Nyt tuli mitta täyteen ystäväni toimintatapojen suhteen! Olen yritätnyt olla tukeva ystävätär kaverini avioerotilanteessa, mutta kai ne suomut putosi silmiltäni muutaman vuoden jälkeen viimeistään nyt. Luulenpa että samassa menee myös ystävyyssuhdekin. Mutta enpä ole tainnut olla hääppöinen ystävä, kun näinkin kauan katselin touhujaan vierestä.
Kaverini on eronnut 6 vuotta sitten, mies lähti aikoinaan (syynä ei uusi nainen), sillä on nyt uusi vaimo. Kaverini alkoi alusta alkaen pitää sellaista sotaa, että en olisi hänestä sitä uskonut. Milloin milläkin verukkeella viime tingassa perui lasten menemisen isänsä luokse. Yleensä on järjestänyt kaikkea omaa tekemistä noiksi viikonvaihteiksi tyylillä "menettekö lapset iskä luokse vai lähdetäänkö Linnanmäelle, tämä viikonloppu on valitettavasti ainoa tänä kesänä, kun sen matkan tekeminen onnistuisi?" Onkohan lapsilla (9- ja 11-vuotiaat) vaikea valinta? Lintislle!!!!!
Ei vastannut lasten isän puheluihin, jos sen teki, niin ei hakenut lapsia puhelimeen. Nyt muksut tosin on jo niin isoja, että isä osti niille omat kännykät (ja maksaa tietääkseni myös ne kännykkälaskut), niin yhteydenpito on helpompaa (äidin mielestä aivan turha hankinta). Äitipä kekesikin soittaa omia puheluitaan lasten puhelimilla, maksumiehenä isä. Tässä vaiheessa jo huomautin kaverilleni, että mahtaakohan olla ihan oikeaa toimintaa, mutta sanoi vain, että maksakoon mies korkojen kanssa kaikesta menneestä. Soitti virastoihin, taxiin ja mihin milloinkin eli sellaisinn numeroihin, joihin lapset ei soita. Sai sitten täyden raivarin, kun isä ilmeisesti keksikin homman nimen ja hankki estot lasten liittymiin. Sai mies aikamoiset manaukset niskaansa. Kaverini ei tainnut huomata omassa menettelyssä mitään väärää?
Olen moneen kertaan kuunnellut hänen tyyliään mustamaalata lasten isää, uutta vaimoa, isän puolen sukulaisia ja ystäviä. Varovasti yritin aikoinaan vihajta, että jättäisi moisen tekemättä, lapset kun kuulevat enemmän kuin miltä näyttää. No, tietäähän sen miten siinä sitten kävi, kun muksut avasivat joskus suunsa puhuessaan äidin sanoin. Juttu taisinkin käänytä niin päin, että isä oli vanhemmistaan ja sisaruksistaan puhunut noin negatiiviseen sävyyn. Kuka uskoo sen selityksen?
Äidin ja isän asuinpaikkojen välillä on 150 km, koskaan äiti ei ole lapsia vienyt tai hakenut tai mennyt puolimatkaan vastaan, ei kuulemma kuulu hänelle, mies saa maksaa, kun hänet jätti. Muutaman kerran olen ollut mukana, kun isä on lapset hakenut ja vartin kuluttua olemme lähteneet samaan suuntaan eli isän kotiapikkakunnan suuntaan. Miksi ei voinut viedä lapsia isälle vaan haetuttui nämä isällä? Ei mahdu mun järkeen.
Nyt olen itse eroamassa ja olen hakenut ysätävältäni tukea tässä tilanteessa. Ja kauhukseni olen huomannut, että hän innostaa ja kannustaa minua toimimaan omalla tavallaan. Puhuu p***aa tulevasta exästäni (enenn piti tätä kunnon miehenä), spekuloi hänen elatusmaksujen maksukykyään ja kaikkea muutakin taivaan ja maan välillä. Ei kuulemma ole minun tehtävä huolehtia lasten ja isän tapaamisista, mies hoitakoon. Itse ajattelen todellakin eri tavalla asioista, enkä tähän rumbaan lähde mukaan.
Että tällainen ystävyystarina.
