkui ja mollasi jatkuvasti. Äidin kuolema oli vaikea ymmärtää pienelle lapselle, mutta äidin nimeä emme saaneet talossa mainita. Sain tukkapöllyn, jos yritin puhua äidistä jotain.
Äitipuoli ei antanut ruokaa, kun hän ja isä söivät, minulle ilmestyi lautanen vasta silloin, jos joku tuli kylään. Isälle äitipuoli väitti minun syöneen jo aiemmin.
Töitä piti tehdä hirveästi. Kotona työpäivä alkoi aamuneljältä, kun piti ruveta paistamaan torille. Koulun jälkeen minun piti laittaa ruoka koko perheelle, koska tulin ensimmäisenä kotiin. Sitten piti tiskata, imuroida, silittää pyykit yms. Koulun jälkeen kotitöiden tekemisessä meni ainakin neljä tuntia. Vasta sitten sai mennä tekemään koululäksyjä. Jos yritti ennen sitä tehdä läksyjä, tuli tukkapölly tai läimäytys poskelle. Jos joku työ ei ollut äitipuolen mielestä tehty tarpeeksi hyvin, jäi läksyt tekemättä. Lakkiasjuhlassani äitipuoleni vielä ilkesi sanoa, että hän on minua niin koulutiellä tukenut. Sisareni meinasi tukehtua kahvikuppiinsa kuullessaan sen. "miten julkeaa" hän itsekseen mietti. Olinhan muuttanut sisareni luokse asumaan abiturientti keväänä juuri sen vuoksi, että saan lukea ylioppilaskirjoituksiin.
Nuoruuteni kotona oli yhtä helvettiä. Ulospäin piti näytellä kaiken olevan hyvin, kulissit piti olla kunnossa. Jos en muiden ihmisten läsnäollessa mielistellyt tarpeeksi äitipuolelleni ja kehunut häntä, sain selkäsaunan vieraiden lähdettyä. Psyykkinen kaltoinkohtelu ja alistaminen tuntui paljon pahemmalta kuin fyysiset pahoinpitelyt.
Fyysiset pahoinpitelyt loppuivat, kun olin neljätoistavuotias. Äitipuolellani oli taas käsi kohossa ja hän oli valmiina läimäyttämään; silloin sanoin, että "nyt jos lyöt, lyön aivan varmasti takaisin." Ja olisin taatusti lyönyt. Olin ikäisekseni vahva, olinhan joutunut monen vuoden ajan tekemään ruumiillista työtä, pitkiä työpäiviä. Siihen loppui lyöminen.
Olen edelleen katkera äitipuolelleni ja isälle heidän kasvatusmenetelmistään. En pysty ikinä antamaan heille anteeksi. Itse he ovat varmaan aktiivisesti unohtaneet kaikki kauheudet, joita ovat minulle tehneet. Jos heiltä kysytään, niin he ovat varmaan mielestään kasvattaneet meidät hyvin.
Olenko katkera turhasta?
Äitipuoli ei antanut ruokaa, kun hän ja isä söivät, minulle ilmestyi lautanen vasta silloin, jos joku tuli kylään. Isälle äitipuoli väitti minun syöneen jo aiemmin.
Töitä piti tehdä hirveästi. Kotona työpäivä alkoi aamuneljältä, kun piti ruveta paistamaan torille. Koulun jälkeen minun piti laittaa ruoka koko perheelle, koska tulin ensimmäisenä kotiin. Sitten piti tiskata, imuroida, silittää pyykit yms. Koulun jälkeen kotitöiden tekemisessä meni ainakin neljä tuntia. Vasta sitten sai mennä tekemään koululäksyjä. Jos yritti ennen sitä tehdä läksyjä, tuli tukkapölly tai läimäytys poskelle. Jos joku työ ei ollut äitipuolen mielestä tehty tarpeeksi hyvin, jäi läksyt tekemättä. Lakkiasjuhlassani äitipuoleni vielä ilkesi sanoa, että hän on minua niin koulutiellä tukenut. Sisareni meinasi tukehtua kahvikuppiinsa kuullessaan sen. "miten julkeaa" hän itsekseen mietti. Olinhan muuttanut sisareni luokse asumaan abiturientti keväänä juuri sen vuoksi, että saan lukea ylioppilaskirjoituksiin.
