Olemme seurustelleet 3 vuotta, asuneet vuoden yhdessä, minä mies, hän nainen. Ollaan nuoria, raha-asiat kunnossa, hyvä vuokra-asunto, kavereita on molemmilla, omat harrastukset, luottamus kunnossa ja niin edelleen. Nythän se kuuluisa arki on iskenyt meidänkin joskus niin intohimoiseenkin suhteeseen. Ja sitä on alkanut miettiä että tätäkö tämä on?
Olen huomannut että mietin lähes päivittäin että mihin tämä meidän suhde on menossa. Koska tässä on pelottavan selkeästi näkyvissä tienhaara, ja jompikumpi suunta on valittava. Joko tehdään lupaus että sitoudutaan toisiimme loppuelämäksi (kihlaus, avioon meno), otetaan asuntolainaa, autolainaa, aletaan suunnittelemaan lapsia... tai sitten se toinen reitti, joka johtaisi suhteesta pois.
Mitä tämä meidän suhde nykyään on arkena? Se on sitä että hän lukee, katsoo telkkaria tai surffailee netissä olohuoneen sohvalla. Minä taas luen, soitan kitaraa tai surffailen netissä makuuhuoneessa. Välillä tehdään ruokaa ja tulee pieni riita vaikka mausteiden määrästä tai pastan keittoajasta.
Hän on nyt töissä. Keskiviikkoon asti toisella paikkakunnalla. Ja mitäs minä täällä teen; luen, soitan kitaraa ja surffailen netissä. Aika yksinäistä täällä välillä. Voihan sitä siivoilla.
Käytännössä minähän täällä hoidan 90% siivoamisesta ja pyykkäämisestä, aika suuren osan myös ruuanlaitosta. Olen yrittänyt tilanne tasoittaa, välillä keskustelemalla, välillä kokeillut etten siivoa ollenkaan, mutta mikään ei auta. Täällä saa juosta rottia ennenkuin hän vapaaehtoisesti suostuu lattian pesemään.
Kerran meni hermot kun olin yksin kotona, hänen kaikenmaailman tavarat pitkin lattioita ja pöytiä, ei voinut edes sänkyä pedata. Potkin vaatteita ja muita ympäri kämppää ja heitin tavarat pöydältä alas. Heitin täyden roskapussin keskelle keittön lattiia ja lähdin vittuuntuneena pois. Kun tulin illemmalla takaisin, niin oli hän roskapussin siirtänyt keskeltä lattiaa seinän viereen. Olisin häneltä jotain heräämistä toivonut, mutta eipä tuo roinan määrä näyttänyt telkkarin katselemista häiritsevän.
No tämä nyt oli tällainen yksittäinen tapaus, mutta ahkeraksi avovaimoksi häntä ei voi sanoa ei sitten millään mittapuulla. Koko meidän parisuhdetta leimaa laiskuus ja tylsistyminen. Tuntuu toivottomalta, yksinäiseltä ja ikävältä. Onko tämä nyt tuhoon tuomittu suhde? Vai miten ihmeessä täältä pääsee ylös? En nyt haluaisi suoraan lähteä kävelemäänkään, kun monet perusasiat ovat kunnossa ja rakkauttakin vielä löytyisi...
Olen huomannut että mietin lähes päivittäin että mihin tämä meidän suhde on menossa. Koska tässä on pelottavan selkeästi näkyvissä tienhaara, ja jompikumpi suunta on valittava. Joko tehdään lupaus että sitoudutaan toisiimme loppuelämäksi (kihlaus, avioon meno), otetaan asuntolainaa, autolainaa, aletaan suunnittelemaan lapsia... tai sitten se toinen reitti, joka johtaisi suhteesta pois.
Mitä tämä meidän suhde nykyään on arkena? Se on sitä että hän lukee, katsoo telkkaria tai surffailee netissä olohuoneen sohvalla. Minä taas luen, soitan kitaraa tai surffailen netissä makuuhuoneessa. Välillä tehdään ruokaa ja tulee pieni riita vaikka mausteiden määrästä tai pastan keittoajasta.
Hän on nyt töissä. Keskiviikkoon asti toisella paikkakunnalla. Ja mitäs minä täällä teen; luen, soitan kitaraa ja surffailen netissä. Aika yksinäistä täällä välillä. Voihan sitä siivoilla.
