Tälläinen kysely olisi nyt sitten. Minun anoppini on seksielämästämme kysely
anoppinne pahimmat temput, lou kkaukset tai sanomiset
deenax
567577
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Tyhmäksi,lihavaksi,laiskaksi,luuseriksi,huonoksi äitiksi ja vaimoksi haukkuminen.
- Nauroi ja oli hyvillään kun mieheni veli erosi morsiammestaan
- Halusi minun tekevän abortin
- Väitti että lapsellani olisi parempi hänen kanssaan
- Epäili että en ruoki lastani ja että olen jättänyt hänet yksin
- Arvosteli koko miehen suvun kesken siivoustaitojani
- Vaati isyystestiä ja levitti huhua että olen pettänyt miestäni
- Luki postimme ennen meitä
- Sano ettei kotimme ole ihmisten asuttava
- Haukkui siskoani ja vanhempiani minun kuullen
- Nauroi isäni alkoholiongelmalle
- Oli sanonut mieheni veljen exälle että hänen vanhempansa ovat epäonnistuneita ja huonoja ihmisiä kun ovat eronneet.
- Nauraa ja haukkuu ja sanoo ettei tunne eikä halua tuntea kadunmiehiä vaikka ei tajua että nämä saattavat olla paljon enemmän kouluja käyneitä ja viisaanpia
Haukkuu minun sukulaisten pojalleni antamat vaatteet huonoiksi ja rumiksi.
- Käskee mieheni jättää minut.
-On arvostellut hiuksiani kun en laita pahemmin niitä
- Sisustaa kotiamme, järjestää juhlamme minultamitään kysymättä.
- Kukaan ei osaa hänen mielestään pitää yhtä hyvin juhlia, sisustaa,laittaa ruokaa,leipoa,siiovta,hoitaa lapsia kuin hän.
- Haluaa minun pukeutuvan kuin pissis kun itsekkin pukeutuu, hän ei todellakkaan näytä nuorelta enää vaikka pukeutuu kuin teini, meikkiä on kuin katutytöllä ja se vanhentaa vain häntä ja kerrankin hän meni kyläpaikkaan semmoinen paita päällä mistä näkyi melkein tissit, minua hävetti kun kyläpaikka oli täynnä miehiä.
- Syyttänyt minua mieheni huijaamisesta ja valehtelusta
- Väittää että lypsän rahaa mieheltäni vaikka en koskaan pyydä häneltä rahaa vaikka hän saa tuplasti enemmän,maksan nettilaskumme,osan vuokrasta,lasten vaipat ja ruuat.
-Mieheni ei mene kanssani naimisiin koska äiti ei anna lupaa eikä anoppi halua sukunimeään minulle.
HUHHUH! Onko sun pakko olla sen ihmisen kans tekemississä? Eikö kannattis ottaa kunnon hajurako, sehän pilaa teidän kaikkien elämän!
Mitäs hittoa teijän naimisiin menonne anopilles kuuluu?? Luuseri tuo siun mies!! Sen kun meette naimisiin ja pidätte omat nimenne tai mikä parempaa sekä hän että lapset ottavat sinun nimesi!! Se on täälläpäin ainakin ihan normaalia, jos toisella hankala suku tai outo sukunimi :)
meilläki tuo anoppi pitäny puhetta kuin ei kannata pitää kiirettä, ite kuitenki kahteen avioon ehtiny...
Sinähän pääset liitosta osoittamalla ovea.
Avoanopille sanot, että kun ero tulee, hän ei tule tietämään edes sinun ja aviottomien lastesi osoitetta, koska hänellä ei ole mitään asiaa sinulle sitten.
Koska avoanoppi ei muka salli teidän avioitumista, niin se on sen merkki, ett4i halua lapsenlapsiakaan.
Mitä sinä sellaista ihmistä talossasi hyysäät?
Sano se avomiehellesi, ja pane hänet ajattelemaan asiaa.
Oletteko alle 18-vuotiaita? Lapsia olettekin, ja anoppi hoitaa asiat parhaan taitonsa mukaan.
Mutta jos olette aikuisia, mies on aika lällykkä, jos syyttää äitiään siitä, ettei mene vihille sinun kanssasi.
Kyllä kannattaisi jo katsoa vähän napakampi mies taloon. Silloin anoppiongelmakin ratkeaa, koska napakka mies ei anna äitinsä mollata elämänsä naista.
Kamala mies sinulla. ei mene naimisiin kun äiti ei anna lupaa!! jätä se mies, johan tuo loukkaa sinua!!
tarvitse edes nähdä koko kotkaa..
Joo, siis sanoi 6-v. lapsellemme kerran että äitisi on huora.
(No en ole)
Toisen kerran väitti että olin tappanut pojan pienen lemmikin (marsu) joka kuoli kyllä ihan muista syistä.
Tässä näitä pahimpia. On olevinaan fiksu ihminen.
