samassa jamassa edelleen

Itsellä ero raskaasta ja pitkästä suhteesta takana, se ei ollut helppoa. Pelkäsin miestäni enkä uskaltanut lähteä. Minulla ei ollut ystäviä, mitään tukiverkkoa, perheeni ja sisarukseni asuvat kaukana enkä oikeastaan vuosikausiin tutustunut ihmisiin asuessani mieheni kanssa tässä kaupungissa. Kaikki velat olivat minun nimissäni eikä minulla ollut rahaa hankkia asuntoa. Vuokratakuut ja muut. Kävin töissä mutta kaikki mitä tienasin meni siihen, että sain säilytettyä luottotietoni.

Minäkin mietin, kuinka monta vuotta olen hukannut suhteessa joka tappoi minua sisältä joka ikinen päivä palan enemmän. Tajusin että toisaalta olen vielä nuori ja elämää on paljon edessä. Lopulta uskalsin tehdä päätökseni, en voinut enää elää siinä suhteessa. Vihasin miestä alistamisen, taloudellisen vastuuttomuuden, pettämisen ja kymmen muun asian vuoksi. Eroprosessi kesti puolisen vuotta, mutta lopulta se puoli vuotta oli onnellisinta aikaa vuosiin. Emme päätyneet riitelemään, kun olin saanut viimein sanottua että haluan lopettaa suhteen pidin siitä tiukasti kiinni siihen asti että löysin asunnon ja muutin. Eroaika oli minulle aktiivista aikaa, vaikka en ollut täysin vapaa vielä, tutustuin ihmisiin, ryhdyin opiskelemaan ja rakentamaan omaa elämää. Tunsin ensimmäistä kertaa koko aikuiselämäni aikana olevani vapaa ja kaikki mahdollisuudet edessä. Päätös erosta oli jotenkin kauhean helpottava. Toisaalta ahdisti miten pärjään yksin jne.

Jälikäteen ajateltuna tajuan että on totta- asioilla on tapana järjestyä. Murehdin liikaa. Nyt olen kolmisen vuotta tehnyt töitä, maksanut velkani ja asiat ovat kaikin puolin hyvin. uutta miestä ei ole, entinen suhteeni teki minut hyvin varovaiseksi, mutta elämässäni on paljon muuta mielekästä sisältöä. Mies ei tee minua onnelliseksi, se on minun tehtäväni.

Vaikein asia oli minulle itse eropäätöksen tekeminen. Se piti tehdä ensin selväksi itselle, ja uskaltaa kertoa asia miehelle, jonka reaktiosta ei ollut mitään tietoa. Nyt olen soveltanut samaa sääntöä pitkälle muuhunkin elämään- kun tiedän mitä itse haluan, kukaan muu ei päätä puolestani. Vuosikausia suhteessa olin pyöritellyt mielessäni ajatusta erosta ja yrittänyt samalla löytää rakkautta miestä kohtaan ja uskoa siihen että kaikki kääntyy hyväksi. Päätös tuli sitten sen mukana kun mies todisti rankasti sen, ettei hän muutu ja minä tajusin etten pysty tuntemaan mitään hyvää häntä kohtaan. Asian vatvominen ei enää auttanut, se pahensi oloani. Päätöksestä ja siitä keskusteleminen aloittivat uuden elämän.

Sinun täytyy kuitenkin tehdä päätös. Itse. Haluatko yrittää vai erota. Yrittää et voi yksinäsi, miehenkin tulee haluta yrittää ja tehdä myös niin. Kun teet päätöksesi pidä siitä kiinni, jahkaaminen ja eestaas huopaaminen on todella raskasta- niin sinulle, miehellesi kuin muille perheenjäsenille. Kun olet päättänyt ja keskustellut miehesi kanssa kerro myös lapsille. Vaikka he eivät vielä tajua aikuisten suhteiden kiemuroita, he huomaavat kyllä ovatko vanhempien välit kunnossa, ikuinen epävarmuus ja ahdistava tunne siitä ettei kaikki ole kunnossa tekee pahaa jälkeä ( tiedän tämän omista lapsuudenkokemuksista). Jos päätätte erota, lapsilla on tapana etsiä syntipukki. Jos eron syy ei ole ulkopuolinen ihminen, jompikumpi vanhemmista koetaan "jättäjänä", kertokaa lapsille selkeä syy, suhde ei toiminut. He ymmärtävät sen myöhemmin.

Pahin asia on se, että vanhempien välit menevät huonoiksi, riidellään, etsitään seksisuhteita, käytetään lapsia riitojen välikappaleina ja yritetään kääntää lapset toista vanhempaa vastaan. Lapset kyllä selviävät, erosta ei nykyään seuraa sosiaalista leimaa. Lapsille pitää olla rehellinen ja kertoa missä mennään, epävarmuus on pahinta. Pienet lapset sopeutuvat eroon helpommin kuin murrosikäiset, toisaalta aikuisena lapset tajuavat jo ihmissuhteista. Toisaalta aikuisena voi tulla ongelmia siitä jos vanhemmat ovat pitäytyneet marttyyrimaisesti onnettomassa liitossa vain kasvattaakseen lapset ja erotakseen.

Elämä jatkuu eronkin jälkeen jos se on päätöksesi. Kymmenen vuotta onnettomassa suhteessa kuulostaa rankalta, sellaisena aikana kertyy niin paljon asioita, vihaa, katkeruutta jne. Se vaatii hirvittävän määrän työtä jos aikoo kaiken selvittää ja rakentaa vielä toimivan suhteen tämän saman ihmisen kanssa. Kumpikaan tie ei ole helppo, mutta asiat järjestyvät aina, tavalla tai toisella. Avioliittoneuvojalla käynti voi tehdä hyvää, mutta valmiita vastauksia sieltä ei saa. Se voi auttaa, saat ehkä uutta näkökulmaa asioihin jne.