Kaikkihan ovat varmaan teini-ikäisinä tiuskineet, että "minä en varmasti ikinä mene naimisiin tai hanki perhettä". No, useimmilla ihmisillä tuollaiset lausahdukset menevät nuoruuden piikkiin ja mieli muuttuu. Itselläni tuo on kuitenkin jäänyt päälle sillä olen aina tiennyt että minusta ei ikinä mitään perheenisää tai aviomiestä kenellekään tule. Nyt sen voi jo turvallisesti sanoa kun 30v on tullut täyteen. En minä moista oikeasti edes haluakaan, ei sen puoleen.
Ongelmia on kuitenkin kaksi kappaletta: Ensin se pienempi ongelma eli ihmiset pitävät ilman parisuhdetta elävää ihmistä jonkinlaisena epäonnistuneena ihmisenä, sellaisena jolle pitää aina olla tyrkyttämässä omia neuvojaan. Itse en moista allekirjoita sillä mielummin minä ihan itsekseni olen kuin jonkun sellaisen kanssa, jonka kanssa olisi vain "paremman puutteessa"-periaatteella liikkellä tai jolle minä itse olisin moinen lohdutuspalkinto. Kuinka moni pari loppujen lopuksi on sellaisia että kumpikaan osapuoli ei edes kenenkään muun kanssa haluaisi olla. Vähemmistö, väitän minä.
Se toinen ongelma on se, että vaikka en ikimaailmassa mitään avioliittoa, perhettä tai lapsia halua niin kyllä sitä kuitenkin yksinollessaan aina etsii jotakuta rinnalleen.
Minä olen totaalisen allerginen kaikenlaiselle lässytykselle kuinka "jokaiselle on olemassa joku" ym blaablaablaa sillä todellisuus on paljon karumpi. On olemassa pilvin pimein ihmisiä, jotka eivät koko elämänsä aikana löydä ketään ellei sitten suostu siihen "paremman puutteessa"-ajatteluun.
Itselläni alkaa olla iskostunut mieleen, että kyllä tämä taitaa olla se edessä että ihan itsekseni tämän loppuelämäni vietän. Muutaman kaverini kanssa keskusteltuani asiasta he ovat sanoneet, että jos pidän kiinni vaatimuksistani, esim että yh-naisen kanssa en suhteeseen alkaisi tai en itseäni vanhemman naisen kanssa, niin ihan 100% varmasti tulen olemaan loppuelämäni yksin.
Kenties totta mutta kuitenkin, ei minulla yh-naisia vastaan mitään ole, päinvastoin, mutta tiedän sen että suhde yh:n kanssa ei vain tulisi onnistumaan. Sama kuin saisi sellaisen työn jonka hoitamiseen ei ammattitaito eikä pätevyys alkuunkaan riitä. Tietäähän siitäkin etukäteen miten siinä käy.
Siis, tämän sepustuksen tarkoituksena oli kysyä, että pitääkö sitä alistua "paremman puutteessa"-ajattelulle ja kentieslöytää joku vai pitää kiinni siitä mitä haluaa ja jos ei löydä mitä etsii niin sitten ei löydä ja on yksin? Meinaan, en minä itsekään haluaisi olla kenellekään naiselle jokin "paremman puutteessa" oleva suhde joten tuskin kukaan nainenkaan moista haluaa olla.
Ongelmia on kuitenkin kaksi kappaletta: Ensin se pienempi ongelma eli ihmiset pitävät ilman parisuhdetta elävää ihmistä jonkinlaisena epäonnistuneena ihmisenä, sellaisena jolle pitää aina olla tyrkyttämässä omia neuvojaan. Itse en moista allekirjoita sillä mielummin minä ihan itsekseni olen kuin jonkun sellaisen kanssa, jonka kanssa olisi vain "paremman puutteessa"-periaatteella liikkellä tai jolle minä itse olisin moinen lohdutuspalkinto. Kuinka moni pari loppujen lopuksi on sellaisia että kumpikaan osapuoli ei edes kenenkään muun kanssa haluaisi olla. Vähemmistö, väitän minä.