Eikö nykypäivän ihmisille ole lainkan opetettu käytöstapoja?
Minkä ikäisiä nämä omituiset olennot ovat?
Onkohan niin, että kun nuoret lähtivät maailmalle leivän perässä 17-18-vuotiaina ja sen jälkeen vastasivat itse itsestään, niin heiltä unohtui kaikki se, minkä koti ja koulu olivat heille opettaneet, ja vuosien mukana he tulivat yhä itsekkäämmiksi ja halpamaisemmiksi.
Yhteiskunnassamme jokainen vastaa itsestään, eikä suku ole enää tärkeä. Niinpä näitä kummallisia anoppeja, ja varmasti muitakin, putkahtelee ilmoille kaikkien yllätykseksi, kuin haisusieniä.
Heitä ei ole kukaan hillinnyt sitten teinivuosien.
Tyypillistä näille ihmisille on, että he itse pitävät iteään nokkelina, huumorintajuisina ja fiksuina. Loukkaantuvat, jos muuta väitetään.
" Eikö nykypäivän ihmisille ole lainkan opetettu käytöstapoja? "
No ei tuollatavalla käyttäytyvän ihmisen käytöstä kyllä saa enää huonojen tapojen piikkiin. Ainoastaan mielenterveysongelmainen käyttäytyy tuolla tavalla. Kahelihan pitää olla että haukkuu jollekin kuusivuotiaalle sen äitiä huoraksi.
Hyvä näkökulma. Tähän voisi lisätä sen, että monesti nämä teinivuosinaan vähäisen koulutuksen turvin vaatimattomista oloista maailmalle lähteneet ovat joutuneet käymään kovan elämänkoulun ja taistelemaan paikastaan auringossa. Niinpä he kuvittelevat olevansa kaiken tietäviä ja kaiken osaavia, kun ovat niin sanotusti "pärjänneet". Semmoinen asia kuin käytöstavat ovat matkalla jääneet jonnekin. Lisäksi kyseisenlaiset äidit ovat poikiensa puolesta kuin naarasleijonat ja aiheuttavat sillä paljon vahinkoa monelle ihmiselle.
jo muutkin.
Tapauksesta on aikaa, eikä poika edes tiennyt mitä se tarkoittaa. Kysyi sitten minulta.
Nämä ei ole ainoita perättömyyksiä, mutta olisi tullut sanomaan minulle ne suoraan. Vaan ei.
Osuit kyllä aivan asian ytimeen - kaameat käytöstavat ovat aika yleisiä näillä vähän kouluja käyneillä, oman onnensa sepillä eli heille on kertynyt kovalla työllä omaisuutta ja se antaa heille vallantunnetta.
Minulle anoppi oli katkera, koska olin ollut vuoden avoliitossa ennen nykyiseen mieheeni tutustumista.
Olihan miehellänikin ollut aikaisemmin tyttöystäviä.
Hän on vuosien saatossa yrittänyt kaikkensa pilatakseen meidän avioliittomme. Niistä kokemuksista voisi kirjoittaa romaanin. Ehkä se vielä ilmestyykin nimellä "Kipeitä kokemuksia karjalaissuvussa!"
Appiukkoni on "suvun kuningas" - sanomattakin selvää, että hän on pätevyytensä hankkinut käymällä kolmisen vuotta kiertokoulua!
Juttua, kun lukee teidän tekstejä... Tulee vaan mieleen että mitä ne teidän äijät oikein kelaa, vai tietääkö ne edes mitään, eivätkä näin ollen pysty vaikuttamaan mitenkään asiaan. Uskomatonta.
Mun mutsi on joskus sanonut jotain tyttöystävien käyttäytymisestä, täysin turhaakin, mutta syöksisin mutsini alinpaan helvettiin jos alkaisi vaimoani solvaamaan jostain turhasta, koska tiedän että kanssa ihmiseni on täysin vilpitön ihminen.
Olkoon oma anoppini tai oma mutsi, mutta...
jos sanottavaa olisi turhasta, sanoisin että suksi v:n kuuseen! näin o.
Oma anoppi tietää jo varmasti ettei mun kanssa kannata alkaa vinoilemaan, tehkää muutkin samoin, mutten todellakaan tarkoita että tarvitsis olla vittumainen... =)
Älä näitä vaan usko suurin osa on kehittäneet ongelmansa ihan itse omassa päässään ja niillä on pätemisen tarve.
Koska teidän vauva syntyy? Käy ihmeessä kertomassa kuulumisia tänne meillekin ja näyttämässä sitten sitä vauvan kuvaa. Varmaan se on sulonen kun sinä itsekkin olet niin hirveen söpö. Terveisin mummi jolla on hyvä muisti.
Anoppi käski minua ja miestäni hedelmöityshoitoihin. Kun emme tehneet hänelle mielestään ajoissa lastenlasta.
Niinkuin toisten lapsenteko olisi jotenkin anopin päätettävissä.
