...duunari.
Ajatellaanpa tapaus kutakuinkin tosielämästä. Mies ja nainen (tietysti) tapaavat. Juttelevat, viihtyvät, löytävät yhteisiä asioita yms.. Mutta kumpikin tai ainakin toinen panttaa ammattinsa kertomista. Kuluu enemmän tai vähemmän aikaa, mailaillaan, viestitellään, soitellaan, tapaillaan, viihdytään jne. mutta edelleen toinen panttaa tai vaikka molemmat. Sitten vihdoin asioiden edettyä "tiettyyn" asteeseen päätetään avautua. Nainen kertoo olevansa ammatiltaan lääkäri ja mies duunari. Mitä tapahtuu tämän jälkeen? Voiko orastava suhteentapainen edelleen jatkua entisenlaisena ja kehittyä? Vai tuleeko "todellisuuden" paljastuminen niin kovana iskuna että yhteydet katkeavat. Voiko lääkäri esitellä ystävilleen ´ystävänsä´ joka onkin duunari? Entä jos onkin toisinpäin: mies on lääkäri ja nainen duunari. Entä jos nainen on duunari ja ns. kaunis? Tai mies on duunari ja ns. komea ja omaa suhteita (siis ei naissellaisia).
Loppujen lopuksi asiaan on yksiselitteinen vastaus. Koska rakkaus on ikuinen, maailmanlaajuinen, jakamaton, valikoimaton, ei katso aikaa ei paikkaa eikä vaadi paljoa vain kaiken niin siksi asiat menevät seuraavanlaisesti: sillä onko mies duunari ja nainen lääkäri tai päinvastoin ei ole mitään merkitystä mahdollisen suhteen alkamisen kannalta. Näin on.
Onhan?
Ajatellaanpa tapaus kutakuinkin tosielämästä. Mies ja nainen (tietysti) tapaavat. Juttelevat, viihtyvät, löytävät yhteisiä asioita yms.. Mutta kumpikin tai ainakin toinen panttaa ammattinsa kertomista. Kuluu enemmän tai vähemmän aikaa, mailaillaan, viestitellään, soitellaan, tapaillaan, viihdytään jne. mutta edelleen toinen panttaa tai vaikka molemmat. Sitten vihdoin asioiden edettyä "tiettyyn" asteeseen päätetään avautua. Nainen kertoo olevansa ammatiltaan lääkäri ja mies duunari. Mitä tapahtuu tämän jälkeen? Voiko orastava suhteentapainen edelleen jatkua entisenlaisena ja kehittyä? Vai tuleeko "todellisuuden" paljastuminen niin kovana iskuna että yhteydet katkeavat. Voiko lääkäri esitellä ystävilleen ´ystävänsä´ joka onkin duunari? Entä jos onkin toisinpäin: mies on lääkäri ja nainen duunari. Entä jos nainen on duunari ja ns. kaunis? Tai mies on duunari ja ns. komea ja omaa suhteita (siis ei naissellaisia).
Loppujen lopuksi asiaan on yksiselitteinen vastaus. Koska rakkaus on ikuinen, maailmanlaajuinen, jakamaton, valikoimaton, ei katso aikaa ei paikkaa eikä vaadi paljoa vain kaiken niin siksi asiat menevät seuraavanlaisesti: sillä onko mies duunari ja nainen lääkäri tai päinvastoin ei ole mitään merkitystä mahdollisen suhteen alkamisen kannalta. Näin on.
Onhan?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tämän allekirjoitan omasta puolestani. Koulutusasteella tai ammattinimikkeellä ei ole merkitystä, vaan henkilön työmoraalilla ja sillä, että hän itse pitää työstään.
(sopivasti) yhteiset mielenkiinnon kohteet, riittävän samanlaiset arvot ja asenteet ja samansuuntaiset odotukset tulevaisuudelta, niin ammatilla ei ole mitään merkitystä. Usein (siis usein, ei aina) koulutus vaikuttaa kuitenkin myös esimerkiksi mielenkiinnon kohteisiin; kärjistettynä (sic!) voisi sanoa, että toinen haluaa mennä elokuviin katsomaan Mike Leigh'in uusinta ja toinen Die Hard nelosta; toinen viettää lomansa Louvressa ja toinen Rhodoksella; toinen tykkää vapaa-aikanaan lukea venäläisiä klassikkoja ja keskustella niistä, ja toinen lukee Hesarista urheilu-uutiset jne. Jos mielenkiinnon kohteet ovat täysin erilaiset, niin pohja parisuhteelle on aika huono - eikä se siis johdu ammatista.