Kaverini on eronnut 6 vuotta sitten, mies lähti aikoinaan (syynä ei uusi nainen), sillä on nyt uusi vaimo. Kaverini alkoi alusta alkaen pitää sellaista sotaa, että en olisi hänestä sitä uskonut. Milloin milläkin verukkeella viime tingassa perui lasten menemisen isänsä luokse. Yleensä on järjestänyt kaikkea omaa tekemistä noiksi viikonvaihteiksi tyylillä "menettekö lapset iskä luokse vai lähdetäänkö Linnanmäelle, tämä viikonloppu on valitettavasti ainoa tänä kesänä, kun sen matkan tekeminen onnistuisi?" Onkohan lapsilla (9- ja 11-vuotiaat) vaikea valinta? Lintislle!!!!!
Ei vastannut lasten isän puheluihin, jos sen teki, niin ei hakenut lapsia puhelimeen. Nyt muksut tosin on jo niin isoja, että isä osti niille omat kännykät (ja maksaa tietääkseni myös ne kännykkälaskut), niin yhteydenpito on helpompaa (äidin mielestä aivan turha hankinta). Äitipä kekesikin soittaa omia puheluitaan lasten puhelimilla, maksumiehenä isä. Tässä vaiheessa jo huomautin kaverilleni, että mahtaakohan olla ihan oikeaa toimintaa, mutta sanoi vain, että maksakoon mies korkojen kanssa kaikesta menneestä. Soitti virastoihin, taxiin ja mihin milloinkin eli sellaisinn numeroihin, joihin lapset ei soita. Sai sitten täyden raivarin, kun isä ilmeisesti keksikin homman nimen ja hankki estot lasten liittymiin. Sai mies aikamoiset manaukset niskaansa. Kaverini ei tainnut huomata omassa menettelyssä mitään väärää?
Olen moneen kertaan kuunnellut hänen tyyliään mustamaalata lasten isää, uutta vaimoa, isän puolen sukulaisia ja ystäviä. Varovasti yritin aikoinaan vihajta, että jättäisi moisen tekemättä, lapset kun kuulevat enemmän kuin miltä näyttää. No, tietäähän sen miten siinä sitten kävi, kun muksut avasivat joskus suunsa puhuessaan äidin sanoin. Juttu taisinkin käänytä niin päin, että isä oli vanhemmistaan ja sisaruksistaan puhunut noin negatiiviseen sävyyn. Kuka uskoo sen selityksen?
Äidin ja isän asuinpaikkojen välillä on 150 km, koskaan äiti ei ole lapsia vienyt tai hakenut tai mennyt puolimatkaan vastaan, ei kuulemma kuulu hänelle, mies saa maksaa, kun hänet jätti. Muutaman kerran olen ollut mukana, kun isä on lapset hakenut ja vartin kuluttua olemme lähteneet samaan suuntaan eli isän kotiapikkakunnan suuntaan. Miksi ei voinut viedä lapsia isälle vaan haetuttui nämä isällä? Ei mahdu mun järkeen.
Nyt olen itse eroamassa ja olen hakenut ysätävältäni tukea tässä tilanteessa. Ja kauhukseni olen huomannut, että hän innostaa ja kannustaa minua toimimaan omalla tavallaan. Puhuu p***aa tulevasta exästäni (enenn piti tätä kunnon miehenä), spekuloi hänen elatusmaksujen maksukykyään ja kaikkea muutakin taivaan ja maan välillä. Ei kuulemma ole minun tehtävä huolehtia lasten ja isän tapaamisista, mies hoitakoon. Itse ajattelen todellakin eri tavalla asioista, enkä tähän rumbaan lähde mukaan.
Että tällainen ystävyystarina.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Tarinasi ystävästäsi kuulosti kauhealta... mutta toisaalta taas melko tutulta. Itse käyn parhaillaan eroprosessia läpi ja vaikka tuskallista onkin pitää muistaa pitää pää kylmänä...
Lapsille tämä kaikki on kuitenkin niin suuri asia, että itse siinä täytyy pysyä aikuisena vaikka kuinka haluaisi kostaa ja välillä riidelläkin.
