Auttakaa joku, olenko ihan sekoamassa. Olen parisuhteessa johon kuuluu pieni lapsi. Lapsi ilmoiti tulostaan jo heti suhteen alussa, ja olemme vuosia olleet ihan onnellisesti yhdessä ja rakastamme toisiamme. Kuitenkin välillä minulle tulee hirveä kaipuu vapauteen ja kehitän päässäni kuvitelmia siitä kuinka tapaisin jonkun toisen, joka saisi tuntemaan sellaista intohimoa, mikä mielestäni meiltä on aina puuttunut. Mitä en kyllä ole koskaan kokenut. Sitä vaan miettii että oliko tämä tässä, loppuelämä? Lapsi on eikä halua erota koska kaikki on hyvin, mutta jos menisi joskus naimisiin niin silloinhan pitää ajatella että tällä hetkellä olen satavarma että haluan olla lopun ikääni juuri tämän ihmisen kanssa. Kuitenkin tuntuu että jotain on kokematta, ja että onko jossain vielä joku joka kanssa voisi kokea sitä kemiaa ja jotain sellaista yhteyttä, jolloin petipuuhatkin kiinnostaisi juuri sen intohimon ja henkisen yhteyden vuoksi, eikä vain siksi että tekee mieli.
Järjettömintä on se, että tämän ahdistuksen laukaisi henkilö joka esiintyi eräässä seuranhakuohjelmassa, jota en edes tunne!!! Ja siitä tämä helvetillinen ahdistus, kun heti kolahti ja kovaa, ja sitten se piina siitä, että ei voi ottaa yhteyttä kun ei ole vapaa. Ja jatkuvasti mietin olisiko erilaista (vaikka enhän edes välttämättä olisi hänelle sopiva!), ja millaista olisi, tulisiko siinäkin se tuttuus ja turvallinen arki joka veisi intohimon. Onko sellaisia suhteita joissa jokin kipinä ja intohimo säilyy. Uskon että on, ja tuntuu että nykyisessä ei ole, vaikka kaikki on muuten ihan hyvin. Ero ei tule kysymykseenkään, koska kaiken pitäisi olla hyvin, haluamme lisää lapsi jne. Mutta miksi sitten tuntuu tältä, ikäänkuin olisin salamana rakastunut ihmiseen jota en ole koskaan tavannut ja jota en tunne. Ajatukset pyörii sen ympärillä ja koko ajan tekee jotain surutyötä että kun ei voi saada kokea sitä. Sitten kuitenkin kuvittelee raudavarmasti että jonkun hänenlaisensa ihmisen kanssa olisi joku hirveä kemia ja yhteys ja intohimo, ja että siitä syntyisi jotain erilaista kuin mitä nyt on. Ja tuntuu että se ihminen kenet siinä ohjelmassa näin (tai se haavekuva ja - tunne) saisi minut muuttamaan vaikka minne jos vaan saisin tutustua häneen ja olla hänen kanssaan. Tuntuu että nykyisen kanssa ei voi sanoa samaa, ei haluaisi elää jossain korvessa vaan kaipaa kaikkea muuta siihen arkeen ettei vaan kyllästyisi. Jotenkin vaan uskon että jossan voisi vielä ollu joku jonka kanssa ne intohimot kohtaisi... Mies on kuitenkin sanonut että haluaa joskus naimisiin ja on varma että olen juuri se ainut... Hirveä tunne itsellä kun kaipaisi jotain erilaista. Miten tästä pääsee eteenpäin??? Kokemuksia?
Järjettömintä on se, että tämän ahdistuksen laukaisi henkilö joka esiintyi eräässä seuranhakuohjelmassa, jota en edes tunne!!! Ja siitä tämä helvetillinen ahdistus, kun heti kolahti ja kovaa, ja sitten se piina siitä, että ei voi ottaa yhteyttä kun ei ole vapaa. Ja jatkuvasti mietin olisiko erilaista (vaikka enhän edes välttämättä olisi hänelle sopiva!), ja millaista olisi, tulisiko siinäkin se tuttuus ja turvallinen arki joka veisi intohimon. Onko sellaisia suhteita joissa jokin kipinä ja intohimo säilyy. Uskon että on, ja tuntuu että nykyisessä ei ole, vaikka kaikki on muuten ihan hyvin. Ero ei tule kysymykseenkään, koska kaiken pitäisi olla hyvin, haluamme lisää lapsi jne. Mutta miksi sitten tuntuu tältä, ikäänkuin olisin salamana rakastunut ihmiseen jota en ole koskaan tavannut ja jota en tunne. Ajatukset pyörii sen ympärillä ja koko ajan tekee jotain surutyötä että kun ei voi saada kokea sitä. Sitten kuitenkin kuvittelee raudavarmasti että jonkun hänenlaisensa ihmisen kanssa olisi joku hirveä kemia ja yhteys ja intohimo, ja että siitä syntyisi jotain erilaista kuin mitä nyt on. Ja tuntuu että se ihminen kenet siinä ohjelmassa näin (tai se haavekuva ja - tunne) saisi minut muuttamaan vaikka minne jos vaan saisin tutustua häneen ja olla hänen kanssaan. Tuntuu että nykyisen kanssa ei voi sanoa samaa, ei haluaisi elää jossain korvessa vaan kaipaa kaikkea muuta siihen arkeen ettei vaan kyllästyisi. Jotenkin vaan uskon että jossan voisi vielä ollu joku jonka kanssa ne intohimot kohtaisi... Mies on kuitenkin sanonut että haluaa joskus naimisiin ja on varma että olen juuri se ainut... Hirveä tunne itsellä kun kaipaisi jotain erilaista. Miten tästä pääsee eteenpäin??? Kokemuksia?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Käy puhumassa lääkärille tuosta ja hae apua itsellesi.
Meinasitkos ruveta sille maajussille morsiameksi? Voi hyvää päivää, hanki itsellesi vaikka joku uusi harrastus. Ihan totta. Kuulostat samalta kuin eräs kaverini, mutta se oli silloin kylläkin 15-vuotias. Voi hesus!
ja ikää oli..?
Kun lapsi on pieni niin silloin koko parisuhdekaan ei ole normaali. Tai mikä on normaalia mutta kuitenkin, sitä rasittaa niin monet seikat. Lisäksi kyllä kaikista suhteista, vaikka kuinka hyvistä, katoaa se uutuuden viehätyksen tuoma intohimo. Itselläni kolme pientä lasta ja 7 vuotinen liitto ja vaikka mies on ihana ja seksi hyvää niin ei siinä ole sitä samaa himoa niinkuin silloin kun suhde oli tuore. Niin se vaan menee. Sitä voi kalastella takaisin mutta ei se koskaan ihan sama ole... Mutta mitäs sitten, se kuuluu elämään ja parisuhteeseen ja tilalle tulee jotain muuta!