Nuoruuteni kotona oli yhtä helvettiä. Ulospäin piti näytellä kaiken olevan hyvin, kulissit piti olla kunnossa. Jos en muiden ihmisten läsnäollessa mielistellyt tarpeeksi äitipuolelleni ja kehunut häntä, sain selkäsaunan vieraiden lähdettyä. Psyykkinen kaltoinkohtelu ja alistaminen tuntui paljon pahemmalta kuin fyysiset pahoinpitelyt.
Fyysiset pahoinpitelyt loppuivat, kun olin neljätoistavuotias. Äitipuolellani oli taas käsi kohossa ja hän oli valmiina läimäyttämään; silloin sanoin, että "nyt jos lyöt, lyön aivan varmasti takaisin." Ja olisin taatusti lyönyt. Olin ikäisekseni vahva, olinhan joutunut monen vuoden ajan tekemään ruumiillista työtä, pitkiä työpäiviä. Siihen loppui lyöminen.
Olen edelleen katkera äitipuolelleni ja isälle heidän kasvatusmenetelmistään. En pysty ikinä antamaan heille anteeksi. Itse he ovat varmaan aktiivisesti unohtaneet kaikki kauheudet, joita ovat minulle tehneet. Jos heiltä kysytään, niin he ovat varmaan mielestään kasvattaneet meidät hyvin.
Olenko katkera turhasta?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Voi Herranjumala tuollaisia naisia jotka tulevat pilaamaan toisten elämän. Itselläni sama kävi mutta vain niin että isäpuoleni teki tätä samaa minulle. nyt kun olen 17 ja muuttanut pois kotoa johon äitini ei edes olisi suostunu niin arvosta tätä yksinäisyyttä ja sitä ettei kukaan vahdi tekemisiäni tai lukitse minua huoneeseeni tai vedä sähköjä pois huoneestani kun yritän tehdä läksyjä enkä suostu siivoamaan. muutin pois kotoa noin vuosi sitten kun päätin etten enää asu sellaisen psykotpaatin kanssa samassa talossa. Sanoin raaàsti äidilleni että joko minä lähden tai tuo mies lähtee. Eräänä iltana sitten äitini oli itkenyt miesystävälleen että olen ajanut hänet tälläiseen tilanteeseen että hänen täytyisi valita. Noh miesystävä hädissään seuraavana aamuna tuli juttusille (vaistosi ettei voittaisi minua tässä kisassa)ja kerrankin uskalsin sanoa vastaan asioista kunnes tunsin kauheaa painetta poskessani.Tämä saatana löi minua. Sillä hetkellä soitin tädilenni että saan mennä hänen luokseen yöksi ja heti seuraavana päivänä hakemaan asuntoa, johon tätini sitten kiltisti maksoi takuu vuokran ja pakotti äitin antamaan luvan muuttooni. noh äiti ei ollut nähnyt kasvoissani paistavaa suurta mustelmaa. Tätini intti äidille että minun on saatava muuttaa kun tyttö on tässä kunnossa. noh tätini vei minut kotiin näytille naama mustelmilla ja hakemaan tavarani.
En ole pitänyt äitiin ja hänen miesystävään yhteyttä mutta en sitä kaipaakaan! voiko äiti antaa tehdä tuollaista lapselleen?ja olen nuorempi lapsista meitä on vain kaksi ja veljeni muutti pois kotoa isäni ja äitini erottua joten olin aivan yksin muutenkin.Mutta veljeni kanssa minulla on erittäin lämpimät ja kiinteät siteet:D josta olen erittäin iloinen. Eräs päivä näin äitini kaupassa ja hän ei tunnistanut minua se loukkasi minua jo suuresti, mutta elämä jatkuu ilman äitiäkin, Mutta onneksi on maailman paras isä joka huolehtii aina kun tarvitsee olkapäätä johon itkeä tai nauraa:D
Itse olen erittäin katkerä äitini miesystävälle ja vielä enemmän olen katkera äidilleni, miten hän saattoi valita miehen ennen tytärtään, olihan sentään silloin 14, ihan lapsi vielä.