Meillä taas meni niin, että anopin mielestä lisäännyttiin aivan liikaa. Hänen mielestään yksi lapsi on ok, kaksi nyt jotenkin menettelisi, mutta kolmas oli katastrofi. Eikä siitä tullut mikään kertakommentointi vaan koko odotusajan kestävä ahdistava tilanne. Se oli hyvin loukkaavaa ja voimia vievää, mutta silloin olin liian kiltti, enkä osannut panna peliä poikki oikealla tavalla.
Kuten edellinen kirjoitti, niin lasten saanti (tai saamattomuus) on hyvin henkilökohtainen ja herkkä asia. Se ei todellakaan kuulu muille. Siihen voi ottaa kantaa vain siinä tapauksessa, että toinen kysyy jotakin. Muuten anoppien ja isoäitien on viisasta vaan neutraalisti ottaa vastaan se mitä tulee: lapsenlapsia liian vähän tai liian paljon. Ja antaa sitä tukeaan juuri siihen tilanteeseen, mikä nuorella perheellä on. Enkä nyt puhu taloudellisesta tuesta tai siivousavusta.
Olet kait nyt sentään ymmärtänyt laittaa piuhas kiinni. Selvästi et ole kykenevä hoitamaan lapsiasi kun ruikutat jostain tuesta täällä. Ei aikuinen nainen mitään tukija lastensa hoitoon tarvitse, rahaa tietty jos sitä ei ole. Anoppisi oli ymmärtänyt kykenemättömyytesi ja sinä pöllö teit vaan lapsia vaikket pysty niitä hoitamaan. Mene nytkin jo laittaan niille ruokaa ja pois netistä.
Mikähän mun kirjoituksessa tuollaviisiin ärsytti? Olisi tosiaan mielenkiintoista tietää.
Tuen antamisesta ja tarvitsemisesta kirjoitan myöhemmin lisää paremmalla ajalla.
Ja piuhat on kiinni: ei tosin sinun tai anoppini käskystä. Kerroinpahan nyt vaan, ettet siellä suotta huolestu, että pyöräyttelen liikaa lapsosia. Tosin ikääkin on jo sen verran, että hedelmällisyys taitaa muutenkin olla nolla.
Minun appivanhempani olivat onnensa kukkuloilla, kun he saivat poikalapsen eli pojanpojan. Minä sain vieläpä korun palkaksi.
Muutamia vuosia myöhemmin julkesin tehdä toisen lapsen - he olivat sitä mieltä, että heidän poikansa eli mieheni ei ole sitä halunnut. Lapsi oli todella ei toivottu isovanhemmilleen sekä lisäksi tyttö.
Miehen sukulaiset lausuivat Uudellamaalla kasvaneelle miniälle aivan käsittämättömän sukuviisauden: poika kuuluu isän sukuun - tyttö äidin sukuun? Olettekos koskaan sellaista väitettä kuulleet? Vastasin, että poika kuluuu vanhemmilleen samoin tyttö.
Ystävättäreni itki minulle, että mies kasvttaa pojan yksin ja kieltää häntä puuttumasta siihen mitenkään.
Miehen mielestä poika kuuluu isälleen, tytär äidilleen.
Ystäväni sai kyllä tehdä ruuat ja pestä pyykit, mutta isä hoito henkisen puolen, komenteli ja äkseerasi ja teki pojasta miestä kaksivuotiaasta alkaen.
Tilanne oli aina tulehtunut, kun äiti yritti pitää noita kahta erillään toisistaan, sillä "kasvatus" oli pelkkää huutoa ja lyöntejä.
Tässäkin tapauksessa vain tuli esiin lapsen ikiaikainen lojaalisuus vanhempian kohtaan. Isä oli pojalle idoli ja ihanne kaiken kurjuuden keskelläkin. Ja kun isän yltiöpäiset tuulentuvat pojan tulevaisuudesta sitten romahtivat, otti poika syyt niskoilleen kokonaan. Hän elää nyt erakoituneena poissa niin isän kuin äidinkin silmistä. Äitiä poika vihaa, koska koki tulleensa äidin puolelta hylätyksi.
Vaikea äidin oli asiaa saada selitetyksi pojalleen.
Perhe on eronnut, kaikki asuvat eri suunnilla, ei edes Suomessa enää.
Tuentarpeella tarkoitin nimenomaan henkistä tukea ja nuoren parin ratkaisujen hyväksymistä.
Itse olin yli kolmikymppinen, kun aloimme saada lapsia. Siis selkeästi aikuinen ja jo pitkään taloudellisesti omillaan, joten taloudellista tukea ei olla tarvittu. Saimme siis lapsia enemmän, kuin mitä oli anopin käsikirjoituksessa. Siitä nousi valtava metakka ja siltä osin vaikea ja piinaava odotusaika.
