Ozzy Osbourne - Black Rain
Laulaja? Perheenisä? Eläimien päiden syöjä? Muusikko? TV-tähti? Rock-elämän ruumillistuma? Heavyn kummisetä? Mitä on Ozzy Osbourne? Tätä tuskin tietää edes Ozzy itse, puhumattakaan hänen perheestään, lähipiiristään tai kuulijakunnastaan. Ozzy saattaa olla kaikkea tätä kaikkea tai sitten ei mitään, mutta varmaa on se, että Ozzy Osbournen nimen tunnistaa suurin osa tämän planeetan väestöstä. Kaikkein kummallisimmaksi tämän on aina tehnyt se, ettei Ozzy ole varsinaisesti koskaan saanut häikäisevän suuria suosionosoituksia oman vokalisointinsa tai säveltäjänlahjojensa takia, vaikka miestä on aina molemmista arvostettukin. Neljänkymmenen vuoden aikana Ozzy Osbournen uraa on kuitenkin voimistanut entisestään sen puhdas ja täysin rehellinen inhimillisyys. Black Sabbathin ja soolouran varrelle mahtuu nimittäin niin paljon musiikillisia ja terveydellisiä ylä- ja alamäkiä, että uuden albumin ilmestyminen vuonna 2007 on jopa suoranainen ihme. Black Rain on kuitenkin silkkaa todellisuutta ja sitä on ehditty hypettää jopa sinä kaikkein parhaana Ozzy Osbourne albumina sitten No More Tearsin. Tätä ei ole varmasti monen vaikeaa uskoa kahden edellisen alamäkialbumin jälkeen.
Black Rain on kuin onkin eräänlainen nousu sitten albumien Ozzmosis ja Down to Earth, puhumattakaan Under Coverin kaltaisista hirvityksistä. Näiden albumien laadun ylittämiseen ei kuitenkaan paljoa vaadita ja heti alkuun onkin pakko sanoa, ettei Black Rain kuitenkaan vastaa juuri minkäänlaisiin odotuksiin. Oli Ozzy Osbourne ollut todellisuudessa miten paljon tai vähän albumin puikoissa tahansa, löytyy siltä kieltämättä yllättäviäkin puolia. Black Rainilla on nimittäin havaittavissa melkoista synkkyyttä ja raskautta verrattuna muutamiin aiempiin Ozzyn sooloalbumeihin, eikä varmasti tarvitse erikseen mainita, että myös Black Label Societyn sävyt kuuluvat riffeissä. Ajatus erittäin piinaavasta ja synkästä Ozzy Osbourne albumista onkin kieltämättä melko mielenkiintoinen, mutta todellisuudessa Black Rain jää ihan liian ailahtelevaiseksi, teolliseksi ja kaavamaiseksi. Sitä kaikkein tärkeintä, eli hyviä kappaleita, albumilta ei nimittäin juurikaan löydy. Jos albumilta on kuultavissa lähinnä teollisia Ozzyn vokalisointeja, Zakk Wylden jopa liiankin rutiininomaisia riffejä, tasapaksua jälkeä rytmiryhmältä ja kappaleista ei voi löytää oikein erityistä tarttuvuutta tai tunnelmallisuutta, mikä siitä sitten tekisi erityisen hyvän? Niin, lukipa albumin kannessa Ozzy Osbourne tai ei, on Black Rainia mahdotonta sanoa erityisen onnistuneeksi heavy-albumiksi.
Suurin rasite koko Black Rainilla on nimenomaan sen onttous. Ozzy Osbourne on kuitenkin ollut monesti soolourallaan yhtä kuin 80-lukulaista heavya, joten kun tähän yritetään pursottaa 2000-lukulaista kuorrutusta niin raskauden kuin kokeilujenkin kautta, liikutaan jo vaarallisilla vesillä. Ozzy ei ole kuitenkaan koskaan ollut niinkään tekninen tai rajoja rikkova laulaja, vaan ennemmin oman persoonallisen äänensä tulkitsija. Jos edelliseltä Ozzyn sooloalbumilta ei ollut löydettävissä kovinkaan montaa kulkevampaa kappaletta, on niitä tällä kertaa mukana sentään nelisen kappaletta. Nämä lähes täysin ehjät kappaleet Not Going Away, I Don't Wanna Stop, Trap Door ja The Almighty Dollar eivät tule todennäköisesti nousemaan minkäänlaiseen statukseen Ozzyn tuotannossa, mutta niissä on sentään mukana mukavan raskasta ilmettä, kulkevaa riffiä, kohtalaista viritelmää kertosäkeissä ja niin edelleen. Pääasiassa Black Rainin kappaleet etenevät kuitenkin juuri sillä tavalla, mitä en itse allekirjoita edes raskaan musiikin hittikimaroissa kovin usein. Kaavahan on: Raskas intro, kevyitä säkeistöjä, keskiraskaita kertosäkeitä, rutiinisooloja ja niin edelleen. Tällaista jälkeä kuulee ihan liikaa aivan tavallisissa pop/rock-viritelmissä, joten jos Ozzy Osbournen pitää vajota tällaisiin laimeuksiin tällä kokoonpanolla, eivät plussapisteet tipu taivaista.
