Tomi ja Veemu - avoin kirje moderaattoreille

Hyvät herrat - en voinut tietää että "se" tredi saa niin suuren suosion.

Olen ollut viimeiset 10 pv täysin shokissa. En voinut kuvitella miten pahasti koskee, kun on koko valtakunnan laajuiset bannit laitettu niskaan.

Haluaisin pyytää anteeksi. En tarkoittanut tosissaan. Leikillisesti, ROOLIHAHMON, puitteissa, uhosin.

Olen pahoillani. Voitteko mitenkään antaa anteeksi?

Nykyään päivät on sellaisia, kun herään, en enää voi loggautua forumille, heti alkaa vituttaan, ja syön jauhoja.

terveisin itsemurhan partaalle ajautunut prode :(
152537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Oon ollut nyt 10 pv täysin toimintakyvytön, en pysty ees meneen reeneihin, ja vituttaa :(

Äänestä
  • Mene jo protsku lääkäriin. Ei tarvi kärsiä noin. Niiltä löytyy apu sinun ongelmiisi.

    Äänestä

  • Minä kerron sinulle, että MINÄ EN OSALLISTU MIHINKÄÄN VALTAKUNNALLISIIN BANNEIHIN.

    Sitten kun on minun vuoroni ottaa valta ja hallinta käsiini, tämä nykyinen valtakunta vaikka tuhotaan raunioiksi ja kivikasoiksi, aina kulttuuria ja ihmisten rappeutuneita elämänasenteita myöten, mistä tuhkasta on syntyvä uusi, uljaampi kansakunta. En voi millään kuulua niiden henkilöiden puoleen, jotka kannattavat sinulle valtakunnallista bannia. En tunnusta valtakuntaa, jossa muut kanssaihmiseni elävät, en tunnusta sen värejä, en sen tunnuksia, en sen asenteita tai politiikka. En sen demokratiaa, enkä sen sananvapautta! En tunnusta juoppoutta siinä arvossa, jossa sitä pidetään nykymaailmassa.

    Sillä juoppous yksin aiheuttaa perimmäisenä vaikuttimena suurimman tuskan, mikä ihmisillä on sukupolvesta toiseen kannettavanaan. Jo lapsesta aloitettu henkinen ja fyysinen väkivalta, jota nykyinen juoppoutta tukeva systeemi, yhä uusien sukupolvien niskoille syytää, on vihdoin kohdannut vastustajansa. Yksi mies on ryhtynyt vastarintaan - minä en tule koskaan antamaan periksi!

    Hullu inkkari



    Ei demokratialle, ei sananvapaudelle, ei juoppoudelle.

    Äänestä

"
You have been banned for the following reason:
Nauti kolmen kuukauden banneistasi. Myös IP-osoite on bannattu.

Date the ban will be lifted: 26.09.2007"

mm. sanat FAST, Muscle shop ja Muscle store on sensuroitu...

ETTÄ IHAN NIINKU MARKKINATALOUDEN EHDOILLA MENNÄÄN PERKELE ENNENKUIN HULKKISHOP ON EDES AUKI!!!!!

Äänestä

GROUP HUG näille hiekkalaatikon markkinamiehllie. Tuotteistakaa NON EXISTENT -tuote, tieksä...

Äänestä

Lopeta ryyppiminen, nosta housus, pyyhi nenäs ja ole mies! Mene reeneihin ja unohda foorumit hetkeksi. Tekee sinulle helevetin hyvää...

Yst. Kalervo

Äänestä
  • Protsku, ole mies, älä jää tuleen makaamaan, hanki itselles nainen ja vittuun koko voorumi!

    Äänestä

Olen pitkään seurannut kirjoituksiasi ja edesottamuksiasi UFS:n ja P:n forumeilla. Mielestäni kirjoitat paljon asiaa ja lisäksi kirjoitustyylisi on omalaatuinen. Samoin huumorisi on omalaatuista. Molemmat nimenomaan positiivisessa mielessä.