Ja huom. tämä OLI kärjistys EIKÄ siihen sisälly mitään arvolatausta. En sano, että Louvre ja venäläiset klassikot olisi millään tavalla parempi valinta kuin Rhodos ja urheilu-uutiset.
(...Sitä paitsi: kuinka moni ajatteli itse automaattisesti, että lääkäri harrastaisi noita ensiksi mainittuja vaihtoehtoja ja duunari jälkimmäisiä? :-))
Ymmärrän erinomaisesti, miten kärjistetty esimerkkisi on yleensä tuhoon tuomittu. Mutta eipäs vain meillä :D Aika lailla voisi nuo esimerkissä mainitsemasi ja miljoona muuta erilaisuudesta kertovaa asiaa pitää paikkansa meidän kohdallamme, mutta silti perusarvot ja asenteet sekä tulevaisuuden toiveet on jostain kumman syystä samat. Sitä paitsi opimme toisiltamme pirun paljon ja keskustelut ovat mielenkiintoisempia, kun ei olla aina samaa mieltä.
"Millainen työpäivä sulla oli?"
- "Yritin kahdeksan tuntia koodata yhtä saakelin ellipsiä (tms). Entä itselläsi?"
"Tapasin yhden aivan ihanan perheen, jolla on nyt tosi vaikea vaihe menossa. Se on jännä miten pelko voi yhdistää ihmisiä henkisesti ja ... "
Tyttäreni kysyi tänään, onko hän tulevaisuudessa merkittävä ihminen. Kysyin, mitä hän tarkoittaa.
Hän vastasi, että onko hänellä hyvä ammatti.
Minä taasen, että siihen onko merkittävä ihminen ei ole ammatilla mitään merkitystä, vaan sillä on, että on hyvä ihminen.
Siivoja on aivan yhtä hyvä ihmisenä kuin lääkäri. Ihmisyydellä on vain merkitystä, ja suhteissa sillä, miten toistensa kanssa sopii toisilleen.
Ammateista riippumatta kiinnostuksen kohteet voivat olla samatkin, mikä olisi hyvä asia mutta ei edellytys suhteelle.
Itsellä mies, joka on vähintäänkin erilainen kiinnostuksenkohteiltaan kuin minä. Silti menee hyvin. Joten asioita ei pitäisi pohtia niin perinpohjaisesti, enemmän kuunnella tunteita. Ei erilaisuus ole paha asia.
Olen itse aiheesta samaa mieltä kanssasi. Mutta huomioni kiinnittyi lauseeseen "Siivooja on aivan yhtä hyvä ihmisenä kuin lääkäri." Tässä siis ilmeisesti oletuksena oli, etteivät kaikki ihmiset ehkä valitettavasti ajattele niin, vaan pitävät siivoojaa "huonompana"...
On kuitenkin pakko todeta tähän, että nykyään siivojan ja lääkärin ammatit ovat säännöllisesti toteutettavien kyselytutkimusten mukaan nimenomaan yhtä arvostettuja ammatteja pohjoismaissa. Vuosi vuoden perään siivoojan ja lääkärin ammatit keikkuvat arvostetuimpien ammattien listan kärjessä. Käytännön ammatit ovat siis kaikkein arvostetuimpia! Itse älyllistä työtä tekevänä ihmisenä olen hiukan kade, mutta kuten joku tässä ketjussa aiemmin totesi, tärkeintä on, että itse arvostaa omaa ammattiaan ja nautti työstään.
No oma kokemus on ainakin se, että mulle on ihan yks ja sama missä ammatissa se toinen on. Tilipussin koko tai titteli ei merkkaa mulle mitään. Eikö se itse ihminen oo tärkein eikä se missä ammatissa on.
Jotkut vaan on niin pinnallisia, ettei kelpaa muuta kuin joku "akateemisesti koulutettu" tai "korkeassa asemassa oleva".
Vaikka mun mies ois keinosiementäjä, insinööri tai rekkakuski, ei sillä olis mitään merkitystä, minä rakastun siihen ihmiseen, kaikki muu on yhdentekevää.
Ja en tiedä mistä johtuu, mutta ennemmin olenkin ns. "tavallisen tallaajan" kuin jonkun pukumiehen kanssa.
