Heippa!
Tapasin miehen, jonka kanssa synkkasi tosi hyvin. Vietimme viikonlopun yhdessä, mutta hän oli kotikaupungissani vain käymässä ja palasi sunnuntaina kotiinsa - välissämme on 350km ja meri. Kiinnostus oli molemminpuolista ja on vieläkin, tekstarit lentelee ja molemmat haluaisivat tavata pian uudelleen.
Mutta mietin, pitäiskö jättää tapaamatta ja kärvistellä aikansa vaan? Kun tosiasia on, että asumme eri maissa (kumpikaan ei Suomessa) eli jos tästä jotain isompaa tulisi, se ei ainakaan missään tapauksessa olisi helppoa. Tai no, onhan junat ja lentokoneet keksitty, mutta silti.
Toisaalta en todella pitkään aikaan ole tavannut ihmistä, joka säväyttää noin JA joka myös tykästyi muhun! Uskaltaako sellaisen päästää karkuun?
Sattuisko täällä olemaan tämäntyyppisiä kokemuksia, ja kuinka teidän kävi? Ja mielipiteitä saa mielellään antaa kaikki!
Kiitos.
Tapasin miehen, jonka kanssa synkkasi tosi hyvin. Vietimme viikonlopun yhdessä, mutta hän oli kotikaupungissani vain käymässä ja palasi sunnuntaina kotiinsa - välissämme on 350km ja meri. Kiinnostus oli molemminpuolista ja on vieläkin, tekstarit lentelee ja molemmat haluaisivat tavata pian uudelleen.
Mutta mietin, pitäiskö jättää tapaamatta ja kärvistellä aikansa vaan? Kun tosiasia on, että asumme eri maissa (kumpikaan ei Suomessa) eli jos tästä jotain isompaa tulisi, se ei ainakaan missään tapauksessa olisi helppoa. Tai no, onhan junat ja lentokoneet keksitty, mutta silti.
Toisaalta en todella pitkään aikaan ole tavannut ihmistä, joka säväyttää noin JA joka myös tykästyi muhun! Uskaltaako sellaisen päästää karkuun?
Sattuisko täällä olemaan tämäntyyppisiä kokemuksia, ja kuinka teidän kävi? Ja mielipiteitä saa mielellään antaa kaikki!
Kiitos.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Minulla oli kaukosuhde naapurimaassa asuvaan mieheen. Suunniteltiin kovasti tulevaisuutta ja hän oli valmis muuttamaan mun takia...toisin kuitenkin kävi...hän nimittäin päätti yhtäkkiä muuttaa mielensä ja yhteydenpito jäi...ja mulle sydänsuruja! Sen jälkeen on ollut aika vaikeeta muutenkin luottaa mihiin...
Kurjaa, että teille kävi niin. Arvasinkin, että tähän tulee myös huonoja kokemuksia.
Sanko kysyä, miten pitkään ehditte olla yhdessä ennen eroa? Ja kuinka usein näitte?
Ja selviskö sulle koskaan, mitä tapahtui, miksi mies muutti mielensä eikä muuttanutkaan luoksesi?
Me tapailtiin varmaan vuoden verran suunnilleen kerran kuussa ja pari viikkoa kerrallaan. Puhelimessa juteltiin melkein päivittäin. Kielimuuria ei ollut koska ollaan molemman kakskielisiä, mutta jostain kumman syystä hän vain tuli katumapäälle. Hän vaikutti niin varmalta, että on rakastunut muhun ja haluaa muuttaa takaisin synnyinmaahansa. Toisin kuitenkin kävi, enkä oikeestaan tiedä syytä, mutta epäilisin, että tuli toinen nainen kuvioihin...
Sen jälkeen on ollut aika vaikea luottaa vaikka nytkin on tavallaan kaukosuhde, mutta vain 80 kilsaa matkaa ONNEKSI!
ONNEA SULLE!!
Ei kai heti kannata heittää kirvestä järveen jos hyvin menee? Älä ole liian pessimistinen ;)
Oletteko keskustelleet tilanteesta, välimatkasta ja sen mahdollisesti tuomista ongelmista? Kun seuraavan kerran tapaatte, keskustelkaa tilanteesta, tunteista ja odotuksista tulevaisuuden suhteen. Sitten olet viisaampi hänen suhteensa.
