No täällä keskustelupalstoilla kun tuntuu roikkuvan varsin kaikkitietävää porukkaa niin nyt olis tarvetta kommenteille ja teorioille....
Yhdessäoloamme on takana parisenkymmentä vuotta ja lapsiakin on. Vaimo lähestyy neljääkymppiä ja nyt vajaan vuoden aikana on hänessä tapahtunut varsin suuria muutoksia, viime syksynä tuntui olevan monenlaista "työreissua" ja muuta iltamenoa aikalailla... ja sen jälkeen muutos alkoi näkyä. Välinpitämättömyys alkoi näkyä silmiinpistävästi niin kotiasioita kuin minuakinkohtaan sekä ns. entiset asiat ei kiinnostaneet... ihmisellä on kuulemma "vain yksi elämä"... no vitun viisas kommentti... seksihommat ei tunnu kiinnostavan, tosin ne ei oo vaimolla koskaan olleet mitenkään ykkösasiana "lahna mikä lahna" eikä kuulemma enää edes aio yrittää... en kuulemma vaan sytytä häntä... niin ja pelkkä seksin mainitseminenkin tuli se sitten suustani, radiosta tai tv:stä saa naaman nyrpeäksi (mahtaa syysllisyys pettämisestä vaivata...) no se mikä tässä on kaikkein ironisinta, niin kodinhoidosta ja arkipäivän askareista se ei ainakaan jää kiinni, sillä itse olen kyllä osallistunut tasavertaisesti kodin ja lasten hoitamiseen, pyörittänyt ja pääsääntöisesti rahoittanutkin perheen toimintoja... ja tuokin oli kuulemma liikaa että vaan minä hoidan tietyt asiat... luulis että useissa perheissä vaimot olisivat pelkästään kiitollisia sellasesta aviomiehestä joka hoitaa asiat ja auttaa kodin ylläpidossa.
No vanha sanonta, kaikki tulee esiin aikanaan, pätee eli kuinkas ollakkaan pääsi käymään että korviini kantautui vaimon vehtaaminen vieraan miehen kanssa, luotettavalta taholta sain selville että vierailuja miehen asunnolla oli tehty (päivämäärät ja ajat selvillä)... no pikaisella salapoliisityöllä selvitin miehen henkilöllisyyden ja en malttanut olla kertomatta tietoisuuttani asiaan.... no, kerroin myös vaimolleni että tiedän asiasta ja kuinkaollakkaan vaimo kiisti kaiken, turha tietenkin kiistää kun kerroin nimet, osoitteet, käyntiajat jne jne.... mutta kiistäminen jatkui... ja sen jälkeen naama norsunvitulla meininki vasta ns alkoikin (mahtoi syyllisyys painaa), no tapahtunut mikä tapahtunut eipä siitä sen enempää mutta...
KYSYMYShän kuuluis että miten tästä voi selvitä kun itse haluaa kaikinpuolin saattaa normaalitilaan suhteen ja jatkaa aikaisempaan malliin onnellista elämää...
Keskustelu ei auta kun vaimo hermostuu "lässytyksestä" ja ei ala puimaan asiaa (siis edelleen syyllisyys painaa...) mutta hiljaisuuskaan tuskin parantaa haavoja, enkä tässätapauksessa usko että aikakaan parantaa... eli jos ei voi keskustella eikä aikakaa paranna niin mikä on se poppakonsti jolla asia hoituu...
Ja hyvät kansalaiset... olen katsonut peiliin, sieltä varmasti löytyy myös syyllinen, mutta sieltä kurkistaa myös nöyrä ja sovittelunhaluinen uskollinen aviomies.... mutta mikään ei ilmeisesti riitä nykymaailmassa, kun kaikkea on yltäkylläisesti...