Oma mielipide.
Esimerkkisi on minusta huono: ei kai siinä nyt ongelmaa ole, jos toinen on lääkäri ja toinen duunari. Lääkärin ammatti on kuitenkin akateemisista ammateista ehkä kaikkein lähimpänä duunariutta. Näin ollen lääkärillä ja duunarilla voi olla paljonkin yhteistä. Molemmilla aloilla ollaan tekemisissä lopulta aika maanläheisten, fysikaalisen maailman käytännön asioden kanssa.
Ongelmia sen sijaan voi tulla silloin, jos toinen on esim. filosofian tai yhteiskuntatieteen alalta valmistunut ja toinen sitten se duunari. Mistä filosofi/yhteiskuntatieteilijä keskustelee illallisella jonkun duunarin, vaikka maansiirtäjän tms., kanssa? Kierkegaardin eksistentialismista? Frankfurtin koulukunnan elitistisestä marxilaisuudesta? Hmph...
Olen itse yhteiskuntatieteen maisteri ja sosiologi, sivuaineenani opiskelin filosofiaa. Erosin juuri avomiehestäni, joka on lääkäri. Hänen kanssaan en koskaan voinut kunnolla keskustella filosofisista (laajasti käsitettynä) asioista, kulttuurista, taiteesta, etiikasta... Lääkärinä hän oli liian käytännönläheinen ymmärtääkseen(?)/ollakseen kiinnostunut(?) sellaisista asioista...
Kuinka moni duunarimies tykkää hyvää, jos vaimo on se suurituloisempi (ja varsinkin jos palkkaero on selvä)? (tämä ei tietenkään aina kyllä ole näin, varsinkin tietyillä erikoisaloilla sairaaloissa palkka on suorastaa hävyttömän pieni työn vaativuuteen verrattuna, ja duunarimiehestä riippuen palkkahan saattaa olla varsin korkea)
Kuinka moni duunarimies tykkää hyvää, kun vaimon ammatti on vaativa ja raskas; vaatii mm. elämänikäistä tietojen päivittämistä lukemalla, päivystykset fyysisesti ja henkisesti rankkoja, huoli potilaista/tehdyistä päätöksistä tunkee joskus uniinkin...? Kodinhoitajana ei jaksaisi hääräillä, ja ajatukset saattavat olla muissakin asioissa kuin miehen kalsarien pesussa...?
Kuinka moni duunarimies on valmis ottamaan vastuun kodista ja perheestä tai vaihtamaan paikkakuntaa, kun lääkärivaimo tekee väitöskirjaa n. 5 v illat ja yöt tai suorittaa erikoistumistaan 200 km päässä toisella paikkakunnalla 2-3 v?
Kuinka moni duunarimies on valmis hyväksymään sen, että vaimon työaika saattaa olla rajaton (väestövastuulääkärit) tai päivystämisien takia esim. 60-80 h viikossa (sairaalalääkärit, etenkin erikoistuvat)?
Kuinka moni duunarimies ymmärtää sen, että lääkärivaimo on aina identiteetiltään "lääkäri", se vaan jotenkin rakentuu osaksi minäkuvaa opiskeluvuosina. Lääkäriyttä ei riisuta naulakkoon työvaatteiden kanssa töistä lähtiessä.
Tämä on tietysti hiukan kärjistettyä, mutta varsin usein tottakin. Jos duunarimies on sinut em. asioiden kanssa, siitä vaan ja onneksi olkoon!
Mitä kollegojen keskuudessa on tullut havainnoitua, naislääkärit sopeutuvat miehensä ammattiin (esim. sen perhe-elämälle aiheuttamien vaatimusten suhteen), vaan samapa ei tahdo onnistua toisinpäin... Esim. tuntemani naislääkäri miespoliisi - pariskunnat ovat lähes poikkeuksetta ajautuneet eroon. Parhaiten pärjäävät naislääkäri-mieslääkäriparit, heillä on ymmärtämystä toisen työn vaikutukselle elämään. Naislääkäri mies(DI-)insinööriparit ovat erittäin yleisiä, ja kohtalaisen hyvin onnistuvia.
Olen aivan sama mieltä. Olen huomannut että duunarimiehillä on yleensä vaikeampi hyväksyä että nainen on akateemisesti koulutettu kun toisinpäin. Johtuu huonosta itsetunnosta. Esimerkkitapauksessa duunarimies varmaan ei sietäisi naislääkärin elämä pitkään.