Hänellä saa tietenkin olla mielipiteensä niinkuin jokaisella muullakin. Mutta jos hän olisi ollut viisas ja pystynyt ajattelemaan poikaansa ja poikansa perheen parasta, niin olisi pitänyt mölyt ja ahdistuksensa omana tietonaan. Tai sitten tarvittaessa purkanut niitä jollekin muulle kuin kolmatta lasta odottaville vanhemmille.
Se tuki, josta puhun on loppujen lopuksi pieni ja yksinkertainen, mutta valtavan merkityksellinen asia. Se on sitä, että luottaa lapseensa ja siihen että elämä kantaa. Luottaa lapsen valintaan puolisoasiassa. Luottaa siihen, että lapsi ja lapsen perhe tekevät juuri heille sopivia ratkaisuja ja valintoja. Ymmärtää sen, että nuoret voivat myös erehtyä ja epäonnistua, ja joskus oikeat ratkaisut löytyvät monenkin mutkan takaa. Kysyttäessä neuvoo. Auttaa pyydettäessä, JOS se sopii myös itselle ja omiin aikatauluihin.
Ja pystyisi antamaan lapselle ja hänen perheelleen viestin ja tunteen, että he ovat ok ja heidän elämänsä ok, vaikka se menisikin eri lailla, kuin mitä vanhemmat ovat ajatelleet ja suunnitelleet.
Nyt en tietenkään tarkoita rikollisuutta tai lastensuojelutapauksia. Ne ovat vaikeita asioita ja niihin täytyy puuttua. Mutta noin tavallisissa raameissa tätä elämää voi elää monella tapaa ja monella tyylillä, ja ne kaikki voivat johtaa hyvään elämään. Tai aina se elämä ei ole niin hyvääkään, mutta se on sen henkilön tai perheen elämä ja tie. Jos sitä ulkopuoliset alkavat säätää ja mestaroida, niin tuloksena on vaan huono soppa ja ihmissuhdevaikeudet kaupanpäällisiksi.
Sinä olet omaehtoinen ja kuvittelet että ihmiset varsinkin anoppi elää vain sinun tarpeittesi mukaan. Sinä olet hullu. Oikeinko tosissasi kuvittelet että anoppisi pitäisi olla joku marionetti joka hyppii sinun käskyistä.
Kaitpa minä sitten olen hullu, jos en saa sinua yhtään ymmärtämään mitä tarkoitan ja ajan takaa.
Ymmärtääkö kukaan muukaan?
Mitä haluaisit tämän miniän tekevän? Hän ei apuasi tarvitse, eikä pyydä.
Häntä loukkaa, että puutut hänen lapsiensa lukumäärään.
Olisitko poistamassa lapsenlapsistasi jonkun? Onko heitä liikaa?
Miniä ei tunnut tarvitsevan sinun apuasi. Sekö tässä mättää?
Eihän se ollut normaalijärkisen vakavasti otettava viesti, vaan yritys provosoida sinut hikeentymään. Näillä palstoilla liikkuu kaikenlaista sakkia...
Täällä hän ruikuttaa kuinka tarvitsee tukea,kun ei saa anopilta, tuki tuli.
Tämä keskustelunpätkä kyllä todisti, että on ihmisiä, joiden ajatuksenjuoksua en ymmärrä lainkaan. Jos tämä minulle vastannut henkilö on oikeasti olemassa ja hän ajattelee niinkuin tässä kirjoitti, niin ihmettelen kovin. Jos tapaisimme oikeassa elämässä ja hän vaikka sattuisi olemaan anoppini (tai miniäni) niin tuskin voisimme päästä hyvään suhteeseen. Mutta miksi tarvitsisikaan? jos ei synkkaa, niin viisaampaa pysyä etäämmällä ja hakea läheiset suhteet muista ihmisistä.
Ajattelen näin, että asialliset välit anopin ja miniän välillä on se riittävä taso. Siis missä ei toista loukata eikä mestaroida. Jos käy hyvä säkä ja anopilla ja miniällä todella toimii kemiat, niin se on sitten extrahyvää, mikä elämässä joskus sattuu kohdalle.
Viisaampaa pysyä etäämpänä? Sinähän vartavasten haastat riitaa ja uskonpa että sitä teet livenäkin.
Tuolla kirjoittajalla on sairas halu rakentaa RIITA.
Ja sinä olet vain viaton trollin uhri. Voi voi voi
Pahin? Minkähän valitsisin pahimmaksi niin monesta?
Anoppi maksoi lapsilleni, jotta lapset eivät tottelisi minua, eivätkä suostuisi lähtemään kanssani kotoa mihinkään.
Loukkaannuin auto-onnettomuudessa niin, että pystyin kävelemään ensimmäistä kertaa itse noin kaksi vuotta onnettomuuden jälkeen. Anoppi kävi sairaalassa katsomassa ja sanoi, että ei minulla mitään kipuja oikeasti ole, vaan teeskentelen, koska olen niin laiska.