Yhdessäoloamme on takana parisenkymmentä vuotta ja lapsiakin on. Vaimo lähestyy neljääkymppiä ja nyt vajaan vuoden aikana on hänessä tapahtunut varsin suuria muutoksia, viime syksynä tuntui olevan monenlaista "työreissua" ja muuta iltamenoa aikalailla... ja sen jälkeen muutos alkoi näkyä. Välinpitämättömyys alkoi näkyä silmiinpistävästi niin kotiasioita kuin minuakinkohtaan sekä ns. entiset asiat ei kiinnostaneet... ihmisellä on kuulemma "vain yksi elämä"... no vitun viisas kommentti... seksihommat ei tunnu kiinnostavan, tosin ne ei oo vaimolla koskaan olleet mitenkään ykkösasiana "lahna mikä lahna" eikä kuulemma enää edes aio yrittää... en kuulemma vaan sytytä häntä... niin ja pelkkä seksin mainitseminenkin tuli se sitten suustani, radiosta tai tv:stä saa naaman nyrpeäksi (mahtaa syysllisyys pettämisestä vaivata...) no se mikä tässä on kaikkein ironisinta, niin kodinhoidosta ja arkipäivän askareista se ei ainakaan jää kiinni, sillä itse olen kyllä osallistunut tasavertaisesti kodin ja lasten hoitamiseen, pyörittänyt ja pääsääntöisesti rahoittanutkin perheen toimintoja... ja tuokin oli kuulemma liikaa että vaan minä hoidan tietyt asiat... luulis että useissa perheissä vaimot olisivat pelkästään kiitollisia sellasesta aviomiehestä joka hoitaa asiat ja auttaa kodin ylläpidossa.
No vanha sanonta, kaikki tulee esiin aikanaan, pätee eli kuinkas ollakkaan pääsi käymään että korviini kantautui vaimon vehtaaminen vieraan miehen kanssa, luotettavalta taholta sain selville että vierailuja miehen asunnolla oli tehty (päivämäärät ja ajat selvillä)... no pikaisella salapoliisityöllä selvitin miehen henkilöllisyyden ja en malttanut olla kertomatta tietoisuuttani asiaan.... no, kerroin myös vaimolleni että tiedän asiasta ja kuinkaollakkaan vaimo kiisti kaiken, turha tietenkin kiistää kun kerroin nimet, osoitteet, käyntiajat jne jne.... mutta kiistäminen jatkui... ja sen jälkeen naama norsunvitulla meininki vasta ns alkoikin (mahtoi syyllisyys painaa), no tapahtunut mikä tapahtunut eipä siitä sen enempää mutta...
KYSYMYShän kuuluis että miten tästä voi selvitä kun itse haluaa kaikinpuolin saattaa normaalitilaan suhteen ja jatkaa aikaisempaan malliin onnellista elämää...
Keskustelu ei auta kun vaimo hermostuu "lässytyksestä" ja ei ala puimaan asiaa (siis edelleen syyllisyys painaa...) mutta hiljaisuuskaan tuskin parantaa haavoja, enkä tässätapauksessa usko että aikakaan parantaa... eli jos ei voi keskustella eikä aikakaa paranna niin mikä on se poppakonsti jolla asia hoituu...
Ja hyvät kansalaiset... olen katsonut peiliin, sieltä varmasti löytyy myös syyllinen, mutta sieltä kurkistaa myös nöyrä ja sovittelunhaluinen uskollinen aviomies.... mutta mikään ei ilmeisesti riitä nykymaailmassa, kun kaikkea on yltäkylläisesti...
Vastaukset 16
Vanhimmat
Alku oli kuin itse olisin kirjoittanut ja ex ei ole vieläkään tunnustanut vaik on asunut muualla jo kuukausia. Vuosia sitten vaimo petti ja jatkettiin yhdessä vielä, mutta kerran menetetty luottamus ei koskaan palannut 100% sti. Liitto toimi kuitenkin hyvin, kun molemmilla oli halu jatkaa sitä.
Mutta sitten vuosi sitten huomasin samaa puhumattomuutta hänen omista menoistaan ja siitä lähti mustasukkaisuus aalto, josta kärsin h....ti.
No, mutta, ero tuli ja nyt mulla on kaksi ihanaa naista elämässäni, eikä ne kumpikaan ole ex.
Ainoa järkevä asia mitä tuossa tilanteessa voi tehdä on ero.
Vaimosi on jo sanonut että et sytytä häntä, joten on melko varmaa että hän ei yrityksellesi lämpene.
Jos lähdet tänään, voit olla onnellinen vuoden päästä jonkun paremman ihmisen kanssa.
Voimia sinulle.
Niin lähtisin kuitenkin siitä että ei kannata luovuttaa vaan yrittää ratkaista solmut ja luottamus siihen on kova että kaikki selviää...
Niin ja jos "joku lähtee" se en ole minä, en alistu siihen kohtaloon että minun pitää lähteä vaan MINÄ JÄÄN ja hän lähtee... pettäjä lähtee, ei petetty, näin se on.