Ozzy Osbourne on ristiriitaisuuksien mies ja sen takia Black Rainilta ei toisaalta uskaltanut odottaa mitään miehen nykytilan huomioiden, mutta samalla eli se pieni toivonkipinä, että muutamat vuodet ja palautunut raskaus olisivat tehneet terää uudelle albumille. Black Rain kuitenkin vastaa lupauksiin vain siinä mielessä, että se on parempi kuin Down to Earth ja Ozzmosis, mutta vastausta tulee kuitenkin vain sen verran, että sitä parannusta on tullut vain pienen tuuman verran. Jos puhutaan heavy-metal albumista, jolla eivät toimi kautta linjan riffit, melodiat, kertosäkeet, soolot, laulut tai kokonaisuus, voidaanko puhua hyvästä albumista? Ei todellakaan. Black Rain pitää kuitenkin sisällään joitakin mainiosti kulkevia yksilöitä ja siltä ei toisaalta löydy läheskään Dreamerin kaltaisia karmeuksia edes balladien puolelta, joten parannuksesta voidaan puhua. Silkkana tosiasiana voidaan kuitenkin pitää sitä, että Ozzy Osbournen olisi ollut parempi jäädä eläkkeelle jo 90-luvun alussa. Jo 70- ja 80-luvun tapahtumat olivat sitä luokkaa, että ne haurastuttivat Ozzy Osbournea paljon. Black Rain on osoitus juuri siitä mitä tapahtuu, jos tähän lisätään toistakymmentä vuotta ja uusi levy.
Laulaja? Perheenisä? Eläimien päiden syöjä? Muusikko? TV-tähti? Rock-elämän ruumillistuma? Heavyn kummisetä? Mitä on Ozzy Osbourne? Tätä tuskin tietää edes Ozzy itse, puhumattakaan hänen perheestään, lähipiiristään tai kuulijakunnastaan. Ozzy saattaa olla kaikkea tätä kaikkea tai sitten ei mitään, mutta varmaa on se, että Ozzy Osbournen nimen tunnistaa suurin osa tämän planeetan väestöstä. Kaikkein kummallisimmaksi tämän on aina tehnyt se, ettei Ozzy ole varsinaisesti koskaan saanut häikäisevän suuria suosionosoituksia oman vokalisointinsa tai säveltäjänlahjojensa takia, vaikka miestä on aina molemmista arvostettukin. Neljänkymmenen vuoden aikana Ozzy Osbournen uraa on kuitenkin voimistanut entisestään sen puhdas ja täysin rehellinen inhimillisyys. Black Sabbathin ja soolouran varrelle mahtuu nimittäin niin paljon musiikillisia ja terveydellisiä ylä- ja alamäkiä, että uuden albumin ilmestyminen vuonna 2007 on jopa suoranainen ihme. Black Rain on kuitenkin silkkaa todellisuutta ja sitä on ehditty hypettää jopa sinä kaikkein parhaana Ozzy Osbourne albumina sitten No More Tearsin. Tätä ei ole varmasti monen vaikeaa uskoa kahden edellisen alamäkialbumin jälkeen.
Black Rain on kuin onkin eräänlainen nousu sitten albumien Ozzmosis ja Down to Earth, puhumattakaan Under Coverin kaltaisista hirvityksistä. Näiden albumien laadun ylittämiseen ei kuitenkaan paljoa vaadita ja heti alkuun onkin pakko sanoa, ettei Black Rain kuitenkaan vastaa juuri minkäänlaisiin odotuksiin. Oli Ozzy Osbourne ollut todellisuudessa miten paljon tai vähän albumin puikoissa tahansa, löytyy siltä kieltämättä yllättäviäkin puolia. Black Rainilla on nimittäin havaittavissa melkoista synkkyyttä ja raskautta verrattuna muutamiin aiempiin Ozzyn sooloalbumeihin, eikä varmasti tarvitse erikseen mainita, että myös Black Label Societyn sävyt kuuluvat riffeissä. Ajatus erittäin piinaavasta ja synkästä Ozzy Osbourne albumista onkin kieltämättä melko mielenkiintoinen, mutta todellisuudessa Black Rain jää ihan liian ailahtelevaiseksi, teolliseksi ja kaavamaiseksi. Sitä kaikkein tärkeintä, eli hyviä kappaleita, albumilta ei nimittäin juurikaan löydy. Jos albumilta on kuultavissa lähinnä teollisia Ozzyn vokalisointeja, Zakk Wylden jopa liiankin rutiininomaisia riffejä, tasapaksua jälkeä rytmiryhmältä ja kappaleista ei voi löytää oikein erityistä tarttuvuutta tai tunnelmallisuutta, mikä siitä sitten tekisi erityisen hyvän? Niin, lukipa albumin kannessa Ozzy Osbourne tai ei, on Black Rainia mahdotonta sanoa erityisen onnistuneeksi heavy-albumiksi.
