Meillä on misterin kanssa "kaikki ok" muuten, mutta aivan eri käsitykset toisen huomioimisesta.
Hänelle minun huomioiminen on sitä että hän töistätullessa käy kaupassa ja laittaa usein ruuan ja on kotona loppuillan. (Tässä ei valittamista)
Kotona oleminen on kuitenkin sitä että hän istuu koneella ja räplää harrastuksensa parissa. Ei puhu mitään, kaikki saa kaivaa hohtimilla ulos ja vastaukset ovat yleensä mahd. lyhyitä.
Hän on itse sitä mieltä että hän huomioi minua joka ilta.
Itse taas koen tämän että hän on paikalla mutta ei läsnä. Viikko voi mennä helpostikkin ettei hän edes kosketa minua. Ei edes halaa ohimennen.
Miten saisin hänet kiinnostumaan itsestäni????
Ei kokoaikaa tarvitsekkaan kyhnätä yhdessä mutta jos lähestyn häntä vähän haliakseni. Saan halia ilman vastakaikua. Hän jatkaa netin tuijotusta ohitseni tai jatkaa matkaansa vilkaisemattakkaan minuun.
Tuntuu että huomiota saa kerjätä. Enkä jaksa enää tulla torjutuksi. Itse kaipaan suhteelta läheisyyttä, välillä tulisi pysähtyä toisen luo ja huomioida toista edes hetki.
Olen kertonut miten asian koen, ja pyytänyt käntä kertomaan miten hän asian kokee,oppiakseni ymmärtämään häntä ja hänen tarpeitaan. Mutta kunnon vastausta ei tule. Aina pitää jokin juttu tehdä ensin ennenkuin voi vastata. Ja vastausta ei tule ikinä.
Hänelle minun huomioiminen on sitä että hän töistätullessa käy kaupassa ja laittaa usein ruuan ja on kotona loppuillan. (Tässä ei valittamista)
Kotona oleminen on kuitenkin sitä että hän istuu koneella ja räplää harrastuksensa parissa. Ei puhu mitään, kaikki saa kaivaa hohtimilla ulos ja vastaukset ovat yleensä mahd. lyhyitä.
Hän on itse sitä mieltä että hän huomioi minua joka ilta.
Itse taas koen tämän että hän on paikalla mutta ei läsnä. Viikko voi mennä helpostikkin ettei hän edes kosketa minua. Ei edes halaa ohimennen.
Miten saisin hänet kiinnostumaan itsestäni????
Ei kokoaikaa tarvitsekkaan kyhnätä yhdessä mutta jos lähestyn häntä vähän haliakseni. Saan halia ilman vastakaikua. Hän jatkaa netin tuijotusta ohitseni tai jatkaa matkaansa vilkaisemattakkaan minuun.
Tuntuu että huomiota saa kerjätä. Enkä jaksa enää tulla torjutuksi. Itse kaipaan suhteelta läheisyyttä, välillä tulisi pysähtyä toisen luo ja huomioida toista edes hetki.
Olen kertonut miten asian koen, ja pyytänyt käntä kertomaan miten hän asian kokee,oppiakseni ymmärtämään häntä ja hänen tarpeitaan. Mutta kunnon vastausta ei tule. Aina pitää jokin juttu tehdä ensin ennenkuin voi vastata. Ja vastausta ei tule ikinä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kun miehesi kaipaa läheisyyttä niin sinun pitää sitä antaa ja sen teet vaikka sinulla olisi sillä hetkellä muutakin tekemistä? Ihan normaalia tuollainen. Tervetuloa todellisuuteen.
Se nyt on niin, että olemme kaikki erilaisia ihmisiä. Kullakin on omat tarpeet ja toiveet - ja aina ne eivät suju yksiin.
Esim. juuri fyysisen läheisyyden ja kosketuksen saralla on lapsuuden kodin ympäristöllä paljon merkitystä. Oletko kysynyt mieheltäsi miten heillä kotona suhtauduttiin/toteutettiin kosketusta, halailua tms. fyysistä läheisyyttä ja hellyyttä? Arvaan, että eipä juuri ole näkynyt... Näin se menee... ...
Olin 15 vuotta naimisissa miehen kanssa, joka toimi juuri samoin kuin sinun miehesi. Mies osoitti läsnäolollaan ja tekemisillään sitä välittämistä. Mutta minä kaipasin juuri samaa kuin mitä sinä nyt. Ja erohan siitä sitten tuli...
Nyttemmin elän parisuhteessa jossa myös fyysisen läheisyyden ja puhumisen yms hellyyden osoitusten tarpeet kohtaavat. Me molemmat suukotamme ja kosketamme toisiamme ihan milloin vain, vaikka ohi kävellessä tms. Lisäksi mieskin on AINA LÄSNÄ minulle, kun häntä tarvitsen kuuntelemaan tai keskustelemaan - ja tietysti sitten päin vastoin minä hänelle.
Ja onni on kukoistanut jo vuosia :) !
Olipas tuttua juttua. Meillä oli samanlaista, sillä erotuksella että vaimo ei ollut henkisesti läsnä ja minä miehenä kärsin tästä läheisyyden puutteesta. Asiasta kyllä puhuttiin, mutta tuntui kuin olisi puhuttu eri kieltä. En saanut sanomaani perille. Kuten joku aikaisemmin mainitsi, meilläkin syynä näihin ongelmiin oli juuri tuo erilaisuus lapsuudenkodin ilmapiirissä ja siitä johtui erot siihen miten toista huomioidaan sekä henkisesti että fyysisesti. Aikansa tätä kaikkea jaksoi lapsen vuoksi, mutta äskettäin päätimme erota.
Suhteen alkuaikoina loin sellaisen tavan että lähtiessä pitää pusu saada. Meillä on tapana käydä moikkaamassa lähtiessä vaikka toinen nukkuisi, vaikka sitä onkin puoliunessa on kiva rekisteröidä että toinen lähti nyt kun antoi ohimennen suukon. Tuo tapa siis on ollu suhteemme alusta ja on edelleen. Eli kyllä sitä läheisyyttä voi myös "opettaa" kumppanille, sillä mieheni ei taustaltaan kovin suuri tunteilija ollut. Mutta tuo taitaa onnistua vain suhteen alkuhuumassa:)
Tuota hellittelyä lukuunottamatta on täälläkin melko hiljaista.. Etenkin jos äijä istuu koneella, tuntuu välillä ettei huomiota saa vaikka mitä tekisi.. Välillä jos menen sitä "väkisin" ottamaan, eli tungen itseni syliin tai menen siihen kiehnäämään tuntuu touhu niin teennäiseltä ettei oikein viitsikään..
Mutta taustalla on kyllä väliä ja tavoistaan on hankala pyrkiä eroon.. Meillä aiheesta on joskus käyty keskustelua ja asiat hetkittäin muuttuvatkin, mutta pääsääntöisesti kangistutaan taas vanhoihin kaavoihin..