Kunnioitan päätöstäsi ja olen samaa mieltä: jos joku lähtee, se on avioliittolupauksen rikkoja.
Mutta mielestäni teillä on nyt sellainen tilanne, jota ei ihan omin avuin enää ratkaista: etkö saisi vaimoasi tulemaan pariterapiakäynnille? Se olisi jo sinultakin sellainen ele, jolla viestittäisit, että asiaa ei jätetä näin, etkä todellakaan aio alistua avioliittonne nykytilaan.
Lisäksi sinun pitäisi saada vaimosi jollain tavalla puhumaan; mitä jos joku ilta ehdottaisit hänelle, että hän saa sanoa/kertoa/tunnustaa sinulle mitä tahansa, ja lupaisit olla suuttumatta? Tai jättäisit keittiön pöydälle lapun, jossa olisi suhteenne plussat ja miinukset sekä asiat joita toivoisit häneltä, jotta suhteenne paranisi - ja pyytäisit häntä tekemään samanlaisen lapun sinulle.
Huonontunut suhde ei ole vain ja ainoastaan vaimosi syytä, ja se sinun tulisi kertoa vaimollesikin - molemmat ovat varmasti tehneet virheitä tai toisaalta jättänyt tarpeellisia asioita tekemättä, joten tilanteen korjaamiseksi myös molempien on pyrittävä muutokseen. Älä syyllistä äläkä toisaalta ota syyllisyyttä pelkästään omalle kontollesi, yrittäkää muodostaa tiimi!
Paljon hyvää teille tähän kesään, toivottavasti asiat järjestyy, kuten niillä tapana on, kun vain ryhtyy järjestämään!
Niinpä niin. Aivan ihanaa olisi, jos jokainen ero voitaisiin välttää. Mutta totuus on sekin, että kukaan ei voi tunteitaan pakottaa.
Itse elin 13 vuotta avoliitossa lasteni isän kanssa. Hän oli nuoruuden jonkinasteinen ihastus, oikeastaan yhtenä motiivina avoliitollemme taisi olla se, että pääsin kotoa pois "itsenäiseen elämään"? Eli jälkeenpäin ajatellen valintani oli muuta kuin suuren rakkauden sanelema.
Elettiin ja vuosi vuodelta miehen alkoholismi ja mielenterveyshäiriöt pahenivat. Oli henkistä ja vähän fyysistäkin väkivaltaa. Kaksi pientä lasta meillä oli. En muista, että olisin miestäni oikeasti koskaan rakastanut. Seksi hänen kanssaan ei ollut tyydyttävää, koska en halunnut häntä. Tässä tullaankin siihen, että vain todellinen rakkaus pitää yhdessä. Tietysti miehen ongelmat kaikkineen olivat omiaan tappamaan kaikki haluni ja tunteeni häntä kohtaan...
Otin lapset ja lähdin. Eihän elämä ole helppoa. Muttei pelkästään lasten takiakaan voi loppuelämäänsä kitua rakkaudettomassa suhteessa.
Ehkä alkuper. kirjoittajan vaimon tunteet ovat olleet jo pitkään täysin kuolleet? Onko se silloin hänen syynsä?? Syyllistä sellaiseen ei aina löydy ja jokaisellahan meillä todella on vain yksi elämä. Joskus on tehtävä valintoja vain itseään ajatellen. Lisäksi lapset kärsivät enemmän piinaavan painostavasta ilmasta kotona kuin vain toisen vanhemman kanssa elämisestä. Heilläkin on tilaa olla ja hengittää eikä olla ilmapuntareina vanhempiensa riidoille...
Joskus se ero on ainoa ratkaisu. Silloin varsinkin, jos toinen ei pitkänkään harkinnan jälkeen näe toivoa yhteisestä tulevaisuudesta.
Toivon, että alkuper. kirjoittaja vaimoineen päätyy ratkaisuun, josta hetken päästä voivat olla kiitollisia!! Oli se mikä tahansa.
Kyllä se ratkaisu ongelmaanne löytyy jo tuosta sinun kirjoittamastasi tekstistä.
Sinä olet liian kiltti, lälly ja hyväksyt kaiken.
