Anoppini, hankalahko henkilö, kuoli joitain viikkoja sitten. Ehdimme olla anoppi-miniä -suhteessa 25 vuotta ilman ainuttakaan yhteenottoa, vaikka olimme eri paikkunnilta - välimatka noin 100 km - tekemisissä 3-4 kertaa kuukaudessa plus lukuisia mökkioloja yhdessä lapsinemme päivinemme. Anoppi sai kaiken maailman sotkua aikaan kahden muun miniänsä kanssa, mutta meillä säilyivät välit korrekteina, joskin tietysti hieman etäisinä, koska pidin huolen siitä, että liian lähelle ei tulla eikä mennä. Lapset ovat saaneet toimia halujensa mukaan suhteessa isovanhempiinsa, mieheni oli samalla pidättyväisellä linjalla kanssani - ei painostuksestani, vaan itse aloitteellisena, koska äitinsä hyvin tunsi. Lapsille ei koskaan ole puhuttu isovanhemmista pahaa sanaa. Hyvinkin voi olla, että anoppi on minustakin jotain ikävää selän takana vääntänyt, mutta kukaan mieheni veljistä/heidän vaimoistaan ei ainakaan asiasta ole raportoinut. Tämmöinenkin on mahdollista ikävän ihmisen kanssa, mutta resepti on siis korrekti välimatka ilma tunteenpurkauksia.
anopin kanssa olemisesta
borgia
71038
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Anoppihan on periaatteessa ja käytännössä täysin vieras henkilö miniälle ja päinvastoin. Vieraalle ollaan kohteliaita ja ennen syvempää tutustumista pidetään tiettyä etäisyyttä eikä esimerkiksi kerrota kaikkia asioita. Meillä jokaisella varmaan työkavereita, joiden kanssa tullaan juttuun eikä riidellä. Noiden samojen kavereiden kanssa ei tulisi välttämättä mieleenkään lähteä vaikkapa viikonloppumatkalle. Kaikista anopeista ja miniöistä ei voi tulla läheisiä ihmisiä toisilleen. Parempi pitää etäisyyttä ja asialliset välit.
Hyvä periaate: näinä kiireisen työnteon aikoina ei ole aikaa eikä varaa kärhämöidä turhanaikaisista vapaa-aikanaan.
Minulla on kolme miniää. Hyvin menee, kun jokainen on itsellinen ja asiallinen nainen.
Ja lapsenlapset ovat ihania.
Hyvät ohjeet. Nuo ovat juuri oikein hyviä ohjeita kaikkiin ihmissuhteisiin. Ystävyys voi kehittyä ajan myötä jos kehittyy. Korrektit välit minäkin haluan pitää kaikkiin niihin ihmisiin joita usein tapaan.
annetaan toisillemme oma rauha - ei tarvitse pitää mitään ikäviä tunteita, kun näin tapahtuu ja tapaamiset silloin tällöin eivät kaada maailmaa
omia tunteitaan ja ajatuksiaankin pitää myös kontrolloida, ettei ota joka asiasta itseensä ja kielet kurissa niin kaikki hyvin
samahan pätee myös muittenkin ihmissuhteiden kanssa.
meillä tilanne sellainen, että anoppi palvoo ja suorastaan ylikehuu poikaansa. Mieheni on tämän huomanut ja häntä ja minua se yökötyttää.Minua hän ei alussa ymmärtänyt kaikkien silloisten kriisien aikáan ja yritti jopa kerran humalassa päissään saada eron aikaiseksi. Nyt kun lapsi on tulossa anoppi on niin auttavainen ym ja haluaa kovasti olla mukana meidän elämässä vaikkakin yritämme välimatkaa pitää.En vaan yksinkertaisesti tunne läheisyyttä ja haluan pitää hänet etäällä. Käytttäytyn häntä kohtaan kunnioitettavasti kaikesta huolimatta vaikkakin nyt alkaa tämän lapsen tulon aikaan olemaan pinna täynnä.
mieltä, ellei tule toimeen ja kemiat ei käy tai ihminen on jotenkin "outo", esim. haukkuu selän takana tms. Eikun viiletät ja etäiset välit niin kaukana kuin mahdollista. Itse en tule toimeen miniäni kanssa, itse asiassa kukaan meidän sukulainen ei tule toimeen hänen kanssaan ja monet, monet muut ihmiset sanovat samaa. Miniällä on sairaita piirteitä, luonnekuvaus sopii narsistiin. Kuusi vuotta emni, ennekuin tajuasin missä mennään. Olen koko ajan ollut vähän sivummalla, esi. ei edes käyty (kuin harvoin kuude vuoden aikana lapsia hakemassa ja viemässä). Koskaan ei ole ns. meitä kutsuttu kyllän, saunaan, syömään ja edes miniä ei koskaan ole soittanut, että mitä kuuluu (eipä kyllä kalykään!), vaan aina ovat olleet jotain vailla: rahaa, kyytiä, lastenhoitoa, vaatetta tms. lapsille. Lasten takia olen enää yhteydessä.
Meillä kyllä pidettiin yhteyttä puolin ja toisin, soiteltiin ja tavattiin, koska se kuuluu minusta korrektiin käytökseen isovanhempia kohtaan. Keskustelunaiheet säilyivät kuitenkin pinnallisina ja kevyinä, ja lasten synnyttyä oli helppo pitää jutut lapsissa. Viimeiseen saakka varoimme sitä, että olisimme koskaan antaneet anopille mitään vihiä meidän mahdollisista ongelmistamme, ne selvitimme ja ratkaisimme keskenämme. Olen tietysti siinä onnellisessa asemassa, että mieheni on koko ajan pelannut yhteen kanssani. Ei tämä suhde ole tietenkään ollut aito ja syvällinen, mutta kun se ei olisi koskaan sitä voinutkaan olla, niin päädyimme yhdessä tämmöiseen ratkaisuun riitaa välttääksemme.