Käytännössä minähän täällä hoidan 90% siivoamisesta ja pyykkäämisestä, aika suuren osan myös ruuanlaitosta. Olen yrittänyt tilanne tasoittaa, välillä keskustelemalla, välillä kokeillut etten siivoa ollenkaan, mutta mikään ei auta. Täällä saa juosta rottia ennenkuin hän vapaaehtoisesti suostuu lattian pesemään.
Kerran meni hermot kun olin yksin kotona, hänen kaikenmaailman tavarat pitkin lattioita ja pöytiä, ei voinut edes sänkyä pedata. Potkin vaatteita ja muita ympäri kämppää ja heitin tavarat pöydältä alas. Heitin täyden roskapussin keskelle keittön lattiia ja lähdin vittuuntuneena pois. Kun tulin illemmalla takaisin, niin oli hän roskapussin siirtänyt keskeltä lattiaa seinän viereen. Olisin häneltä jotain heräämistä toivonut, mutta eipä tuo roinan määrä näyttänyt telkkarin katselemista häiritsevän.
No tämä nyt oli tällainen yksittäinen tapaus, mutta ahkeraksi avovaimoksi häntä ei voi sanoa ei sitten millään mittapuulla. Koko meidän parisuhdetta leimaa laiskuus ja tylsistyminen. Tuntuu toivottomalta, yksinäiseltä ja ikävältä. Onko tämä nyt tuhoon tuomittu suhde? Vai miten ihmeessä täältä pääsee ylös? En nyt haluaisi suoraan lähteä kävelemäänkään, kun monet perusasiat ovat kunnossa ja rakkauttakin vielä löytyisi...
Vastaukset 17
Vanhimmat
Voi voi. Älä nyt jonninjoutavan siivoomisen takia edes harkitse suhteesta lähtemistä. Kyllä kaikki muu elämässä on tärkeämpää ja se että teillä muuten menee ok.
Jos tuota arkea mietit suhteessanne joka siihen tullut, voin kertoa että se tulee jokaikiseen suhteeseen, myös siihen seuraavaan johon ryhtyisit.
Voi olla että suhteestanne jotain selvästi puuttuu jos arkenne on tuota mitä kerroit. Keskusteletteko koskaan keskenään ja käyttekö yhdessä välillä tuulettumassa? Yhdessä pitää välillä päästää vapaalle ja niitä vakaviakin ja ei niin vakavia keskusteluja käydä.
Vaikka päättäsitte sitoutuu toisiinne loppuelämäx ni ei se arki siitä mihikään häviä. Luulis tollasetkii asiat jo kolmessa vuodessa olevan tiedossa. Aika pieneen oot valmis suhteen lopettaa...kun toinen ei tykkää siivota. Siis oikeesti?! Kaikki ihmiset ei vaa oo siivoustyyppiä.
Meillä eniten siivoo toi miu mies, häntä häiritsee et roinaa on lattialla. Miuta sellanen ei häiritse. Meillä on alusta asti ollu tasajako siivoomisen suhteen, hää tosin tekee sitä ehkä pikkasen enempi ko mie.
Pari vastausta tähän jo tulikin, mutta jostain syystä ne takertuivat tuohon yhteen siivousesimerkkiin ja ilmeisesti luulevat että haluan jättää avovaimoni koska hän ei siivoa tarpeeksi... no kai sen voi niinkin sitten ymmärtää, mutta kai nyt sen viimeisenkin kappaleen voi siitä lukea vaikka toistamiseen.
Voin myös ilmaista asian näin; teen lähes kokonaan sellaiset asiat, mitkä ollaan sovittu että tehdään yhdessä, ja tämän lisäksi hän tekee sen vielä erityisen hankalaksi minulle, eikä myöskään anna kiitosta tai arvostusta tekemästäni työstä.
Kuten ensimmäinen vastaaja jo oikeastaan totesikin sen mitä vähän yritin tuossa myös sanoa; tuntuu juuri siltä että jotain puuttuu. Kyllä me keskustellaan, tosin nykyään vähemmän. Yhdessä ei hirveän usein missään käydä. Ja nuo ovat sellasia asioita mitä voisi parantaa, ihan selkeästi. Jotenkin pitäisi saada sellainen "potku persauksiin" että noustaisiin molemmat sohvalta ja tehtäisiin enemmän kaikkea. Ja pitää kai vaan yrittää ja yrittää, vaikka sieltä vastaukseksi tuleekin että "en mä nyt jaksa" tai "pitää lukea tää kirja loppuun" tai vastaavaa. Kunhan nyt ensin keksisi kaikkea mitä voisi tehdä...