Joten mielestäni et ole mitenkään turhasta katkera. Minä en ainakaan ole antamassa anteeksi äidilleni vaikka kuinka paha olisikin elää vihassa, mutta kaikkeen tottuu
Sinullakin on aikamoisia kokemuksia. Sinulla isäsi on toiminut "turvaverkkona". Minulla saman asian on hoitanut siskoni. Hänen ansiostaan selvisin nuoruusajasta. Myöhemmin olemme jutelleet kahdestaan tuosta ajasta lapsuudenkodissa ja äitipuolesta. Olin niin pieni, kun äitipuoli tuli, niin olen unohtanut paljon asioita, ehkä juuri niitä kaikista kamalimpia tapahtumia olen unohtanut.
Kerran juttelimme siskon kanssa yhdestä illasta, jolloin äitipuoleni sai taas hulluuskohtauksen ja huusi ja volisi aitassa. Muistan osia siitä illasta hyvin. Muista, kun sanoin äitipuolelleni, "että nousepas siitä tuolista, niin minä istun siihen". (Muistan sen, että äitipuoleni oli jo lähdössä tuolista jonnekin. Sinä iltana jutellessani siskoni kanssa tajusin, että olin juuri pyytänyt äitipuoleni menemään puhelimeen). Luulin, että tuosta lauseesta tuo ilta meni päin helvettiä. Äitipuoli huusi ja volisi ja haukkui minua isälle ja isä antoi minulle nahkaremmillä selkäsaunan. Sen jälkeen vähensin puhumistani huomattavasti, koska pelkäsin, että sanon taas jotain, mitä äitipuoleni ei siedä ja saan remmistä. Siskoni muisti ja vanhempana ymmärsi illan tapahtumat paremmin. Tuolloin äiti oli juuri haudattu ja (silloinen vielä tuleva) äitipuoleni oli naimisissa. Hän kuitenkin majaili välillä meillä. Hänen miehestä aavisteli tai tiesi isäni ja hänen vaimonsa suhteesta ja soitti joskus meille. Jos minä tai sisareni vastattiin puhelimeen, meidän oli kuulemma pitänyt valehdella, ettei kamala tuleva äitipuoleni ole meillä. Minä en tuota muistanut. Tuona iltana äitipuolen mies oli soittanut ja minä olin hakenut äitipuolen puhelimeen. Isä ja silloin vielä tuleva äitipuoleni olivat jääneet kiinni aviorikoksesta ja minä sain tuntea sen nahoissani. Meni siis yli kaksikymmentä vuotta, ennen kuin sain siskoni ansiosta tietää sen, miksi sain selkäsaunan. Oma äitini oli kasvattanut meidät rehellisiksi, en minä osannut valehdella käskystä. Näin vanhemmiten ajatellen isäni käytös oli aivan älytöntä.
Itse olen viisastunut kaikesta niin, että jos rankaisen omia lapsiani, selvitän heille, miksi heitä rankaistaan. Enkä todellakaan käytä samoja kasvatus- ja rankaisumenetelmiä kuin lapsuudenkodissani. Enkä syytä omista virheistäni lapsiani.
Miksi et tehnyt rikosilmoitusta äitisi miesystävästä ja vaatinut kunnon korvauksia niin asia olisi selvitetty kunnollöa poliisin toimesta että silleen.
Et ole turhasta katkera! Tuohan oli kuin jostain "paha äitipuoli" -sadusta...huh...!
et ole yksin. luepa Ilona Karjalaisen Takaikkuna -romaani, sen saa kirjastosta. siinä on melkein sama tarina ja onnellinen loppu.
Minäkin olen joutunut kestämään vastaavanlaista, en ehkä ihan noin pahaa, mutta silti. Onneksi neljä vuotta sitten isäni ja ilkeä äitipuoli erosivat.