Lapsilleni anoppini kertoi "mummon ja lapsen välisenä salaisuutena", että olen huora.
Lapsi kertoi sinulle salaisuuden, vai mistä sait tietää?
Miten lapsi suhtautuu mummuun nyt?
Oletko sanonut, ettei mummua tarvitse kuunnella.
Neljäs käskykin kehoittaa kunnioittaman isää ja äitiä, ei mummua.
Minä en voisi olla enää samassa huoneessa tuommoisen mummun kanssa. Hänen puheensa olisi joka tapauksessa hyttysen ininää korvissani.
Sanaakaan en kuuntelisi enkä varsinkaan vastaisi.
nuo juttunne. Miksi te sepittelette tuollaisia. Joillakin voi vielä tulla kuva, että kaikki anopit ovat aivan kahjoja ja sairaita. Näin ei kuitenkaan ole, vaan yksi miljoonasta ehkä on osaksi sellainen kuin nämä teidän mielikuvitusjuttunne kertoo. Anopitkin ovat ihan normaaleja ihmisiä ja normaalilla järjellä varustettuja naisia.
Teidän sepustelijoiden olisi syytä panna lääkitys kuntoon ja yrittää elää omaa elämää ja ottaa itse siitä vastuu.
- olen huono emäntä
- tyhmä
- laiska ja paksu (en ole painoindeksi on 26)
- koreileva
Kyllä nämä on ihan totta kaikki mitä mulle on sanottu.
Lapsi kertoi salaisuuden, sillä siihen liittyi silloin muutakin, sellaista mikä pelotti lasta. Olisin mielelläni suonut mummon ja lapsenlapsen keskinäiset salaisuudet, mutta en sitten kun kuulin, millaisia ne ovat.
Kyllä minun oli pakko tehdä lapsen kasvaessa selväksi, että mummu ei meillä määrää eikä mummun puheista tarvitse välittää mitään. Lapset oppivat mummulta paljon sellaista sanastoa, mikä ei ole alaikäisen, jos edes aikuisen, normaalissa sanavarastossa.
Lapset eivät suhtaudu mummuunsa oikein mitenkään, ehkä huvittuneesti ehkä vähän peläten. Mielestäni en uskaltanut "laittaa välejä poikki" tarpeeksi aikaisin, joten lapset joutuivat kuulemaan ja näkemään vähän liikaa. Nyt emme ole enää missään tekemisissä anoppini kanssa.
Mikä kirjoituksessani teki sen sisällöstä mielestäsi epäuskottavan?
Enpä silti ihmettele reaktiotasi, sillä voit uskoa, että olen minäkin joutunut tarkistamaan kuulemaani anoppini kanssa. Enkä todellakaan alussa uskonut, että tällaista tapahtuu. Mielikuvituksesta ei valitettavasti ollut kyse koskaan.
Asioista ei pitäisi vaieta. Jos minun anoppini on kahjo ja sairas, ei tietenkään se tarkoita sitä, että kaikki anopit ovat sitä. Miten joku voi yleistää kaiken? Otan kirjoituksestani täyden vastuun, myös sen totuudellisuudesta, mutta en siitä, että "joku voi luulla" jotain muuta kuin mitä kirjoitin. Jos sinä luet aamulla lehdestä, että traktori kaatui ojaan, niin onko se kirjoittajan ongelma, jos ajattelet, että kaikki maailman traktorit kaatuivat ojaan tahoillaan?
Aika jännää on se, että kahjojen mahdollisuuksia pilata toisten elämä lisää se, että tositarinaa väitetään sepitetyksi. Mielikuvitustarinat ja tosielämä eroavat kuitenkin toisistaan ratkaisevasti. Tositarinoissa ei ole automaattisesti onnellista loppua eikä alun perin loogista juonta. Tositarinoiden kertojaakin näemmä pidetään valehtelijana, mikä sinänsä kertoo enemmän kuulijoista kuin kertojista.
Olimme uusioperhe, molemmilla lapsia edellisestä liitosta.
Anoppi sanoi että minun on kohdeltava mieheni lasta paremmin kuin omiani.
Käski myöskin mieheni käyttää mieluummin "irtopainoksia" kuin olla minun kanssani.
Tuollaisessa tapauksessa toivoo aina, että olisi sana hallussa.
Noihin heittoihin ei pysty muu kuin sellainen iva, että se panee jauhot kurkkuun.
Aina kotona sitten jälkikäteen ajattelee, miksen minä sanonut, miksen minä tehnyt...
Mutta tosi tilanteessa menee sanattomaksi!
jälestä hyvät sanat?
Olet oikeassa siinä suhteessa, että kommunikaatiossa on silloin vika, jos ei osaa vastata.
Kun silmille heitetään ytäkkiä jotain törkeää, niin ei siinä paljon muuta voi kuin haukkoa henkeään järkytyksestä.
