Aattelin kans avautua ja kertoa omasta lihomisestani. Oon siis nyt 25-v mies ja olen 176/98. Painoindeksi huitelee siellä 31-32 tietämillä. Eli fättiä on aika reilusti.
Lukioaikana tuli treenattua aika kovaa ja painoin sillon semmoset 64kg-66kg, riippuen vähän koska punnitsi. Poljin päivittäin kouluun yhteen suuntaan 5km ja olin 5krt/vko eli aina koulun jälkeen 1,5h salilla.
Kun sain ajokortin, paino kipusi sinne 68kg tietämiin. Kun menin inttiin, niin treenaamiseen tuli tauko ja paino kipusi sinne 70-71kg:n tietämiin. Kotiuttamispäivänä painoin 74kg.
Lähdin opiskelemaan ja treenaamisen tilalle tuli aikamoinen kaljankittaaminen (3-4 mäyristä/vko) ja paino --> 84kg. Pitsoja darranälkään meni joka kerta. Tätä kun harrastin muutaman vuoden niin nyt sitten lähennellään jo 100kg. Tutut jotka ei oo mua muutamaan vuoteen nähny ihmettelee kun vastaan kävelee. Olen siis 6-7 vuodessa lihonut yli 30kg! Avokki on lisäksi niin hyvä ruoanlaittaja, ettei paino ainakaan putoa..:)
Pari kolme vuotta takaperin onnistuin tiputtamaan 92kg --> 82kg. Ne vaan on nyt tullut jo korkojen kera takaisin. Itseasiassa nyt oisin jo tyytyväinen jos painaisin sen 90kg. Sillon sentään pysty edes joitain vaatteita ostamaan. Olen ruumiinrakenteeltani aika harteikas, joten moni ei minua uskoisi ihan näin painavaksi..
Näin tuossa vähän aikaa sitten minusta vasta otetun valokuvan ja se oli aikamoinen pysäyttäjä. Katoin sitä kuvaa ja vertasin ajokorttikuvaan ja ero on kyllä melkoinen.
Mulla, kuten vissiin useimmilla miehillä, ei ole ongelmana karkit tai muut makeat. Mun pahe on perisuomalainen keskiolut ja sen kanssa syötävä darrapizza. Viikon arkipäivät kyllä voin olla aivan hyvin "terveellisillä ruoilla", mutta perjantaina tekee mieli riipasta pieni känni.
En tarvitse mitään saarnoja, tiedostan kyllä itsekin missä nyt mennään. Ajattelin vain kertoa oman tarinani, koska ainakin minun mielestä muiden tarinoiden lukeminen on tämän palstan parasta antia (eräänlaista sosiaalipornoako..?).
Oon nyt vähentänyt annoskokoja ja alkanut liikkumaan (juoksu/kävely) 2-3 krt/vko. Tiedän kokemuksesta, että tällä reseptillä paino alkaa tippumaan hitaasti, mutta varmasti. En siis aio alkaa järsimään porkkanaa, koska tiedän että jos teen liian suuren muutoksen kerralla, motivaatio kärsii ja koko touhu loppuu siihen. Näin on nimittäin käynyt muutaman kerran aiemmin. Näillä eväillä nyt mennään ja katsotaan mihin asti se tällä kertaa riittää.
Kiitos jos jaksoit lukea vuodatukseni!
Lukioaikana tuli treenattua aika kovaa ja painoin sillon semmoset 64kg-66kg, riippuen vähän koska punnitsi. Poljin päivittäin kouluun yhteen suuntaan 5km ja olin 5krt/vko eli aina koulun jälkeen 1,5h salilla.
Kun sain ajokortin, paino kipusi sinne 68kg tietämiin. Kun menin inttiin, niin treenaamiseen tuli tauko ja paino kipusi sinne 70-71kg:n tietämiin. Kotiuttamispäivänä painoin 74kg.
Lähdin opiskelemaan ja treenaamisen tilalle tuli aikamoinen kaljankittaaminen (3-4 mäyristä/vko) ja paino --> 84kg. Pitsoja darranälkään meni joka kerta. Tätä kun harrastin muutaman vuoden niin nyt sitten lähennellään jo 100kg. Tutut jotka ei oo mua muutamaan vuoteen nähny ihmettelee kun vastaan kävelee. Olen siis 6-7 vuodessa lihonut yli 30kg! Avokki on lisäksi niin hyvä ruoanlaittaja, ettei paino ainakaan putoa..:)
Pari kolme vuotta takaperin onnistuin tiputtamaan 92kg --> 82kg. Ne vaan on nyt tullut jo korkojen kera takaisin. Itseasiassa nyt oisin jo tyytyväinen jos painaisin sen 90kg. Sillon sentään pysty edes joitain vaatteita ostamaan. Olen ruumiinrakenteeltani aika harteikas, joten moni ei minua uskoisi ihan näin painavaksi..