Se toinen ongelma on se, että vaikka en ikimaailmassa mitään avioliittoa, perhettä tai lapsia halua niin kyllä sitä kuitenkin yksinollessaan aina etsii jotakuta rinnalleen.
Minä olen totaalisen allerginen kaikenlaiselle lässytykselle kuinka "jokaiselle on olemassa joku" ym blaablaablaa sillä todellisuus on paljon karumpi. On olemassa pilvin pimein ihmisiä, jotka eivät koko elämänsä aikana löydä ketään ellei sitten suostu siihen "paremman puutteessa"-ajatteluun.
Itselläni alkaa olla iskostunut mieleen, että kyllä tämä taitaa olla se edessä että ihan itsekseni tämän loppuelämäni vietän. Muutaman kaverini kanssa keskusteltuani asiasta he ovat sanoneet, että jos pidän kiinni vaatimuksistani, esim että yh-naisen kanssa en suhteeseen alkaisi tai en itseäni vanhemman naisen kanssa, niin ihan 100% varmasti tulen olemaan loppuelämäni yksin.
Kenties totta mutta kuitenkin, ei minulla yh-naisia vastaan mitään ole, päinvastoin, mutta tiedän sen että suhde yh:n kanssa ei vain tulisi onnistumaan. Sama kuin saisi sellaisen työn jonka hoitamiseen ei ammattitaito eikä pätevyys alkuunkaan riitä. Tietäähän siitäkin etukäteen miten siinä käy.
Siis, tämän sepustuksen tarkoituksena oli kysyä, että pitääkö sitä alistua "paremman puutteessa"-ajattelulle ja kentieslöytää joku vai pitää kiinni siitä mitä haluaa ja jos ei löydä mitä etsii niin sitten ei löydä ja on yksin? Meinaan, en minä itsekään haluaisi olla kenellekään naiselle jokin "paremman puutteessa" oleva suhde joten tuskin kukaan nainenkaan moista haluaa olla.
Vastaukset 17
Vanhimmat
" --- Siis, tämän sepustuksen tarkoituksena oli kysyä, että pitääkö sitä alistua "paremman puutteessa"-ajattelulle ja kentieslöytää joku vai pitää kiinni siitä mitä haluaa ja jos ei löydä mitä etsii niin sitten ei löydä ja on yksin? Meinaan, en minä itsekään haluaisi olla kenellekään naiselle jokin "paremman puutteessa" oleva suhde joten tuskin kukaan nainenkaan moista haluaa olla. --- "
Voisiko tähän vastata, että "oletko mieluummin oikeassa vai onnellinen? " Vai oletko oikeassa ja onnellinen?
Miten niin sinun pitäisi tyytyä "paremman puutteessa"-ajatteluun, jos et kerran sitä halua? Kuka niin sanoo? Sinulla on täysi oikeus elää elämäsi valitsemallasi tavalla - kunhan et satuta ja loukkaa muita.Ja sinkkuna eläminen ei käsittääkseni voi ketään muuta satuttaa kuin korkeintaan sinua itseäsi - jos sitäkään?'
Jos sinusta on ok elää sinkkuna niin sen kun elät! Onnea elämän matkallesi!
Tiedän tunteen.. olen piakkoin 30 vee nainen. Kaikki ystäväni ja läheiseni ovat naimisissa tai perheellisiä. Minä olen heidän silmissään jotenkin vajavainen/puolikas epäihminen ja kummastus, koska en edes suunnittele hankkivani perhettä. Olen sinkku enkä kovin ahkerasti etsi elämänkumppania.. se tulee jos tulee, ja ei tule jos ei tule.
Perheettömyydestä/sinkkuudesta on aina kiva heittää vitsiä kustannuksellani, aivan kuin minun vajaan ihmisen (joka ei oikein itse osaa hoitaa asioitaan) asiat kuuluisivat kaikille ja niistä on ok vitsailla kokoajan. Olen sinut oman elämäntapani kanssa (kunnes kuulen sitä nälvintää ja "hassun hauskoja" sutkautuksia) niin ihmetteleinkin, että miksi tämä on niin suuri ongelma perheelleni ja ystävilleni.
