nyt ilmastomuutoksen aikoina sellainen ei todellakaan ole tarpeeseen... eli en aio käyttää sen varrella olevien liikkeiden palveluja lainkaan, enkä katua muutenkaan.
0Äänestä
hoooooooooooooo
mahtaa auttaa tähän kaupungin tyhmyyteen eli kostat syyttömille yrittäjille. Luultavasti tämäkin pätkä alkaa toimimaan kun kauppakeskus valmistuu. Mielestäni Kauppakadusta olisi pitänyt tehdä kävelykatu. Parkkipaikat olisi saatu hyvin toimimattomalle "kirpputorille" jota myös olisi voitu samalla kohentaa
0Äänestä
Jälä
Yrittäjät tulevat kärsimään hetken mutta kaupungin johtajat näkevät haitan kun tyhjistä liikehuoneistoista tulee kuittia. Toden näköisesti kuittailu johtaa siihen ettei ainakaan samanlaista munausta tehdä uudelleen.
0Äänestä
omfg111
EVVK...Eikä nämä tornion päättävässä asemassa olevat älykääpiöt kykene mihinkään muuhun kuin keksimään toinen toistaan tyhmempiä keinoja kuntalaisten köyhdyttämiseen. Viimisin päähänpisto taitaa olla maksullinen parkkeeraus...oulussakin kuulemma joutuu pysäköinnistä maksamaan; miksei sitte torniossa..hohhoijaa.
0Äänestä
hyvä..
idea. Ósoittaa, että joillakin on tulevaisuuden kehittämissuunnitelmia. Kehityksen täytyy mennä eteenpäin eikä taaksepäin. Sitä paitsi ei kesken olevia töitä pidä arvostella.
0Äänestä
ensin.....
ottaa selvää mikä edes on "lämmitettävä kävelykatu".
Se ei ole ensinäkään lämmitettevä, vaan siinä on sulanapitojärjestelmä. Toiseksi käykääpäs katsomassa mitä muissa kaupungeissa ja jopa kemissä on tulossa??? Ihansamanlainen järjestelmä. Toisissa kaupungeissa on jo tälläinen järjestelmä käytössä.
Samalla laskekaa kuka maksaa ja mitä maksaa, ei se kaupungille kokonaan tule lasku tästä.
Vielä voisitte miettiä mitä etuja ja säästöjä syntyy ko. järjestelmästä.
0Äänestä
järjestelmä..
on todellakin käytössä joissakin Suomenkin kaupungeissa, esim. Helsingissä, jossa on lyhyempi ja leudompi talvi.
Sulanapitojärjestelmässä on kuitenkin haittoja, jotka tulevat olemaan pahemmat täällä pohjoisessa. Rapaa on kaduilla enemmän ja pitempään. Kovilla pakkasilla järjestelmä ei jaksa pitää katua sulana vaan syntyy sulamisesta aiheutuvaa jäätä.
Lisääntyneestä ravasta johtuen kaupoissa joudutaan siivoamaan enemmän. Lumi kyllä sulaa kaduilta, mutta vesi ei talvesta johtuen poistu, joten varautukaa pitämääm kumppareita enemmän.
Muitakin haittoja on mm. kadun päällystevalinnan suhteen.
0Äänestä
hrd
taitavat käyttää hukkalämpöä..joten ei kuluja tule
0Äänestä
Vihtahousu
Hukkalämpöä? Saatanan saatanan saatana!! Onkos teikäläisellä termodynamiikka hakusessa? Vai onko täällä jo olemassa oleva ydinvoimala?
0Äänestä
on..
Vihtahousu kirjoitti:
Hukkalämpöä? Saatanan saatanan saatana!! Onkos teikäläisellä termodynamiikka hakusessa? Vai onko täällä jo olemassa oleva ydinvoimala?
jo kerrottu lehdessä ja on todella edullinen ratkaisu suhteessa saavutettavaan hyötyyn.