Möhkö, ei ole mikään ihme, että vatsassasi (kenties) tuntuu möhkö. Hienoa, että olet uskaltautunut purkamaan tuskaasi tällä palstalla. Sitä kautta möhkö voi lähteä liikkeelle, ja se koskee. Mutta se on sen arvoista.
On normaalia, että koet vihaa, sillä persoonallisuutesi ja osittain myös optimaaliset kehitysmahdollisuutesi on tuhottu sairaassa perheympäristössä. Huomaa, että isäsi ja äitipuolesi vetivät samaa köyttä - jos jompikumpi oli puuttunut asiaan, tilanne olisi ollut korjattavissa, mutta näin ei käynyt. Myös isäsi jätti sinut pulaan!
Vihan ja pettymyksen, jota koet "vanhempiasi" kohtaan pitää muuttua läpikäyntiprosessin kautta suruksi. Opit suremaan kun kuuntelet sisälläsi olevaa pientä tyttöä, joka joutui nielemään kaikki vääryydet. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta vihan tunteiden läpikäynti ja vakavasti ottaminen ovat avain suruun, joka puolestaan vapauttaa. Onnea vapautuksen tielle!
Mielenkiintoista analysointia.... En tiedä, miten työstäisi itseään, että pääsisi tuohon suruvaiheeseen.
Käyn lapsuudenkodissani pari kertaa vuodessa. Vierailut tapahtuvat lähinnä sen vuoksi, että omat lapseni näkisivät isovanhempiaan. Minun puoleltani vierailut ovat vain velvollisuus. Jos minulla ei olisi lapsia, en kyläilisi siellä niin usein. En tunne olevani mitään velkaa vanhemmilleni. Kunhan he vanhenevat ja toimintakyky heikkenee, niin en tunne tarvetta auttaa heitä. He saavat selvitä itsekseen.
Lasteni takia pidän heihin jonkinlaista yhteyttä. Itseltäni riistettiin lapsena mahdollisuus pitää yhteyttä isovanhempiini. Omille lapsilleni en samaa tee. Äitini vanhemmat asuivat samalla kylällä. Äidin kuoltua emme saaneet pitää heihin mitään yhteyttä. Joskus kävin salaa mummolassa. Jos isäni tai äitipuoleni saivat tietää kyläilystä, tuli selkäsauna. On kauheaa, jos vanhemmilta on välit menneet joiihinkin ihmisiin, niin lapsetkin saavat siitä kärsiä.
Vetipä hiljaiseksi. Luulin olleeni ainoa,jolla on vastaavanlaista ollut. "Ei mulla oo mikään huonosti". Ehkä se on jonkinlainen pakokeino ajatella noin.
Vanhempani erosivat ollessani 2v. Asuin 8-vuotiaksi asti äidilläni,jolla on diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö. 8-vuotiaana muutin isäni ja hänen uuden perheensä luo asumaan. Äitipuoleni on aina pitänyt minua hyvin outona ja vastenmielisenä. Kun hän puhui minulle tuijotin vain häntä. En osannut olla mitenkään muuten,sillä miulle ei oltu opetettu miten käyttäytyä tälläisessä tilanteessa. Lopulta äitipuoli aina hermostui ja löi. Isäni on aina ollut ns. jees-mies. Ei hän ole asiaan puuttunut. Tuntuu,että hän on vain myötäillyt äitipuolta ja sitten äitipuoli sanoo minulle,että näin he ovat keskustelleet. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa siis esiintyi. Itsetuntoni ei ole mitenkään hyvä. Välillä hän lukitsi minut huoneeseeni eikä antanut ruokaa. En myöskään uskaltanut sitä hakea. Enkä muutenkaan uskaltanut tehdä tai sanoa mitään. Nykyisessä seurustelusuhtessani olen myös huomannut jääväni jalkoihin. Se masentaa. Muutin viime syksynä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Silloin helpotti vähän. Mutta raha-asioiden kanssa tuli lopulta ongelmia enkä pystynyt jatkamaan opiskeluani enää. Mutta kävin tuota linjaa omaksi huvikseni,sillä en ajatellut siitä itselleni ammattia. Nyt tosin olen omillani ja yritän saada oikean ammatin sekä muutenkin pärjätä. Silti ikävä isääni kohtaan vaivaa,sillä uskon,että hän ei minulle pahaa tahtonut. Mutta äitipuoli manipuloi... Nämä ovat minulle vaikeita asioita käsitellä (teksti ehkä sekainen siksi),mutta toivottavasti pystyn elämään asian kanssa vastaisuudessakin..ja ehkä puhumaan isäni kanssa joku päivä...