Sano ystävällesi suoraan miltä sinusta tuntuu ja kuinka sinä koet parhaaksi "hoitaa" teidän eronne. Ehkä hänen silmänsä aukeavat ja hän huomaa,että eron voi käsitellä monella eri tavalla ja eroja voi olla myös jollain tapaa "siistejä" ainakin lasten osalta.
Varmaan ystäväsi tekojen taustalla on pelko lapsien menettämisestä lisäksi mutta tuolla toiminnalla hän kyllä katkeroittaa myös lasten mielen ja vaikeuttaa heidän tulevia parisuhteitaan aikuisuudessa....
Voimia ja jaksamista omaan eroprosessiisi!! JOskus on oikeasti hyvä,että "jättää taka-alalle" ne ystävät, joilta et itse koe saavasi apua ja tukea vaan ainoastaan pahan mielen...
HALAUS!!!
Et löytänyt mitään hyvää ja kaunista sanottavaa ns. ystävästäsi, arvaas miltä tuntui lukea haukkumisiasi.
Ensinnäkin, ole kiltti, kerro suoraan mistä kenkä puristaa ja jätä ystäväsi rauhaan.
Vaikka kuinka kriisin kestäessä tunteet heilahtelevat laidasta laitaan, se on normaalia.
Normaaliin avoimeen ja rehelliseen ystävyyteen kuuluu saada olla rehellinen, siinä ystävän taidot punnitaan.
Rehellisesti ja avoimesti kerrotaan tunteista ja tekemisista/tekemisistä jättämiset. Aito ystävä sitten kommentoi suoraan, mitä mieltä hän on asioista.
Siis suoraan ja suomeksi. Ei padoten tunteitaan ja ajatuksiaan, retostellen ja arvostellen sitten selän takana.
Pohdi tarkasti, mitä ystävyys sinusta on. Onko rehellisempää kertoa ja varoittaa vaarasta. VAi olla kertomasta, ettei "loukkaisi" ystävää.
Kummin itseäsi toivoisit ystäväsi kohtelevan?
Arvosteltuasi ja mustattuasi aluksi ystäväsi, kerrot omasta erostasi, tuen tarpeesta.
Ei ole mikään pakko mennä "rumpaan" mukaan, ole rehellinen ja selvitä välisi ns. ystäväsi kanssa.
Ole rehellinen, älä valehtele.
Ole rehellinen? Ap on rehellinen ja sanonut ystävättärelleen mitä mieltä on. Ikävä huomata, että jotkut naiset muuttuvat piruiksi kun eroavat, näin on käynyt ap:n ystävättärelle, mitä hyvää sanottavaa siitä voisi olla?
Olenpa iloinen, että pystyn näkemään oman lasteni isän ennenkaikkea myös tuntevana ihmisenä ja hyvänä isänä, en minään vihollisena. Inhimilliset tunteet meillä on molemmilla, ja joskus tämä elämä on kyllä vaikeaa.
Luehan ketjun aloitus uudelleen! Hän oli sanonut ystävälleen mielipiteensä tämän suhtautumsiesta lasten isään ja kysymyksillään herättänyt äitiä arvioimaan ja miettimään tarkoitusperiään. Kaikissa meissä on kosolti hyvää, näiden hyvien piireteiden ja ominaisuuksien puutteesta tässä kirjoituksessa tuskin oli kysymys. Lue siis uudelleen! Melkein tuntuu, että olet tuo aloituksessa mainittu äiti - toimitko itse kenties samoin, kun reagoit negaatiolla?
Jos olet kertonut totuuden ystäväsi käyttäytymisestä, olet toiminut oikein. Ei sitä osaa heti ystävää hylätä väärän toiminnan vuoksi.
Nyt sinulla on kuitenkin uusi tilanne. Sinä tarvitset tukea. Ehkäpä voit vain sanoa "haluan että kuuntelet minua ja elät tuskaani etkä arvostele eksääni".
ja toimia kumpikin valitsemallaan linjalla omassa elämässään. Sinulla nähdäkseni on aikuisen vanhemman lasten etua ajatteleva toimintamalli, johon kuuluu myös se että autetaan sitä toistakin vanhempaa hoitamaan vanhemmantehtävänsä. Kaverillasi pääpaino on kiusanteossa. Ehkä kaverisi voisi ottaa sinulta oppia ettei hän jatkaisi tuota kiusantekoa vielä isoäitinäkin lastensa ja lastenlastensa harmiksi.
