Olemme olleet kohta kymmenen vuotta yhdessä, paljon on mahtunut yhteisiin vuosiin. Mutta viimeiset pari vuotta olen ollut onneton, tuntuu ettei hyviä asioita edes muista, kun on niin paljon huonoa. Olen auttanut puolisoani peliriippuvuudessa useita kertoja ja taas sorruin... Olin jo tehnyt päätöksen erosta, mutta minut ylipuhuttiin ja lupasin lähteä parisuhdeterapiaan. Kuukausi menikin hyvin, mutta jälleen istun iltaani yksin, sillä kaverit ja olut oli minua tarkeämpää. Jokainen, joka on elänyt peliriippuvaisen kanssa ymmärtää, että alkoholi melkeinpä kulkee käsokädessä ko. asian kanssa, samoin valheet ja syytökset. Se, mikä mieltäni kaihertaa on ettei mieheni edes halua ymmärtää kuinka paljon tuskaa hän on valheillaan ja teoillaan minulle aiheuttanut! Nytkään hän ei voi käsittää miten pari "valkoista valhetta" on repinyt sieluni rikki. Kun sais taas uudelleen kasattua sen voiman, joka minussa oli silloin, kun olin valmis lähtemään... Minun "heikkouteni" on , että haluan uskoa viimeiseen asti toista ja elän omassa "haavemaailmassa" jossa kaikki muuttuu paremmaksi. Ehkäpä on aika luopua moisesta maailmasta, ennenkuin se tuhoaa minut.
kauanko täytyy jaksaa?
itseänikö tästä syyttää saan
91150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuo tarinasi kuulostaa erittäin tutulta. Minulla on samanoloinen tilanne, paitsi peliriippuvuuden tilalla on "kuningas alkoholi". Myös minut on puhuttu useat kerrat ympäri ja on luvattu parannuksia. Terapiaan menon on joka kerran perunut mies, väittäen ettei sitä tarvitse. Tuntuu, että mies uskoo jälkikäteen itsekin väittämiään asioita.
Myös minä uskon ja unelmoin paremmasta huomisesta, että jospa kaikki muuttuu paremmaksi...
Viestisi oli kuin minun elämästäni. Miestäni kiinnostaa minua enemmän alkoholi, työ ja vieraat naiset. Asioista ei voi puhua. Vika on aina jotenkin minussa, eikä hän myönnä tekevänsä mitään väärin. Ei ymmärrä loukkaavansa minua tai sitten ei vaan välitä.
Juu niin kuin minunkin elämästä. Olen liian kiltti ja hyväuskoinen ja tätä rataa on mennyt jo yli kymmenen vuotta. Nyt ero vireillä ja syyskuun alussa se tulee voimaan. Kyllä tässä yritetään mieheni puolesta asiassa käännyttää.. ei oteta todesta. Mutta nyt se valehtelu saa minun puolesta loppua.Välillä melkein saakin aivopestyä, mutta se on nyt tehtävä ennenkuin oma terveys on vaakalaudella!!! Kiitos kaikille täällä kirjoittaneille vertaistuki kantaa. JA NYT NOKKA PYSTYYN
Eikö se teidän miehenne seurusteluaikana juonut ollenkaan?
Miksi hän on nyt aviossa ruvennut ryyppäämään?
Etsi syy?
Mitäs jos se on sinussa?
Tai teidän parisuhteessa, jos se ei toimi?
Olitko helppo saalis miehellesi eli eikö hän arvosta sinua?
