Onko kenelläkään kokemusta, että muutaman tapailukerran jälkeen iskee ahdistus? Mulle tuli. Aluksi olin ihastunut ja innoissaan kun kaikki sujui hienosti (kivoja treffejä, viestejä, soittelua).
Viime treffien jälkeen päädyttiin hänen luo yöksi. Treffit menivät hyvin, mutta yhtäkkiä aloin vaan miettiä treffikaverin ulkonäköä, luonteenpiirteitä, elämänasennetta - niitä osia niistä, jotka eivät käy yksiin omien "ihannetoiveiden" kanssa.
Voi ei! Paniikki! Onko samanlaisia kokemuksia? Meneekö ohi vai mitä tässä kannattaisi tehdä...
Viime treffien jälkeen päädyttiin hänen luo yöksi. Treffit menivät hyvin, mutta yhtäkkiä aloin vaan miettiä treffikaverin ulkonäköä, luonteenpiirteitä, elämänasennetta - niitä osia niistä, jotka eivät käy yksiin omien "ihannetoiveiden" kanssa.
Voi ei! Paniikki! Onko samanlaisia kokemuksia? Meneekö ohi vai mitä tässä kannattaisi tehdä...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mikset heti sitten huomannut näitä piirteitä? Ei tainnut olla kovinkaan tärkeitä ne omat "ihanteet". Ehkä tunteet syvenevät ja sekös pelottaa. Voin olla väärässäkin:)
Ehkä kirjoitukseni pointti oli siinä, että onko muilla tällaisia tuntemuksia? Tottakai ihmisessä, johon ihastuu on piirteitä jotka vastaavat omaa ihannetta, mutta mitä tehdä kun alkaa miettiä vain niitä muita asioita...pelottavaa, itseä ahdistaa miten julmasti voin ajatella vain noita ns. "huonoja puolia" - jotka ovat järjellä ajateltuna mitättömiä. Ymmärtäisin jos tällainen vaihe tulisi siinä vaiheessa kun on oltu jo pidempään yhdessä, mutta nyt vasta tapailtu ja soiteltu alle kuukausi..
Sisäinen muistutusjärjestelmä, joka muistuttaa että parempikin yksilö on olemassa. Pelkkä on kivaa ei vie välttämättä niin kauas kuin haluaisit suhteen etenevän, ainakaan onnellsiesti.
Haku-ammuntaa mulla kun en tunne tilannettanne kuinka olette yhdessä ja ennenkaikkea ovat tunteenne ja tuntemuksenne kuinka kiimapainotteisia jne...
Jos jokin häiritsee niin se häiritsee, olet kuitenkin seurustellut kuukauden ja se on mietinnänpaikka jatkaako vai katkaistako.
Itse ottaisin hatkat jos vähänkään epäilyttäisi, on tullut kahdesti löydettyä nainen jonka kanssa ei epäilyttänyt, vasta pettämiset katkaisivat onnellisuuden ja suhteet päättyivät.
Mitä nämä ihanteesi ovat, joita miehesi ei täyt, kerro ne niin olisi helpompi arvioida jos et itse kykene arvioimaan tilannettanne =)
Joo, minulle on iskenyt tuo sama epävarmuus jokaisen seurustelusuhteeni alkuvaiheessa (suhteita minulla tosin ei ole kauhean montaa), ihastumisesta huolimatta.