Ystäväsi tarvitsee sinua ehkä enemmän kuin sinä häntä, mutta anna hänen olla avuksi käytännön puuhissa, muutossa jne (ei strategiakonsulttina, siihen ei hänen älynlahjansa riitä). Siinä sivussa hän voi oppia paremman strategian sinulta.
Viestisi luettuani kävi mielessäni, että mikä mahtaa olla todellinen ongelmasi? Sekö, että sinulla on näin kamala ystävä, jota joudut "peesaamaan" - no miksi sitten teet sitä, vuosikaudet? Miksi sinulla on tarve sanoa ainoastaan negatiivisia asioita "ystävästä" - ei ystävä ole henkilö, josta ei ole enää mitään hyvää sanottavaa.
Jos olet joutunut pettymään ystävääsi jo kauan sitten, mikset hienovaraisesti hivuttautunut hänestä eroon? Mitä itse sait siitä, että pääsit seuraamaan ystäväsi avioerokriisiä vierestä - jotakinhan sen on sinulle täytynyt tarjota, kun sitä vuosikaudet vierestä seurasit sanomatta oikeastaan mitään.
Ole rehellinen ennen kaikkea itsellesi, ja mieti uudelleen, mitä ihmissuhteista oikein haet. Ovatko ne sinulle pohjimmiltaan jotakin peliä, jossa mitataan kunkin moraalinen hyvyys?
Ihminen pyrkii vaistomaisesti eroon ihmissuhteista, jotka eivät enää tarjoa mitään positiivista. Sinä olet jatkanut tässä, miksi?
Ongelmani on oikeastaan se, että ystäväni haluaa minun jatkavan omilla linjoillaan erotilanteessa - eli katkeruus kunniaan ja sillä myrkytetän samalla lastenkin mieli isää kohtaan. Eli tukea en saa, vihaan ja epäsopuun tähtääviä neuvoja sitäkin enemmän.
Kirjoituksestani ei tietysti käy kaikki vuosien aikana tapahtunut hyvä ja hauska ilmi, vaan nimenomaan juuri tuo katkeruuden kylväminen. jos olisin hyvistä ja mukavista asioista halunnut kirjoittaa niin olisin sen tehnytkin, mutta tämä foorumi ei tainnut olla siihen tarkoitukseen. Ystävässäni on todellakin paljon hyviä puolia, juuri niitä piirteitä, jonka takia olen häntä vuosikaudet ystävänäni pitänyt. ja viitaten viimeiseen kysymykseesi miksi olen tässä ihmissuhteessa jatkanut - juuri sitähän tässä itsekin ihmettelen ja olenkin ottamasa välimatkaa (kävi kirjoituksessani ilmikin). Arvostan ihmisessä rehellisyyttä ja rehtiyttä ilman mitään sen kummempaa peliä (mistä arvelit olevan kysymys). Eihän ystävyyssuhde ole peliä vaan parhaimmillaan vastavuoroista avunantoa ja -saamista elämän kiperissä tilanteissa, mutta useimiten toisen ajatusten jakamista ja iloitsemista ytheisistä asioista. Ja tietysti paljon paljon muutakin - ei siis "peliä", mitä sillä sitten tarkoitatkaan. Sum summarum: ystäväni on ollut todella hyvä ystävä niin hyvine kuin huonoine puolineenkin, kaikilla meillä on niitä molempia, mutta katkeruuden kylväminen on vihonviimeinen piirre, jota hänelle en soisi.
rynkytystä. Miksi hankalasti exäänsä kohtaan käyttäytyvä kelpo ystävä pitäisi hylätä? Eikö olisi kaikkien etu, että ystävä voisi jollakin lailla loiventaa tämän ystävänsä jyrkkyyttä - vaikka omalla esimerkillään ja suoralla puhellaan. Mulla on pari tosiystävää joiden kanssa puhe ja mielipide-erot on välillä rajujakin. Ei se silti sitä tarkoita, että välit menis poikki. Eikö ystäväsi pystyisi alkaa ajattella asioita omien lastensa parhaan kautta ja unohtaa oma kaunansa ja katkeruutensa. Löytyiskö sille joku kiva mies ja uutta ajateltavaa?