Ihmiset ovat erilaisia. Toiset tykkäävät kotona lukea ja katsella dokumentteja TV:stä. Toiset taas tykkäävät enemmän puuhastella kaikenlaista. Se pitää vaan hyväksyä tai sitten eroat ja etsit itsellesi puuhakkaamman ihmisen. Perusluonnetta ei pysty muuttamaan ja avioliitto ei muuta perusluonnetta miksikään. Se vaan täytyy hyväksyä. Tai sitten ei ja lähtee kävelemään.
Olen itse enemmän toiminnan ihminen. Mies ei tykkää, että pomotan(en koko ajan, älkää kuvitelko, että olen joku pirttihirmu...), mutta muuten ei mitään kertakaikkiaan tapahdu. En jaksa istua montaa tuntia nenä kirjassa kiinni. No, en varmaan opikaan mitään, mutta olen sellainen puuhastelija mielummin. Mies jos saa jotain kotona aikaiseksi, niin se on joku suuri suoritus ja mulle se on vaan, että hohhoijaa, tulipahan taas tehtyä.
Puhukaa enemmän toiveistanne. Jos joku suhteessa alkaa "hirttämään kiinni", niin siitä on pakko puhua. Isot linjat kuten perheen perustamiset ja velkonen otto - ne ovat niin isoja päätöksiä, ettei niitä kannata ihan hetkessä tehdä. Jos väärän kumppanin kanssa ottaa suuria riskejä, niin joutuu kuseen.
voi muuttaa. Loputtomiin ei jaksa vetää kivirekeä perässä, jos toinen ei toimi yhtään.
Teillä pitäisi olla enemmän YHTEISIÄ harrastuksia ja YHTEISTÄ tekemistä. Tämä on sama asia, jota olen toitottanut omalle avokilleni. Intohimo kun jossain vaiheessa himmenee(on tietenkin nousu- ja laskukausia tämän suhteen), niin silloin on tärkeintä, että on yhteistä tekemistä tilalle. Ja keskustelua.
Meillä on vähän samalla lailla kun teillä. Saman verran seurustelua ja yhdessä asumista kuin teilläkin. Minuakin ahistaa sotkuinen kämppä ja siivoankin huomattavasti enemmän kuin poikaystäväni. Välillä saan samanlaisia kohtauksia kuin mistä sinä kerroit alla. Uskon, että sinun avokkisi yrittää mutta häntä vaan ei asia kiinnosta niin paljoa kuin sinua. Koita miettiä millaisessa läävässä hän asui ennen yhteenmuuttoanne. Itse olen ainakin huomannut, että poikaystäväni on huomattavasti kehittynyt siitä, mitä hän oli vuosi sitten poikamiesboksissaan.
Oletteko keskustelleet aiheesta? Me ainakin ollaan riidelty siitä ja se on varmaan suurimpia riidan aiheita. Kyllä se siitä, pitää vaan olla pitkä pinna ja jaksaa odottaa ja vihjailla, että pitäisi siivota..
Meillä mies vie aika usein roskat ulos ja minä vien lehdet. Mies ei oma-aloitteisesti siivoa, joten minä vien matot ulos, imuroin ja pyyhin lattiat. Lisäksi hoidan pyykit. Mies hoitaa matonpesut ym. suuremmat projektit, joita on harvemmin. Minä useasti tiskaan tai täytän tiskikoneen. Mies tekee usein ruoat ja se on ihan kiva. Ja vaihtaa lamput.
Periaatteessa jokainen pariskunta itse määrittelee oman siisteystason. Meillä ei ole turhan tarkkaa, mutta saatan jäkättää, jos miehen kamoja on levällään viikkotolkulla yhteisissä tiloissa kuten olohuoneen lattialla. Periaatteessa työhuone on minun reviiriäni (harrastuskamoja ym.). Miehen reviiriä on enemmän TV:n ympäristö.
Sun pitää vaan suoraan sanoa, että nyt näille kamoille vois alkaa tekemään jotain, että nää on lojuneet tässä jo sen verran pitkään.
Jos se ei tepsi aloita uhkailu:" Heitän kohta nää kamat parvekkeelta ulos, jos näihin ei jotain tolkkua tule. Eikö näitä vois pitää jossain tietyssä paikassa, et onko näiden pakko olla hujan hajan pitkin lattioita."