Ei nainen kykene rakastamaan ja kuunnioittamaan miestä, joka ei ole mies. Sekin, että sinä nyt olet katsellut - ja katselet edelleen - vaimosi pettämistouhuja ja olet muitta mutkitta antamassa anteeksi ja koetat saada suhteenne kuntoon, on ositus myös siitä, että et kunnioita itseäsikään. Hyväksyt mitä tahansa. Tällaisia miehiä minä kutsun cockerspanieleiksi...
Lisäksi teksitistäsi kuultaa vahva omahyväisyys oman paremmuutesi ja hyvyytesi suhteen. Hmmm... se on myös ylemmyyden tuntoa, mikä ei luonnollisestikaan voi olla tasavertaisen parisuhteen pohjana...
Eli kasva sinä aikuiseksi mieheksi ja ota ero. Löydät aivan varmasti vertaisesi naisen, joka osaa arvostaa sinua ja on valmiimpi kommunikoimaan ja rakastamaan sinua siten kuin sinä haluat. Kyllä keskustelu- ja hellyystaitoisia naisia on olemassa paljon...
Ensimmäiseksi käyt opettamassa sille toiselle miehelle vähän tapoja. Jos vaimo vieläkin kiistää, näytät sillekin mitä uskottomuudesta voi seurata.
Olet ihan liian tossukka. Ryhdistäydy ja käyttäydy kuin mies.
Tilanne on varmasti vaikea, muutta kiitos vaimosi kaltaisille naisille, ne katkeroittaa miehet niin, että meillä kunnon naisilla ei ole enään mitään saumaa löytää onnellista parisuhdetta.
Jos teille tulee ero, muista että syyllistä/katkeroidu koko naiskuntaa vastaan. Täällä oikeesti liikkuu vielä vapaalla aivan normaalia arkea arvostavia immeisiä.
En minäkään tässä nyt ihmeempiä keksi, mutta tuli vaan mieleen että jollei vaimosi halua kuunnella/keskustella, niin voithan ainakin yrittää kirjoittaa hänelle kirjeen, missä kerrot omista tunteistasi ja että olisit valmis yrittämään uudelleen.
Toivottavasti saatte asianne järjestykseen! Sinä et voi vamosi käyttäytymistä muuttaa, mutta voit yrittää hänet saada ymmärtämään miltä käyttäytyminen sinusta tuntuu.
Erosin itse syksyllä ex-aviomiehestäni. Olimme vuosikaudet fyysisesti ja hankisesti kaukana toisistamme eikä perheneuvontakaan auttanut, koska mies ei kokenut mitään tarvetta muuttaa omissa tekemisissään mitään. Viime keväänä olimme siinä pisteessä, että ero oli jokapäiväinen puheenaihe ja mies sanoi, ettei häntä enää liikuta yhtään, mitä teen ja kenen kanssa. Syksyllä teimme eropäätöksen ja aloin tapailla yhtä molempien tuntemaa miestä jo sen viimeisen kuukauden aikana, jolloin asuimme olosuhteiden pakosta yhdessä. Tapasimme vain pari kertaa ihan avoimesti yleisillä paikoilla ja kerroin exällekin tapaamisista, mutta hän piti meitä vain kavereina. Vaikka mitään fyysistä ei tapahtunut, sain jo omista tunteistani kauheat morkkikset, ja halusin nopeuttaa eroa. Kerroin exälleni, kun uusi suhteemme syveni, ja sen jälkeen koko ero on ollut tämän uuden suhteen syytä - mehän olimme ihan onnellisia yhdessä ja erostakin puhuttiin ihan vain leikillään.
Olen vähän samassa tilanteessa kuin vaimosi, vaikkakaan en kertaakaan fyysisesti pettänyt exääni. Olen myös nelikymppinen ja meillä on yksi lapsi. Ehkä ilmiö liittyy jotenkin ikään, jotenkin tulee tunne, että on viimeinen sauma aloittaa alusta, jos nykyinen suhde tökkii. Aika moni sanoo samaa. Meidän suhteemme oli jo sen verran huono, että lapsetkin oireilivat, mutta olisin varmaan vielä sinnitellyt lapsen takia pari vuotta, jos olisin ollut vaikkapa viisi vuotta nuorempi. Tuleva muutos pelotti, samoin yksinhuoltajuus. Syksy oli aika sekavaa aikaa ja monin tavoin rankkaakin, mutta muutos kannatti. On tosi hyvä olla, kun toiselle kelpaa omana itsenään ja asiat puhutaan halki. Sinun pitäisi selvittää, haluaako vaimosi erota vai jatkaa. Oli miten oli, ainakin pieni tauko voisi olla paikallaan - ehkä sinä näkisit itsesi uusin silmin ja osaisit vaatia vähän enemmän arvostusta ja rakkautta. Ainakin lukemani perusteella ansaitsisit enemmän kuin nyt saat (muutakin kuin seksiä:)). Yleensä kun yksi ovi sulkeutuu, on jossain muualla ovi ainakin raollaan. Tärkeintä on se, että säilytät omanarvontunteesi etkä katkeroidu elämää kohtaan. Rohkeutta ja tsemppiä!!