Tarkoitin jotakin tällaista omassa viestissänikin; miksi ystävyys on vaarassa vain sen takia, että ystävä on ruvennut hankalaksi oman eronsa myötä? Hankaluushan ei ole petollisuutta. Tällaisessa tilanteessa pitäisi voida puhua suoraan ja kertoa ystävälle, ettei arvosta hänen tapaansa toimia. Jos esittää asiansa rauhallisesti ilman tunnekuohua, niin ystävä todennäköisesti kuuntelee ja ymmärtää.
On asioita, jotka eivät kuulu ystävyyteen. Tällainen asia on juuri petollisuus. Olen itse kokenut tilanteen, jossa sain puukon selkääni ystävältä. Asia on selvittämättä, mutta olemme edelleen väleissä, mutta minun puoleltani suhteemme ei enää ole ystävyyssuhde vaan jotakin muuta, koska luottamus on mennyt. Joku olisi vastaavassa tilanteessa pannut välit poikki kokonaan.
On olemassa ihmisiä, jotka ei kauheasti kuuntele muiden neuvoja. Minulla oli sellainen ystävä, myös erosta ja exästä katkeroitunut, joka kyllä jakeli omia käsityksiään ja neuvojaan, mutta mitään ei kyennyt itse vastaanottamaan.
Suhteessa oli paljon hyvääkin, mutta pikkuhiljaa ajauduimme juuri erilaisten arvojen takia törmäyskurssille ja minä lopetin yhteydenpidon. Minusta hyvä mittari ystävyydelle on se, että jos se tuo enemmän pahaa mieltä, niin kannattaa miettiä mitä järkeä siinä on. Jos keskustelu ei auta asiaan niin voi olla parempi pitää välimatkaa tai hankkia uusi ystävä.
Ehkä sinun kannattaisi sanoa nyt ensiksi suoraan ystävällesi että et halua kuunnella hänen neuvojaan erosta, koska sinun mielestä hän on toiminut väärin ja sinulla on mielessä enemmän lasten etu kuin heidän isäsuhteensa haittaaminen. Kyllä kunnon ystävyyssuhde kestää tämän ääneen sanomisen. Voi myös olla että ko. henkilö tarvitsee jonkun sanomaan asian hänelle. Jos vaikka heräisi ja jatkaisi elämäänsä ilman häiriköintiä. Tiedän - vaikeaa jos olet kiltti, mutta jos mietit vaikka valmiiksi miten sanot asiasta "nätisti", niin voi onnistuakin.
Ei tuo tilanne kuulosta hyvältä koska teillä noin erilaiset käsitykset, joka aiheuttaa varmasti jatkossakin konflikteja. Siksi kannattaa aloittaa puhumalla pöytä puhtaaksi.
Kuule kun nuo ystävienkin omituiset piirteet tulee joskus esiin vasta vuosien kuluttua, niissä kriiseissä jolloin ystävyys todella testataan.
Olen ollut aloittajan kanssa lähes samanlaisessa tilanteessa. Ystävältä sallii omista poikkeavia mielipiteitä eikä ystävyyttä katkaise. Mutta kun ystävä tekee noin... ja alkaa vihata eksääni (jota tietysti itsekin tavallaan vihaan), ei se mielestäni kuulu ystävälle vaan minulle! Ystäväni ei ole eksäni kanssa elänyt! Jotenkin vaan siinä kun YSTÄVÄ alkaa kannustaa ja lietsoa minua sellaiseen sotaan johon en halua, silloin mulla meni maltti. Oli pms, unettomia öitä ja työstressiä, minkä seurauksena räpätin suuni puhtaaksi YSTÄVÄLLe joka suuttui ja katkaisi ystävyytemme. Ei oikein ymmärtänyt, että ehdin ensin. Pitäköön sen luulonsa.
