Luin mielenkiintoisen teorian, jonka mukaan ihminen kehitystasot ovat riippuvuutta tarkasteltaessa riippuvuus -> itsenäisyys -> keskinäinen riippuvuus.
Jos tämä liitetään miesten ja naisten välisiin suhteisiin, niin riippuvuustasolla (alin taso) oleva ihminen tarvitsee toista tunteakseen itsensä onnelliseksi. Vastuu omista tunteista vieritetään toiselle.
Itsenäisyystasolla ihminen ei tarvitse toista tullakseen onnelliseksi, vaan hän elää täyttä elämää itsenäisesti ja osittain itsekkäästikin. Tämä vaihe liittyy egon kehitykseen ja oman identiteetin löytymiseen.
Keskinäisen riippuvuuden tasolla ihminen kykenee liittymään toiseen menettämättä silti itseään. Kaksi ihmistä liittää elämänsä yhteen ja muodostaa näin suuremman kokonaisuuden, jossa ei ole ainoastaan sinä ja minä, vaan me. 1 1=3.
Riippuvuuden tasolta ei voi hypätä suoraan keskinäisen riippuvuuden tasolle, vaan ihmisen on ensin löydettävä itsenäisyytensä, jotta voisi olla suhteessa toiseen ja säilyttää omat rajansa. Itsekkyysvaihe on siis ihmiselle välttämätön ja tarpeellinen.
Ihminen voi olla myös "vaiheessa" tasojen välillä. Itsenäisyystasolla olevassa ihmisessä voi olla vielä rippeitä riippuvuudesta tai riippuvuustasolla oleva voi osittain olla itsenäinen. Jne.
Millä tasolla sinä olet? (retorinen kysymys)
Jos tämä liitetään miesten ja naisten välisiin suhteisiin, niin riippuvuustasolla (alin taso) oleva ihminen tarvitsee toista tunteakseen itsensä onnelliseksi. Vastuu omista tunteista vieritetään toiselle.
Itsenäisyystasolla ihminen ei tarvitse toista tullakseen onnelliseksi, vaan hän elää täyttä elämää itsenäisesti ja osittain itsekkäästikin. Tämä vaihe liittyy egon kehitykseen ja oman identiteetin löytymiseen.
Keskinäisen riippuvuuden tasolla ihminen kykenee liittymään toiseen menettämättä silti itseään. Kaksi ihmistä liittää elämänsä yhteen ja muodostaa näin suuremman kokonaisuuden, jossa ei ole ainoastaan sinä ja minä, vaan me. 1 1=3.
Riippuvuuden tasolta ei voi hypätä suoraan keskinäisen riippuvuuden tasolle, vaan ihmisen on ensin löydettävä itsenäisyytensä, jotta voisi olla suhteessa toiseen ja säilyttää omat rajansa. Itsekkyysvaihe on siis ihmiselle välttämätön ja tarpeellinen.
Ihminen voi olla myös "vaiheessa" tasojen välillä. Itsenäisyystasolla olevassa ihmisessä voi olla vielä rippeitä riippuvuudesta tai riippuvuustasolla oleva voi osittain olla itsenäinen. Jne.
Millä tasolla sinä olet? (retorinen kysymys)
Vastaukset 42
Vanhimmat
Tarkoitatko, että nuo kolme vaihetta on ihmisen käytävä elämänsä aikana joissain ihmissuhteissa, vai että kaikki vaiheet käydään läpi aina uudessa parisuhteessa?
se, että ihminen käy sen itsenäisyysvaiheen aikuisiän kynnyksellä, mutta käytännössähän niin ei monestikaan tapahdu esim. kasvatuksesta johtuen. Vanhemmat eivät ole kannustaneet itsenäisyyteen vaan riippuvuuteen tai perheellä on mennyt muuten huonosti. Lapsuus vaikuttaa pitkälle aikuisikään.
Riippuvuustasolla olevista parisuhteista voisi mainita vaikkapa suhteen, jossa mies on alkoholisti ja nainen marttyyri.
Monet suhteet päättyvät huonosti, koska toinen on riippuvuustasolla ja toinen on jo itsenäistynyt. Jos huomaa olevansa vielä riippuvuustasolla, niin kannattaa tehdä työtä itsensä kanssa, eikä alkaa suhteeseen ennen kuin on riittävä itsenäisyys on saavutettu.
olen muutaman kerran käväissyt tuolla turpiin-vaimoa -osastolla ja olisi tehnyt mieli kommentoida, mutta kun ei ole vaan kehdannut sanoa mitään niille juuri-hakatuille.
ihminen vaatii oman määränsä elämänkokemuksia/koulutusta/ihan-mitä-vaan... tunteakseen itsensä 'tarpeeksi täydelliseksi'. eli se oma ego.
jos 'vielä-kehittyvä' alkaa suhteeseen toisen 'epätäydellisen' kanssa, syntyy riippuvuus-riippuvuus -suhde. molemmat takertuvat toisiinsa, kuin iilimadot.
samalla kumpikin tuntee, että 'ei riitä toiselle':
kaljoittelua, mäkätystä, hakkaamista yms... mutta kuitenkin takerrutaan toiseen kiinni.
samasta jutusta oli vielä musta-aukko -teoria:
'kaksi mustaa-aukkoa kiertää toisiansa ja imeytyvät lopulta toisiinsa'
ja sama juttu, vaikka 'vielä-kehittyvä' löytäisi sinut-itsensä-kanssa ok-partnerin:
'musta-aukko lähtee taas kiertämään aurinkoa'...
siksi on 'uhreja' (99% naisia), jotka saavat miehen, kuin miehen ajan kanssa suuttumaan. taas tulee nyrkistä yms. räjähdys, vaikka mies on ihan OK... vaikkei tulisi nyrkistäkään, mies lähtee lätkimään, koska nainen ahdistaa ja 'mikään ei riitä'.
ainoa ratkaisu on kehittää itseään ja yrittää ottaa se oma elämä hallintaan pienin askelin, kunnes 'tuntee olevansa valmis'.
sitten vasta uusi yritys.