Sinulla on huonoja kokemuksia äitipuolesta, minulle vastaavaa tekee oma äitini, vieläpä kaiken aikaa.
Muutettuani kotoa pois pari vuotta sitten, kuvittelin että saisin vihdoinkin elää rauhassa ja alkaa perustaa omaa pientä kotia rakastamani poikaystävän kanssa. Toisin kuitenkin kävi.
Muuttaessani pois kotoa kävin töissä, mutta tuloni olivat todella vähäiset maksaakseni kaikki kuluni itse. Tuolloin äitini tarjoutui "jalomielisesti" maksamaan autoni verot, jotta rahaa jäisi työmatkoihin, joihin tarvitsin autoa. Enpä olisi uskonut, että äidilläni olisi tähänkin asiaan valtti hihassaan: sain ajaa autolla vain hänen luvallaan!! Vaikka maksoin bensat itse kaikkialle mihin menin, äitini puuttui jatkuvasti ajamiseeni. Ellen hakenut häntä töistä autollani silloin kun hän käski, sain hirveät haukut ja uhkailuja auton myymisestä. En olisi saanut ajaa autollani kuin sellasia matkoja, mitä äitini käski. Nöyryyttävän parin vuoden jälkeen pääsin kunnon töihin ja aloin maksaa itse kaikki autoni kulut. Vieläkin äitini yritti kiristää minua sanoen, että kun hän auton osti niin hän myös määrää, missä ajalen. Vielä tänäkin päivänä saan kuulla asiasta, vaikka auto on ainakaan minulle ostettu yo-lahjaksi. Mutta sitähän äitini ei muista, vaikka auto on kokonaan minun nimissäni ja uhkailee aina riidan tullen myyvänsä sen altani pois. Onneksi tässä asiassa edes isäni on tukenani.
Siskoni on aina ollut äitini lemmikki, ja hän tietää sen myös itse ja käyttää tätä asiaa tehokkaasti hyväkseen. Vaikka olemme kaikki aikuisia ihmisiä, siskoni valehtelee minun tehneen asioita jotka eivät pidä paikkaansa. Pyöritämme kolmistaan pientä kotiyritystä, jossa kaikkien apu on tarpeen. Teen tämän kotiyrityksen hommia oman leipätyöni lisäksi, sisareni taas on työtön ja äitini pitkäaikaisella sairaslomalla. Vakituisesta työstäni huolimatta saan tehdä yrityksessämme töitä kaikki viikonloput ja arkipäivät, koskaan ei ole lomaa. Jos erehdyn pyytämään yhden vapaapäivän, saan kauheat haukut ja huudot asiasta. Vaikka olisin kuinka väsynyt kahden työtaakan alla, se ei äitiäni liikuta. Toisin on, jos sisareni haluaa vapaata, se järjestyy kyllä. Ja vaikka tekisin työt yrityksessämme niin hyvin kuin voin, äitini ja sisareni keksivät aina jonkin syyn, miksi valittaa.
Tällaista painostusta ja henkistä väkivaltaa on jatkunut jo kaksi vuotta täydellä teholla, sitä ennen koko lapsuuteni ajan. Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet hirvittävän raskaita henkisesti. Mikäli en tee niin kuin äitini määrää, on asia mikä tahansa, saan hirveät haukut niskoilleni. Tuntuu etten jaksa enää kauaa.