Joskus kaukosuhde on hyvästä, kun ei ole 24h/vrk yhdessä, arvostaa sitten sitä yhteistä aikaa. Mutta jos se kestää ja kestää, jopa vuosia, se alkaa syödä ja väsyttää.
Ei olla puhuttu vakavasti vielä yhtään mitään "meistä" tai välimatkasta - en edes tiedä onko "meitä" vielä olemassakaan.
Tapasimme siis vasta viime viikonloppuna ja mulla on kesän viikonloput aika varattuja (olen tulossa Suomeen pitkäksi aikaa..!) joten mies tulee jo huomenna mua viikonlopuksi tapaamaan!! Kauheeta, mua jännittää kuin teini-ikäistä.. no niin kuulemma häntäkin!
Onhan se hassua lähteä tapaamaan toista noin kauas vain 2 kertaa tavattuamme aiemmin, mutta kun kerran molemmat haluaisivat tavata niin miksei...?
Tämä viikonloppu tuleekin varmaan antamaan osviittaa, miten tästä eteenpäin homma jatkuu, vai jatkuuko mitenkään. Että oliko synkkaus jotain juhannushuumaa, vai jatkuuko molemmilla halu tapailla?
Tiedän tuon kutkuttavan jännityksen tunteen.. :) Tai oikeastaan muistan :(
Onnea matkaan! :)
Mullekin kävi noin, ja välimatkaa on nyt yli 2000 km! Silti sanoisin, että kyllä kannattaa yrittää. Ei kaikkea voi mitata ja ennustaa. Tosikäytännöllinen tyyppihän ei tietenkään ikinä edes ryhtyisi moiseen, mutta me olemme molemmat romanttisia hempeilijöitä ;-)
Kaukorakkaus ruokkii ainakin näin aluksi juuri sitä ihanaa romantiikkaa. Myöhemmin suhteen kestävyys epäilemättä punnitaan arjessa ja kulttuurierojen paineissa. Mutta mitäpä sitä etukäteen suremaan! Ikää ja kokemusta on kummallakin, joten eiköhän me siihenkin jokin resepti keksitä :-))
Kuluuko ihminen jotenkin rakastamisesta? Vaikka se onkin välillä vaikeaa ja joissakin menneissä suhteissa se on osoittautunut mahdottomaksikin, rakkaus on silti ihmeellisen uudistava voima!
Tämä on niin uusi juttu, ja tulevan viikonlopun jälkeen vasta tiedetään, jatketaanko ja jos niin miten..
Mua kyllä hymyilyttää, kun häntä ajattelen! Ja kaippa hänelläkin jotain tuntemuksia on, kun lähtee niin kaukaa täällä käymään...
Aion kuitenkin laittaa miehen hotelliin ainakin 1 yöksi, koska on vielä niin vieras, että ei uskalla kotiin päästää. Kauheeta miten sitä tulee varovaiseksi iän myötä. Työkaveri sanoikin, että on se sitten ainakin aika rikas huijari, jos matkustaa 3 tuntia, 350km ja meren yli sua huijaamaan!!
että ei olisi huijari, varuillaan kyllä olisin jos on suomi24 treffeistä bongattu ja ikäluokka yli 47 ja Ruotsista. Puheet ja teot eivät mene yhteen.
No sitten toivotan kukkurapäin onnea ja hyviä päätöksiä kävi kuinka kävi! Kerrothan sitten meillekin! :-))
Oman juttuni kohdalla tuntui, ettei kannata jarruttaa, jos todella haluaa tietää, mistä on kysymys. Lyhyen tuttavuuden jälkeen on toisaalta tietenkin helpompi myös erota, ja vakuuttaa itsensä välimatkan tuottamista haitoista. Jos suhteemme jatkuu pidempään (niin kuin kovasti toivon), varmaan käy myös niin, että yhdessä vietetty aika on aina vähän epätodellista luksusta - ilman sukkapyykkiä ja tavanomaisia arkimurheita. Ihanaa, mutta poikkeuksellista.