.. mutta ainakaan tällä tasolla en oikein arvelisi ainakaan suurimpaa osaa ajastani ( tasot varmaan limittyvät osin toisiinsa?) olevan:
" Vastuu omista tunteista vieritetään toiselle."
Ainakaan vastuuta omista tekemistäni mun ei yleensä koskaan tarvitse vierittää toisten niskoille. Mulla ei ole mitään vaikeuksia myöntää olevani väärässä, jos olen väärässä, eikä itsetunnon päälle myöskään ota kerrassaan yhtään pyytää anteeksi, JOS aihetta anteeksipyytämiseen todella on.
En pidä itseäni niin erityisen erinomaisena, että olis tarve peitellä omia virheitäni, erityisesti selitellä niitä tai sysätä ne muiden niskoille. Tää näkyy ihan kaikessa elämässäni. Ainoa poikkeus ehkä jotkin lapsuudenperheeni mielestäni kohdallani tekemät virheet ja väärinkohtelut. Niiden osalta olen silloin tällöin miettinyt, että sysäänkö vastuuta joistakin elämäni omista mahdollisista vääristä valinnoista ajatuksissani joskus liiaksikin vanhempieni harteille. Tuskin kai. Ihmisellä on kuitenkin oikeus tunteisiinsakin, useimmiten.
Hm, onko tuosta oikein tehty tutkimus..No siinä tapauksessaa oon kyllä tuossa keskellä eli itsenäisyysvaiheessa, ja oon kyllä ollut siinä jo sangen pitkään, mutta eipä se haittaakaan, minusta on tällä hetkellä mukava elää "itselleen" vaikka se itsekeskeisyys siinä kyllä vähän haittaa kun tulee murehdittua omia itsekeskeisiä ajatuksiaan liian kanssa..Mutta loogisuuden nimessä voisi sanoa että eikö ensin tule rakastaa itseään(en tarkoita siis omahyväistä itserakkautta), siis hyväksyä itsensä, ennenkuin voi hyväksyä toisen puolen; Ja tuo eka vaihehan on myös välttämätön, vaikkakin se tulisi ensin kokea yksin eikä vetää siihen muita ihmisiä mukaan, eli mennä suhteeseen liian aikaisin. Juu, mielenkiintoista.
ja niiden korjaaminen on juuri sitä, että ihminen tajuaa olevansa epätäydellinen. Täydellisyyteen pyrkivät idealistit ovat vielä riippuvuuden tasolla; he eivät kestä epätäydellisyyttä itsessään ja muissa ihmisissä. Aina asioiden pitäisi olla jotenkin muuten kuin miten ne ovat ja vika on aina jossakin muualla kuin itsessä.
Vanhempien virheitäkin voi ymmärtää jos ajattelee, mistä ne ovat lähtöisin. Virheet kulkeutuvat sukupolvelta toiselle, joten syyllistä on vaikeaa nimetä, eikä ole tarviskaan niin tehdä. Tärkeintä on antaa anteeksi oman itsensä vuoksi ja siten katkaista samojen virheiden toistuminen omien lasten kohdalla.
"Itsenäisyystasolla ihminen ei tarvitse toista tullakseen onnelliseksi, vaan hän elää täyttä elämää itsenäisesti ja osittain itsekkäästikin. Tämä vaihe liittyy egon kehitykseen ja oman identiteetin löytymiseen. "
Se miksi tämä itsenäisyystaso, (egon kehitys ja oman identiteetin etsiminen) jatkuu monella tänä päivänä aiempia sukupolvia pidempään... on aika mielenkiintoinen kysymys...
Nimenomaan se oman identiteetin etsiminen on varmaan monella tässä aika ristiriitaisessa arjessa ja työelämässä joskus aika... hmmm... haasteellista varmaan molemmilla sukupuolilla...
Joskus ton ristiriitaisuuden huomaan selvästi kun kun kysyy esim. Mitä sä todella haluat ihmiseltä?
"Keskinäisen riippuvuuden tasolla ihminen kykenee liittymään toiseen menettämättä silti itseään. Kaksi ihmistä liittää elämänsä yhteen ja muodostaa näin suuremman kokonaisuuden, jossa ei ole ainoastaan sinä ja minä, vaan me. 1 1=3. "
Toi liittyy käytännössä terveeseen itsetuntoon myös....
Hmmm... mistä moinen teoria löytyi?
"Se miksi tämä itsenäisyystaso, (egon kehitys ja oman identiteetin etsiminen) jatkuu monella tänä päivänä aiempia sukupolvia pidempään... on aika mielenkiintoinen kysymys..."
Aika monelle jää tosiaankin tuo itsensä toteuttaminen turhan pitkäksi ajaksi päälle, jolloin kysymys ei olekaan kehittymisestä ja oman identiteetin löytymisestä vaan kehityksen pysähtymisestä tai taantumisesta. Äärimmäisyyksiin meneminen on useimmiten pahasta. Itsekkyys ajaa egon pönkittämiseen ja nautintojen maksimointiin.
"Nimenomaan se oman identiteetin etsiminen on varmaan monella tässä aika ristiriitaisessa arjessa ja työelämässä joskus aika... hmmm... haasteellista varmaan molemmilla sukupuolilla..."
Jos ihmiset kuuntelisivat enemmän itseään siinä, mitä todella haluavat ja tarvitsevat, eikä muita ihmisiä ja esim. mediaa, niin silloin identiteetin löytäminen voisi olla huomattavasti helpompaa.
Covey oli kirjan kirjoittaja, mutta en muista kirjan tarkkaa nimeä.
"Jos ihmiset kuuntelisivat enemmän itseään siinä, mitä todella haluavat ja tarvitsevat, eikä muita ihmisiä ja esim. mediaa, niin silloin identiteetin löytäminen voisi olla huomattavasti helpompaa."
