Onko esteitä alkuraskaudesta juoksemiselle ja treenaamiselle? Kuinka pitkälle voi turvallisesti juosta ennen kuin on pakko vaihtaa kävelyyn? Raskaus hormonihoidoilla aikaan saatu ja juuri aluillaan. Viime raskaudessa jumppasin viime hetkiin asti mutta juoksua ei mukana ollut. On kuitenkin erilaista rasitusta kun jumpat.
(Alku)raskaus...
...ja juoksu
1271
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mä en ekan raskauteni aikana uskaltanut tehdä kuin kuntosalitreenejä, enkä imetyksen aikanakaan kun pelkäsin että maito loppuu. Mutta kun aloin pikkuhiljaa uskaltaa, huomasin että maidontulohan vain kiihtyy liikunnalla ja heti suorituksen jälkeen maidot lensi. No tää oli nyt imetykseen liittyvää mut joka tapauksessa toisen raskauden aikana olin jo rohkeampi. Tein kaikkea mitä ennen raskauttakin, mutta itseäni ja kehoani kuunnellen.
Kolmannen raskauden aikana
juoksin viidennelle kuulle asti, en tietty mitään muuta kun peruslenkkejä. Sitten alkoi tuntua painavalta.. ja pisti ja lopetin heti.
Kysy kuitenkin neuvolastasi niin on turvallisempaa. Itse sain sieltä ohjeet että kaikkea voi tehdä mitä ennen raskauttakin eli mihin keho on tottunut. Mitään uutta ei pidä aloittaa raskauden aikana.
Joka tapauksessa mun kuntoni eikä olemukseni ole kärsinyt noista pakollisista muutaman kuukauden juoksutauoista. Ulkoisesti näytän samalta kuin parikymppisenä (olen 41v ja siis kolmen lapsen äiti) ja kuntokin nousi raskauden jälkeen nopsaan samalle tasolle kuin ennenkin. Jaksoin juosta 7 km:n lenkin heti ekalla kertaa kun lenkille synnytyksen jälkeen lähdin, joten en ihan rapakunnossa ollut.
Onnea raskaudellesi. Se on kuitenkin nyt tärkeintä.