Sehän on vain kateellisten panettelua :)
Itsekin olen onnellinen sinkku, mutta se tuntuu olevan eräille ihan ylivoimaista tajuta. Mutta ei se mitään, mulla on omassa päässäni kaikki kivasti ja elämä mallillaan - ja se onnellisuus ja tyytyväisyys elämääni heijastuu varmasti ulospäinkin. Eli kyllä ne huulen heittäjät sun muut kommentoijat ovat nähdäkseni vain todellakin kateellisia!
Eli olin n. 10 vuotta sinkku, jos muutaman kk:n tapailuja ei lasketa. Ulkonäössäni ei ole vikaa, mahdollisuuksia oli vähän liikaakin, vaivaksi asti. Sain myös kokea miten varatut naiset tunsivat minut uhaksi ja kuinka minusta puhuttiin pahaa, koska olen hyvin sosiaalinen ja liikkuva ihminen, tutustun helposti uusiin ihmisiin ja sekös on varatuille naisille liikaa, huoran maine on ansaittu!
Mutta sitten 32 vuotiaana löysin oman kadotetun puolikkaani, nykyisen mieheni, hän oli 36v ja ikisinkku lähes 13 v. Tapailuja lukuunottamatta. Kumpikaan meistä ei ole tyytynyt "paremman puutteessa" vaihtoehtoon ja nyt olemme onnellisia, kun jaksoimme pitää pintamme ja kauhulla seuraamme sivusta tuttavien pettämis/eroamis rumbaa, niiden jotka aloittivat nuorena ja nyt etsivä sitä kadotettua nuoruuttaan.
Todellakin onneksi olkoon sinulle että olet löytänyt itsellesi onnen!
Toinen asia jolle olen allerginen on nämä jutut, että "noin minäkin ajattelin kunnes..." Se että sinulle tai jollekin toiselle on tapahtunut jotakin varsinaisen hyvää ei todellakaan tarkoita sitä että minulle moista hyvää voisi koskaan tapahtua.
Minä tiedän että loppuelämä tulee vietettyä yklsinäisyydessä. Oma vika siinäsuhteessa että ne naiset jotka minua kohtaan kiinnostusta esittävät, esim vastaamalla minun netti-ilmoituksiin, eivät ole niitä joita haen.
Älähän vielä heitä kirvestä kaivoon. Olen 42-v nainen ja ikinä siis en ikinä ollut asunut miehen kanssa yhdessä, kunnes tapasin nykyisen avomieheni 3 vuotta sitten. Seurustelusuhteita oli tietysi takana minulla jo kymmenkunta eli ei ensimmäinen avokkini ollut. Se oli menoa sanon sen. Muutimme yhteen 2 kk seurustelun jälkeen ja en todellakan ole katunut. Sulle ei ole sattunut se oikea kolahdus ja siksi ajattelet noin. Odottele rauhassa. Voi viedä kk tai 5 vuotta kunnes se oikealla lailla kolahtaa oikean naisen kanssa. Älä väkisin etsi kumppania vaan anna luonnon se hoitaa kohdallesi kun on oikea aika.
Tuota minäjust tarkoitan, ettäolen allerginen noille sanonnoille, että "se oikea ei ole osunut kohdallesi". Minä en usko että mitään oikeata ei ole olemassakaan kenellekään. On vain sopiviaja vähemmän sopivia. Avioerotilastotkin sen kertovat.
Kuten aluksi sanoin, niin minä en usko että koskaan löydän selaista naista, jota minä itse etsin vaan minun on joko päätettävä että jonkunmuunlainen kelpaa eli paremman puutteessa tai sitten olen elämäni yksin. Tällä hetkellä ainakin ajattelen, että mielummin yksin kuin sellaisen kanssa josta ei itse ole todellisuudessa kiinnostunut tai sellaisen kanssa jolle itse on lohdutuspalkinto.
Mäen ylipäätään ymmärrä noita sanojia, että "kyllä sullekin vielä joku löytyy" sillä on pilvin pimein ihmisiä, joille ei koskaan ketään löydy ja se vaan on elämää se. On aivan varteenotettava vaihtoehto, että koskaan ei ketään löydy ja siihenkin tulee varautua.