Musta toikin on tietty itsetunto/itsetuntemiskysymys ihmisellä ja sitä käytetään tietty tavaroiden ja palveluiden myyntiin.
Jenkeissä aikoinaan tutkittiin 911 tapahtumien jälkeen brandiuskollisuutta ja mielenkiintoinen päätelmä oli että brändien vahvistuminen oli suhteessa yleiseen turvattomuuden tunteen lisääntymiseen ... No tätä psykologista seikkaa tietty pyritään käyttämään apuna brändien luomisessa... ja ihmiset ilmeisesti käyttäytyvät siten että etsivät brändeistä turvallista hyvän elämän mallia... sitä sitä omaa itseään etsiessä... ihmiset on aika karjaa... kun tarpeeks kaukaa katsotaan. Ehkäpä meidän lapsen lapset hymyilee aika rankasti tälle nykyajalle...
Tottakai ne meidän jälkeläiset tulevat naureskelemaan meille tulevaisuudessa(nauravat jo nyt). Niinhän se menee. Me vanhemmat pelkäämme aina tulevaisuutta ja maailman muuttumista. Nyt se muuttuminen vain on niin kiivasta, että pelko alkaa olla jo todella aiheellista. Romahdus tulee jossain vaiheessa, mutta me emme ole sitä näkemässä. Romahduksen jälkeen tulee taas uusi aika ja uudet pyristelyt parempaan elämään. Toivotaan että tulevaisuuden ihmiset jaksavat...
oppimassa pois egoani. Se alkaa tuntua tarpeettomalta.
egon toimiakseen tässä maailmassa. Ilman egoa ihmisellä ei ole tunnetta omasta itsestään eikä siitä, miten vaikuttaa tai haluaa vaikuttaa muuhun maailmaan.
Mikä on ego? Minkälainen on egon olemus? Mitä ego tekee? Tai tekeekö ylipäätään mitään? Siinäpä muutama kysymys pohdittavaksi.
Minun tarkoitusperäni egon pois oppimiseksi ovat ihan muut kuin mitä voisi luulla. Egoni on oikeastaan aika suuri. Egoni ei mahtuisi jonkun egoistin egon kanssa edes samaan kaupunkiin. Egoni on sanaton. Paitsi tietenkin täällä. Täällä ei kukaan näe minua ja voin siis kirjoittaa asiasta tänne. Kesti kauan löytää egoni, eikä se poistaminenkaan kovin nopeasti tule tapahtumaan. Se ei ole mitenkään pakotettua. Se tulee vaan joskus väistämättä tapahtumaan. Sille tapahtumalle otin ensiaskeleeni jo silloin kun päätin kohdata egoni sellaisena kuin se on. Ja nyt olen vaan utelias näkemään, että mitä löytyy egon takana? Onko siellä mitään?
Ego saavuttaa kukoistuksen jokaisella kun tietää, että MINÄ OLEN! Ei ole enää sitä MINÄ OLEN OLLUT tai MINÄ TULEN OLEMAAN. On vaan MINÄ OLEN. Toivottavasti oli ymmärrettävästi selitetty.
kuin identiteetti tai persoona, jonka kautta ihmisen syvemmät puolet ilmenevät teoissa, sanoissa ja tunteissa. Egon avulla ihminen päättää, mitä näyttää itsestään muille ihmisille vai näyttääkö mitään. Jos haluaa tuntea ihmisen, on hyvä yrittää nähdä hänen persoonansa taakse.
Itse on syvemmällä kuin ego, eikä sitä voi muokata niin kuin egoa. Itse on se, mikä ihminen syvimmiltään on ja on aina oleva.
Ymmärrän egon olevan eräänlainen tietoisuus itsestä. Voin egoni avulla tarkkailla itseäni. ;) Jos egoni on olematon, en näe itseäni enkä muita sellaisina kuin he ovat. Jos egoni on liian suuri, se ottaa vallan itsestäni.
Itämaisissa uskonnoissa egosta luopuminen mahdollistaa jonkinlaiseen kosmiseen rakkauden henkeen sulautumisen. Länsimainen ihminenkin voi hetkittäin kokea egon menettämisen vaikkapa taiteen avulla.
että jumaluus löytyy kun MINÄ lakkaa olemasta. En viitsinyt kirjoittaa tänne sitä, koska ymmärrän miltä se monen korvissa kuulostaa. "Että mitäköhän tuokin itsestä luulee?" Puhutaan edelleen samaa kieltä ja se on mukava huomata.
mielenkiintoiselta.
'jumaluus löytyy kun MINÄ lakkaa olemasta'
voihan ajatuksilla leikitellä.
ja mitä muut siihen sanovat?
hoohhoijaa... se ei ihmisestä diivaa/ääri-uskovaista tee.
outouksien miettiminen tuo kivaa vastapainoa pinnalliselle hömpälle.
hömppä on harmitonta ja huumori hauskaa. olen saanut monet naurut tältäkin palstalta, mutta joskus on ihan kivaa painia syvyyksissäkin.
ei viittisi alkaa listata jotain ihanne-mies -listaa. voisi tuntua aika kornilta. ;P
on kyllä hömppää. Se on yksi pahimmanlaatuisista hömpistä. Sillä ei ole paljoa yhteistä tarkoittamallani jumaluuden kanssa. En vaan tiedä parempaakaan sanaa kuvaamaan sitä mitä hain. Voisiko olla ihmisen perimmäinen olemus parempi? Tiedä sitä. Minulla ei ole kiire sinne. Paljon kokemista vielä elämässä. Mutta hömppänä en sitä enää pidä. Olisin vielä muutama vuosi sitten pitänyt mutten enää. Silloin tapahtui jotain, mitä en oikein osaa kuvailla. Ehkä se "löysin itseni" kuvaa sitä parhaiten. Silloin tuli vastaus siihen "miksi" kysymykseen. Se vastaus ei ole ihan sellainen, millaiseksi sen joku voisi kuvitella. Siihen ei voi toisen puolesta vastata. Jos joku haluaa tietää, sen on otettava itse selvää. Mutta joo. Ymmärrän, että aika hullulta kuulostaa. En ole ikinä väittänytkään olevan normaali. Hulluus on oikeastaan aika nautinnollinen olotila. Hallittu ja tietoinen hulluus.