Olen samaa mieltä. Olen itse kielitieteilijä ja työskentelen tutkijana yliopistolla. Suhteeni duunarimiehiin, niitä on ollut pari, ovat vääjäämättä päätyneet eroon. Oman tulkintani mukaan näille miehille oli kova paikka se, että olen korkeammin koulutettu, tiedän asioista enemmän, saan melko säännöllisesti (myös julkista) tunnustusta saavutuksistani akateemisessa maailmassa jne.
Tämä on sukupuolikysymys.
Seurustelin vajaan vuoden amk-tutkinto inssin kanssa, jonka tausta kohtuullisen sama kuin minulla eroineen ja yhteishuoltajuuksineen.
Itse on hallinto- ja esimiestehtävissä tunnetulla työntantajalla, joten näyn myös julkisuudessa. Tulotaso kohtuullinen ja itsetunto asiallinen. Ammattini on osa minua myös yksityiselämässäni.
Alkuhurman jälkeen tuntui tulevan kokoa jan miehelle vaikeammaksi hyväksyä minua kokonaisuutena. Olisi pitänyt olla häneen keskittyvä hempukka, joka muistaa hoitaa itsensä kuntoon tilanteessa kuin tilanteessa sekä ei omaa mitään huolia ( tarkoitan ei väsy mistään ).
Suhteen kantavin voima oli seksi ja kaksi taloutta pysyi erillään. Suhteen aikana selvisi hänen erotilanteestaan alkanut masennus sekä lasten ylivalta häneen. Työkin vaikutti olevan enemmän itsetunnon kohottaja kuin "mielen ylentäjä".
Palkkani nousi, pari julkista juttua, muutama tiukka tilanne ja mies lähti etsimään uutta netistä. Perinteisiin arvoihin uskovana yritin keskustella, auttaa ja ymmärtää. Mutta eihän siitä mitään tullut siinäkin olin hieman liikaa, väärässä tms.
Ei kaikki miehet kestä tasapainoisia, vahvoja ja omillaan oikeasti toimeen tulevia naisia. Kyllä se perinteinen leijona-psyyke sieltä esiin tulee. Pitää vaan löytää se itselleen sopiva "leijona". Kyllä se löytyy, mutta on hyvä myöntää jo ajoissa jos ei vaikuta siltä.
Jokainen tarvitsee oman "kesyttäjänsä" ja kumppaninsa omalla tavallaan.
olen itse akateemisesti koulutettu ja mieheni on duunari. meillä ei kyllä ole mitään parempi-huonompi ammattijuttuja, johtuu varmaan siitä, että suurin osa kavereistani on ei-akateemisia ja etten ole koskaan valinnut miesystäviäni/ystäviäni koulutuksen perusteella. mieheni kanssa meillä synkkasi heti alusta alkaen ja tajusin hänen olevan sieluntoverini. toisekseen meillä palkkaero on vain muutama kymppi, joten en tienaa juuri mitään paremmin kuin hän.
eli lääkäri ja duunari voivat mielestäni olla onnistunut pari, varsinkin jos tuntevat keskenään sieluntoveruutta:)
arvata saattaa. Eli ei siitä sen enempää.
...se duunari
Aloitin työurani siivoojana ja nyt olen lääkäri. Ex mies on töissä Prisman kassalla, nykyinen on peltiseppä. Erikoistuvana lääkärinä tuloni ovat pienet. Kouluttautuneena omaan laajemman yleissivistyksen kuin puoliso . Häntä häiritsee kun en ole samaa mieltä hänen kanssaan asioista joista tiedän enemmän. Hän luulee tietävänsä lääketieteestäkin minua enemmän. Pahempaa kuitenkin on tunnekylmyys. Minä kaipaisin parisuhteessa lähinnä rakkautta, läheisyyttä jne. En tarvitse sen syvällisempää keskustelua. Tässä kovien arvojen maailmassa vain on vaikea löytää kumppania joka jakaisi pehmeämmän arvomaailman. Nämä asiat eivät mielestäni riipu ammatista. Itse en ole lääkäri työpaikan ulkopuolella . Lääkäriys on yksi keino yrittää auttaa muita ja sitä kautta kutsumukseni. Halu auttaa ja rakastaa lähimmäistä on minussa kyllä vapaa-aikanakin. Identiteetiltäni koen edelleen olevani yhtä paljon siivooja kuin lääkäri ja kaikkea muuta siltä väliltä. Toivon joskus löytäväni kumppanin joka näkee sieluni kaiken muun alta ja rakastaa minua itsenäni samoin kuten minä häntä.
