Anopilla on ÄRSYTTÄVÄ tapa vain ilmoittaa "ideoistaan ja päätöksistään" ja kun on poikansa "tottelemaan" kasvattanut, ei poika sitten viitsi vängätä äitinsä kanssa vaan mieluummin nielee "päätökset". Kun kuulemma helpommalla niin pääsee eikä äippä vedä pultteja kun häntä ei totella...Mä vaan alan saada tarpeekseni.
Anoppi esim. vaan kutsuu itsensä yökylään ja saataa suunnitella seuraavan päivän tekemiset, missä ja kenen luona sitten porukalla käydään!!
Ja jos esim. minä en lähdekkään mukaan - ottaa nokkiinsa ja näyttää sen puhumattomuudella sen päivän. Eli mun/meidän kuuluis mukautua hänen suunnitelmiin noin vaan.
Nyt on suunnittelemassa meidän talon pihapiiriä, kukatkin suurinpiirtein kuulemma valmiiksi katsottuna ja mitä mihinkin tulee! Nyt repesin, sanoin miehelle että jos ei saa äitiään pitämään näppejään erossa asiasta - saa rueta asumaan äitinsä kanssa. Jumalauta mun kotia ei anoppi sisusta siältä eikä ulkoa. Eikö voi tajuta että kysytään ja pyydetään kyllä jos apua tarvitaan, ei tarvi tunkea itse joka asiaan.
Ja kyllä, mun mielestä miehen kuuluu sanoa nämä äidilleen, ei minun. Minä hoitelen oman sukuni jos aihetta. Mun vanhehemmat tosin ei koskaan oo yrittänytkään määräillä kenenkään elämää, missään asiassa ja siksi en voi sulattaa tällaista luonnetta kuin anoppi prkle!
Anoppi on kasvatusalalla joten kai se kuvittelee poikansa edelleen olevan se 4-vuotias jolle kaikki pitää määrätä, kuten on aina tottunut tekemään omilleen ja vieraille. Aukasis silmänsä ja tajuis olevansa tekemisisssä AIKUISEN miehen kanssa jolla jo oma perhe. Vaikee miehelle äristä kun tuollasekshan se on kasvatettu, äippää totellaan ja vastaan ei sanota. Mutta kyllä mies nyt saa päätöksensä tehdä, näissä asioissa se on minä tai anoppi. Tosin minä kyllä kompromissaan miehen kanssa - aina tehdään päätökset yhdessä, enkä vaan määrää.
Räyh, kun veetuttaa kun just kuulin anopin "suunnitelmista"...kohta taidan huutaa asiat naama punasena sille suoraan, suuttukoon vaikka loppuiäksi jos ei tajua miten tunkeileva osaa olla.
Anoppi esim. vaan kutsuu itsensä yökylään ja saataa suunnitella seuraavan päivän tekemiset, missä ja kenen luona sitten porukalla käydään!!
Ja jos esim. minä en lähdekkään mukaan - ottaa nokkiinsa ja näyttää sen puhumattomuudella sen päivän. Eli mun/meidän kuuluis mukautua hänen suunnitelmiin noin vaan.
Nyt on suunnittelemassa meidän talon pihapiiriä, kukatkin suurinpiirtein kuulemma valmiiksi katsottuna ja mitä mihinkin tulee! Nyt repesin, sanoin miehelle että jos ei saa äitiään pitämään näppejään erossa asiasta - saa rueta asumaan äitinsä kanssa. Jumalauta mun kotia ei anoppi sisusta siältä eikä ulkoa. Eikö voi tajuta että kysytään ja pyydetään kyllä jos apua tarvitaan, ei tarvi tunkea itse joka asiaan.
Ja kyllä, mun mielestä miehen kuuluu sanoa nämä äidilleen, ei minun. Minä hoitelen oman sukuni jos aihetta. Mun vanhehemmat tosin ei koskaan oo yrittänytkään määräillä kenenkään elämää, missään asiassa ja siksi en voi sulattaa tällaista luonnetta kuin anoppi prkle!