Sehän se vasta huvittavaa onkin kun moni "tietää", että minkälainen se ihannemies tai ihannenainen on. Minä en ole ikinä tiennyt. Enkä tiedä vieläkään. Ehkä tiedän sen silloin kun kohtaan sellaisen ja tutustun siihen. Tiedänkö edes silloinkaan? Tuskin. Sama olisi nykyään jollain naisella minun kanssa. Se olisi aina siinä tilanteessa, että EI TIEDÄ. Ja sellaista jännitystä ei yksikään nainen halua. Tuskin haluaa yksikään mieskään vastaavanlaista jännitystä naiselta.
ole olemassakaan. On vain hyvin tai huonosti toisilleen sopivia ihmisiä.
Minä puolestani uskon siihen, että kun löytää sen oikean, niin sen vain tietää, että tuossa se on. Näin ovat minulle monet pitkissä ja onnellisissa suhteissa elävät ihmiset kertoneet.
'järjestäytynyt sellainen, on kyllä hömppää'
eipä ole.
mikä tahansa, mikä yrittää tuoda järjestystä maailmaan on hyvä asia.
kirkoilla (eli juuri 'järjestyneillä uskonnoilla') on monen monta muutakin tehtävää, kuin vain jumalanpalvelukset: lastenhoito, kasvatus, koulutus, köyhäinhuolto, perinteitten ylläpitäminen, yhteisön yhdessäpitäminen ja se kuuluisa 'moraalinvartiointi'
hömppääkö? ;)
jumaluutta löytyy monenlaista; sellaista 'avatarmaisuutta' (jahve/allah/jumala), tai sitten jonkinlaista 'gaiamaisuutta', jossa omillakin teoilla yritetään pitää yleistä tasapainoa yllä (buddhalaisuus). sitten on vielä nämä uus-vanhat kultit. kuten juuri wikka-hörhöttäjät. :P
ei minullakaan ole mikään kiire selvittää, 'onko siellä jotain?'...
ensin elämä. ihan siltä varalta, jos vastaus on 'EI'. :(=
itsellenikin tuli eräänlainen 'herätys' vuosia sitten. tosin asialla ei ollut mitään tekemistä jumal'asioiden kanssa. ja siitä asti yrittänyt 'tehdä oikein'.
ja ei todellakaan kuulosta hullulta. mikä tahansa, mikä tuo ihmisen sinuiksi itsensä kanssa ei voi olla hullua! :)
joo. nuo ihanne-ihmis -listat ovat tavallaan harmitonta hömppää. tosin kivaa ajanvietettä. kunhan henkilökemia toimii ja on realistiset mahdollisuudet yhteiseloon pitäisi olla ihan tarpeeksi.
ovat siitä "järjestyksen" tuomisesta maksaneet, on ollut kyllä mielestäni liian kova. Onko pelottelu oikea tapa tuoda järjestystä? Sillä on ollut oma aikansa mutta onko sen aika vieläkin? Tai olisiko jo jonkin uuden tavan aika? Olisiko vaikka rehellisyyden aika? Liian kauan on eletty maailmassa valheessa. Palataan siihen yksilön vastuuseen omista valinnoista. Siihen on kyllä vielä pitkä matka, ennen kuin useampi yksilö uskaltaa elää sillä tavalla.
Mutta, mutta. Minä en ole hyökkäämässä järjestäytyneitä uskontoja vastaan. Enkä kyllä puolustaakkaan yhtäkään niistä. Ainoa mitä yritin siinäkin asiassa kertoa on se, että jokainen niistä valehtelee, koska ne ei taida itsekään tietää mistä on kyse. Jos tietää, niin valhe on silloin vielä pahemmanlaatuinen. Ne leikkii ihmisten mielillä. Ja se ei ole mielestäni oikein. Kyllähän ne on jo vetämässä viimeisiä hengenvetoja. Ja kohta kai ilmestyy taas jostain joku uusi messias tai messiaat, joka kertoo kansalle tietävän totuuden... Tuleeko se sitten menemään läpi, onkin jo eri asia. Tai kyllähän se menee, jos ihmisillä on tarpeeksi kurjat oltavat. Näinhän se on aina ollut ja mihin se siitä muuttuisi? Ihmiset on ihmisiä. Suurin osa ei edes halua oppia hallitsemaan itseään ja vierittää omasta voinnista aina syyn johonkin muuhun kuin itseensä. Jumalan tahto, saatana houkutteli, huonon poikaystävän, tyttöystävän, miehen, vaimon syytä. Aina joku muu kuin itse. Lähelle näkee usein todella huonosti. Liian huonosti.
Itse toivoisin vaan, että ehkä tulevaisuudessa olisi ihmisillä vastuunsa tuntevat ja vastuunsa kantavat johtajat. Jotka ymmärtävät, ettei johtaminen ole palveltavana oloa vaan päinvastoin palvelua. Oli ne johtajat sitten missä tahansa. Politiikassa, uskonnoissa, työelämässä jne.
Kyllä se jumaluus on yksi. Niin kristinopilta tai islamilta kuin se kuulostaakin, se on silti yksi. Ja itsensä kautta on sinnekin tultava. Minä en enää, että oltaisin jotenkin erillään toisistamme. Näkemisellä en tarkoita näkemistä silmillä...
omista päätöksistä kaikki lähtee. oli uskovainen, tai ateisti.
totta, hyvää, tai valhetta? uskonnot vain tarjoavat hyviä ohjeita elämään, mutta kuten sanottu;
marketissa on vapaa valinta. :)
alat todella sekoittaa politiikkaa (ja sotahistoriaa) keskusteluun.
siitä ei jaksaisi alkaa jauhamaan. ei riittäisi pari kuukauttakaan. ;)
'että ehkä tulevaisuudessa olisi ihmisillä vastuunsa tuntevat ja vastuunsa kantavat johtajat'
tuohon en jaksa uskoa. parempi yrittää pysyä noista erossa ja tehdä omasta elämästä sellainen, että mokomat eivät pääse vaikuttamaan (ainakaan paljoa) omiin touhuihin.