Tai sitten mariset:" Mä en jaksa, kun aina mä saan tehdä täällä kaikkea, et ihan kuin mä olisin joku kotiorja. Mun elämän innostus on kadonnut. Tää on niin tylsää, kun sä et yhtään osallistu."
Miksi sä stressaat ja teet kärpäsestä härkäsen, kun mitään ongelmaa ei oikeasti tunnu olevan?
Tiesitkö että monen arki täyttyy samoista asioita mitä te teette?
Mitä sä oikeen kaipaat siihen suhteeseen?
Onko se jotakin sellasta, minkä sä tai te yhdessä pystytte tekemään/muuttamaan.
Suu vaan auki ja juttelemaan asioista!
Kai sua alkaa vituttaan ja ahistaan ja masentaan kun sielä yksin kelailet noita asioita.
Kommunikoikaa, mitä haluatte ja mitä ette.
Ero ei ole mikään ratkaisu.
Ei se toinenkaan suhde, joka päätyy samaan tilanteeseen.. eli eroat nyt, tapaat uuden, elät alku huuman ja 2-3 vuoden päästä muutatte yhteen... olet taas samassa tilanteessa kuin nyt.
Miksi stressaat siivoomisesta ja siitä kuka pyykkää tai käy kaupassa?! Arvosta arkea. Sitä mitä sulla on, elämisen taito onkin osata elää sitä arjen harmautta. Mitä olisit ilman tuota arkea tai juuri ilman sitä toista ihmistä?
Ehkä sun pitää kelailla noita asioita. Juttele kavereille, luotettaville sellasille.
Sulla on joku kriisi vaan päällä, onko ikää tulossa lisää.. 30.v?
Oikeesti ryhdistäydy! En sano pahalla vaan kaiken saman kokeneena ja omat virheeni tehneenä!
Olen samaa mieltä kuin ainakin suurin osa edellisistä, että sinun ongelmasi eivät kuulosta kovin vakavilta, enkä nyt tarkoita vähätellä, vaan että sinulla saattaisi olla paljon suuremmat ongelmat jonkun toisen kanssa.
Juuri tuo pieni kinastelu ruuanlaitossa esim. mausteiden käytöstä. Sama juttu on meillä, emme koskaan riitele mistään suurista asioista, kuten ette ilmeisesti myöskään te. Ehkä tuo siivoaminen ym. on suurempi riidan aiheenne.
Juuri juttelimme muutaman kaverini kanssa heidän ongelmistaan suhteessa, ja nämä ongelmat ovat olleet lähinnä raha-asioista, pettämisestä ym. Minä ainakin aina arvostan todella paljon omaa suhdettani varsnkin sen jälkeen kun on kuullut että toisilla on paljon suurempia ongelmia kuin että voiko nyt paistamisessa käyttää rasvaa vai ei..
Koittakaa alkaa harrastamaan jotain yhdessä, kerro tyttöystävällesi että sinua tylsistyttää, niin minäkin teen välillä kun vain makoilemme ja katsomme telkkaria. Sitten saatamme lähteä esim. lenkille ja taas tulee molemmille paljon parempi mieli!
Tai lähtekää vaikka yhdessä kesäteatteriin tms. jotain yhteistä tekemistä. Noin pienten asioiden takia en kyllä edes harkitsisi eroa, kyllä se arki jokaisen kanssa tulee vastaan.
Toivottavasti saatte asianne kuntoon!
sillä jos vain juhlissa tai kavereiden kanssa on kivaa, niin aikanaan sekin loppuu.
Tylsyys kuuluu elämään, en tunne ketään jota ei välillä ottaisi kupoliin juuri samat asiat, kuin teillä.
Ja kyllä yksinäisyyskin on mukavaa, kun vain ottaa sen siltä kannalta.
Rakastumisen huuma katoaa kolmessa vuodessa, mutta yhteenkuuluvaisuus kasvaa.
Nauti hänen läsnäolostaan ja soita kitaraa, hän varmasti nautii siitä.
Tunnut olevan harvinen mies, jos teet kotitöitä enemmän kuin puolisosi.
Minä ainakin arvostaisin sitä piirrettä, sillä teen suurimman osan kotitöistä itse ja perheessämme on kolme lasta.
Eli jos oletko valmis tekemään sittenkin vielä kaiken jos valitset sitoutumisen tien?