Puolustautumaan oppii kun sitä törkyä alkaa tulla toistuvasti.
Joskus vaikeneminen on paras puolustus.
Jos minua loukataan en ole hiljaa, vaan näytän ja kerron sen jos mieleni on pahoittunut.
siihen.
Kaikki ei aina osaa puolustautua juuri sillä hetkellä kun loukkaus tulee. Varsinkaan kun se tulee täysin odottamatta, yllättäen ja ilman syytä.
En ole puolustuskannalla yleensäkkään. Olen avoin ihminen. Joten minulla on vaikeuksia asennoitua sinun ajatusmalliisi. Siis minä tarkoitan että näytän ja kerron pahastuneeni, mutta en tunne tarvetta puolustautua siltikään. Ajattelen niin että minulla on oikeus tunteisiini ja tuntemuksiini ja niin on sillä toisellakin osapuolella. Vaikea ajtella, mitä tarkoitat, kun minulla on tunne että minua loukataan avoimesti hyvin harvoin. Vaikea kertoa mitä tarkoitan.
tunteisiinsa ja tuntemuksiinsa. Siitä olemme täysin samaa mieltä.
Me kaikki emme reagoi asioihin samalla tavalla. Joku itkee, joku vaikenee, joku poistuu paikalta.
Kenenkään ei edes tarvitse puolustautua vääriä syytöksiä vastaan, mutta niihin voi reagoida eri tavoin.
Minä en lähde sanomaan mikä on oikea ja mikä väärä tapa reagoida. Se riippuu täysin ihmisestä.
Oikea tapa käyttäytyä tuntuu itsestä oikealta.Ja väärä tapa aiheuttaa itsessä agressioita ja katkeruutta joka purkautuu esim. täällä.
tarkemmin.
Mitä oikein tahdoit sanoa?
-Kerroimme että olemme menossa naimisiin anoppi alkoi paasata että tiedämmekö mitä se tarkoittaa ja sen jälkeen antoi ymmärtää etten ole kyllin hyvä hänen pojalleen. iloisesta uutisesta tuli hautajais uutinen
-Häihin liittyen anoppi on sanonut monta kertaa kihlatulleni että meidän ei pitäisi mennä naimisiin ja että minä pidän kihlattuani tossun alla (asia ei todellakaan ole näin)
-Olen anoppini mielestä paha ihminen
-Kun kerroimme hää uutisen hän vittuili koko ajan että kertokaa vain samalla se seuraava iso uutinen, eli luuli meidän menevän naimisiin sen takia että olisin raskaana, tosiasiassa en ole raskaana vaan haluamme ihan oikeasti mennä naimisiin
-Viimeisin anoppini tempaus oli vaatia meille avioehtoa tai häiden lykkäystä
Tuloksena on etten ole anopin ja appiukon kanssa enää missään tekemisissä, kihlattuni käy välillä moikkaamassa meitä, mutta minä en sinne taloon enää jalallani astu, eivätkä he ole tervetullaita meidän kotiin. En ymmärrä miksi anoppi vihaa minua niin paljon, eikä ymmärrä kukaan muukaan. Hänen takiaan joudumme järjestämään häät niin että sinne tulee vain kaksi todistajaa, koska emme halua häihimme ihmistä joka halveksuu avioliittoamme, joka on meille kahdelle pyhä asia. Sinänsä harmi koska samalla tämä vittumainen anoppi riistää hää juhlan paitsi minulta ja mieheltäni myös minun suvultani. Avioehdon ottamis määräys tuli ilmi tänään kun appiukko soitti kihlatulleni, yhdessä päätimme että meille ei tule ehtoa, eikä häitä lykätä. En tiedä mitä siitä seuraa, pahimmassa tapauksessa anoppi ja appiukko laittavat välit poikki. Surullista miten ihmiset voivat olla tuollaisia.
Ettet olisi samaan sukuun eksymässä ; ). Samankaltainen avioehtovaatimus ja yhtä ilkeät jutut. Onneksi te vedätte yhtä köyttä niin kuin tulevan perheen pitääkin : ).
Joo, tuollaista ei tarvitse kestää eli hyvä kun laitoitte välit poikki. Voi tuleva miehesi pitää itse yhteyttä vanhempiinsa kunnes tulevat järkiinsä, jos tulevat. Älä sinä sillä päätäsi vaivaa.
Me emme kutsuneet appivanhempia häihimme, mutta tulivat silti kirkkoon luvatta. Vietimme hääjuhlan ensin minun lähisukulaisten kanssa ja sitten illalla juhlittiin kavereiden kanssa. Ei voitu pitää isoja sukujuhlia. Miehen pyynnöstä suostuin näkemään appivanhemmat kahvilla seuraavana päivänä. Ei olisi kannattanut, mies meni ihan lukkoon ja oli tosi ikävä tunnelma. Kyllähen sen ymmärsi, ikävässä välikädessä kun oli. Sitä en tajua miten voi aikuiset ihmiset käyttäytyä noin moukkamaisesti miniöitä kohtaan.