.,,.
mitään vikaa. Vika löytyy järjestäytyneiden uskontojen johtohahmojen uskontojen tulkinnassa. Se on ihan samanlaista aivopesua kuin politiikka, media, you name it. Kaikessa, missä on jonkinlainen hierarkia, on politikointia. Ja uskontojen perimmäinen tarkoitus ei ollut poliittinen. Tarkastellaan vaikka kristinoppia. Siinä on luoltu kokonainen tiede sen tulkitsemiseksi. Jos se ei ole hulluutta, niin mikä sitten? Opettaa nyt koulussa jotain mitä ei voi opettaa mutta minkä jokainen voi kokemuksien kautta oppia itse. Yhtä hyvin voisi opettaa kouluissa, että mikä on ystävyys, mikä empatia, mikä suru, mikä on päänsärky, mikä on kiitollisuus, mikä on viha, mikä välinpitämättömyys, mikä on rakkaus... En tiedä voiko sitä opettaa? Epäilen sitä. Jokainen voi kyllä oppia kaiken sen, elämälla ja kokemalla mutta, että opettaa jollekin... Aika mahdottomalta kuulostaa. Aivopesu on yksi vaihtoehto. Onko se sitten oikein?
Puhuessaan uskonnoista, niin kuin ne on olemassa nyt, politiikkaa ei voi välttää. Jokainen niistä on nykyään politiikkaa naamioituna hengellisyyteen ja muuhun vastaavaan. Ikävä kyllä myös budhhalaisuus. Ja se on ollut mielestäni lähinnä sitä itse asiaa. Siinä on ilmaistu sama asia kaikkein selkeimmin. Siis buddhalaisuudessa.
voi naamioida buddhalaisuudeksi.
...päälle:
Vika löytyy järjestäytyneiden uskontojen johtohahmojen uskontojen tulkinnassa
... näiden lehmänkaupoista poliitikoiden kanssa.
eli olemme samaa mieltä. :)
...luoltu kokonainen tiede sen tulkitsemiseksi
siis teologiastako nyt puhut??
mites niitä pappeja muuten opetettaisiin?! sama kouluissa; ilman jonkinlaista systeemiä opetus EI OLISI mahdollista. ei se nyt niin hullua ole. :D
...jotain mitä ei voi opettaa mutta minkä jokainen voi kokemuksien kautta oppia itse.
juu, mutta tiedän, mitä ajat takaa. koulun opetus antaa perusteet ja mahdollisuudet tehdä erilaisia asioita; jos ei ole tietoa asiasta, ei ole optioitakaan tehdä/harkita asioita.
Aivopesu on yksi vaihtoehto. Onko se sitten oikein?
tähän kumpikaan meistä EI VOI vastata, kun asiaa tarpeeksi pitkälle miettii...
voi vaan toivoa, että se aivopesu tehdään 'hyvän asian' puolesta. :)
Puhuessaan uskonnoista, niin kuin ne on olemassa nyt, politiikkaa ei voi välttää.
kyllä nyt vaan vältetään! :D
olet menossa sellaiseen aiheeseen, mikä sattuu olemaan iso mielenkiinnon kohteeni. tämä löpinä tulee jatkumaan kuukausia eteenpäin... :P
alkuperäinen aihe oli:
'miksi ateistin pitää hyökätä kirkkoa vastaan, vaikka kirkko tekee hyviä asioita arkielämässäkin'.
ja taisimme voittaakin. :)
nyt kaivetaan punkut, hiippapipot ja poltinraudat esiin ja aletaan juhlia voittoa.
kukin omalla tyylillään. :P
tarkoitat??
joka ei kykene tai halua sitoutua parisuhteeseen, voi piiloutua buddhalaisen "yleinen rakkaus" -teeman taakse.
mutta taas käänteisesti:
jos se tuo niille onnea, se on OK asia.
kaikki 'kiihko', 'lahko' yms... jutut, mitkä voivat painostaa yksilöä/nuuduttaa elämän --> NOUP.
ihmisillä on kaikenlaisia ongelmia. jos uskonto TUKEE, niin mitä sitä arvostelemaan.
tukee tai ylläpitää ihmisten ongelmia, niin se on hyvä juttu. Mun mielestä se ei ole hyvä asia.
Sehän on selvää, että viettitasolla mies ei halua sitoutua - ei kukaan mies. Kuitenkin miehessä kuten naisessakin on korkeampiakin puolia kuin eläimellinen taso. Varmasti eläimellisen puolen toteuttaminen tuo onnen tunteita ihmisen eläimelliselle puolelle, mutta ei välttämättä ihmispuolelle.