Eli lääkkeeksi tarjoan samaa "puhumisen paikkaa", kuin edellisetkin kirjoittajat.
Kiitoksia näistä varsinkin viimeisimmistä viesteistä, jos ei muuta niin ovathan ne ainakin saaneet vähän ajattelemaan.
"Minä ainakin arvostaisin sitä piirrettä, sillä teen suurimman osan kotitöistä itse ja perheessämme on kolme lasta."
Niin, yksi pahin asia tuossa siivousesimerkissäni on se, että tosiaan mitään arvostusta ei tule. Hänelle on siis aivan se ja sama että missä kunnossa meidän kämppä on. Eihän siinä mitään jos meidän siisteyskäsitykset eroaa, mutta jos itse hoidan siivoamisen, niin olettaisin että saisin siitä sitten edes vähän jotain kiitosta, huomiota, mitä vaan, tai sitten jos hän tekisi jotain sen vastineeksi, mutta ei niin ei.
Pitänee vaan rohkeasti nostaa kissa pöydälle kun hän taas tulee kotiin. Onhan näistä asioista ennenkin puhuttu, mutta ne puheet harvemmin ovat johtaneet mihinkään. Onhan se myös niinkin, että pitäisi minunkin ottaa aktiivisempi asenne tähän suhteeseen ja kuunnella enemmän mitä hän haluaisi tehdä. Olen vain iltasella aika väsynyt ja välinpitämätön uutta tekemistä kohtaan, kun kuitenkin olen ollut pitkän päivän töissä tai koululla samalla kun hän on suurimmat osat päivistä täällä. Jostain olis vähän voimia saatava ettei jäisi tähän koneen ääreen tai kitaraa soittamaan...
tuota... ite oon samassa jamassa. neljän vuojen ajan olen seukannut ja mennyt kihloihin, mutta jokin (vissiin arki) tuli vastaan. Ite olen nainen ja olen viimeiset puolivuotta miettinyt että tätäkö SE todella parisuhde on. Sitä alkaa miettiin, että pitääkö tässä miettiä jotain piristystä itelle että jaksaa vai antaa toiselle lähtöpassit!! Minulla mies on samanlainen ei tee mitään ennenku on pakko ja sillonki hutasee. istuu päivät konneella ja alkoholi maistuu. Olen sanonut hänelle että mitä pitää vielä tapahtua ennenkuin hän herää todellisuuteen!!!!!
"Minulla mies on samanlainen ei tee mitään ennenku on pakko ja sillonki hutasee. istuu päivät konneella ja alkoholi maistuu."
Erittäin, erittäin tutun kuuloista. Itseänikin on alkanut vaivaamaan lähes jokailtainen siiderinlitkiminen, ei hän sitä paljoa kerrallaan kuitenkaan juo, eikä se sinänsä niin haittaa, mutta pelkään vaan että mitä se tekee hänen terveydelleen, ja rahapussilleen. Vanhempansa ovat kuitenkin suurkuluttajia, sekin vähän pelottaa että jos se perimä alkaa liian selvästi näkyä...
Mulle tuli sellainen mieleen, että jospa kehittäisitte jonkun sellaisen vaihtokauppasysteemin... Jos avovaimosi ei välitä siivouksesta, niin sinä voit hoitaa sen, ja hän sitten esim. ruuanlaiton ja kaupassakäynnin.
Onhan se tietty ikävää, että joudut kaiken siivoamaan yksin, mutta ei hän varmaan miksikään muutu vaikka kuinka yrittäisi. Itsekin olen tosi laiska, ja mun mies joutuu hoitamaan aina kaiken. Ainoa, mikä voisi tuossa tilanteessa auttaa, olisi ruveta ihan todenteolla uudelleenkouluttamaan tätä vaimoketta, eli kasvattamaan ja opettamaan niin kuin lasta. Jos hän on alkoholistiperheestä (tai vaikkei olisikaan), niin voi olla ettei ole ikinä saanut oppia asioita, mitkä sulle on itsestäänselvyyksiä. Jos on päässyt livistämään kotitöistä lapsesta asti, on melkein mahdotonta omatoimisesti oppia saamaan aikaseksi kovin paljon sillä saralla.. Tiedän kokemuksesta :) !
siivottu, se on heidän mielestään esileikkiä, joten käännähän toisinpäin ! Ota auto pois.....