Anoppi on kasvatusalalla joten kai se kuvittelee poikansa edelleen olevan se 4-vuotias jolle kaikki pitää määrätä, kuten on aina tottunut tekemään omilleen ja vieraille. Aukasis silmänsä ja tajuis olevansa tekemisisssä AIKUISEN miehen kanssa jolla jo oma perhe. Vaikee miehelle äristä kun tuollasekshan se on kasvatettu, äippää totellaan ja vastaan ei sanota. Mutta kyllä mies nyt saa päätöksensä tehdä, näissä asioissa se on minä tai anoppi. Tosin minä kyllä kompromissaan miehen kanssa - aina tehdään päätökset yhdessä, enkä vaan määrää.
Räyh, kun veetuttaa kun just kuulin anopin "suunnitelmista"...kohta taidan huutaa asiat naama punasena sille suoraan, suuttukoon vaikka loppuiäksi jos ei tajua miten tunkeileva osaa olla.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Syystäkin olet tuohtunut. Nyt tosiaan on miehen tehtävä sanoa äidilleen, että haluatte tehdä ja myös teette pihan itse.
Jos mies ei nyt sano ja pidä kiinni sanomastaan, niin näitä tilanteita riittää ja itse olet kohta hermoraunio.
Ja jos mies ei puutu, niin sitten sinun on sanottava. Mieluiten suuttumatta ja rauhallisesti. Sillä ennen pitkää tuo kuvio räjähtää silmille ja sitten et pysty enää takaamaan mitä suustasi tulee.
Tästähän voi tulla riita ja kriisi, mutta siitähän pääsee yli ja voitte saada hyvät ja toimivat suhteet anoppiin.
saattas kannattaa ite sanoo anopille suoraan,mies ei uskalla/osaa välttämättä sanoo niitä asioita mitä oot tarkottanu. Tulispahan selväksi kerralla! Eikä se anoppi välttämättä pahaa kaikella puuttumisella tarkota,se saattaa luulla,et sä oot samanlainen mukautuja kuin poikansa,eli jonku teistä on nyt näytettävä ne rajat! Asiallisesti,ystävällisesti ja napakasti!
Se että anoppi puuttuu liikaa, voi kertoa anopille ihan kauniisti ja asiallisesti. Turha tänne on kirjoittaa vaan puhua asianomaiselle.
Äitini oli opettaja.
Hän oli AINA oikeassa. Hänen kanssaan ei kannattanut olla koskaan eri mieltä, vaikka olisi ihan varmasti ollut oikeassa, koska hän tiesi kaiken.
Olen ajatellut, että opettajan luonne varmaankin muuttuu huomaamatta tuohon suuntaan, sillä hän on aina yksin ja ainoana aikuisena työnsä ääressä.
Hän neuvoo, ohjaa ja opettaa. Hän vastaa, kun kysytään. Lapsi haluaa tiedon, ja kun opettaja sen antaa, niin se on oikein.
Lapsi ei kyseenalaista.
Kotonakin sanoo kiivaasti: "Opettaja sanoi!"
Minä en opettajan lapsena enää ollut erehtymättömyydestä kovinkaan varma, vaan aloin ihmetellä ja kysellä tarkemmin asioista, mutta äkkiä minut nitistettiin. Niin kauan keskustelua voitiin käydä, kun olin kuuntelupuolella. Omat ajatukseni olivat vain pärskähdyksen arvoisia.
Muistan, että joillekin ehdotukselleni naurettiin makeasti, ja sitten huomasin, että äiti esitti ajatukseni omanaan myöhemmin.
Turha siitä oli muistuttaa.
Ymmärrän mainiosti, että hän tulee istuttamaan kasvit puutarhaasi, koska hän tietää, mikä sinne parhaiten sopii. Ei hänen tarvitse tietää, onko multaa tarpeeksi, miten kastelu sujuu, onko valo kuten pitää, sillä jos kasvit eivät kasva kuten odotettiin, syy on sinun. HÄN on parhaansa kuitenkin tehnyt.
Anoppisi on niitä, joille pitää ujuttaa tieto siten, että he keksivät ehdottaa juuri sitä, mitä sinä haluat. Hänen pitää tietää, joten kun olet syöttänyt hänelle omt toiveesi, hän sattaa ehdottaa niitä omina ajatuksinaan.
Kamalan vaivalloinen tapa, mutta minulla on siitä elämänikäinen kokemus.
Tuollaisten ihmisten kanssa jotuu opettelemaan kieroilun salat aivan arkielämänkin pyörittämiseksi.