innostua. Selvennän nyt hieman näkemystäni uskonnoista. Minä en piiloudu yhdenkään uskonnon taakse. Tunnustan ja samalla en tunnusta niitä. En seuraa yhdenkään uskonnon oppia. En ole ikinä kuulunut kirkkoon, en lahkoon yms. Olen aina ollut eräällä tavalla oman tien kulkija. Buddhalaisuuden toin esiin sen takia, että samanaikaisesti kun koin oman ahaa-elämykseni, ymmärsin mitä tarkoittaa kultainen keskitie. Se on oikeastaan ainoa, mitä seuraan omassa elämässäni. En syö liikaa, enkä liian vähän jne. (Sen keskitien salaisuus on se, että se on aina muuttuvaa. Siitä ei voi luoda mitään kaavaa tai oppia. Ainoa tapa seurata sitä, on tuntea itsensä). Kaikkea sopivasti. Kaikella tarkoitan kaikkea mitä nyt elämääni liittyy. En siis ole uskova. Mikä voisi olla parempi sana kuvamaan sitä. Ehkä uskonnollinen. Mutta se on erittäin henkilökohtaista. Ei saarnaavaa, ei käännyttävää laatua. Koska se kaikki on mahdottomuus. Ihminen kääntyy itse, jos niin valitsee. Kaikki muu on harhaoppia. Oikea usko tai uskonto löytyy jokaiselle silloin kun kieltää kaikki uskonnot. Kieltää ne kaikki ja katsoo itseensä. "Näkee" itsensä myös sisältä käsin. Vasta silloin kun lakkaa rajoittamasta itseään(mieltä), alkaa vähitellen ovia tulla esiin. Ei ikinä seuraamalla toisten opetuksia kokonaisena epäilemättä niitä lainkaan. Yhdessäkään uskonnossa ei ole koko juttua. Niissä on vaan pieniä sirpaleita. Sirpaleista saa koottua jonkinlaisen kokonaisuuden vasta kuin "löytää itsensä". Silloin ymmärtää niitä kaikkia. Eikä tuomitse enää yhtäkään niistä vääräksi. Ainoastaan väärin tulkituksi.
Nyt vähän ihmettelen, että miten tämä sitoutuminen tuli yhtäkkiä puheeksi? Noh. Voinhan puhua siitäkin. Ei se ole minulle mikään punainen vaate. Olen muutaman kerran seurustellut ja en seurustele enää. Ongelmana ei ollut minun sitoutumiskammo, koska sitä ei minulla ei ole koskaan ollut. Ongelmana oli se minun itsestäänselvyytenä pitäminen. Se yritys omistaa toinen. Tietoisesti ja alitajuisesti. Tietoisesti olemalla aiheetta mustasukkainen ja alitajuisesti huonoilla sanavalinnoilla. Minun, mun jne. Minä en ole sanonut ketään minun tyttöystäväkseni. Olen sanonut, että ollaan yhdessä. Minä en ole halunut omistaa ketään, enkä tulla omistetuksi. En edes verbaalisesti. Moni ei ymmärrä sanavalintojen vaikutusta mielen toimintaan. Moni ei ymmärrä kuin paljon media vaikuttaa mielen toimintaan. Miten se muuttaa mielikuvaa ympäröivästä. Miten se ummistaa silmät niinkin selvältä asialta kuin fyysinen todellisuus. Ups. Nyt taidan olla saarnamassa. Lopetan sen nyt. Keskustellahan meidän pitäisi.
Olet varmaan tunnistanut minut. Kysymys sinulle ja toivoisin rehellistä vastausta. Kuin moni nainen oikeasti pystyisi olemaan minun kanssa? Kuin moni oikeasti kestäisi minua? Minä en tunne henkilökohtaisesti ainuttakaan. Tunnen aika monta, joka haluaisi mutten ainuttakaan joka siihen kykenisi.
Meissä jokaisessa on paljon enemmän kuin pari tasoa. Minä olen ylittänyt jo ajat sitten sen eläimen. Millä tasolla nyt olen, sitä en tiedä. Ei ole minun tehtävä arvioida sitä.
Jos olet ylittänyt eläimen jo ajat sitten, niin silloinhan sinulla ei ole kaipuuta naiseen enää olemassa. Kysymyksesi on siinä tapauksessa turha.
Sitoutuminen tuli mieleeni buddhalaisuuden myötä, sillä tiedän miehiä (nyt tulikin mieleen, että en jostakin syystä yhtään naista..), joille rakkaus on jonkinlaista yleistä kaikkialle kohdistuvaa, mutta ei mihinkään erityisesti. Parisuhteessa rakkaus kohdistuu kumppaniin, eikä se rakkaus ole samanlaista kuin muihin ihmisiin kohdistuva rakkaus, koska siihen rakkauteen kuuluu seksuaalisuus ja romanttiset tunteet. Se ei ole yleistä rakkautta vaan hyvin intiimiä. Siksi esim. se, että puoliso flirttailee muiden kanssa herättää mustasukkaisuutta toisessa. Vaikka mustasukkaisuus voi olla sairautta, niin se on normaali tunne tuollaisissa tilanteissa. Mustasukkaisuus sitoo puolisoja toisiinsa, sillä ilman mustasukkaisuutta ei sillä toisella oikeastaan ole kovin suurta merkitystäkään.
Puolisoaan ei voi omistaa, eikä kukaan ole kenellekään mitään velkaa, vaikka olisikin sitoutuneessa suhteessa. Sitoutuminen on vapaaehtoista, muutenhan se ei olekaan sitoutumista vaan sitomista. Omistushalu johtuu varmaankin peloista ja riippuvaisuudesta ja johtaa helposti siihen, että yrittää hallita toista. Puolison ottaminen itsestäänselvyytenä liittyy myös omistushaluun, kuinka paljon hyötyä toisesta voi itselle olla.
Kaikesta edellisestä huolimatta olen sitä mieltä, että ihmisellä on tarve olla jonkun oma, vapaaehtoisesti. Omistaa ei kuitenkaan ketään voi.
Nyt joudun jopa vähän ajattelemaan, että onko sitä tai ei? Ajattelen oikeastaan nykyään aika vähän. Tiedät varmaan, mitä tarkoitan. Ei ole tarvetta liialliselle ajattelulle enää. Mutta palatakseen aiheeseen. Siihen kaipuuseen. Sitä on ja ei ole. Ei ole ja on. Kaipuu on eläimen ylittäneeseen naiseen ja ei ole sellaiseen joka ei ole vielä ylittänyt eläintä. Kaipuu olisi kauniiseen ja hyvään parisuhteeseen, mikä pitä sisällä kaikkea sopivasti. Se taitaa olla ainoa asia, minkä haluaisin vielä kokea. En tiedä miltä tuntuu olla sellaisessa. Sen haluaisin vielä tietää. Ehkä joskus koen sen, ehkä en. Elämä näyttää. En ole mitenkään epätoivoisesti etsimässä kuitenkaan sellaista. Mutta kun joskus kohtaan mahdollisuuden siihen, en tule kyllä pakenemaankaan sitä. Se olisi aika typerää minulta.