Teillä on onnistumisen mahdollisuus jos pidätte yhtä ja mies seisoo sinun suojanasi. Meille tuli ero, sillä muiden ongelmien lisäksi hankala anoppisuhde painoi suhdettamme. Se rasitti exää, joka oli herkkä luonteeltaan.
Tsemppiä teille!
ihmetyttää todella mikä näitä ilkeitä anoppeja riivaa,mikä oikeus heillä on sanoa kuka elää kenen kanssa jos he itsekin elävät sen oman miehensä kanssa. Ihan oikein olisi jos vaikka joku suvusta alkaisi piinaamaan anopin parisuhdetta ni katotaan kauanko jaksais!!!
onnea ja voimia! Tosiasia on, että tuollaisten appivanhempien kanssa tulee avioliittoonne ylimääräisiä mutkia matkaan, kokemuksesta kerron. Olkaa kuitenkin tyytyväisiä, että osaaatte jo etukäteen varautua siihen, ettei sinua hyväksytä. Teidän kannattaa nyt ja tulevaisuudessa satsata keskinäiseen suhteeseenne ihan tietoisesti, koska miehellesi ei tule helppoa, kun vanhemmat alkavat todella painostaa. Mutta kyllä siitäkin selviää! Pidä rohkeasti itseäsi arvossa, muistaen hyvät tavat. Avioehto on ihan ok, eivätpähän pääse sanomaan, että kärkyt perintöä. Avioliiton aikana voitte kartuttaa omaisuuttanne yhdessä molempien nimiin. Me teimme ehdon ja se tulkittiin niin, että minä olin jo alussa eroa suunnittelemassa. No, nyt on mennyt kohta 20v naimisissa, appivanhemmat eivät kuulu meidän perheemme lähipiiriin.
Jo ekana vuonna, ennen kuin kukaan oli oikeasti tutustunut kehenkään, anoppi päätti jostain syystä, että hän ei minua hyväksy. Puhui pahaa minusta kälylleni, vaikkei edes tiennyt taustastani mitään! En kuulemma ollut tarpeeksi hyvä. Mikähän hänelle sitten olisi kelvannut?
Sitten hän vasta villiintyi kun appeni kuoli. Hautajaiset olivat siinä mielessä farssi. Olisi luullut, että leski suree miesvainajaansa, mutta hänpä keskittyikin osoittamaan hautajaisväelle, miten ei-toivottu miniä minä olen!
Eikö ole ihmeellistä. En tiedä tehneeni tai sanoneeni mitään häntä vastaan. Kesällä 1995 (oltuamme naimisissa 1½ vuotta) hän ilmoitti, ettei halua tavata minua enää. Mitään selitystä emme ole hänen päätökselleen koskaan saaneet. Mieheni soittelee hänelle joskus (ei ole biologinen äiti) hyvänhyvyyttään, mutta emme koskaan matkusta sinne (on *onneksi* noin tuhat kilsaa välissä).
Kun edes tietäisi, mikä hänen mielestään minussa on vikana.
No, onneksi elämässä on niin paljon muuta meneillään, ettei ehdi pahemmin miettiä jonkun ilkeän naisihmisen käytöstä.
Väliin käyn tällä palstalla ja ihmettelen ilkeiden vanhempien naisten lukuisaa määrää - ja sitä mielikuvitusta, joka vaaditaan kaikkien heidän temppujensa alkuperäksi. Panisivat energiansa johonkin myönteiseen, vai mitä?
kiva jakaa kokemuksia ihmisten kanssa jotka ymmärtävät tilannetta. toki tälläisiä tilanteita ei kenellekään toivo.
kai se sitten vain tosiaan on niin että äidille pojan menettäminen on niin kova paikka. kihlattuni yrittä alussa löytää selityksiä äitinsä käytökselle mutta nyt kaikki on mennyt niin yli ja överiksi että enää ei kyllä selityksiä keksi tilanteeseen.