Suurin rasite koko Black Rainilla on nimenomaan sen onttous. Ozzy Osbourne on kuitenkin ollut monesti soolourallaan yhtä kuin 80-lukulaista heavya, joten kun tähän yritetään pursottaa 2000-lukulaista kuorrutusta niin raskauden kuin kokeilujenkin kautta, liikutaan jo vaarallisilla vesillä. Ozzy ei ole kuitenkaan koskaan ollut niinkään tekninen tai rajoja rikkova laulaja, vaan ennemmin oman persoonallisen äänensä tulkitsija. Jos edelliseltä Ozzyn sooloalbumilta ei ollut löydettävissä kovinkaan montaa kulkevampaa kappaletta, on niitä tällä kertaa mukana sentään nelisen kappaletta. Nämä lähes täysin ehjät kappaleet Not Going Away, I Don't Wanna Stop, Trap Door ja The Almighty Dollar eivät tule todennäköisesti nousemaan minkäänlaiseen statukseen Ozzyn tuotannossa, mutta niissä on sentään mukana mukavan raskasta ilmettä, kulkevaa riffiä, kohtalaista viritelmää kertosäkeissä ja niin edelleen. Pääasiassa Black Rainin kappaleet etenevät kuitenkin juuri sillä tavalla, mitä en itse allekirjoita edes raskaan musiikin hittikimaroissa kovin usein. Kaavahan on: Raskas intro, kevyitä säkeistöjä, keskiraskaita kertosäkeitä, rutiinisooloja ja niin edelleen. Tällaista jälkeä kuulee ihan liikaa aivan tavallisissa pop/rock-viritelmissä, joten jos Ozzy Osbournen pitää vajota tällaisiin laimeuksiin tällä kokoonpanolla, eivät plussapisteet tipu taivaista.
Ozzy Osbourne on ristiriitaisuuksien mies ja sen takia Black Rainilta ei toisaalta uskaltanut odottaa mitään miehen nykytilan huomioiden, mutta samalla eli se pieni toivonkipinä, että muutamat vuodet ja palautunut raskaus olisivat tehneet terää uudelle albumille. Black Rain kuitenkin vastaa lupauksiin vain siinä mielessä, että se on parempi kuin Down to Earth ja Ozzmosis, mutta vastausta tulee kuitenkin vain sen verran, että sitä parannusta on tullut vain pienen tuuman verran. Jos puhutaan heavy-metal albumista, jolla eivät toimi kautta linjan riffit, melodiat, kertosäkeet, soolot, laulut tai kokonaisuus, voidaanko puhua hyvästä albumista? Ei todellakaan. Black Rain pitää kuitenkin sisällään joitakin mainiosti kulkevia yksilöitä ja siltä ei toisaalta löydy läheskään Dreamerin kaltaisia karmeuksia edes balladien puolelta, joten parannuksesta voidaan puhua. Silkkana tosiasiana voidaan kuitenkin pitää sitä, että Ozzy Osbournen olisi ollut parempi jäädä eläkkeelle jo 90-luvun alussa. Jo 70- ja 80-luvun tapahtumat olivat sitä luokkaa, että ne haurastuttivat Ozzy Osbournea paljon. Black Rain on osoitus juuri siitä mitä tapahtuu, jos tähän lisätään toistakymmentä vuotta ja uusi levy.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet kuunnellut ilmeisesti koko levyn ajatuksen kanssa ja meillä viidakossa on sanonta: Puhut vähän, mutta asiaa. Tässä tapauksessa paikkansa pitää vain tuo jälkimmäinen. Kiitos.
jaksa ymmärtää, miksi näitä "arvosteluja" pitää kopioida tänne.
http://www.korroosio.fi/reviews.php?c=cd&id=2061
Niin no yksittäiset arvostelut ovat aina yksittäisiä arvosteluja. Kyllähän jotkut antoivat hyviä pisteitä esim. maidenin ja metallican uusimmille :)
Mutta tässä tapauksessa arvostelija on kyllä mielestäni osunut melko oikeaan, ei ole entisellä tasollaan Ossi-setä.
kukaan ihan varma onko Ossi edes hengissä? Muistatteko miten kävi Elvikselle?