Rakkaudesta, miehistä ja naisista. Miten se herra Nietzsche kirjoittikaan? "Miehen onni- MINÄ TAHDON ja Naisen onni- HÄN TAHTOO". Tälle lauseelle lähes jokainen nainen väittää vastaan. Väittää vastaan, koska ei tunne itseään, tai kieltää itseltä sen mikä se on, uskottelee itselle olevan jotain muuta kuin on...
Olen kerran elämässä ollut todella mustasukkainen toisesta. Ei ole voinut toisella olla siitä paskempi fiilis kuin minulla oli. Opin siis pois sen tunteen ja sain tilalle luottamuksen. On helpompin luottaa toiseen kuin olla luottamatta. Se ei ole sen kummallisempi juttu. Se ei todellakaan tarkoita, että olisi tunteeton toista kohtaan. Päinvastoin. Rakkautta ei voi sitoa, rakkaus ei sido... Rakkaus on jotain... En osaa kuvailla sitä. Rakkaus yksinkertaisesti on. Ja kyllä toisella on isompi merkitys silloin kun mikään ei sido kahta ihmistä toisiinsa mutta ne silti valitsee olla toisensa kanssa. Valitsee olla toistensa kanssa vaikka minkäänlaista tarvetta siihen ei olisi. Voiko kahden ihmisen välinen rakkaus olla yhtään puhtaampaa ja kauniimpaa?
Seksuaalisuus. Se, että on ylittänyt eläimen itsessä, ei tarkoita, että olisi menettänyt seksuaalisuutensa. Seksuaalisuus ei ole vaan enää hallitseva. Silloin saa seksuaalisuutensa omaan hallintaan. Silloin vietit ei hallitse, vaan hallitsee viettinsä. Silloin ei enää ole tekemässä kaikennäköistä reiän toivossa. Silloin osaa olla reiän kanssa ja osaa myös olla ilmankin. Puhun nyt miehen näkökulmasta. En voi puhua tästä asiasta naisen näkökulmasta, koska en ole naisen kehossa ja en voi tietää miltä naisen keho tuntuu. Voin vaan uskoa naisen sanoja siinä asiassa. Ja sinun sanoja, jos nyt haluat puhua siitä, uskoisin. En epäilisi niitä. En ole huomanut sinun valehtelevan täällä.
Ja se, että jokainen haluaa olla jonkun oma. Jokainen haluaa olla itsensä oma. Jokainen haluaa olla itsensä herra. Harva vaan ymmärtää sen ja hakee sitä aina jostain muualta. Ensiksi antautuu toisen ihmis(t)en "omistukseen" ja kun siinä ei onnistu, se alkaa etsiä sitä samaa materiasta. Mies tulee vaikka auton kanssa aina helpommin juttuun kuin naisen. Auto ei pistä hanttiin ja autoa voi mies muokata mieleisekseen. Joillekin se on taas ylensyöminen, joillekin päihteet, joillekin raha, joillekin seksi(niin kuin ollaan täälläkin huomattu)... Tätä listaa voisi jatkaa aika kauan. Ei vaan taida olla tarpeellista ainakaan sinulle.
vielä. Kaikilla on ainakin kolme tasoa läsnä koko ajan. Ne on vaan ristiriidassa keskenään, koska mieli erottaa ne toisista. Mieli kertoo, että ne on erillään. Fyysinen(eläin), mentaalinen(äly, rationaalisuus) ja henkinen(syvemmät tunteet). Suurin osa ongelmista oman itsensä kanssa jokaisella ihmisellä johtuu niiden kolmen ristiriitaisesta olemuksesta. Silloin kun saa itsensä ensiksi uskomaan ja myöhemmin vielä tietämäänkin, ettei ne ole erillään vaan toimivan kokonaisuuden osia. Poista yksi ja ihminen ei ole enää kokonainen. Keho, sielu ja mieli ei ole erillään. Ne ei ole eri osia. Ne on yksi ja kaikki, kaikki ja yksi...
Ja sitten vielä ne ristiriidat. Tarkastellaan vaikka parisuhteita ja parisuhdetta kaipaavia. Fyysinen taso haluaa yhdenlaista, mentaalinen toisenlaista ja henkinen sitten taas jotain muuta. Eikö herääkin kysymys miksi? En nyt jaksa sen tarkemmin alkaa erittelemään tätä asiaa. Taidat ymmärtää kuitenkin mitä tarkoitan. Syy on yksinkertaisesti siinä, että suurin osa ihmisistä elää ristiriidassa itsensä kanssa. Ja suurin osa kieltää ristiriidan olemassaolon. Eikö se kieltäminen ole aika yleistä monessakin asiassa? Alkoholismissa, narkomaniassa, eri riippuvuuksissa. Että kielletään ongelman olemassaolo. Kielletään koska hävetään omaa heikkoutta.
VÄLTTÄMÄTTÄ haluaa asian noinkin kääntää.. 'ok'...
ei viittisi mokomasta enempää saivarrelle; kukin tyylillään...
kyllä ymmärrän, että olet 'puolitosissaan', tai hauskanpidon kautta liikenteessä :) ei vaan jaksa tänään enää tapella. kännissä, kuin käki.
aina sitomista, sitoutumista ja sitä itsehillintää.
en viittisi aiheesta enempää jauhaa; tiedät varmaan, mitä tarkoitin. :)
egon "poisoppijan" kanssa. Keskustelussa voi aina olla enemmänkin kuin kaksi ihmistä. Minä en puhu uskontoja vastaan, enkä niiden puolesta. Ja jos minua tarkoitit, olen aina tosissaan. En vaan ota kaikkea turhan vakavasti. Seuraan siinäkin keskitietä...
syvä.
