Miten kertoa erosta?

Saman ongelman kanssa minä painiskelen.
Mies on kertonut jo monelle,minä vain lähimmälle ystävälleni...
Vielä kun tuntuu muutenkin pahalta, niin en haluaisi mitään kauheaa kyselytulvaa, säälistä puhumattakaan osakseni. Itku on koko ajan kurkunpäässä. Äidille en haluaisi itkien sitä kertoa,mutta miten?Pitkään ei voi enää venyttääkkään, koska ero on jo tosi!

Kerroin 17 vuoden avioliiton päättymisestä heti ja kaikille saman tien "me muuten erotaan". Eipä tarvinnut kauaa pähkäillä sen asian kanssa, vaan meni samaan piikkiin muun järkytyksen kanssa, kun silloin tuntui, ettei mitään pahempaa voisi enää tapahtua.

Vaihealtahan se kortominen tuntui. Pitkään mietin, että miten kerron ja kenelle. Kavereille tuli kerrottua melko heti ja niiltä sainkin hyvin keskusteluapua ja ymmärrystä eli kannatti kertoa. Äitille on pystynyt soittamaan vaan laitoin viestin. Jälkeenpäin ajatellen oli hyvä, että kerroin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Äiti oli hyvin ymmärtäväinen ja se sai oman olonikin tuntumaan hyvältä. Toki viestien lisäksi olemme jälkeenpäin myös soitelleet jne. Eron syitä ei ole oikeastaan kukaan alkanut tivaamaan. Kaikki ovat suhtauteneet yllättävän hyvin vaikka monille ero tulikin varmaan aika suurena yllätyksenä. Itselläni kertominen helpotti omaa oloani eli suosittelen kertomista. Ja itse ainakin olen sitä mieltä, että ei se vakavaa ole vaikka itkukin kertoessa tulee. Itselläni ainakin on tilanne, että välitän edelleen exästäni tosi paljon mutta rakkautta ei enää ole. Kavereina homma toimii mutta ei pariskuntana. Erosta huolimatta olemme edelleen hyvissä väleissä ja varsinaisia isoja riitoja ei ole ollut. Isovanhemmille kertominen on mulla vielä edessä (jos eivät sitten ole jo saaneet jostain kautta tietää). Jos tänään vaikka saisi soitettua ja kerrottua.

Minä en erityisemmin peitellyt eroamme vaan kerroin ihmisille sitä mukaa kun olin yhteydessä heihin, lähimmille kerroin lähes heti. Häpeän pistos rinnassa yllätti minut koska en ikinä ollut osannut ajatella että ero voisi tuottaa niin paljon häpeää muiden silmissä. Epäonnistumisen ja riittämättömyyden tunteet varsinkin ensimmäisinä viikkoina eron jälkeen tuntuivat käsittämättömiltä, enhän ollut tehnyt mitään väärää. Vai olinko sittenkin, jospa sittenkin olin ollut huono kumppani, en tehnyt tarpeeksi, mitä olisi pitänyt tehdä toisin jne... Ja siitähän alkoi itsensä syyttely mikä ei johda mihinkään. Sitä tuli kuitenkin tehtyä monta monituista yötä :(

Meidän eromme tuli kaikille yllätyksenä, myös itselleni mikä teki kaikesta todella vaikeaa. Ja vielä 3kk eron jälkeen on vaikea kertoa puolitutuille törmättäessä ja minulla on valitettavasti käynyt niin että ihmiset ovat ihmetelleet ja kyselleet koska kukaan ei tosiaan ollut osannut odottaa "onnellisen" suhteemme loppua. Tosin eipä se sitten viimeisinä kuukausina ollut niin onnellinen enää... Nyt haluaisin vain mennä jonnekin piiloon enkä vastailla enää mihinkään, tuntuu kuin joka kerta haavat revittäisiin auki kun joku asiasta tivaa. En jaksa enää selitellä ihmisille eroamme.

Tsemppiä kaikille tämän asian kanssa painiskeleville!

Nyt olen viimein saanut kerrottua erostamme läheisimmille ystäville ja sukulaisille. Voin sanoa että kyllä helpotti!!! Loppujen lopuksi se olikin sitten helpompi asia kuin mitä etukäteen kuvitteli. Ehkä saan tämän asian suhteen nyt yöni nukuttua levollisemmin. Ja vuokra-asunnonkin olen saanut hommattua, muutto ois viikon päästä... Välillä arveluttaa, mutta päällimmäisenä tunteena on kuitenkin helpotus, kun vihdoinkin asiat alkavat selvitä ja oma toipuminenkin erosta pääsee sit kunnolla käyntiin. Kiitos kaikille vinkkejä antaneille! Eiköhän tämä tästä vielä iloksi muutu.