Onko kenelläkään samoja ajatuksia tai tapahtunut seuraavasti?
Olen avoliitossa ja suhde on muuten täydellinen, mies on kaikinpuolin ihana ja unelmien täyttymys itselleni. Haluamme samoja asioita elämältä ja suhteestamme. Pääperiaatteet osuvat yksiin ja arki sujuu loistavasti. Olemme lupautuneet olemaan yhdessä loppuelämän jne. Mutta..
Mielessäni on käynyt ajatus, tai oikeastaan pelko siitä, että mitäs jos joskus tulevaisuudessa tapaan jonkun, joka saa mieleni pyörälle ja jonka kanssa on vahva henkinen yhteys, tietynlainen ajatusmaailma, joku asia joka yhdistää vahvasti..ja rakastun silmittömästi? Tämä on vain siis pohdiskelua, en ole pettämässä miestäni ja siksi tämä ajatus saa pahanolon aikaiseksi.
Mieheni on muuten elämäni mies ja parisuhteeseen täydellinen yms. Mutta minussa on toinenkin puoli, joka puuttuu mieheltäni kokonaan. Ja tähän en siis saa häneltä ns.tyydytystä. Se puoli, mitä tarkoitan on vaan sellainen vahva luonteenpiirre, joka varmasti herää eloon jos tapaan jonkun samanhenkisen/tyyppisen henkilön, jolla sama kiinnostuksen kohde. Minussa on aivan kuin kaksi puolta. Olen muuten kokonaan kuin mieheni ja sitten vielä toisena lisäpuolena tämä, mitä mieheni ei ole ollenkaan. En varmasti miettisi tätä näin, jos tämä luonteenpiirre ei olisi näin perusvahva minussa. Rakastan miestäni yli kaiken, mutta silloin kun aloimme seurustelemaan hän ei niinkään saanut ns. sukkia pyörimään jalassa..kaikki vaan loksahti paikoilleen täydellisen luonnollisesti, kuin olisimme olleet yhdessä jo pitempään.
Onko samoja kokemuksia ja mitä mieltä tällaisesta tilanteesta? Toivoisin sitten ihan asiallisia viestejä kiitos.
Olen avoliitossa ja suhde on muuten täydellinen, mies on kaikinpuolin ihana ja unelmien täyttymys itselleni. Haluamme samoja asioita elämältä ja suhteestamme. Pääperiaatteet osuvat yksiin ja arki sujuu loistavasti. Olemme lupautuneet olemaan yhdessä loppuelämän jne. Mutta..
Mielessäni on käynyt ajatus, tai oikeastaan pelko siitä, että mitäs jos joskus tulevaisuudessa tapaan jonkun, joka saa mieleni pyörälle ja jonka kanssa on vahva henkinen yhteys, tietynlainen ajatusmaailma, joku asia joka yhdistää vahvasti..ja rakastun silmittömästi? Tämä on vain siis pohdiskelua, en ole pettämässä miestäni ja siksi tämä ajatus saa pahanolon aikaiseksi.
Mieheni on muuten elämäni mies ja parisuhteeseen täydellinen yms. Mutta minussa on toinenkin puoli, joka puuttuu mieheltäni kokonaan. Ja tähän en siis saa häneltä ns.tyydytystä. Se puoli, mitä tarkoitan on vaan sellainen vahva luonteenpiirre, joka varmasti herää eloon jos tapaan jonkun samanhenkisen/tyyppisen henkilön, jolla sama kiinnostuksen kohde. Minussa on aivan kuin kaksi puolta. Olen muuten kokonaan kuin mieheni ja sitten vielä toisena lisäpuolena tämä, mitä mieheni ei ole ollenkaan. En varmasti miettisi tätä näin, jos tämä luonteenpiirre ei olisi näin perusvahva minussa. Rakastan miestäni yli kaiken, mutta silloin kun aloimme seurustelemaan hän ei niinkään saanut ns. sukkia pyörimään jalassa..kaikki vaan loksahti paikoilleen täydellisen luonnollisesti, kuin olisimme olleet yhdessä jo pitempään.
Onko samoja kokemuksia ja mitä mieltä tällaisesta tilanteesta? Toivoisin sitten ihan asiallisia viestejä kiitos.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ihminen haluaa tulla nähdyksi ja rakastetuksi. ehkä se mainitsemasi "toinen puoli" joka ei saa tyydytystä, on juuri sellainen, mikä ei tule suhteessanne nähdyksi ja rakastetuksi?
voit etsiä sille myös naispuolisen vastineen, ystävän, joka näkee tämän asian. Ei sen välttämättä tarvitse olla mies. Ellet sitten puhu seksistä.
tunteita tulee ja menee, ei niitten takia kannata miettiä liikaa sitä että entä sitten jos. sitten jos tulee, niin tulee! anna tulla ja anna mennä!
se on vaan elämää. mutta on muitakin mahdollisuuksia tulla nähdyksi kokonaisena kuin mies.