Naisessa eläimellisyys on eri asia kuin miehissä, koska nainen haluaa viettitasolla ennen kaikkea sitoutumista, parisuhdetta. Parisuhdetta ajatellen sehän on vain hyvä asia, paitsi jos se hallitsee liikaa naista, jolloin suhde hinnalla millä hyvänsä jotta ei tarvitsi olla yksin, saattaa ottaa naisen valtaansa. Tilan antaminen miehelle ei välttämättä sekään tule naiselta luonnostaan vaan kehittymisen kautta.
Naisen onni on tietysti se, että HÄN TAHTOO, mutta sepä ei yksinään riitä. Nainen haluaa myös itse tahtoa.
Luottaa voi silloin, kun molemmat kunnioittavat toisiaan ja kommunikaatio toimii. Jokainen haluaa omistaa oman itsensä tai olla oman itsensä herra, mutta parisuhteessa ei olla yksin vaan yhdessä. On oma elämä, mutta on myös yhteinen elämä. Muutenhan ei olisi järkeä elää parisuhteessa, vaan olisi järkevämpää elää yksin ja tapailla vastakkaista sukupuolta milloin huvittaa. Parisuhde ei siis ole läheisriippuvuutta muttei myöskään täydellistä itsenäisyyttä, vaan jotakin niiden väliltä tai molempia vaihtelevasti.
sitä parisuhdetta. Kerronpa mitä luottamus merkitsee minulle. Luotan toiseen. En kyseenalaista toisen tunteita, sanoja, rehellisyyttä. En kaipaa toisen selityksiä. Selityksissä, jos ne alkaa tulla oikein tavaksi, on se ikävä puoli, että silloin on aina jotain selitettävää. Se kyllä pistää aina vähän miettimään, että miksi? Miksi selittää, miksi puolustautua, miksi, miksi, miksi... Vastaushan on, että silloinhan yleensä on tehty jotain, mitä täytyy selittää. Sen kyllä huomaa aina reaktiosta, elekielestä, kasvoista ja mitä ei ole yksikään osanut piilottaa, hengityksestä. Hengitysrytmistä ja sen muutoksista. Silloin kun minun luottamus on petetty, sitä ei enää takaisin saa. Pystyn olemaan kaikessa muussa niin kuin ennenkin, paitsi, etten jaksa kuunnella enää mitään selityksiä. Koska totuutta sieltä ei enää tule. Tässä nyt itse asiassa kerron miten kävi viimeksi kun olin parisuhteessa.
Mutta silloin kun joku antaa luottamuksensa minulle, se on todella suuri kunnianosoitus minulle. Tiedän kuin vaikeaa on tänäpäivänä luottaa toiseen ihmiseen ja minä en halua olla se, joka tekee sen vielä vaikeammaksi. Silloin toimisin itseäni vastaan, jos pettäisin sen luottamuksen. Silloin palaisin takaisin siihen, mistä aloitin... Ja se olisi useita vuosia taaksepäin. Se, että joku antaa luottamuksensa, ei merkitse sitä, että on vapaa tekemään mitä huvittaa ja aina itsestäänselvyytenä saa kaiken anteeksi. Se olisi luottamuksen väärinkäyttöä. Verrattavissa vaikka ylensyömiseen. Miten jokaiselle käy kun syö liikaa ja koko ajan. Eiköhän jokainen tiedä sen. Jos ei tiedä, niin voi kokeilla.
Joo. Maailma on muuttunut, ihmiset on muuttuneet, miehet on muuttuneet, naiset muuttuneet. En yhtään epäile, etteikö nainenkin TAHTOISI. Oli jo aikakin, että naisetkin saa ilmaista tahtonsa. Moni vaan käyttää sitä vapautta itseään vastaan. Vähän samalla tavalla kun minäkin jos pettäisin minulle annetun luottamuksen. Vapaus tuo aina mukana myös suuren vastuun. Vastuun omista valinnoista. Niin kauan kuin joku ei ymmärrä sitä vastuuta, se ei ole vapaa valitsemaan. Se ainoastaan luulee olevan vapaa siihen. Se ei ole vapautta, että voi valita mitä tahansa. Se on harhainen vapaus. Lähemmäksi vapautta päästään silloin kun opitaan myös olemaan joskus valitsematta ja oppimalla valitsemaan se mitä halutaan. Ei sitä mitä vaan luullaan haluavamme. Vaikka kyllä valitsematta jättäminenkin on valinta. Taisi mennä aika sekavaksi.
Enpä lähde kumoamaan mitään sanoistasi parisuhteesta. Koska ei ole mitään kumottavaa.
Kyllä itse tulen parhaiten yksityiselämässä juttuun naisten kanssa. Ei kaikkien mutta joidenkin... Olisikohan tilanne enää niiden samojen naisten kanssa enää sama, jos kylkiäisenä olisi vielä seksi? Epäilen. Viimeistään silloin sortuisi jokainen omistushaluun. Tai en tiedä jokaisesta mutta aika moni kuitenkin. En minäkään mikään jumalan lahja naisille ole. Tuskin jokainen nainen minua kadulla sillä silmällä katsoo. Makujakin on erilaisia.
Oli muuten rumasti ilmaistu se reikä juttu. Anteeksi.
ei mitään kommentoitavaa.
wi mitään lisättävää.
lisää kaltaisiasi maailmaan ja kaikilla on helpompaa olla. :)
tylsän paikan. Jos kaikki olisi minunlaisia, voisin itse keskittyä rappiolliseen elämään. Siitä olisi vähemmän haittaa. Ja olisi varmaan haaste löytää toinen yhtä rappiollinen kuin minä. Ja taas olisin luonut elämälleni tarkoituksen. Aina on vaihtoehtoja. Muuttuvassa tilassa ei voi luoda mitään pettämättömiä sääntöjä. Jotain suuntaa antavaa kenties... Mutta todellisen tilan tietää aina tässä ja nyt. Aina tässä ja nyt.
vaikkapa täältä löytyä voin...
11 9 9 20 6 19