Koko lapsuuteni isäni oli minun puolellani. Hän puolusti minua silloin, kun siskoni ja äitini olivat minulle pahoja. Tuntuu, etten enää aikuisenakaan voi luottaa äitiin kunnolla, niin paljon pahoja sanoja ja väkivaltaa ja huutoa äiti-tytär suhteeseemme sisältyi lapsuuteni aikana. En ymmärrä edes omaa siskoani, joka on aina niin ilkeä. Miksi ihmeessä? En ole koskaan tehnyt hänelle mitään pahaa, ollut vain liian hyväuskoinen ja kiltti. Näistäa asioista on mahdoton keskustella, sillä heidän kanssaan en voi puhua järkevästi. Kun yritän selvittää, mitä heillä on minua vastaan, he nauravat minulle ja sanovat, "mikähän psykologi luulet olevasi". Tämä satuttaa minua ihan hirveästi.
Isäni ei halua puuttua minun ja äitini välisiin kiistoihin, sillä katsoo meidän voivan puhua nämä asiat lävitse kuin aikuiset ihmiset. Tilannetta ei suinkaan auta se, että äitini valehtelee tekemisiäni isälle, jotta hän saisi minusta aivan väärän kuvan. Ja isää uskoo, vaikka tuntee äidin. Vika on aina minun.
Olen niin kyllästynyt uhkailusoittoihin, uhkailuviesteihin ja äitini kostoihin. Teen mitä hyvänsä, hän aina lopulta on ilkeä minulle. En enää tunne että hän olisi äitini. Vihaa ja pettymystä on niin paljon, samoin surua.
Jos minulla olisi rahaa niin lähtisin pois täältä, jonnekin kauas missä voisi perustaa uuden elämän. Mutta niin kauan kuin rahaa ei ole, niin joudun elämään äitini armoilla. Nytkin on kännykkä täynnä uhkailuviestejä ja lisää satelee kaiken aikaa. Olen kuulemma tehnyt tahallista kiusaa yritystä hoitaessani. Ja tämä ei todellakaan pidä paikkaansa.
Ei muuta kun lopetat ne hommat siellä kotiyrityksessä ja vaihdat puhelinnumeron salaiseksi niin hyvä tulee- Älä' kysele lomia vaan pidät ne kun et ole vatuussa siitä yrityksestä. Pidä vapaata öapsuuden perheestä puolivuotta ja rupeat ekemään itse päätökset kun ole jo 18v täyttänyt niin vanhempien määtäysvalta lopppuu siihen. Älä polta itteasi loppuun liialla työnteolla.
Oletko täysi-ikäinen? Voitko itse hankkia oman passin? Jos voit niin lähde heti pois Suomesta vuodeksi tai pidemmäksi aikaa.
Sinä kuulostat niin ahkeralta ja älykkäältä että parjäisit ulkomailla LOISTAVASTI!!!!!!
Ota vaikka AU-pairin tyo ja jos jäät EU.n sisälle niin aupair ajan jalkeen voit katsella muita hommia. Niitä AINA loytyy jos vain haluaa tehdä.
Mikä tahaansa nykyinen leipätyosi onkaan, sinä saat vastaavaa aivan varmasti palattuasi paljon terveempänä ulkomailta. Ja ktiväkesi perheyritys pyorii ilman sinuakin. He yksinkertaisesti vain joutuvat tekemään enemmän toitä( ehkä silloin huomaavat miten arvokas sinä olit!!!!!)
Mutta älä hiiskahda kenellekään suunnitelmistasi, vain tee se itse aivan hiljaa. Muuten sinut tyrmätään totaalisesti jo kättelyssä ja koko unelma ja innostus loppuu siihen. Eikä mikään muutu elämässäsi.
Jos tarvitset rahaa, myy lahjaksi saamasi auto, sillä tulolla pärjäät aluksi. (aupairina et edes tarvitse rahaa, sinulle tarjotaan tays ylläpito ja reilu taskuraha lastenhoitoa vastaan).
Sinusta tulee aivan uusi ihminen kun pääset aloittamaan alusta ilman noita ilkeitä ja pahoja ja henkisesti sairaita kahlehtija-ihmisiä; siskoasi ja äitiäsi! Samalla voit lopettaa yhteydenpidon heihin kokonaan ja ITSE valita ihmiset ketkä ovat sinun ajan ja energian arvoiset.