Olen harmistunut, että sinulle kävi näin UFS:n forumilla. Olisin mielelläni lukenut lisää kirjoituksiasi. Voisitko alkaa kirjoittelemaan esim. tänne, koska kirjoituksiasi on mukava lukea. Vaikka täällä onkin paljon suoranaista skeidaa, ja varmasti monet omasta mielestään viisaat teinit paljon morkkaisikin sinua, mutta niinhän täällä käy kaikille. Meitä on varmasti muitakin jotka haluaisi sinun kirjoittavan johonkin. Olemme vain se hiljainen puoli.

Joka tapauksessa jaksamisia protskulle!

Äänestä
  • Kiva varmaan kirjoitella täällä itselleen kirjeitä?

    Äänestä

  • Nettipodarin kirjoittelulla palstalle oli merkitystä ja se on enemmän kuin moni rivijäsen voi itsestään sanoa.

    Äänestä

Nettiprotsku. Sulla on bannit jonkin aikaa mutta ne menee ohi, ei ole ikibannit. Sillä välin kun odottelet foorumille pääsyä niin et ryyppää vaan alat voimanostamaan. Yllätä kaikki kehitykselläsi kun saavut "banaanisaarilta" takaisin.

Otat itseäsi niskasta kiinni ja keskityt kyykkyyn, vetoon ja penkkiin täysillä. Se auttaa kummasti jaksamaan ja saat sisältöä elämääsi.

Kokeile.

T: Deadlifter

Äänestä

Uusi tunnari ja välityspalvelimen IP. Siinä ei auta Tomin bannit tai muukaan. Iloisia kirjoitteluhetkiä!

Äänestä
  • Pääsee nettirunkkari töihin ja ryhdistäytymään!!Vuokratyö odottaa!!! HAJOA!!!

    Työttömiä ryhdytään velvoittamaan myös vuokratyön vastaanottamiseen

    Työministeriö patistaa työvoimatoimistoja ryhdistäytymään työpaikkojen osoittamisessa työttömille työnhakijoille. Työvoimatoimistoille lähetetyn uuden ohjeen mukaan työnhakija voidaan määrätä työhön myös vuokratyöfirmoihin ja osa-aikaisiin työsuhteisiin.

    Äänestä

Sun toimintakyvyttömyytesi on kestänyt koko elinikäsi ja pahenee vain. Tuollainen nimimerkin takaa huuteleva 150 kiloinen, päälle kolmekymppinen pitkäaikaistyötön luuseri, joka ryyppyputkiensa aikana lähettelee tappouhkauksia IRCISSÄ (voi lol ja elämä) kuvitelluille vihamiehilleen. Koska sinussa ei ole sen vertaa miestä, että hakisit apua mielenterveysongelmiin, niin etkö voisi tappaa itseäsi? Kun sinusta ei oikeasti välitä kukaan, siis oikeasti eikä elämälläsi ole mitään arvoa kenellekään, mukaanlukien sinä itse. Tiesitkö muuten, että ne harvat ihmiset jotka eivät vittuile jättävät sen tekemättä vain siksi, koska näkevät sinut niin säälittävänä ja moniongelmaisena tapauksena. Lisäksi valehtelit tuossa äsken, et sinä läskiperse missään treeneissä käy. Tämäkin on ihan yleistä tietoa, kukaan ei ole vain viitsinyt sitä sinulle kertoa

Äänestä
  • Jos ei lopu tuo paskanjauhaminen niin perseesi raiskataan !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nettiprotsku kirjoitti:

Hyvät herrat - en voinut tietää että "se" tredi saa niin suuren suosion.

Olen ollut viimeiset 10 pv täysin shokissa. En voinut kuvitella miten pahasti koskee, kun on koko valtakunnan laajuiset bannit laitettu niskaan.

Haluaisin pyytää anteeksi. En tarkoittanut tosissaan. Leikillisesti, ROOLIHAHMON, puitteissa, uhosin.

Olen pahoillani. Voitteko mitenkään antaa anteeksi?

Nykyään päivät on sellaisia, kun herään, en enää voi loggautua forumille, heti alkaa vituttaan, ja syön jauhoja.

terveisin itsemurhan partaalle ajautunut prode :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu