Tänhetkistä elämääni voisi kuvailla eräänlaiseksi oravanpyöräksi. Oravanpyörävertaus kyllä naurattaa itseäni siinä mielessä, että ulos pääseminen on helppoa, jos vaan keksii jujun. Kyseistä jujua arvuutellessa olen tarkkaillut ympäristöäni viime aikoina.
Jaoin tuossa eräänä päivänä tukkimiehen pöytäkirjan avulla lähimmät kaverini ja ystäväni kahteen leiriin : sinkut ja varatut. Tulos herätti minut aika pahasti: kävi ilmi, kaveriporukkani sinkut on laskettavissa yhden käden sormin. Tämä taas on johtanut siihen, että kun lähdemme viikonloppuna "radalle", enemmistö päättää minkä tyyppiseen baariin mennään viettämään iltaa. Sinkut - kuten minä - preferoivat paikkoja, joissa voisi tehdä tuttavuutta vastakkaiseen sukupuoleen helposti. Toisaalta varatut haluavat rauhallisiin paikkoihin silloin kun ylipäänsä haluavat lähteä minnekään. Myös paikkojen "taso" on kohonnut - menopaikaksi ei mikään sedula tai muu kelpaa kuten ennen, vaan on mentävä mahdollisimman kalliiseen ja tiedostavaan kuppilaan, jossa seuranhaku sinkkujen osalta vaikeutuu jossain määrin entisestään opiskelijan lompakon ja iän takia.
Pariskunnat puhuvat itsestään aina me-muodossa, jolloin yksikön ensimmäisen muodon käyttäminen kuulostaa todella oudolta. Me-henkeen taas liittyy myös se, että kaikesta menemisestä ja tulemisesta on aina kysyttävä lupa "hallitukselta". Näin ollen parisuhteen velvollisuudet menevät usein ystävyyden edelle.
Jos istutaan jätkäporukalla esim. baarissa parilla, sitä huomaa ennen pitkää, että säännöllisin väliajoin on ainoa joka ei näpyttele tekstiviestiä omalle kullalleen: se ainoa kulta mitä sillä hetkellä on seisoo nestemäisessä muodossa tuopissa, mikä on aika surullista.
Olen koittanut profiloida toisaalta varattuja ja toisaalta sinkkuja, ja vertailla saatuja tuloksia itseeni. En ole vielä keksinyt mistä kiikastaa. Täytyy toivoa, että keksin kohta, sillä aika alkaa pikkuhiljaa käymän vähiin. Sinkkuudesta eroon pääseminen kun tuntuu vaikeutuvan vuosi vuodelta enemmän ja enemmän.
Jaoin tuossa eräänä päivänä tukkimiehen pöytäkirjan avulla lähimmät kaverini ja ystäväni kahteen leiriin : sinkut ja varatut. Tulos herätti minut aika pahasti: kävi ilmi, kaveriporukkani sinkut on laskettavissa yhden käden sormin. Tämä taas on johtanut siihen, että kun lähdemme viikonloppuna "radalle", enemmistö päättää minkä tyyppiseen baariin mennään viettämään iltaa. Sinkut - kuten minä - preferoivat paikkoja, joissa voisi tehdä tuttavuutta vastakkaiseen sukupuoleen helposti. Toisaalta varatut haluavat rauhallisiin paikkoihin silloin kun ylipäänsä haluavat lähteä minnekään. Myös paikkojen "taso" on kohonnut - menopaikaksi ei mikään sedula tai muu kelpaa kuten ennen, vaan on mentävä mahdollisimman kalliiseen ja tiedostavaan kuppilaan, jossa seuranhaku sinkkujen osalta vaikeutuu jossain määrin entisestään opiskelijan lompakon ja iän takia.
Pariskunnat puhuvat itsestään aina me-muodossa, jolloin yksikön ensimmäisen muodon käyttäminen kuulostaa todella oudolta. Me-henkeen taas liittyy myös se, että kaikesta menemisestä ja tulemisesta on aina kysyttävä lupa "hallitukselta". Näin ollen parisuhteen velvollisuudet menevät usein ystävyyden edelle.
