... Teenkö oikein ?....
Seurusteltu 5 vuotta, yhden kerran jo erottiin, koska menin ja petin, petturi kun olen.. En kestänyt syyllisyyttä silloin, joten "luovuin" poikaystävästäni. Puoli vuotta myöhemmin siitä, otin hänet takaisin. Uskoin että tätä minä haluan, turvallisuutta, tukea, uskollisuutta ja miksei.. kaikkihan sitä haluaa..
Nyt ollaan oltu kaksi vuotta, joista olen ollut puolitoista vuotta masentunut, väliin mahtuu muutama kuukausi suht. onnellista, tasaista aikaa. Nyt en enää kestä, olen ahdistunut, itkeskelen, haluan vain pois tästä suhteesta. Mutta pelkään jättää kaiken tutun ja turvallisen. Hän on kuitenkin joka suhteessa aivan mahdottoman upea ihminen, minä olen se joka on tehnyt väärin tässä suhteessa. Olenko hullu jos heitän kaiken hukkaan... ?
Päätös pitäisi tehdä.
Seurusteltu 5 vuotta, yhden kerran jo erottiin, koska menin ja petin, petturi kun olen.. En kestänyt syyllisyyttä silloin, joten "luovuin" poikaystävästäni. Puoli vuotta myöhemmin siitä, otin hänet takaisin. Uskoin että tätä minä haluan, turvallisuutta, tukea, uskollisuutta ja miksei.. kaikkihan sitä haluaa..
Nyt ollaan oltu kaksi vuotta, joista olen ollut puolitoista vuotta masentunut, väliin mahtuu muutama kuukausi suht. onnellista, tasaista aikaa. Nyt en enää kestä, olen ahdistunut, itkeskelen, haluan vain pois tästä suhteesta. Mutta pelkään jättää kaiken tutun ja turvallisen. Hän on kuitenkin joka suhteessa aivan mahdottoman upea ihminen, minä olen se joka on tehnyt väärin tässä suhteessa. Olenko hullu jos heitän kaiken hukkaan... ?
Päätös pitäisi tehdä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei sun kannata siinä suhteessa olla vain sen takia, ettet loukkaisi toista. Tekstistäsi paistaa todella hyvin läpi se, että sua ahdistaa todella paljon ja haluat olla vapaa. Usko mua, kun eroatte, on helpotuksen tunne suuri.
Väkisin ei kannata yrittää yhdessä olla. Lisäksi jos olet masentunut, niin ehkä sun on parempi olla yksin...jos toisen ihmisen seura saa sut pois raiteiltas, silloin suhde ei tuu toimimaan.
jos ei tunnu hyvältä ei ole mitään järkeä jatkaa yhdessä vaikka kumppani oli kuinka hyvä ihminen tahansa. parempi hänellekin lopulta.
Tiedän tuon tunteen. Oltiin yhdessä vajaa 3 vuotta - mies aivan ihana ihminen, yritti todella, puhui ja pussasi, näytti tunteet yms positiivista. Jokaisessa on niitä hyviä ja huonoja ominaisuuksia, ominausuuksia joita arvostan ja niitä joita en arvosta. Miksi en osaa hyväksyä toista kaikkine puolineen, miksi haluaisin hänen olevan sellainen kun haluan, miksi en koskaan voi olla tyytyväinen siihen hyvään mitä minulla on, miksei minulle riitä koskaan mikään...? Itsekään en todellakaan ola täydellinen!
Mua vaan alkoi nyppiin kaikki noi piirteet, joita en arvostanut. Ja vähitellen tunteet hiipui ja tulin kylmäksi ja tunteettomaksi häntä kohtaan. Ja hän todelle yritti.
Tänään erottiin, nyt en osaa muuta kuin itkeä. Toisaalta helpottunut olo kun päätös on tehty, enää en häntä kiusaa. Ennenkaikkea mietin miksi olen tälläinen, en osaa arvostaa sitä hyvää mitä minulla on kun sitä saan, Toisaalta tiedän, että tämä on oikea päätös koska minulla ei ole enää sitä rakkauden tunnetta häntä kohtaan mitä haluan suhteessa olevan ja mitä hänkin haluaa ja se puutteessa on surullinen.
Varmasti sekavaa teksitä mutta sekava on mun olikin!
Voin vain sanoa, että koita ajatella järjellä. Rakastatko häntä? Jos et, niin älä kiusaa itseäsi äläkä häntä. Sattuu ja pelottaa mutta niinku sanotaan "kaikki mikä ei tapa niin vahvistaa"
Tsemppiä!
Toi teksti olis voinut olla mun kirjoittama. Me oltiin kaukosuhteessa 2 vuotta. Tuohon aikaan mahtui paljon hyviä ja hauskoja hetkiä, mies puhui ja pussasi. Mulle aina välillä pulpahti pintaan ajatus että ei hän ole minulle se oikea. Mutta kuitenkin jatkoin ja jatkoin. Viikko sitten sain vihdoinkin pääni järjestykseen ja tein lopullisen eron. Ei ne mun negatiiviset fiilikset muuttuneet miksikään vaikka kuinka odotti että kaikki muuttuu paremmaksi. Me oltiin luonteiltamme niiiin erilaisia ja haluttiin eri asioita elämältä ja tulevaisuudelta. Tunteet sanoo toista ja koska harrastuksen myötä joutuu kohtaamaan toista, se sattuu. Mutta faktat puhuvat puolestaan. Uskon että aika parantaa haavat ja tulevaisuudessa hänen näkeminen ei satu enää. Eihän tunteet voi loppua napista painamalla.
eilen.. Toinen tajus vihdoinkin sen että voi oikeesti löytää jotain parempaa. Onneksi. Ja samoin, itkettää, tuska on valtava, mutta helpottunut olo.. vihdoinki...
Sanon kuten sinä: viestisi olisi voinut olla minun kirjoittamani. Minullakin mies, joka puhui ja pussasi ja koetti välimatkasta huolimatta ottaa minut huomioon. Tosin en aina ollut ihan samaa mieltä tästä em. Ja koin että hän todella on minun elämäni rakkaus, se ihan ensimmäinen.
Vaan olin tyytymätön, olimme koko ajan kaukosuhteessa, joten rasittihan sekin. Olosuhteet vaan olivat sellaiset.
Lopulta erosimme, aika hiljattain ja olen miettinyt samaa kuin sinä: miksi en voi olla tyytyväinen siihen mitä minulla on ja tiedänkö mitä haluan? Nyt kun olen hänet jo menettänyt tunteet sanoo että menetin sen ainoan rakkauteni ja elämini miehen, mutta järki kyllä sanoo, että näin oli kuitenkin parasta.
Ehkä mun onkin nyt aika tutustua siihen itselleni sittenkin tärkeimpään ihmiseen, josta ei voi erota eli itseeni. Sitten, ehkä, jos luoja tai kohtalo suo voin löytää miehen jonka kanssa jaksan elämäni loppuun.
Voimia kaikille eronneille, eroa harkitseville ja parisuhteessa onnistuneillekin!
Kolme vuotta seurustelua, 2 ja puol asuttu yhessä... Viikonlopun jälkeen kaikki tulee olemaan takanapäin... En tiedä fiiliksiä mitkä ovat maananatina töihin lähdettäessä, epäilen että helpottuneet mutta varmasti ottaa myös pattiin...
Viime päivät (ja yöt) ovat olleet vähän hankalia, mutta luettuani näitä teidän juttuja. ni hivenen oon saanu ees nukuttua.. Auttaa varmaan se, että on muitakin saman asian kokeneita, mitä ei tuu aina masennuksissaan ajateltua...
sun pitää kysyä iteltäs eikä muilta. Olen aivan varma että teet oikean ratkaisun kun kysyt itseltäsi tuon saman minkä olet nyt kysynyt muilta.
Koska olen ise kokenut vakavan maksennuksen, neuvon sinua hakemaan apua (masennuslääkkeitä). Jos todella rakastat miestäsi keskustelkaa avoimesti mikä suhteessa mättää ja tekee sinut surulliseksi.Jos ei muu auta, niin muuta pois. Itse olen juuri kuukausi sitten eronnut miehestäni joka petti minua useasti ja sai minut tosi surulliseksi, onneksi hain apua, muuten en olisi enää täällä.