Pitää naisen osata arvottaa itsensä ennen naimisiinmenoa, jotta mies osaa arvostaa häntä lopun elämänsä!
taipumus syyttää ja syyllistää juomisestaan muita.
hienoa et olet saanut voimia riuhtaista itsesi irti oravanpyörästä.sillä sitähän se on. mies lupaa hyvinä hetkinä vaik kuun taivaalta ja sen ajatuksin voimin me naiset mennään eteenpäin.itse olin eropäätöksen kans ihan varma viel kuukausi sitte,mies puhu ympäri, lupasi muuttua.joo-o muutosta on tapahtunutkin,mut mulla luottamus menny ja ikovät ajatukset valtaa aina välillä mielen..kaikkihan vie aikansa, eihän mikään tapahdu yhhtäkkiä, mut mä oon aivan sekaisin et mitä tehdä..lähteä vai jäädä..
noista tarinoista.
On se ihmeellistä, miten ihminen jaksaa aina vain toivoa parempaa, vaikka kolhuja tulee koko ajan. Meillä oli kuningas alkoholi kuvioissa, mutta riippuvuussairaan ihmisen käytös on samanlaista sama mistä on riippuvainen.
Minä tein lopulta päätökseni. Hankin oman asunnon ja hain eron. Kun pääsin pahimman surun ja tuskan yli, niin huomasin, että voin taas hengittää ja olla ihminen! Päivääkään en ole katunut.
Voimia teille kaikille ja hyvää kesää!
Meillä riippuvuus myös alkoholiin. Yhteisiä vuosia takana yli 20, avioliittovuosiakin jo 18. Lapsia kolme ja nyt syyskuussa harkinta-aika umpeutuu. Laitoin hakemuksen yksin, koska miehen mukaan meillä ei ole ongelmaa "Kyllä minä voin olla juomatta, jos se siitä on kiinni".
Takana rattijuoppoudet yms. Yli vuoden olen jo tätä eroa hautonut ja sen ajan mies ollut vähemmällä viinalla.
Olen miettinyt, että pitäisikö taas vain niellä kaikki pelot, häpeät ym., mitä viinankäyttö on vuosien mittaan tuonut. Kun kerran toinen niin kovasti yrittää. Ja on selvästi vähentänyt viinan kulutusta, ei tosin lopettanut.
Olenko hankala akka, kun en vain voi unohtaa niitä viikonloppuja, kun viinankäry ajoi minut pois huoneesta ja mies nousi vasta iltapäivällä? Kun mies hyppäsi autoon ja lapset takapenkille ja minä roikuin ovenkahvassa ja rukoilin, ettei lähde? Kun häntä otti sydämestä kostean viikon jälkeen ja pitelin kädestä koko yön ja silitin päätä, rauhoittelin. Ja lopulta vein sairaalaan tarkkailuun? Kun kun kun...
Miten en saa sitä vanhaa kertomusta mielestäni?
Kertomuksessa mies opasti poikaansa ihmiseksi. Aina kun poika käyttäytyi huonosti, isä käski poikaa lyömään puuaitaan naulan. Poika huomasi nopeasti, että nauloja kertyi metrikaupalla aitaan ja halusi hyvittää pahat sanansa ja tekonsa.
Viisas isä käski poikaa aina ottamaan naulan irti, kun on pyytänyt tekoaan anteeksi ja katunut. Poika teki niin ja joitain viikkoja myöhemmin puuaita oli naulaton. Poika oli tyytyväinen, mutta isä sanoi: Huomaatko, että aita ei ole enää entisensä? Siinä on syvät jäljet siihen isketyistä nauloista, eikä niitä siitä pois saa, vaikka kuinka katuisi...
kirjoitin stooria jo aiempaan vastaukseen, mut sun kirjoitukses liikutti niin paljon et on pakko vastata..niinpä siis kuin paljon pettymystä voi niellä??meillä oli kaikki hyvin, mut mies vippas rahaa joka helvetin tuutista ja pisti kaikki haisemaan..nyt pirun isot velat niskassa enkä tiä kuin näist selvitään eteenpäin...sain yllättäen tietää ku sen oli pakko kertoo mulle ku tuli ulosotosta kirja ja ihmettelin sitä..joo-o no ku ne meni vaan oli ainoa vastaus minkä sain..