Monesti aina mietin, että mikä on se piste, jossa se rakastettu kumppani muuttuu itsestäänselväksi ja kaikki tärkeä keskustelu ja henkevyys jää pois, jota alkuvuosina on... Mikä on se piste, että toinen ärsyttää enemmän kuin ihastuttaa? Mikä on se piste jossa arki on niin vahva, ettei siitä pääse enää irtautumaan?
Tätini sanoi minulle, että parisuhde on ympyrä, joka sulkeutuu ja pienenee koko ajan. Omaa kurjuuttaa ei aina sisältä päin näe, ihmettelee vain sitä omaa pahaa oloaan. Välillä pitäisi päästä ympyrän ulkopuolelle, onko se sitten erillään olo, parisuhdekriisi tai jokin muu...
Ihmiset muuttuvat koko ajan mutta monesti parisuhde saattaa jäädä paikoilleen ja sitten huomataan ettei ole mitään yhteistä. Mikä on se piste, jossa tämä tapahtuu? Miksi tuo annetaan tapahtua? Tuskimpa kukaan on alottanut suhdetta "ihan kivan" tyypin kanssa, -ei vaan parisuhteen alussa ollaan niin rakastuneita ja kiinni toisessa.
Parisuhde vaatii hoitoa. Siis se ei ole sanahelinää, vaan se todella vaatii hoitoa. Arkeen on saatava pieniä piristeitä (yksin ja yhdessä). Kotiarki on tappavan tehokas parisuhteen kaataja ja ne, jotka onnistuvat taikomaan yhteisen, iloisen arjen, ovat yleensä niitä onnellisimpia pariskuntia.
Parisuhde on firma, jota on huollettava ja inventoitava koko ajan -uhrauksia on myös osattava tehdä ja joskus on hetkiä, jolloin hävitään. Mutta jokainen voitettu vastoinkäyminen vahvistaa.
Oletko miettinyt, että millaisen elämän, arjen, sinä haluat?
Sinulla on selvästi meneillään kriisi omassa elämässäsi. Rakennat omaa identiteettiäsi ja tuo mainitsemasi ratkaisunpaikka on edessäsi. Koska selvästi pohdit, minne seuraavaksi, kaikki avopuolisossasi nousee tarkkailuun. Kaikki hänen ärsyttävät piirteensä korostuvat, liikaakin.
Muista, että hän on AIVAN SAMA nainen, johon rakastuit.Sinun silmiltäsi ovat vain kaikki illuusiot tippuneet, joten näet hänet ja elämäsi selvemmin. Kotityöpulmat ratkotaan keskustelulla ja siivouslistoilla, mutta entäs tulevaisuus ja sinun omat pulmasi? Se on kovempi paikka.
Avioliitto, talo, lapset... ja muut ovat isoja asioita ja niiden edessä moni mies pelästyy, vaikka kuinka sanoo niitä haluavansa. Et olisi ensimmäinen, joka kehittäisi eteen suuren parisuhdekriisin juuri siinä kohtaa kun pitäisi rakastumisesta siirtyä rakkauteen ja sitoutumiseen.
Avovaimosi ärsyyntyy sinusta yhtä paljon kuin sinä hänestä, eri asioista kylläkin. Teidän on hyvä ottaa kaikki asiat esille, kaikessa rauhassa, rakastavassa hengessä. Ei mitään "sinä et arvosta siivoamistani/kokkamistani/jne" vaan keskustelkaa siitä, miten voitte hoitaa kaikki niin, että kumpikin on ratkaisuun tyytyväinen. Ei mitään naurettavia roskapussi testejä. Ota kaikki kotityöt rakkaudentekoina, jotka teet rakkautenne eteen! Jos haluat kisailla jostakin, niin valitse avovaimosi helliminen joka päivä.
Avovaimosi on henkinen opettajasi, joka on tullut tiellesi tarkoituksella - hän on tullut opettamaan sinulle niitä asioita, jotka sinun tulee oppia. Sinä opetat yhtä lailla asioita hänelle. Teillä on perusasiat kunnossa, iloitse siitä! Se on upeaa. Nyt silti koetat muuttaa kumppaniasi, mutta hey, voit muuttaa ainoastaan itsesi - joten kokeile asenteesi muuttamista. Sillä on muutettu koko lähipiiri ennenkin!
Sinuna kysyisin kumppaniltani, että miten voitte tuoda lisää rakkautta arkeenne. Hänen vastauksensa voi yllättää sinut!