Usko vain, maailmassa suurin osa ihmisiä on kauniita, ystävällisä ja hyviä. Sinä olet, ikävä kyllä, saanut osaksesi saastaporukkaa. Karista heidät kannoiltasi, ennenkuin ne imevät sinut kokonaan tuohon samaan saastaan!
Voi kauheaa, mitä kokemuksia, miksi ei lasten omat vanhemmat ole omien lapsien puolella?
Miksi et lakkiaijuhlissa pitänyt kunnon puhettaja haukkunut tuon lausahduksen jälkeen äitipuolesi lyttyyn että paskaa puhuu ja ei mitään ole sinun hyväksesi tehnyt ja olet väkivällän takia joutunut siskollesi muuttamaan niin olisi naama punaisena katellut Muista että kosto on suloista ja kun isäsi ja tämän nainen aikanaa kun vanhenevat rupavat apua pyytämään niin voi t usoraan sanoa että älkää unta nähkö.
Voiko he tehdä katoamisilmoituksen?
Mohko ei ole tyhmä!
Hän soittaa, lähettää kirjeen koko suvulleen, jokaiselle erikseen, heti saavuttuaan , ulkomailta: "
Hei täällä ollaan ...Timbuktussa, Lontoossa, New Yorkissa, Tokiossa (missä tahaansa hän onkaan). Elämä on aivan ihanaa ja tyotä enmmän kuin jaksaisi tehdä!. Voikaa hyvin ja terveiset kaikille!"
Mohko avaa uuden sahkoposti-osoitteen jolloin nuo kiusaajat eivät pääse enää sähkoisestikään piinaamaan häntä.
NIINKÖ
Mooi,oon 13w tyttö ja mulla on ihan hirvee äitipuoli!!!!!!
Kun vanhemmat eros 4vuotta sitten ja isä löys uuden naisen jonka nimi on 'hanna'.
Hanna oli aluksi ihan mukava mut nykyään se on ihan paska!!
Kun olin 10 menkkani alkoivat kun olin isän luona, ja minun ja veljeni piti olla siellä 2viikkoa.
Rohkenin kertoa hannalle että pitäis ostaa siteitä ja hän vastasi:
"ai minäkö? Pah,en todellakaan osta tuollaiselle pikkupissis paskalle mitään!"
Aloin itkemään ja kerroin isälleni että Hanna haukkui minua mutta Hanna alkaa syyttämään valehtelijaksi!! Ja iskä usko sen!!!!
Ja siinä oli paska 2viikkoo kun piti ite mennä ostaa siteitä..
Ja kun bestis oli kerran siel yötä oltiin sohvalla kattoo tv:tä kun äitipuoli kääntä kanavaa ja alkaa kattoo jtn muuta ohjelmaa.
"käännä takasin"mä sanoin. Ja sit se vastaa että "pää kiinni"
Voi vittu ku ärsytti.
Kerran kun tulin iskän luo löyty äitipuoli mun sängystä nukkumasta -.-
Huusin et "mitä sä tääl teet? Mee omaan sänkyyn!"
"mä vaan nukahdin tähän" se vastas ja meni omaan sänkyyn.
Mulla ja äitipuolella on sama kuppikoko nykyään kans (75b)
Et kerran ihmettelin miss mun pinkit rintsikat jos oli mustaa pitsiä oli.
Huusin huoneesta et missä mun pinkit rintsikat on?
Ja sieltä se paska tallustelee ja antaa ne käteen sanoo vielä et: " mä vähän lainasin"
Paiskasin oven kiinni ja rupesin hakkaa tyynyä kuvitellen et se oli Hanna.
Eli Hanna haukkuu mua ja veljeä koko ajan,väittää paskaa meistä..
Kerran jopa lätkäisi veljeäni joka on 5v.
Sillon multa palo käämit ja hyökkäsi kimppuun.
Ja arvatkaas ketä sai kuukauden kotiarestin iskän luona ja äiti?
Joo että tämmöstä meillä.. Mitäs paskempaa..
Olipas taas provoa kerrakseen tämä viimeinen viesti...