Minun veljeni on muurari/ rakentaja ja hänen puolisonsa työterveyslääkäri, ovat olleet aviossa jo 30 v , molemmat maatalosta lähtöisin, tutustuivat jo lukioaikana, siis veljeni kävi lukiota , mutta ei koskaan kirjoittanut , vaan halusi rakentajaksi, meni ammattikouluun on aina ollut hyvä käsistään.
Taas hänen puolisonsa ei ole mikään käsillä tekevä.
Arvot samat ja puoluekanta sama ,veljeni on myös kaupunginvaltuustossa.
Kuntosalilla käyvät molemmat ja molemmat tykkää oopperasta ja italian matkoista.
Hyvin heillä menee, ei mitään ongelmaa.
Vasemmistolainen vaalikarja uskoo johtajiaan jotka tarjoavat heille leipää ja sirkushuveja. Kulttuurimarxismi on myös heidän keksintönsä kuten myös järjetön feminismi.
itkevät miehet ovat kulttuurimarxistien keksintö. Neuvostoliiton piti pehmittää kovat Suomalaiset taistelijat ja Suomeen ja muualle maailmaan tuotiin ajatusmaailmaa itkevistä miehistä...siis nössöistä joista ei ole aseisiin. Paljon muutakin hapatusta on tuotu Vasemmiston kautta ja tuodaan edelleen Kommunistisen vallankumoumuksen edistämiseksi. Vasemmisto hommaa vaikka puolison jyrymiehelle pehmittämään tämän käytöksellään ja huumeiden avulla. Kun partneri on saanut miehestä itkevän kotipiian hän jättää ja suhteen aikana käy panettamassa itseään jonkun jyrymiehen kanssa jonka kanssa tähtää samaan lopputulokseen kuin aiemman miehen kanssa. Näin koetetaan saada lujamieliset miehet kaadettua Suomessakin. Kun ja, jos Venäjä hyökkää moderni mies itkee sitten vain tiskiharja kädessä keittiössään ja miettii, että ei voi lähteä. Ehkä hurjimmillaan ajattelee ottaisiko muija kiväärin käteensä. Tällaiseksi mies koetetaan heidän taholtaan muutta mikäli tämä ei suostu lähtemään kommunsitiseen liikkeeseen. Varokaa vasurinaisia heisät ei tule muutakuin sanomista.
Toinen keino on pakkolääkitys. THL organisaation sisällä on vanhoja Taistolaisia päättämässä psyykelääkitys määäräyksistä näille inisijöiksi ja psykoosiin ajetuille kansalaisille jotta heidät saadaan pidettyä itkevinä rätteinä.
Kannattaa sanoo lasten äidille että antaa sulle rahaa lasten ruokailuun, ei ä uusi äiti maksele kenenkään lasten ruokia, hän kasvattaa ja neuvoo heitä ja korjaa ongelmia.
Kumma mies jos ei sano eksälleen että rahan tulo loppuu jos kiusaat meitä.
Mies elättää uuden naisensa, hänen lapet ja itsensä, ei siihen kuulu lapset jotka asuvat muualla. On kumma että ei ymmärretä.
Miehen lapset voisivat mennä töihin ja näin anta tienestit teille, jos eksä ottaa vstaan elareita, ja näin raha keitää mukavasti lapset kesätlhin ja maksamaan onat elantosna. Uusi äiti voi sitten lomailla ja käskyttää ja korjata ongelmia.
Riippuu ihmisistä. JOillekin puolison ammatti ja asema on tärkeää niin, ettei oikeastaan duunareita paljon katsellakaan. JOkailsella on omat valintakriteerinsa, mitäpä niihin voi sanoa.
Onhan se nyt ihan julkisestikin tiedossa, että esim. tietyt suomalaiset rikkaat liikemiehet eivät pelkällä olemuksellaan saisi yhtään naista mutta kun on mainetta ja mammonaa, niin jopa tietyntyyppiset naiset kiinnostuu.
Itse olen korkeastikoulutettu asiantuntijatyötä tekevä ja puolisoni on perusduunari, taitava kuin mikä ja luultavimmin itsekin olen alallani suht pätevä työntekijä. Arvostamme molemmat toistemme töitä ja osaamista.