en ymmärrä miten heille voi olla niin vasten mielinen ajatus että menemme naimisiin. syitä on kyllä tosiaan yritetty löytää. kihlattuni äiti on aivan loppuun palanut ja mennyt itse 40 vuotiaana naimisiin, hänestä siis 20 vuotiaat eivät osaa vielä itsenäisesti ajatella tai tehdä päätöksiä. kaikista naurettavinta on että kun kihlattuni soitti heille ja sanoi että meille ei tule avioehtoa, eikä häitä lykätä, kihlattuni isä soitti illalla kymmenen jälkeen minun äidilleni. kun hän ei saanut ajettua kihlatulleni asiaa läpi hän ajatteli olla ovala ja soittaa minun äidilleni ja taivutella tämän mukaan. hän oli selittänyt äidilleni että minä olen ymmärtänyt asioita väärin ja että eikö olisi hyvä ajatus ottaa lisä aikaa häiden järjestämiseen ja että jos he aikuiset puhuisivat asioista. (kihlattuni isä 70 vuotias, toisessa avioliitossa, kihlattuni äiti 60, ensimmäinen liitto, molemmat onnettomia ja riitelevät koko ajan ja ovat toisiaan vastaan) (äitini on itse mennyt isäni kanssa naimisiin 19 vuotiaana ja heillä on rakkaus avioliitto ja ovat edelleen naimisissa onnellisesti vielä 23 yhteisen vuoden jälkeenkin.) Äitini oli vain sanonut että asia on minun ja kihlattuni välinen asia ja meidän päätöstämme pitää arvostaa ja tukea. minusta on naurettavaa että kihlattuni isä alkaa puhua että he ovat aikuisia, ihan kun olisimme kihlattuni kanssa jotain 12 vuotiaita lapsia jotka eivät ymmärrä mistään mitään. olemme nyt sitten kihlattuni ja minun vanhempieni kanssa menossa anopin ja appiukon luo juttelemaan. minua kauhistuttaa koko tilanne, mutta kun siitä päästään minun ei tarviste olla niiden ihmisten kanssa enää missään tekemisissä. kihlattuni vanhemmat yrittävät kyllä tehdä parhaansa että meille ei tulisi onnellisia ja ihania häitä. nyt he haluaisivat että häät järjestettäisiin niin että siellä olisivat kaikki lähimmät ihmiset, heidän vaan pitäisi ymmärtää että nämä ovat meidän häämme. ja olemme kihlattuni kanssa päättäneet jo ajat sitten että anoppi ja appiukko eivät tule häihimme, koska se on meille niin arvokas ja tärkeä tapahtuma, emme halua että siellä on silloin läsnä ihmisiä jotka eivät kunnioita avioliittoa ja ovat tuominneet suhteemme eroon jo ennen häitä. valitettavasti anoppi ei saa tahtoaan läpi. tiedän että hän syyttää tästä minua, mutta mielestäni minulla on hyvät perusteet miksi en hänen kanssaan halua olla tekemisissä. hän oli eilen sanonut kihlatulleni ettei kuulema ole omasta mielestään sanonut minulle mitään mistä minun pitäisi loukkaantua. ikävää että hän suhtautumisensa minuun on muuttunut tuollaiseksi mutta kai hänellä on syynsä. kihlattuni, joka on kyllä ollut läsnä joka tilanteessa sanoo että en ole tehnyt mitään väärin, en ole koskaan anopille pahaa sanaa sanonut. mutta hänelle tämä tuntuu olevan todella kova paikka ja etenkin kun kihlattuni ei pompi hänen pillinsä mukaan...
En sano, että kihlattusi vanhemmat olisivat menetelleet korrektisti, päinvastoin, tylysti ja kömpelösti ovat käyttäytyneet, mutta - anteeksi vain - sinunkin tekstistäsi paistaa kovin hyvin läpi aikamoinen lapsellisuus. Ei pahalla, mutta avioliiton lykkääminen ei varmaankaan olisi huono ajatus.
Mun entinen anoppi oli kyllä edestä lipevä mutta takanapäin puhui pahaa. Onneksi en tiennyt tästä ennen eroa, mutta eron jälkeen kaikki tuli ilmi.
Olin juoppo ja huora ja poikani olivat hulluja. Tosin omalle pojalleen kyllä sanoi ettei ole lastenlapsiaan haukkunut.
Nykyisen mieheni hän myös tuomitsi juopporetkuksi vaikka olimme ex-anoppia monesti auttaneet. Siihen loppui sitten kuskaaminen ja kaupassa käynti meidän osalta, sai tulla toimeen miten halusi......
Nykyinen anoppi oli kyllä alkuun sitä mieltä ettei meidän ainakaan tarvitse naimisiin mennä ja muutenkin oli vähän semmonen fiilis ettei se kauheasti meikäläistä minään pitänyt. Sanoin miehelle että tulee kumma olo siellä ja se olikin sitten sanonu että hän on onnellinen ja jos ei passaa teille, niin se on goodbye.
Sen jälkeen ei ole kuulunut mitään poikkipuolista.
Miehen muut sukulaiset eivät myös tykänneet suhteestamme ja olivat miehelle sanoneetkin monesti että tule nyt käymään, minua he eivät kutsuneet. Mies ei kuitenkaan halua käydä sukulaisissa jotka eivät suhdettamme hyväksy.
Menimme naimisiin jokin aika sitten ja sen jälkeen tapasimme sukulaisia eräillä kutsuilla. Kukaan heistä ei onnitellut meitä. Olimme pitäneet pienet häät ja heitä ei oltu kutsuttu koskapa eivät halunneet pitää mitään yhteyksiä muutenkaan.
Joskus vaan ihmettelen että mitä olen tehnyt heille.