Treffeillä käymisessä olen huomannut että tunteet menevät vuoristorataa. Juuri kun olen tuskaillut ja epäröinyt ("onkohan se sittenkin liian vanha mulle, ja vähän tylsäkin ...ja sillä oli niin nolo puserokin päällä..."), niin sitten seuraavilla treffeillä yllätynkin positiivisesti, huomaan että olin paniikissa suurennellut niitä negatiivisia piirteitä ihan turhaan. Kukaan ei ole täydellinen, ja aika paljon joutuu toiselle "antamaan anteeksi", ennen kuin tunteet syvenee niin että huonot puolet lakkaa merkitsemästä, tai jopa kääntyy hyviksi puoliksi! Ainahan ei tietty näin käy, mutta suosittelisin että kattelee ihan rauhassa, josko ne hyvät puolet voittaa sittenkin... kai sen tietää jos ahdistaa niin paljon ettei toiselle enää halua antaa mahdollisuutta?
parin kuukauden seurustelun jälkeen. hän sanoi että alkoi miettimään kaikkia "vikoja" mitä minussa oli ja kun löytyi yksi vika niin se alkoi ahdistamaan häntä enemmän ja enemmän kunnes lopulta ei voinut enää sitä kestää. tässä voin nyt sanoa sitten että parin kuukauden suhde kaatui siihen että nainen ahdistui lopputalven pakkasilla kuivuneisiin huuliini :D:D tai siitä se kierre sitten lähti, naurattaa näin jälkikäteen lähinnä... suhde oli kyllä osaltani aikamoista taistelua, kun naisella oli niin huono itsetunto ettei kestänyt minkäänlaista kritiikkiä joka kohdistuu itseensä piti vain yrittää myötäillä kaikenlaista, mutta pahintahan se oli että ihastuin tähän naiseen niin tulisesti ja sitten pisti äkkistopin koko hommalle :/
suhteen alussa kyllä sanoi että "kukaan ei ole täydellinen" mutta sitten kuukausien kuluessa nämä hänen tekonsa ja sanansa kumosivat tuon väitteen minkä itse sanoi, kyllä suhteessa pitää pystyä hyväksymään ne toisen mahdolliset viat mitkä tulee esille ainaskin jos ne ovat jotain tosi pieniä ja lähes huomaamattomia. jos yhdestä tai parista "viasta" ahdistuu niin kannattaa itsekseen miettiä että olenko itsekään täydellinen tai sit ei vaan oo kypsä suhteeseen ja odottelee vielä sitä sadun prinssiä valkoisen ratsunsa selässä..
mikään piirre ei ärsytä, ja jos ärsyttääkin, siihen suhtautuu hellällä myötämielisyydellä.
En tiedä miten jos olisi yhdessä vuosikaudet/vuosikymmenet. En koskaan ole päässyt sinne asti.
Mulla on myös neljännet treffit tulossa ja olen myöntänyt hänelle että olen ihastunut. Onneksi tunne on molemminpuolinen :)
Olen pian kolmekymmentä, ja tunnen tuon tapailuahdistuksen. Yleensä se on kyllä iskenyt jo parin tapaamiskerran jälkeen.. Olen oppinut olemaan myötämielisempi ja anteeksiantavaisempi. Kyllä tottakai muutaman tapaamiskerran jälkeen vielä stressaa molemmat! Ei kannata leimata luuseriksi jos toinen vahingossa valitsi väärän villapaidan, ei tajunnut tarjota, halasi tönkösti tai ei ymmärtänyt suudella..
Ei pikku pinnallisuuksista tuomita! Ei pienistä "sammakoista" saa tuomita, ei paisutella asiaa. Ongelmat syntyy jos yritää tavallista ihmistä mitata ihannetoiveidensa mukaan: se on toivotonta ja äärimmäisen epäreilua! Ajattele hänen mahdollisuuksiaan äläkä arvostele menneiden perusteella.. salli virheet, ja jos on niistä oppinut, arvosta sitä! Jos deitti deitiltä toisesta paljastuu ikäviä asenteita tai huonoa käytöstä, silloin on asia toinen.
Huomannut että olen oppinut antamaan vinkkejä toiselle mitä haluan tai sanomaan suoraan (kohteliaasti) tai sitten ottamaan aloitteen omiin käsiin. Ei kukaan ole ajatustenlukija. Mutta jos hän tietäisi mitä tahdot ja toivot häneltä, varmasti yrittäisi parhaansa jos myös sinusta tykkää.