Puoliso ei voi eikä hänen myöskään tarvitse vastata kaikkiin toisen sosiaalisiin tarpeisiin. Kummallakin saa olla myös oma elämä, jossa toteutetaan niitä puolia, joita parisuhteessa ei ehkä tule ilmi.
Kannatan uskollisuutta ja näin ollen ihan kaikkea ei mielestäni voi parisuhteen ulkopuolella toteuttaa. Mutta mikäli kysymys on esim. sellaisesta ominaisuudesta, jota jonkun harrastuksen parissa pystyy inspiroimaan, silloin voi puoliso kyllä vallan hyvin mennä yksinkin ja muiden ystävien kanssa harrastuksen pariin, vaikka se ei ehkä omaa puolisoa kiinnostaisikaan.
kerralla, kyyllä se puoli miehissäkin on.
Kukaan ei ole toiselle ihmiselle täydellinen. Jos joskus löydät sen ihmisen, joka saa sukat pyörimään jalassa ja vastaa sitä puolta sinussa josta puhuit niin voipi olla ettei muut asiat suhteessanne toimi. Itselläni on kokemusta suhteesta, jossa kumppani vastasi täysin minua sekä ajatusmaailmaltaan että seksuaalisesti, mutta muuten ei homma toiminut. Mies oli väkivaltainen sekä fyysisesti että henkisesti. Sitten tapasin kiltin miehen, joka ei ollut kovin samoilla aaltopituuksilla kaikkien asioiden suhteen, mutta jota rakastan syvästi. Näitä kahta elämäni miestä jos vertaan niin suurempaa rakkautta tunnen jälkimmäistä kohtaan.
"Näitä kahta elämäni miestä jos vertaan niin suurempaa rakkautta tunnen jälkimmäistä kohtaan."
Kyllä kyllä, aivan varmasti... kunnes tapaat sen kolmannen miehen, joka on ensimmäisen miehen täydellinen kopio muuten paitsi, ettei hän ole väkivaltainen.
joka on turvallinen, fiksu, kunnollinen, empaattinen ja mukava... eli siis naisten kielellä tylsää aviomiesainesta, joka otetaan vasta lähempänä kolmeakymmentä, kun ollaan ensin huorattu koko kylä läpi kaiken maailman pelureiden ja alfaurosten kanssa.
:)
Ihan sama tunne täällä, alussa ei ollu sitä suurta intohimoa vaikka ihastuikin tosi paljon. Kaikki vaan loksahti, tuli jälkikasvua, ja vaikka kuinka tykkää ja rakastaa... ...Niin melko pian alko pelottaa että jos jotain puuttuukin ja onko tämä sitä ja aina vaan haaveilee vaikka kaikki on hyvin. Onkoha mulla joku luonnevika etten osaa olla suhteessa? Yhtäkkiä van tulee vaikka joku vastaan tai jossain näkee jonkun joka saa sukat pyörimään jaloissa... Se on hirveä tunne kun tajuaa että kaipaa jotain mitä ei olekaan tällä hetkellä. Onko oikeutta rikkoa perhettä ja liittoa vaan sen takia? En tiedä, mutta ahistaa niin saakelisti. Toisaalta on vaan tämä yksi elämä ja jos se "toinen puoli" ei pääse oikeuksiinsa niin saisiko sitten tavoitella sitä mitä ei ole. Ja mitä jos se mitä tulisi jonkun toisen kanssa, se intohimo, jos sekin muuttuisi samaksi kuin mitä nyt on. Toisaalta mustakin tuntuu että jossain vielä on joku joka saa tuntemaan eri tavalla fyysistä vetoa ja sellaista yhteyttä. Mulle ainakin se "yhteys" on niin tärkeä, jotenkin ilman sitä se fyysinen puoli tuntuu jäävän puolitiehen, tai tuntii kovin mekaaniselta. Onpa hyvä huomata etten olekaan ainoa joka näitä miettii :p Tää on vaan tosi raastavan, kiduttavan ahistavaa miettiä tällasia, kun mies itse sanoo että on varma, ja itse ei enää ole, onko koskaan ollutkaan. Ajautuiko sitä vaan tähän? Tietty pitää ottaa itse vastuu omista valinnoista, mutta joskus tuntuu että tässäkö se sitten on, se loppuelämä. Minulle ei enää riitä se hyvä arki, kaipaan juuri sitä yhteyttä josta puhuit, sitä, että jos toinen vaikka kosisi, niin olisi sillä hetkellä varma että haluaa elää loppuelämän juuri sen ihmisen kanssa. Sellaista tunnetta minulla ei ole, ja se tuntuu pahalta. Mutta ei sitä liittoa kai voi rikkoa sen takia ettei tiedä kaipaisiko toista, ja että löytäisiköhän toisenlaisen, en tiedä.