Näin tuossa vähän aikaa sitten minusta vasta otetun valokuvan ja se oli aikamoinen pysäyttäjä. Katoin sitä kuvaa ja vertasin ajokorttikuvaan ja ero on kyllä melkoinen.
Mulla, kuten vissiin useimmilla miehillä, ei ole ongelmana karkit tai muut makeat. Mun pahe on perisuomalainen keskiolut ja sen kanssa syötävä darrapizza. Viikon arkipäivät kyllä voin olla aivan hyvin "terveellisillä ruoilla", mutta perjantaina tekee mieli riipasta pieni känni.
En tarvitse mitään saarnoja, tiedostan kyllä itsekin missä nyt mennään. Ajattelin vain kertoa oman tarinani, koska ainakin minun mielestä muiden tarinoiden lukeminen on tämän palstan parasta antia (eräänlaista sosiaalipornoako..?).
Oon nyt vähentänyt annoskokoja ja alkanut liikkumaan (juoksu/kävely) 2-3 krt/vko. Tiedän kokemuksesta, että tällä reseptillä paino alkaa tippumaan hitaasti, mutta varmasti. En siis aio alkaa järsimään porkkanaa, koska tiedän että jos teen liian suuren muutoksen kerralla, motivaatio kärsii ja koko touhu loppuu siihen. Näin on nimittäin käynyt muutaman kerran aiemmin. Näillä eväillä nyt mennään ja katsotaan mihin asti se tällä kertaa riittää.
Kiitos jos jaksoit lukea vuodatukseni!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei Fatso!
Olipa mielenkiintoista lukea välillä miehekästä vuodatusta! Uskon, että kirjoituksesi taustalla piili huoli hyvästä olosta, ei niinkään ulkoisesta muodonmuutoksesta. Itsekin olen kamppaillut ylös ja alas kilojeni kanssa koko aikuisikäni (nyt 24 vee), mutta lähinnä laihduttamiseen on aina olleet ulkoiset syyt. Aina sitä lupaa itsellensä aloittaa järkevästi ja terveellisesti, mutta lähes aina homma menee överiksi, kun täytyy saada nopeasti tuloksia. Siinä mielessä nostan hattua sinulle ja järkevälle tavallesi laihduttaa! Kaljan vähentäminen on hieno asia ja liikunnan lisääminen ihailtavaa! Jos pidit saliharjoittelusta nuorempana, olisiko aika haastaa itsensä? Voisitko kilpailla nuoruuden tuloksilla vertailemalla, paljonko nousee penkistä esim. 6 kk kuluttua? :)
Koetan ruokkia omaa innostusta lupaamalla itselleni välipalkintoja uusista vaatteista aina pääpalkintoon-matkaan ulkomaille asti. Olin ennen ihan armoton namuhiiri (1-3 pss päivässä!) mutta nyt selviän muutamalla Mynthonilla. Yritän harrastella liikuntaa joka päivä ja kulutella päivän kaloreita sillä tavalla pois.
Toivotan onnea pysyvälle elämäntapamuutoksellesi ja innostusta jatkaa kuntoilun parissa!
Hei, oli mieltä huojentavaa lukea noin aitoa tarinaa elämästäsi, ja niimpä ajattelin, että voisin samalla tässä purkaa vähän omiakin tuntojani.
Olen nyt kovaa vauhtia kohti kolmenkympin rajapyykkiä lähestyvä nainen. Lapsena olin aina se kaikkien nälvimä nälkäkurki, vaikka mitä söin niin olin ihan luuviulu. Harrastin hirveästi erilaisia liikuntamuotoja, ja kunto oli huippuhyvä. Siitä sitten kun aloin kasvamaan naiseksi, vartalo muuttui ja ne herkut, joihin olin tottunut(koska eihän tässä pikku herkkupepussa näy mikään määrä karkkeja), alkoivat kertyä vararavinnoksi.
Yläasteen ja lukion aikana elämäntapani ilmeisesti muuttuivat täysin, liikunta jäi(panostin lukemiseen kaiken) ja aloin vältellä kunnon ruuan syömistä, jotten lihoisi. Silti suklaapatukat sun muut kuuluivat joka päivään. Lihoin muutamassa vuodessa laihasta tytöstä pullukaksi, ja se ei hivellyt teinin itsetuntoa. Siitä lähtien olen kamppaillut syömishäiriöiden kanssa, välillä on aikoja, etten syö viikkoon juuri mitään, sitten tulee kauhea ahmimiskausi. Monta monta vuotta tätä on jatkunut, enkä vieläkään ole kierteestä päässyt eroon.