Ystävältä kaipaa erossa tukea selviytymiseen ja ajtuksiin, jopa rationaaliseen toimintaan, mutta ei sotaan. Se ei ole rationaalista.
että niin ystävyydessä kuin muissakin läheisissä ihmissuhteissa on jatkuva oppimisen aihe se, että opettelee erottamaan omat tunteensa, tuntemuksensa ja elämänsä toisen ihmisen vastaavista. Usein nämä asiat menee sekaisin ja siitä ei hyvää seuraa - pelkkä sekanen soppa. Jos minä omassa erossani menettelen näin ja tunnen näin, ei se tarkoita sitä, että tuo ystävä omassa vastaavassaan tuntisi samalla tavalla.
ihmeessä toisetkin.
Juuri tästä on kyse.
Uskalla ajatella itse.
Olen käymässä läpi eroprosessiani. Ero tuli voimaan 3 kuukautta sitten. Minulla on kaksi hyvää ystävää ja lisäksi ex-mieheni sisar. Olen saanut heiltä valtavaa tukea eron aiheuttamassa tuskassa. En kaipaa heiltä neuvoja enkä ohjeita eroon liittyvissä asioissa. Pahiten minua satuttaisi, jos he haukkuisivat ex-miestäni, mutta onneksi he eivät sitä tee, vaikka mies jätti minut toisen naisen takia! Olen kiitollinen, että he keskittyvät minuun ja minun jaksamiseeni. Siihen he antavat neuvoja. Olen tuntenut, että minulla ainoastaan on oikeus moittia ja haukkua ex-miestäni. Kukaan muu ei kuitenkaan tunne jonkun toisen parisuhdetta siten, että voisi neuvoa toista, että tee nyt niin ja niin( en ainakaan minä uskalla tehdä sitä ystävälleni tämän jälkeen). Eri asia on tietenkin käytännön neuvot. Ystävien kanssa käydyt keskustelut antavat pohjaa ja antavat myös aihetta itsetutkisteluun; hyvä ystävä palauttaa hellävaraisesti maanpinnalle. Loppu on itsensä päätettävissä. Olen tyytyväinen, että minulla kolme hyvää, toisistaan erilaista ystävää. Toivottavasti voin joskus "maksaa" takaisin saamani tuen.
Kyllä silloin kun on herkässä tilassa, kuten eroamassa, myös ystävyys- ja sukulaisuussuhteita koetellaan. Olisiko niin että ihmiset haluavat peilata lähipiiristään samanlaisia (vaikeita) kokemuksia? Kun toinen on heikoilla, ajatellaan että ystävän on nyt tunnettava samoja tunteita kuin itselläkin on ollut.
Toimintatapoja on kuitenkin monenlaisia. Siinä missä yksi kaipaa tuskassaan sotaa, toinen voi olla väsynyt ja haluta tasapainoa.
Itselläni on vähän samantapainen tilanne ns. sopuero, enkä halua katkeroitua. Vanha ystäväni (vaikeasta suhteestaan vuosia sitten eronnut) on jo pitkään kannustanut minua eroamaan. Kaikki suhteessani on ollut hänen mielestään jo pitkään mätää. Alkuun vika oli miehessäni, lopulta minussa (kun olen niin hankala ja saamaton ihminen). Lakkasin jo kauan sitten kertomasta hänelle mitään suhteestamme, joka totuuden nimessä ei ole ollut helppo, parisuhdeterapiat yms. on käyty.
Taannoin katkaisinkin sitten tämän vaikeutuneen ystävyyssuhteen. Minulla on riittävästi muutakin tekemistä, YSTÄVÄLLISIÄ ystäviä ja jos totta puhutaan, pidän ex-miestänikin parempana kaverina kuin tätä naista.
En tuntenut jaksavani tämän ihmisen totaalista ehdottomuutta, toisten ihmisten vähättelyä ja lokeroimista. Jos olisin ollut ns. vahvoilla, olisin varmasti voinut sivuuttaa hänen mielipiteensä, mutta en tässä tilanteessa tuntenut jaksavani. Itse arvostan ystävyydessä myös hienotunteisuutta ja sitä ettei toista voi opettaa. Jokaisen on tehtävä virheensäkin itse.
Omalle äidilleni (joka myös miestäni yritti panetella) sanoin, etten halua nyt kuulla miehestäni mitään pahaa, se pahoittaa omankin mieleni. Äiti ymmärsi.