Jos istutaan jätkäporukalla esim. baarissa parilla, sitä huomaa ennen pitkää, että säännöllisin väliajoin on ainoa joka ei näpyttele tekstiviestiä omalle kullalleen: se ainoa kulta mitä sillä hetkellä on seisoo nestemäisessä muodossa tuopissa, mikä on aika surullista.
Olen koittanut profiloida toisaalta varattuja ja toisaalta sinkkuja, ja vertailla saatuja tuloksia itseeni. En ole vielä keksinyt mistä kiikastaa. Täytyy toivoa, että keksin kohta, sillä aika alkaa pikkuhiljaa käymän vähiin. Sinkkuudesta eroon pääseminen kun tuntuu vaikeutuvan vuosi vuodelta enemmän ja enemmän.
Vastaukset 5
Vanhimmat
...tekstistäsi suuresti.
Olet verbaalisesti lahjakas! Pidä siitä kiinni ja kerro, kun keksit ratkaisun sinkkuudesta eroon pääsemiseksi.
"Jos istutaan jätkäporukalla esim. baarissa parilla, sitä huomaa ennen pitkää, että säännöllisin väliajoin on ainoa joka ei näpyttele tekstiviestiä omalle kullalleen: se ainoa kulta mitä sillä hetkellä on seisoo nestemäisessä muodossa tuopissa, mikä on aika surullista."
Tämä kohta jotenkin konkretisoi tuon hyvän kirjoituksesi ytimen. Kuinkahan vanha muuten mahdat olla?
Minulla on onnekseni paljon sinkkuystäviä, joilla ei ole lapsia. Saamme rauhassa touhuta, suunnitella ja puuhata kaikenlaista. Olenkin huomannut, että heti, kun on joku potentiaalinen miesehdokas kuviossa, niin alkaa ahdistamaan ajatus siitä, että en voisi enää käyttää niin paljon aikaa likkakavereideni kanssa touhuamiseen.
Minä pidän sinkkuna olemisesta ja myös siitä, että voi olla pieniä virityksiä menossa. Koskaan kun ei voi tietää, minä iltana se mies, joka saa minut jättämään ystäväni vähemmälle, astuu elämääni =)
N35
Kiva teksti. Vaikket nyt mitään neuvoja varsinaisesti kysellytkään niin silti: Oletko kysynyt kaveriporukkasi naisilta, missä voisi olla vika, jos oikeasti olet sitä mieltä että on olemassa joku tietty asia mistä kiikastaa? Ja jos sinkkuja on alle viis niin seurustelevia on siis ainakin yli 5? Koitahan päästä tutustumaan niitten kavereittesi tyttöystävien kavereihin, pidä vaikka bileet. Ai vitsi että tuli nyt hyviä neuvoja, kyllä mä olen viisas
Hyvä neuvo, valitettavasti ei välttämättä aina toteuttamiskelpoinen. Omassa kaveriporukassani isommat bileet tuntuvat poikkeuksetta menevän siten että juhlien kokoonpano koostuu kavereista & heidän siipoistaan. Plus mahdollisesti heidän kavereistaan ja vastaavasti näiden puoliskoista. Jostain kumman syystä (huonoa tuuriahan se vain lienee) juhlissa ei tunnu olevan ikinä lainkaan naispuolisia sinkkuja. Kaveriporukoita minulla on useita, ja aina joka puolella tämä tuntuu olevan sama tilanne. Perin juurin mystillistä... ja turhauttavaakin, ottaen huomioon että mainitsemasi 'kaveripiirin kautta tutustuminen' olisi varmasti yksi parhaista väylistä tutustua uusiin ihmisiin.
...oo ainoo josta tuntuu, että kuuluu kaveriporukassa vähemmistöön. Tuntuu, että kaikilla on oma kulta, paitsi itseltä sitä ei viä löydy.
Toisaalta ei kannata menettää toivoonsa. Täytyy vaan jaksaa uskoo, että löytää jonkun. Ehkä se ilmestyy sillon kun sitä vähiten osaa odottaa. Itse en ainakaan viä aio luopua toivosta (ja tietty mies valtasessa koulussa opiskelu antaa toivoo).
Mistäköhän löytäsin sellasen kiltin, luotettavan ja mukavan nuoren miehen (ikää sillä sais olla 21-25)? Tai miten iskee mies vaikka koulun käytävillä, sitten kun koulu taas alkaa syksyllä?