Yksi asia minun kohdallanion myös se, että en ikinä haluaisi asua kenenkään kanssa. Siis vaikka seurustelisinkin niin se ei koskaan johtaisi siihen pisteeseen, että haluaisin muuttaa yhteen asumaan.Minä olen sellainen luonne, että minä en osaa asua kuin itsekseni.
jos olet noin itsekäs niin en sulle toivokaan ketään sun arkea jakamaan.jos ei naista tai miestä löydy elämänsä aikana kannattaisi vilkaista ja monta kertaa sinne peiliin.haaveilet täydellisestä naisesta jota et tasan tarkkaan ole itsekään, koska sellaista ihmistä ei olekaan joka olisi täydellinen.elä rauhassa elämäsi yksin ja toivon mukaan joku sukulaisesi sinut hautaankin sitten aikanaan hoitaa ja kun sairastut vakavasti myös silloin,kun ei sinulla ole sitä kumppania huolta pitämässä ja sen myötä ei jälkikasvuakaan.
Mitä itsekästä siinä on että ihan kuka hyvänsä ei kelpaa? Eihän naisillekaan ihan kuka hyvänsä kelpaa joten ovatko he itsekkäitä?
Sen minä olen aina tiennyt että mitään jälkikasvua minulla ei ikinä tule olemaan. Minä en vaan ole sellainen ihminen jolle moinen elämä, siis perhe-elämä, vähimmässäkään määrin sopisi.
Sitäpaitsi, jos nyt niin paljon ajassa mennään eteenpäin että vanhuudesta puhutaan, niin luuletko sinä että kaikki yksinäiset vanhukset ovat lapsettomia? Kyllä niitä on vaikka kuinka paljon sellaisia vanhuksia, jotka omat lapset ovat unohtaneet tyystin.
Ei sen puoleen, minun elintavoillani ei kovin vanhaksi eletäkään.
Kuitenkin, tuo oli törkeätä mitä sanoit, että kaikki ketkä viettävät koko elämänsä ilman kumppania niin heissä on jotakin vikaa. Joissakin kenties onkin mutta kaikissa? 10% väestöstä viettää aikuisikänsä yksin. Onko heissä kaikissa jotakin vikaa.
Kyllä hieman kuullostaa siltä, että sinulla on vaatimukset naisen suhteen liiankin korkealla jos ei mikään miellytä. Täysin itseään miellyttävää tuskin löytyykään. Ihmiset vain ottavat sellaisen joka on itselle paras vaikka ei lähelläkään sitä täydellistä. Tietysti suhteen alussa kaikki tuntuu sitä olevan, kunnes eletään suhdetta hieman pidemmälle ja totinen arki koittaa siihenkin. Kyllä 30 vuotta sinkkuna viettänyttä miestä tai naista hieman jo kummaksun. Sen voin kertoa, että mitä enemmän ikää sinulle tulee ja et sitä täydellistä löydä, sen hankalampaa se tulee olemaan jatkossakin kun vanhenet. Onnea kuitenkin valitsemallasi tielläsi yksin ja sinkkuna.
Asia on silläkin tavalla että minun kohdallani seurusteleminen olisi epärehellistä sillä en todellakaan voisi vannoa, että pysyisin uskollisena jos sitten yhtäkkiä ns parempaa ilmaantuukin. Eli jo ihan rehellisyydenkin nimissä on parempi pysytellä sinkkuna.
Eikä minulla rima ole korkealla, mistä sinä sellaisen kuvan olet saanut. Ainoa ehdoton ei on että yh-äidin kanssa en alkaisi seurustelemaan, en siksi että heissä muuten mitään vikaa olisi mutta siitä ei vain tulisi yhtään mitään.
minä ainakin ymmärrän täydellisesti, mitä yrität ajaa takaa Avid. Turhaa se on koittaa vääntää rautalangasta tuota ajatusta sellaiselle, joka ei vaan kertakaikkiaaan sisäistä itse mistä on kyse.
Mukavaa kesää sinulle!