Tätä kirjeen kirjoittamista muuten suosittelen oikeasti minäkin. Itse tein niin ja siitä käynnistyi sitten keskustelusessiot ja se on minusta hyvä vaikka lopputulosta ei sitten tietäisikään. Kun en pystynyt sanomaan kasvotusten syvimpiä tuntojani niin kirjeellä (s-posti) se onnistui hyvin. Kirjoittaessa on nimittäin aikaa harkita mitä oikeasti haluaa sanoa.
Eriasia sitten on mihin näillä keskusteluilla sitten päädytään -suhteen jatkoon tai eroon. Ainakin niistä saa käsityksen onko toinen edes tosissaan jatkamassa. Jos ei ole niin ei niitä tunteita enään takaisinkaan saa. Se on asia joka kannattaa myöntää ja silloin kannattaa lakata toisensa piinaaminen ja yrittää löytää sopuisa tapa erota. Niin ei sitten lapsetkaan kärsi.
minä petin miestäni noin vuosi sitten ja mies sai selville äijän nimen osotteen ja sun muut.sanoin miehelleni suoraan etten tunne enää mitään häntä kohtaan vaan eipä tuo periks antanu.jankkas vaan ettei halua erota kun ollaan oltu jo niin kauan yhessä.asioista juteltiin ihan kunnolla ja kyllä nyt täytyy sanoo että typerästi olisin tehny jos olisin lähteny käveleen.en mistää tule löytämään yhtä uskollista ja mahtavaa miestä mikä mulla on ollu 20.vuotta.koita vielä puhua vaimos kanssa luulenpa että sillä on 40.kriisi menossa niin ku oli mullakin...
Niin onnellinen loppu...
Miksihän elää aina käsitys että ne on miehet jotka pettää, tässäkin esimerkki että nainenkin voi pettää... ja sehän se vasta kamalaa onkin kun perheenäiti pettää....
Ennen minäkin anelin useaan otteeseen, ettei vaimoni ottaisi eroa, koska pelkäsin yksin jäämistä.
Siinä vaiheessa, kun vaimo haki eroa, päätin ett se sitten viedään loppuun asti.
Alku (2kk)oli hankalaa, mutta onneksi sain pitää lapset ja talon ja velan, jota onkin sitten paljon.
Eli, älä enään anele, vaan hae itse sitä eroa. Tulet olemaan vielä iloinen siitä, että saat oman vapauden ja hämmästyt sitä nais määrää, joka on tulossa sun entisen vaimos tilalle. Pysy silti uskollisena, vaihdat vaan uuteen ja parempaan. Eräänä päivänä huomaat vierelläsi olevan maailman parhaimman kumppanin.
Jos keskustelu ei onnistu on vaikea saada muutosta aikaan. Voiko olla että vaimosi haluaa nyt eri asioita kuin sinä; ei halua olla kanssasi?
Sen kerran kun näillä sivuilla käyn on aina tullut samanlainen tarina vastaan??!!
Luullakseni naiset hakevat jotain (?) tietääkö he itsekkään. Siitä saat olla varma että sinun arvoilla ja asenteilla on kysyntää joiden naisten taholta. Kyllä tervettä järkeäkin on vielä olemassa.
oikeilla nimillä. Eihän sun vaimolla mitään kriisiä ole, sehän tuntuu olevan ihan tyytyväinen menoihinsa. Sullahan se kriisi on, sullahan tässä on paha olla. Annapas mennä puhuen vaimollesikin asioiden oikeilla nimillä, ja tulla minä-puhetta oikein olan takaa. Sullahan tässä on ongelma, ja koska kyseessä on sun ongelma, sä voit ratkaista sen.