Juuri nyt en kuitenkaan jaksa kantaa murhetta harmaan arjen osuudesta suhteessamme: haluan kerrankin omistautua suhteelle vailla muita intressejä. Minun tapauksessani lapsi, ura ja talo ovat jo olemassa - samoin hänen kohdallaan. Niitä ei siis tarvitse enää erikseen tavoitella, mutta asioiden yhteensovittaminen saattaakin sitten tuottaa melkoisia haasteita. Katsotaan vähän myöhemmin miten käy ...
Kaiken kaikkiaanhan olisi paljon paljon helpompaa, jos elämäni mies asuisikin naapurikorttelissa. Mutta kun sellaista sattumusta ei ole kohdalle toistaiseksi osunut. Vähempään en aio tyytyä vain pelkästä mukavuudenhalusta ja edullisuudesta!
no no, aika paha yleistys. Perustuuko johtopäätöksesi suureenkin otantaan? Ei sen puoleen, järkeä saa toki käyttää kaikissa ihmissuhteissa ;-)
ei se ole välimatkasta kiinni jos toisen oikeesti haluaa...älä päästä karkuun :)
Suosittelen kokeileen tätä kauko rakkautta,sitä kun ei nenän eteen aina tupsahda ihmistä jonka kanssa on samalla aaltopituurella.Minulla kävi kaukosuhteen kanssa hyvin,mieheni muutti luokseni aivan maapallon toiselta puolelta Australiasta ja hän ei ollut nähnyt edes lunta ikinä ja nyt sitä on oltu jo kolme vuotta naimisissa :)
Mies tuli mua tapaamaan ja vietettiin koko viikonloppu yhdessä kuin rakastavaiset ikään... Oli alusta lähtien älyttömän luontevaa ja helppoa olla hänen seurassaan, meillä on paljon yhteistä ja kun mies on niin luonnollinen herrasmies niin mikäs siinä on ollessa.
Olen saanut viettää aivan mahdottoman ihanan viikonlopun :-) Ja menin sitten ihastumaan aika lailla...! :-)
Ja nyt kärvistelen tuskissa, kun on iholla ja mielellä niin kova ikävä enkä tiedä jatkosta... Mies lähti sunnuntaina, eikä hänestä ole sen jälkeen kuulunut?! :-( En millään meinaa voida ymmärtää, että jotain mikä mun mielestä molemmat koki, ei ehkä merkkaakaan hänelle samaa. Yritän pysyä pirteällä mielellä ja muistella hyvällä, olihan se kuitenkin aivan ihana kokemus. Mutta kyllä vähän kummastuttaa ja surettaakin ettei mitään kuulu..... :-(
Omasta kokemuksesta voin arvailla, että hän - tai kateelliset kaverit! - on alkanut spekuloida ihan samoilla asioilla kuin moni jo ennen kaukosuhteen aloittamista. Voiko se kestää? Kuinka usein nähdään? Onko toinen uskollinen? Mitä arvoa rakkaudella/intohimolla oikeastaan on? Noita jos miettii, niin voi todeta pudasjärveläisen sananparren mukaan, että "mitä se hyövää". Eli jos ei usko onnistuvansa 100-prosenttisesti, ei kannata edes aloittaa/jatkaa .... minun mielestäni luuserimeininkiä!
Jos todella jäit kaipaamaan, ota häneen yhteyttä! Selitys voi loukata, tai se voi olla vaan latteaa välttelyä. Tai sitten ei: jospa hän odottaa sinun ottavan ensin yhteyttä! Niin tai näin, ainakin saisit selvyyden. Vai onko hän tähän mennessä jo ottanutkin yhteyttä? Toivottavasti!!
Arki nielee helposti hyvät aikomukset. Ja ihmiset ovat niin kauhean arkoja laittamaan itseään todella peliin ja muuttamaan yhtään mitään omista rutiineistaan. Jospa hetken miettimisen jälkeen, tunneäly voittaa ... Jaksamista, kävi miten kävi!