Minulla ei ole kokemusta hyvästä suhteesta, ainoastaan huonoista sellaisista. Itseni kohdalla pidän utopistisena ajatusta, että voisin koskaan löytää hyvän suhteen, huonoa suhdetta en edes halua. Joskus sitä heikkoina hetkinään yksinäisenä ajattelee, että olisi edes huono suhde mielummin kuin yksin mutta silloin kun se huono suhde on niin ymmärtää että sitä ei missään nimessä halua. Omalta osaltani hyvä suhde on täysin utopistinen ajatus eli tulevaisuus on siltä osin sinetöity.
Tietenkin omalta osaltani asiaan vaikuttaa sekin, että en missään nimessä ikinä halua lapsia eli n95% potentiaalisista kumppaneista saman tien on poissuljettu. Sanokaa mitä sanotte, niin suurin osa naisista haluaa lapsia, vaikka nuorempana muuta sanoisikin niin jossakin vaiheessa varmasti haluavat, se on heillä sisäänrakennettua. Eivät naiset halua seurustella sellaisen miehen kanssa joka ei lapsia halua.
En minä nyt tietenkään naisen tavattaessani ensimmäisenä sano, että "Hei, minun nimeni on Tommi ja minä en sitten halua lapsia" Kuitenkin, jos nainen ottaa asian puheeksi, minä en sitä koskaan ensimmäisenä puheeksi ota, niin en minä ala valehteleman vaan sanon suoraan, että olen täysin varma että minä en mitään perhe-elämää halua. Yhteydenotot ovat sitten tyssänneetkin siihen.
Kiva että joku ymmärtää. Tämä on vaan sellainne asia, että joidenkin mielestä on olemassa vain yksi totuus ja siitä poikkeavat ovat jotenkin outoja tai jotain.
Mukavaa kesää sinullekin.
Usein joudun tilanteeseen, jossa minulla kysytään, että miksi sinulla ei ole miestä. Tai tuttavapariskunnat kertovat keskustelleensa minun miehettömyydestäni. Kyllähän se kirpaisee ja syvästi. Annetaan tosiaan ymmärtää, että olisin jotenkin "huonompi" ja "epäonnistunut" kun minulla ei ole parisuhdetta, ja tohdin sanoa, että tuskin tulee koskaan olemaankaan. Olenkin tyytynyt vastaamaan vain, että jos ei vika näy päällepäin, täytyy sen olla luonteessa... ;) Peiliin olen katsonut ja oman napani kaivellut. Olen tällainen kuin olen, ja koska en ole tällaisena "kelvannut", saan luvan olla kelpaamatta jatkossakin. Niin pitkään olen elellyt itsekseni, että en pysty enää ketään rinnalleni edes kuvittelemaan arkea jakamaan. Tottakai sitä on matkan varrella miettinyt ja etsinyt syytä ja tarkoitusta sille, ettei kumppania vierelleen löydä, mutta koska ilmeistä vastausta ei löydy, olen tullut siihen tulokseen, että jotkut on vain tarkoitettu olemaan yksin. Ja tämän kaiken voin sanoa ilman katkeruuden häivääkään. Toiset ei osaa laulaa, minä en hallitse parisuhteita. ;)
Oletpas sinä vanhan ketjun löytänyt, yli vuoden vanhan,monennellako sivulla tämä mahtoi olla.
En ole viime aikoina näitä asioita kauheasti miettinyt mutta tilanne on silti ihan sama ja seison edelleen sanojeni takana. Noita muita vastauksia kun tuli luettua niin mielenkiintoisia "et vaan ole vielä tavannut oikeata"-lätinät. Minun kohdallani se ei ole vaikeata olla tapaamatta oikeatakoska minulle ei sellaista ole. Mutta kyllä sitä ilmankin tässä elämässä pärjää.
Sattuman ja monen mutkan kautta ko. viestiketjuun törmäsin. =)
Välillä tekee tosiaan tiukkaa itsehillinnän kanssa itselläkin näiden "eihän sitä koskaan tiedä"-jankkaajien kanssa. Ja sitä luonnollisesti seuraa pitkät pätkät vuodatusta, kuinka ei aikoinaan se oma kultakaan sattunut kohdalle kuin vasta silloin ja tällöin ja niin ja näin monta väärää sattui eteen sitä ennen. Syvä huokaus.