Postilaatikkoon pujahti tänään tuore Cosmopolitan, josta silmiin osui ensimmäiseksi artikkeli "Voiko ensirakkaus kestää ikuisesti?" Tuota samaa pohdin itsekin, sillä aloin seurustelemaan ensirakkauteni kanssa 15 vuotiaana, nyt olen lähes 19 vuotias ja olemme muuttamassa ensimmäiseen ihan omaan kotiin. Olemme kuitenkin asuneet vanhempieni luona yli kaksi vuotta yhdessä. Tuntuu niin hassulta, kun ei tavallaan tiedä paremmasta, eikä omassakaan ole mitään vikaa, mutta silti pelottaa, voiko ensirakkaus kestää ikuisesti? Mitä ajattelette ja millaisia elämän tarinoita teillä on kerrottavananne..
Kestääkö ensirakkaus?
Nuori nainen
82000
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kaikkihan on mahdollista, mutta ihan mihin tahansa suuntaan katsomalla hyvin epätodennäköistä, ainakin pitkällä tähtäimellä.
Ei riitä että ensirakkaus kestää yhdellä vaan sen pitää kestää molemmilla :-)
Omaa tarinaa ei ole kerrottavana, mutta vinkkinä kuitenkin sanoisin että peruuta tuo Cosmo... Mitä pidemmälle vakiinnutte ja rutinoidutte, sitä vähemmän kaipaat (ulkopuolista) pilvilinnojen rakentelumateriaalia.
Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella jos silmät pitää auki, mutta totuus selviää vasta liian myöhään. Eli uhkapeliä... joskus voittaa, josksus ei. Pointti kuitenkin se että etukäteen ei voi tietää tai järkeillä. Se ei auta sitä tunnetta joka velloo sisällä... ja jos sitä ei kuuntele, niin tekee samalla halllaa itselleen.
Jos olette jo kaksi vuotta asuneet yhdessä, niin ihan hyvät mahkuthan teillä on. Suurin riskitekijä varmaan työ/koulutus/ura - osuvatko samalle paikkakunnalle ja sitten kun se puoli on kunnossa, miten elämänarvot ja tavoitteet muuttuu sen jälkeen. Eli miten se suhteen toinen osapuoli sitten sopii niihin sen jälkeen kun edellinen elämantavoitekausi tuli täyteen.
Ei se vastaus pohtimalla löydy. Vaihtoehdot on silti samat... kyllä tai ei.
Ensin pitäisi määritellä "ensirakkaus". Mutta jos nyt oletetaan, että sillä tarkoitetaan muuta kuin esikouluikäisen ihastusta tai viikon kestävää "seukkailua"...
Isovanhempani: tapasivat mummon ollessa 14-vuotias, aviovuosia takana 50 ja elämä hymyilee.
Vanhempani: tapasivat äidin ollessa 16-vuotias, ja vaikka jotain ihastuksia olikin ennen tätä, kyllä hän pitää isääni ensirakkautenaan. Yhteisiä aviovuosia takana 28. Hyvin luistaa, ja koko yhdessäoloajan olemassa ollut rakkaus on päässyt uudella tavalla valloilleen, kun mukulat ovat muuttaneet pois kotoa =)
Minä itse: tapasin mieheni 14-vuotiaana, nyt yhteistä taivalta takana kahdeksan vuotta ja häät elokuussa.
Näihin perustuen uskaltaisin vastata, että ensirakkaus voi kestää ikuisesti. Mutta Cosmosta kannattaa tosiaan lukea vain viihdyttävänä hömppänä, tosielämän kanssa sillä on hyvin vähän tekemistä.
Niin en siis todellakaan lue Cosmoa kuin raamattua, vaan tuo kyseinen artikkeli sai aikaan pohdiskelua ja ajattelin täältä kysellä toisten kokemuksia :)
Ja ensirakkaudella tarkoitan vakavampaa seurustelua, en mitään viikon teinihuumaa..
Minä tapasin ensirakkauteni 19 vuotiaana ja naimisiin menin hänen kanssaan 25 vuotiaana. Sitä ennen oli asuttu yhdessä jo 5 vuotta. Rakkautta ja avioliittoa kesti 28 vuotta kunnes mies vihdoinkin löysi sen "elämänsä rakkauden". Minun puolelta rakkaus olisi kestänyt kuolemaan saakka mutta mieheltä näköjään loppui rakkaus.
todennäköisyys tunteiden säilymiseen on, jos rakastavaiset eivät koskaan edes saa toisiaan. Siinä on varmaan silloin todellisen lisäksi osittain omassa päässä luotua kuvitelmaakin siitä toisesta ihmisestä. Ja tietysti se unelma toisesta säilyy, kun ei tule parisuhdearki sitä haavekuvaa rikkomaan.
mieheni silloin 20v. kun alettiin seurustella, 9kk niin kihlat ja yhteenmuutto, 9kk ni synty eka lapsi, vuosi ni synty toka lapsi ja nyt meillä on kolme lasta ja hän on edelleen todella ihana ja rakas mies. yhdessä oltu kohta 9v. ja tunnettu 10v. hänkin on ensirakkaus minulle. kyllä se ensirakkaus kestää jos sen eteen töitäkin tekee :)
kuullosti niin meiän tarinalta :)
Olin 14-v. ja mieheni 16-v. kun aloimme seurustella. Nyt yhteisiä vuosia on takana jo 25, joista 17 naimisissa. Kaksi ihanaa lastakin on saatu aikaiseksi. Välillä on ollut molemmilla jotain ihastumisia, mutta aina on päätetty jatkaa yhdessä. Noihin ihastuksiin ei pidä lähteä syvällisemmin "mukaan" - kyllä ne siitä hiipuvat itsestään ajan myötä, kunhan molemmat asennoituvat keskittymään omaan parisuhteeseensa. Juuri eilen viimeksi ihmeteltiin yhteen ääneen mitä niissäkin ihastuksissa muka nähtiin. Samat arvot, tahto rakastaa ja yhteisen kahdenkeskisen ajan löytäminen ovat yhdessäpitävä voima. Näin rakastuu kumppaniinsa aika ajoin aina uudelleen ja uudelleen :)
Voiko "ensirakastuminen" tapahtua kahdenkympin paremmalla puolella? Olemme avopuolisoni kanssa molemmat ekassa vakavassa suhteessa, ja minä olen hänen ensimmäisensä, kuulemma hän haaveili minusta jo kauan ennen seurustelun alkua.. Itse olen siipiäni kokeillut parissa suhteessa, joista kumpaakaan ei kuitenkaan voi edes verrata tähän. Tajusin alkaessani seurustella nykyiseni kanssa, etten koskaan ollut edes rakastunut ennen häntä.
Onko ensirakkaus jotenkin haavoittuvampi kuin sen jälkeiset suhteet? Pelottaa, että vaikka mies on täydellinen, niin tapasimme "väärään aikaan" kun olemme toistemme ensimmäinen vakava suhde. Yhteistä polkua tallattu vasta pari vuotta josta puolet avoliitossa ja nyt ainakin menee hyvin, eli ei kai pitäisi tällaisia edes miettiä. Kokeneemmilta vain toivoisin rohkaisua tai neuvon sanoja: onko ensirakkaus erilainen, "kuuluuko" sen päättyä?