0Äänestä
monumentti virkamiehelle
Taitaa tulla kävelykadusta vitsi kuten on on lumilinna tuossa naapurikaupungissa.
0Äänestä
hitsi...
Voi hitsin hitsi. Eikäkö tuossa aattelin että onhan se kiva kun Torniota kehitetään tällätavalla, mutta kun omat kaupungin asukkaat ovat kehityksen jarruna? Kyllähän se niin on,että kauppa se on joka kannattaa!!!
Ja tuo lämmitettevä kävelykatu.... Mistä helkutista sitä rapaloskaa tulee kauppoihin kun sitä ei tarvitse hiekoittaa eikä suolata. Käyttääkää nyt maalaisjärkeä ihmiset ja älkää haukkuko/estäkö kaupungin kehittymistä. Vai onkohan tämä poliittinen asia????
HYVÄ TORNIO!!!! ILMAN KEHITYSTÄ EI OLE PALJON TULEVAISUUTTA!!!
0Äänestä
ja varmasti!
Jos Helsingin lämmitettäviltä kaduilta tulee loskaa niin varmasti tulee Tornion kaduilta kun vielä ollaan kylmemmällä vyöhykkeellä.
Kun lämmitetylle kadulle sataa lunta niin ei se katu ole niin lämmin, että heti kaikki sulaa pois. Näillä leveysasteilla sataa takuuvarmasti lunta niin paljon, että lämmitysjärjestelmän teho ei riitä pitämään katua sulana ainakaan sillä ns paluuvedellä. No ainahan voi laittaa enemmän tehoa, mutta se taitaa sitten jo maksaa enemmän kuin tämä suunniteltu lämmitysjärjestelmä.
Ja kun sitten sataa lunta ja on pakkasta niin suolaaminen on ihan pakollista, koska lämpöhän aiheuttaa kadussa sen, että se lumi ja vesi siihen jäätyy.
Ei tarvitse olla kummoinen insinööri, että tajuaa katujen sulanapitojärjestelmän hulluuden näillä leveysasteilla. No ainahan kadut voi sitten kattaa, että ei tule niitä sadevesiä eikä lumen sulamavesiä.
Tokihan kaupunkia tulee kehittää, mutta liekö tuo kävelykatu sulanapitojärjestelmineen on ihan ykkösjuttu. Parempi olis ollu vaikka tehdä Kauppakadusta kävelykatu ja siirtää toritoimintaa sinne.
Ja mitä taas tulee pysäköintimaksuun niin voin kertoa, että aika monet eivät enää asioi Tornion keskustassa vaan ihan muualla, ainakaan torniolaisista, koska ovat tottuneet siihen, että maalaiskaupungissa on saatava pysäköidä ilmaiseksi, koska kaupunkiin tuleminen julkisilla liikennevälineillä on sattumakyytiä.
0Äänestä
jarruna
Tuskinpa täällä kukaan on kehityksen jarruja, pitäisi vain laittaa asiat tärkeysjärjestykseen! Siinäpä haastetta useammaksikin kerraksi.
0Äänestä
Jos
Tämä on järjettömiin mitä täällä on tehty,jos piti kävelykatu saada niin se on ainakin väärässä paikassa. Länsirannalle pitää kiertää monen mutkan kautta esim. kioskille.Se joka ei aikonut käydä niissä liikkeissä jotka ovat tämän pätkän varrella,syyttömiä yrittäjät ovat siihen. Muistaakseni tämä kävelykatu piti tehdä Kauppakadulle ja siihen ahtaalle ja kapealle se olisikin paremmin sopinut.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Eipä taida olla puutetta rahasta ainakaan!
nyt ilmastomuutoksen aikoina sellainen ei todellakaan ole tarpeeseen... eli en aio käyttää sen varrella olevien liikkeiden palveluja lainkaan, enkä katua muutenkaan.