Voi harmi ja tosi kummallista. Oletko itse ottanut yhteyttä? Kai tuota asiaa voisi kysyäkin ihan suoraan, että onko kiinnostusta tavata uudelleen…
Minulle ei ole muistaakseni ihan samalla tavalla käynyt, mutta aika lähelle.
Nytkin on kaukoihastus, toistaiseksi...Tapasin vähän yli kk sitten 44 v. miehen ulkomailla ja hän oli alussa todella aktiviinen yhteydenpitäjä, kymmenisen tekstaria päivässä ja puhelut päälle. Ehdimme tavata vain yhden päivän ja hän tuli jo seuraavana viikonloppuna Portugalista minua tapaamaan Ranskaan. Sen jälkeen ei tarvinnut paljon vihjaista Suomeen tulosta kun hän varasi lennot ja tuli heti minun kotiinpalattuani 6:ksi päiväksi luokseni Suomeen. Sinä aikana sattui sitten kaikenlaista ikävää mikä sotki meidän yhdessäoloa ja sen jälkeen hän ei olekaan enää ollut niin aktiivinen ja innostunut kuin ennen. Ja minä puolestaan ehdin ihastua korvia myöten. Minulla on se ongelma, että menen asioiden edelle ja jalat irtoavat maasta heti kun kohtaan herra oikeanlaisen. Pitäisi pystyä elämään päivä kerrallaan eikä miettiä lopputulosta ollenkaan, mutta tässä tapauksessa menin lankaan kun hän itse oli niin intona. Mitään jatkoa ei olla sovittu, vaikka ehdotin jo sinne tuloa, mutta yhteyttä ollaan edelleen pidetty. Nyt ei kai sitten auta muuta kuin antaa hänelle aikaa ja katsoa mitä tuleman pitää. Niin raastavaa kuin se onkin…Haluaisin kysyä asiaa suoraan, mutta se voi olla huono idea. Toivoisinkin tästä asiasta miehiltä kommentteja…tai keneltä tahansa, jolla on samanlainen kokemus.
Teillä ei ole välimatkaa niin paljoa etteikö tuo voisi onnistua. Älä ihmeessä luovuta. =)
Olen juuri palannut Suomen lomalta nro 1 ja tulin teille tilannetta päivittämään. Hyviä uutisia? :-)
Seuraavana päivänä siitä kun viimeksi kirjoitin, laitoin (pienessä huppelissa, myönnän) viestin, että moi, olen lähdössä lomalle ja halusin vain sanoa hei ja mitä kuuluu? Ja vastaushan tuli sitten HETI!! :-) Iloinen vastaus, kysymyksiä mitä mulle kuuluu ym. Sen jälkeen olemme viestitelleet puolin ja toisin, välillä joka päivä, yleensä parin päivän välein. Myös hän on välillä lähettänyt ekan viestin (vaikka ehkä vähän useammin minä -sori olen vähän tilastoihminen ja huomaan tällaiset. Yritän olla kovasti "etäinen" eli en ollenkaan laita niin usein viestiä kuin mitä ajattelen, ja laitan hauskoja eikä liian pitkiä juttuja..)
Vieläkään "asiasta" ei ole kumpikaan ottanut puheeksi, ts. nähdäänkö vielä..., mutta muuten ollaan kirjoiteltu henkilökohtaisista asioista - hän on mm. useampaan otteeseen kiitellyt sitä kuinka kivaa (ihanaa jopa) meillä oli yhteisenä viikonloppuna :-) Toisaalta hän on mm. avautunut työhuolistaan. Ja tuntuu, että osasin jotenkin lohduttaa, ainakin hän myöhemmin sitä kiitteli :-)
Olen siis varovaisen odottavainen. Tajuan entistä paremmin sen, että jos niin käy, etten koskaan enää näe häntä, niin ihana muisto on mulla jota ei kukaan voi pois ottaa. Mutta hiljaa hyvä tulee.... ehkä?? Amore amore mainitsit sen, että hän saattaa olla arkajalka. No toki saattaa! Onhan se ihan inhimillistä epäillä (jossain määrin ainakin) ja varsinkin kun hänellä on pettäminskokemus taustalla. Ei siinä paljon auta se, että Minä tiedän kyllä, etten petä. Hänen täytyy se oppia tietämään itse.
Mutta olen hyvällä mielellä nyt. Olen lukenut viestejään läpi, ja niissä hän usein toivoo, että mulla olis hyvä päivä (voi olla kohteliaisuuttakin, mutta jos ei yhtään välittäisi, niin ei varmaan vastaiskaan??)
Eilen hän viestitti useammankin kerran ja mainitsi lopulta, että kuulostaa kyllä tosi kivalta, ja että hänenhän pitäs olla siellä (olin Suomessa käymässä) ja vielä uudemman kerran ihan suoraan ehkä hänen pitäs tulla käymään siellä Suomessa joku päivä? :-) Tunnustan, olin vähän hehkuttanut Suomen kesää.. yötöntä yötä, ja mökkiä meren rannalla ym. eksoottisen kuuloisesti mutta kaikki kyllä pelkkää totta! Arvatkaapa vaan, olinko hiukka onnellinen siitä, että hän sellaista miettii?! :-)
Että tällaisia tällä kertaa...
Toivottavasti vielä siis tapaatte ja suhteenne syvenee :-)
Joskus ajattelen, että on se sääli, kun pitää vetää kaikkia menneitä pettymyksiään ja pelkojaan mukanaan. Toisaalta negatiiviset kokemukset estävät toistamasta omia virheitä - toisaalta ne estävät myös ottamasta ns. terveitä riskejä! Jos yksi tai kaksi on joskus pettänyt, siltä pohjalta on mielestäni paha yleistää.
Kaukosuhteessa on ihan pakko yrittää luottaa toiseen, sillä kontrollikeinoja on "normaalia" vähemmän. Kaukosuhde ei siis sovellu kovin mustasukkaisille, epäluuloisille tai negatiivisille luonteille. Mutta hei, kukas nyt sellaisen tyypin haluaisi? ;-)
Yksi ensimmäisiä asioita, joista jutellessa huomattiin että "juuri noin minäkin ajattelen!" oli just toi, että ei olla kumpikaan mustasukkaisia. Joka suhteen alussahan on aina ihanaa löytää niitä yhteisiä tekijöitä :-) Mutta tämä oli ainakin mulle tosi mieluinen, koska en todellakaan ole mustasukkainen ihminen, ja olen tästä luonteenpiirteestä ylpeäkin!
Mun mielestä suhteessa on jotain pahasti vialla, jos olen mustasukkainen. Silloin olen epävarma ja hyvässä suhteessa ei kuulu olla epävarma ollenkaan, ei omista eikä toisen tunteista. Jotkut kaverini ovat yrittäneet väittää, että "terve mustasukkaisuus kuuluu parisuhteeseen". En oikeasti ajattele niin... Siis tottakai haluan tietää missä mieheni menee, mutta jos ei hän halua sitä mulle itse kertoa, se on mun mielestä huono merkki mutta en ikinä lähtisi penkomaan puhelintaan tai seuraamaan menojaan. Tämä liittyy just siihen, että ei tarvi olla epävarma.
Ja tää mun ihastusmiekko ajattelee JUURI samalla tavalla!! Tuntuu että ekaa kertaa joku oikeasti tajuaa, mitä tarkoitan, koska todella niin paljon saa kuulla sitä, että kyllä jonkin verran mustasukkaisuutta "TÄYTYY" olla, että muuten se osoittaa, että en välitä tai rakasta. Päinvastoin! Mä rakastan niin, ettei tarvi epäillä ja voi luottaa.
No meni vähän ot:ksi, sori. Sen verran palaan Amore amore vastaukseesi, että niitä pelkoja menneistä koetuista kivuista ihminen valitettavasti kantaa mukanaan. Muakin on kyllä petetty, eikä se muuttanut lopullisesti mun maailmankatsomusta; toivotaan että tääkin mies uskaltaisi ottaa riskin ja antaa elämälle mahdollisuuden...
(Kauheeta kun on ikävä... Kun ajattelen häntä, välillä tuntuu iholla hänen kosketuksensa. Toisaalta, yllättävän paljon on ihan seksikin mielessä! Kun on hyvää saanut, sitä haluaisi lisää...!)