Sinulla on niin paha katkeruus opettaja äitiäsi kohtaan, että vain ammattiauttaja osaa sua auttaa.
Kirjoitit niin naulan kantaan että!
Kokemusta täälläkin opettajista - pahimpia määräilijöitä kun tosiaan luulevat tietävänsä kaikesta kaiken.
Tuon kirjoittamasi tuosta puutarhajutusta oli niiiiin osuva, melkein sama käynyt likellä...
Ja tuo että asiat pitää ujuttaa niin että luulevat omaksi ideakseen, niin homma pelaa...
Meilläkin kaikki neuvot vaan tulee, ihan pyytämättä. Yleensä asioista, hankinnoista kannattaa kertoa vasta ne hoidettuaan, muuten saa luennon siitä miten mikäkin pitää tehdä ja hankkia. Ihan sama onko kokemustakaan hällä itsellään mutta jos sitä on vaikka viikon verran esim. puutarhan hoidosta, HÄN on mestari ja tulee kyllä mielellään opastamaan kädestä pitäen kutsuttuna tahi ei...
Opettajat, oli ne lastentarhan tai ala-asteen on ihan pahimpia ja juuri siitä syystä mitä mainitsit. Lapsi kysyy ja saa tiedon opettajalta, ja vaivihkaa se tapa näkyy siirtyvän koko elämään...
ei todellakaan kokemusta opettajavanhemmasta...
Ei pitäs kirjoitella kun ei kokemusta, meillä suvussa usea opettaja ja kyllä siinä kuule mukulat kyykytetään...tiedolla ja viisaudella ja tietysti hyvää hyvyyttään...
Äläs nyt! Hyvässä opissa olen ollut.
Minä olen oppinut tuleman toimeen kaikkien muorien kanssa.
Minulla oli äitini lisäksi täti, jolla oli pieni liike, jossa pari alipalkattua ihmistä töissä. He eivät ikinä sanoneet vastaan missään asiassa, sillä täti oli oikeassa, ja jos ei ollut oikeassa, niin ei ainakaan ollut väärässä.
Siinä sitä sain minäkin oppia diplomaatiksi, kun olin kesätöissä tätini liikkeessä.
Työpaikalla en koskaan joudu pulaan hankalien tanttien kanssa. Kyllä olen oppinut heitä käsittelemään.
Opettaja nääs opettaa tahtomattaankin kaiken aikaa. Viisas ottaa opikseen.
Apua sentään! Minä olen opettaja, samoin monet ystävistänikin. Me olemme huomanneet vain sen, että mitä enemmän oppii, sitä vähemmän tietää.
Omasta alastani tiedän paljon, mutta kukista en tiedä mitään.
Olisikohan kuitenkin enemmän kysymys luonteesta kuin ammatin tuomasta rasitteesta?
Minun anoppini ei ole opettaja, ei myöskään mieheni, mutta molemmat ovat kyllä aina oikeassa ja jos osoittautuu, että he eivät olleetkaan, he ovat oikein hyviä kärsimään hetkellisestä muistinmenetyksestä.
Et sinä mihinkään puutarhasuunnitteluun kykene.
Omistatko taikapallon vai oletko selvänäkijä, kun osasit noin osuvasti luonnehtia aloittajan persoonan?
Et sitten mitään omaperäistä keksi koskaan.
Puutarhasuunnittelustako puhumme?
Vähän paremmat tiedot pitäisi olla.
Eihän piha edes ole sinun.
Pistä vaan pelkkää ikivihreää, mäntyä , katajaa tuijaa ja muuta vihreää. Et sinä kumminkaan viitsi niitä hoitaa kun sinun täytyy näpyttää konetta.Siis anoppi vaan tekemaan ja hoitamaan niin saat itse näpyttää.Niin tekisi fiksumpi tyttö.
Täällähän sä näpytät itsekin, anoppi.
Saisit tulla leikkaamaan nurmikon, pahvi.
Tämätyttö maalaa vaan kynsiään silläaikaa kun ei oo koneella.Palvelijat hoitaa nurmikon leikkauksen.
ethän sä raukka osaa edes kirjoittaa, mutta tyhjät tynnyrithän ne eniten kolisee...
Tahtoo nnnämä näppäimmet pommipia kunn on vaikkeaa kesskityyyyyyyy kun saaa suuseksiisammalla