mahtaa auttaa tähän kaupungin tyhmyyteen eli kostat syyttömille yrittäjille. Luultavasti tämäkin pätkä alkaa toimimaan kun kauppakeskus valmistuu. Mielestäni Kauppakadusta olisi pitänyt tehdä kävelykatu. Parkkipaikat olisi saatu hyvin toimimattomalle "kirpputorille" jota myös olisi voitu samalla kohentaa
Yrittäjät tulevat kärsimään hetken mutta kaupungin johtajat näkevät haitan kun tyhjistä liikehuoneistoista tulee kuittia. Toden näköisesti kuittailu johtaa siihen ettei ainakaan samanlaista munausta tehdä uudelleen.
EVVK...Eikä nämä tornion päättävässä asemassa olevat älykääpiöt kykene mihinkään muuhun kuin keksimään toinen toistaan tyhmempiä keinoja kuntalaisten köyhdyttämiseen. Viimisin päähänpisto taitaa olla maksullinen parkkeeraus...oulussakin kuulemma joutuu pysäköinnistä maksamaan; miksei sitte torniossa..hohhoijaa.
idea. Ósoittaa, että joillakin on tulevaisuuden kehittämissuunnitelmia. Kehityksen täytyy mennä eteenpäin eikä taaksepäin. Sitä paitsi ei kesken olevia töitä pidä arvostella.
ottaa selvää mikä edes on "lämmitettävä kävelykatu".
Se ei ole ensinäkään lämmitettevä, vaan siinä on sulanapitojärjestelmä. Toiseksi käykääpäs katsomassa mitä muissa kaupungeissa ja jopa kemissä on tulossa??? Ihansamanlainen järjestelmä. Toisissa kaupungeissa on jo tälläinen järjestelmä käytössä.
Samalla laskekaa kuka maksaa ja mitä maksaa, ei se kaupungille kokonaan tule lasku tästä.
Vielä voisitte miettiä mitä etuja ja säästöjä syntyy ko. järjestelmästä.
on todellakin käytössä joissakin Suomenkin kaupungeissa, esim. Helsingissä, jossa on lyhyempi ja leudompi talvi.
Sulanapitojärjestelmässä on kuitenkin haittoja, jotka tulevat olemaan pahemmat täällä pohjoisessa. Rapaa on kaduilla enemmän ja pitempään. Kovilla pakkasilla järjestelmä ei jaksa pitää katua sulana vaan syntyy sulamisesta aiheutuvaa jäätä.
Lisääntyneestä ravasta johtuen kaupoissa joudutaan siivoamaan enemmän. Lumi kyllä sulaa kaduilta, mutta vesi ei talvesta johtuen poistu, joten varautukaa pitämääm kumppareita enemmän.
Muitakin haittoja on mm. kadun päällystevalinnan suhteen.
taitavat käyttää hukkalämpöä..joten ei kuluja tule
Hukkalämpöä?
Saatanan saatanan saatana!!
Onkos teikäläisellä termodynamiikka hakusessa? Vai onko täällä jo olemassa oleva ydinvoimala?
jo kerrottu lehdessä ja on todella edullinen ratkaisu suhteessa saavutettavaan hyötyyn.
Taitaa tulla kävelykadusta vitsi kuten on on lumilinna tuossa naapurikaupungissa.
Voi hitsin hitsi.
Eikäkö tuossa aattelin että onhan se kiva kun Torniota kehitetään tällätavalla, mutta kun omat kaupungin asukkaat ovat kehityksen jarruna?
Kyllähän se niin on,että kauppa se on joka kannattaa!!!
Ja tuo lämmitettevä kävelykatu.... Mistä helkutista sitä rapaloskaa tulee kauppoihin kun sitä ei tarvitse hiekoittaa eikä suolata.
Käyttääkää nyt maalaisjärkeä ihmiset ja älkää haukkuko/estäkö kaupungin kehittymistä.
Vai onkohan tämä poliittinen asia????