Joskus, jos olen onnistunut laihtumaan muutaman kilon, ja urheilemaan vähänkin säännöllisemmin, tunnen oloni voittajaksi, ja ajattelen että olen selvinnytsyömishäiriöstä, itsetunto loistaa. Mutta pieni takapakki aiheuttaa suuren repsahduksen, ja taas sitä ollaan pohjalla, ei uin suklaata lisää niin olo "muka" kohenee.
Ammattiapua tarvitsisin, sinne ei vain ole helppo mennä. Olen elämässäni muuten hyvin pärjäävä ihminen, mutta huomaan, että itsetuntoni on niin alhaalla, että en osaa edes päästää ketään ihmistä kunnolla lähelleni. Ystävyyssuhteillekkaan se ei tee hyvää, tunnen vain etten riitä tällaisena kuin olen(vaikkakin saan jatkuvasti kuulla olevani huipputyyppi jne), ja sulkeudun kuoreeni. Tiedän, että pitää ottaa itseä niskasta kiinni ja tehdä asioille jotain. Lakata valitus. Sen teen. Huh, helpotti purkaa hieman pahaa oloa :)
Kiitos molemmille vastauksesta!
Ensimmäiselle kirjoittajalle: Se salihomma on tosiaan jäänyt, osittain sen takia että asun nyt eri kaupungissa kuin lukioaikana. Meillä oli siellä ilmainen upouusi kuntosali, missä oli hyvä treenata ja ihmiset oli tosi auttavaisia. Nykyisellä paikkakunnalla yritin kyllä aloittaa salitreeniä, mutta se että maksoin 50€/kk siitä että sain olla siellä diivojen keskellä oli vähän liikaa. Tätä nykyistä kroppaa kun ei millään kehtaa mennä "esittelemään" mallinmitoissa olevien ihmisten keskelle. Olenkin ottanut sen asenteen, että kun paino alkaa olla n.90kg, niin palkitsen itseni uudella tietokoneella. Semmonen meinaan olis kuitenkin hankittava jossain vaiheessa, joten teen siitä samalla pienen porkkanan itselleni..:)
Toiselle kirjoittajalle: Jep, kyllä meitä löytyy. Osansa tällä lihomisella on kyllä siinäkin, ettei olla enää teini-ikäisiä jolloin tosiaan pystyi laittamaan suuhun melkein mitä vain eikä lihonut. Muistelen, että taisin jopa yrittää lihottaa itseäni hieman jotta salitulokset paranisivat. Nyt tuon muistelu saa aikaan itseironista hymähtelyä.
Olen siinä mielessä hyvässä asemassa tässä painonpudotusprosessissa, että teen töitä kotona. Pystyn täten ottamaan "salaisen aseen" käyttöön, nimittäin veden juonnin. Moni ei uskokkaan miten suuri vaikutus vedellä on laihduttamisessa. Aineenvaihdunta saa kivan buustin aika pienellä vaivalla. Hyvällä asemalla tarkoitan tässä sitä, että kotivessa on tuossa ihan vieressä, nimittäin siellä saa kyllä koko ajan juosta mikä olisi työpaikalla hieman kiusallista..:)
Huomasitko "en kelpaa", mikä on yhteistä meidän molempien tarinoissa? Nimittäin se että molemmat liikuttiin paljon nuorempana. Mulla on nyt viikottainen liikuntamäärä n.20km/vko plus silloin tällöin punnerruksia kotona. Tiedän että tuo on tarpeeksi, koska suurempi määrä saa ainakin mulla jalat (penikat) pirun kipeeksi. Suurin remontti sitä paitti mulla onkin tuolla ruokapuolella..
Vielä tuosta ystävyyssuhteista. Mulla on toi kanssa aika sama juttu. Kun on parilta inttikaverilta kuullut ihmettelyjä "paisumisesta", niin jotenkin sitä alkaa vierastaa kaikkia ihmisiä joita ei ole nähnyt vähään aikaan. Tai sitten jos heitä tapaa, niin ilmestyy paikalle isoissa vaatteissa jottei se lihominen niin näkyisi. Tämä on erityisen vaikeaa näin kesäaikaan. Ehkä suurin syy tähän painonpudotukseen terveyden lisäksi onkin juuri tuo itsetunnon parantaminen (ettei tarvitse aina kulkea samoissa ryysyissä)...
Kyllä me onnistutaan!