en tiedä, menenkö naimisiin vai en. Olen ahdistunut. Rakastanko vai en. En tiedä. En halua loukata. Yhdessä eletyt vuodet tuntuvat menevän filminauhana silmieni ohi. Olenko pettänyt häntä tai itseäni?
Mies kosi,
Apua!
101673
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
rakastatko miestäsi oikeasti? miten tunnet katsoessasi häntä? miten reagoit kultaisiin kosketuksiin? nämä kaikki kysymykset auttavat Sinua päättämään elämäsi jatkosta. oletteko harkinneet perheenlisäystä? onko kumppanisi valmis perheenlisäykseen sinun itsesi niin halutessa? tässä nykymaailmassa inflaatio puskee taloudessa ja noususuhdanteita tulee ja menee. sinun täytyy toki kokea muitakin vaihtoehtoja, mutta paikalleen asettuminen on tärkeää. omien arvojen vaaliminen on tärkeää, ja siksi näihin kysymyksiin olisi hyvä saada vastaus. rakasta itseäsi. voi vittu. kantsii pettää ja editoida se filminauha. maukkaita jatkoja. kertoilethan tänne elämäsi vaiheista jatkossakin :-)
Miksi menitte yhteen, rakastitko sinä silloin häntä ja hän oli ihanin mies maailmassa? Jos näin oli, pystytkö löytämään vielä sen saman tunteen jostain sisältäsi, että haluat olla juuri tämän miehen kanssa ja jos et voisi olla, tulisi kova ikävä? Silloin voit harkita avioitumista. Vai ajauduitko avosi kanssa yhteen, kun tuntui että olisi jo aika ruveta seurustelemaan ja kohdalle sattui osumaan mukava ja asiallinen mies? Silloin sanoisin, että on ankaran harkinnan paikka.
yhteen. Halusin jakaa hänen kanssaan yhteisen elämän. Halusin seurustella vakavasti ja perustaa kodin. Ajattelin, että jos hänen kanssaan perustan perheen joskus, niin kaikki ongelmat ratkeavat. Suhteen alussa oli monia suunnitelmia, jotka kaatuivat. Oikeastaan koko ajan on ollut jos jonkinlaista vastoinkäymistä. Sitä tässä ihmettelen.
Olen aina asunut jonkun kanssa yhdessä (sukulaiset, kämppikset, mies). Hänen kanssaan halusin perustaa perheen, mutta parin vuoden ajan olen vakavasti miettinyt, mitä siitä tulisi. Ajatus kihloihinkin menosta ahdistaa.
ole rehellinen itsellesi ja kumppanillesi.
Vaikuttaa siltä, että sinun kannattaa rauhassa miettiä, että mitä sinä haluat elämältäsi; haluatko perheen, avioliiton, olla tässä parisuhteessa? Kun se on selvinnyt, kerro kumppanillesi, mitä tunnet.
Tässä vaiheessa kannattaa kertoa, että kihlautuminen pelottaa sinua. Kerro, että sinua ahdistaa.
Selvästikin kokemanne vastoinkäymiset ovat saaneet sinut miettimään kaikkea näitä asioita ja vaikuttaa, että sinun kannaltasi kihlautuminen tuli esteen siihen nähden liian nopeasti.
Kirjoitit, että olet aina asunut jonkun kanssa; ehkä siksi sinua ahdistaakin: kenties osa sinua haluaa olla hetken oman kohtalosi valtiatar ennen kuin sitoudut? Sinun joka tapauksessa kannattaa kuunnella nyt "sydämesi ääntä" ja seurata sitä, sillä se tietää kyllä, että mikä on sinulle parasta. Jos tämä mies on Se Oikea kumppani sinulle, hän kyllä antaa sinulle tilan selvittää se, mitä todella haluat. Varmasti lähes jokaista avioituvaa pelottaa ja jännittää, mutta hyvin harvoja, jotka ovat itsensä kannalta tekemässä oikean päätöksen, ahdistaa.
älä mene jos noin paljon tökkii vastaan. se on ihan normaalia että epäilyttää, mutta pohjavireen pitäisi kuitenkin olla positiivinen eikä 'ajatuskin ahdistaa'.
Tein niin aluksi, vetosin siihen että haluan suuret häät, mutta itselläni/meillä ei ole riittävästi rahaa järjestää sellaisia. Muutaman vuoden seurusteltua aloin vedota siihen, etten ole varma että jaksaako hän rakastaa minua elämänsä loppuun saakka. Käskin kysyä kymmenen vuoden kuluttua, kerroin jopa päiväärän milloin.
No, hän kyseli kuukausittain, joskus jopa tiheämmin, mutta myöhästyi muutamalla tunnilla kun ko. päivä oli hollilla.
Taisin olla turhan raaka?
Joka tapauksessa olemme olleet avoliitossa toista kymmentä vuotta ja meillä on lapsikin.
Toissa päivänä hän viimeksi kosi. Vastasin en usko, että se kestäisi.
Taisin olla taas turhan raaka?
Tarinan opetus oli ehkä se, että jos hän tosissaan sinua rakastaa, hän odottaa.
Kiemurtelin tilanteesta ulos. En vastannut myöntävästi, en kieltävästi. En halua mennä naimisiin, että sitten saa erota viiden vuoden päästä. Mielestäni avoliitto sopii ihan hyvin.
Et ole mielestäni raaka vaan moderni suomalainen nainen.
Lapsi olisi tietysti ihana. Olen sitä mieltä, että ensin lapsi ja sitten naimisiin.
Kyllähän lapsi jo sitoo teidät yhteen, loppuelämäksi, joten mitä se avioliitto muuttaisi? Asutte jo yhdessä, jaatte talouden... Mikä siinä naimisiin menemisessä sitten on niin kauheaa?
Teette tietysti niin kuin haluatte ja mikä teistä tuntuu hyvältä ja oikealta.
On todella ärsyttävää kun toinen keksii tekosyitä. Miksi ei voi olla rehellinen? Siksikö kun pelkää, että toinen lähtee lätkiin ja tekosyillä yrittää pelata aikaa? Eikö se jo kerro jotain, jos pitää keksiä tekosyitä? Jos ei ole kovin tyhmä niin yleensä sen kyllä huomaa, että ne ovat tekosyitä. Ja aina pitää keksiä uusia, jos vanhat ei ole riittäviä. Kenenkään ei kannata painostaa eikä painostuksesta suostua, mutta jokainen ansaitsee totuuden. Pitäisikö samanlailla keksiä tekosyitä, jos ei halua lasta?
Miksi halusit hänen kanssaan lapsen vaikka et usko, että suhde kestää? Eikö yhteinen lapsi ole isompi sitoumus? Ja silloin teitä on kolmaskin johon tämä ratkaisu vaikuttaa ja mahdollinen ero?
"Tarinan opetus oli ehkä se, että jos hän tosissaan sinua rakastaa, hän odottaa."
Tai sitten hän elättelee turhia toiveita ja uskoo niihin valheisiin, ettei ole rahaa häihin tms.? Ja ei enää odottaisi, jos tietäisi totuuden? Jos hän todella rakastaa hän odottaa vaikka toinen kertoisi heti oikean syyn? Tai tyytyisi avoliittoon eikä enää kyselisi.
Päästä miehesi menemään, että hän voisi löytää rehellisen naisen rinnalleen. Mieti vielä kertaalleen myös lapsensaamista tuollaiseen epävarmuuteen. Ei kukaan lapsi halua syntyä isättömäksi tai rakkaudettomaan liittoon.