Heippatirallaa! Ensimmäiseksi tervehdys ja lämmin rutistus kaikille parhaansa yrittäville anopeille, jotka osaavat käyttäytyä fiksusti ja asiallisesti nuorta paria kohtaan. Liiallinen tunkeilu tai vastaavasti kylmän sodan ylläpitäminen ei koskaan ole synnyttänyt mitään hyödyllistä.
Kesä on keikkuen kulkenut, ja kuinkas ollakaan, olemme viettäneet kolmisen viikkoa minun vanhempieni kodissa ja kesämökillä. Siis aviomies, puolivuotias tyttäremme ja minä. Ja hups, anoppilassa olemme olleet vain yhden yön yli.
Mistä tämä epäsuhta? No kun ei anoppi ja appiukko meitä kylään ilmeisesti haluakaan! Olisi paljon mukavampaa luoda suhdetta lapsen isovanhempiin, jos he taitaisivat peruskäytöstavat. Vaikuttaa siltä, että Hämeessä ei olla koskaan kuultukaan sanontoja "Tervetuloa", "Tulkaahan käymään", "Kiva tavata", "Onpas ollut ikävä lastenlasta" tai "Kiitokset lomatuliaisista". Niin kauan kun anoppi ja appi jatkaa ikävää jurnuttamistaan, niin lastani ja miestäni he eivät näe. Enhän halua, että lapseni tutustuu tunnekylmään ympäristöön, jonne häntä ei edes välttämättä tahdota.
Kyllä se vaan herättää niin suurta kiitollisuutta ja iloa, kun minun vanhempani (myös osa mieheni fiksuista sukulaisista) osoittavat iloa meidän tapaamisestamme. Ukki jaksaa kontata lattialla tyttäremme kanssa ja näyttää hänelle ulkona kasveja ja toukkia. Mummi puolestaan ompelee ihania pikku käsitöitä lapsenlapsellensa, pitää hyvänä ja kertoo sanoin ja teoin rakastavansa pienokaista. Saman taidon osaavat myös monet mieheni sukulaiset: meidän osoittamamme huomio ja hyvät käytöstavat eivät jää yksipuoleisiksi.
Sitä saa mitä tilaa. Siinä vaiheessa, kun anoppi ja appiukko oppivat osoittamaan hellyyttä ja kiinnostusta lastamme kohtaan, menemme ilomielin mummulaan. Tai sekin riittää, kun meidät sinne kutsutaan. Minä en jaksa enää mielistellä kukkapuskien ja avuntarjousten kanssa, jos vastassa on jäävuori.
Hyvää kesää!
Kesä on keikkuen kulkenut, ja kuinkas ollakaan, olemme viettäneet kolmisen viikkoa minun vanhempieni kodissa ja kesämökillä. Siis aviomies, puolivuotias tyttäremme ja minä. Ja hups, anoppilassa olemme olleet vain yhden yön yli.
Mistä tämä epäsuhta? No kun ei anoppi ja appiukko meitä kylään ilmeisesti haluakaan! Olisi paljon mukavampaa luoda suhdetta lapsen isovanhempiin, jos he taitaisivat peruskäytöstavat. Vaikuttaa siltä, että Hämeessä ei olla koskaan kuultukaan sanontoja "Tervetuloa", "Tulkaahan käymään", "Kiva tavata", "Onpas ollut ikävä lastenlasta" tai "Kiitokset lomatuliaisista". Niin kauan kun anoppi ja appi jatkaa ikävää jurnuttamistaan, niin lastani ja miestäni he eivät näe. Enhän halua, että lapseni tutustuu tunnekylmään ympäristöön, jonne häntä ei edes välttämättä tahdota.
Kyllä se vaan herättää niin suurta kiitollisuutta ja iloa, kun minun vanhempani (myös osa mieheni fiksuista sukulaisista) osoittavat iloa meidän tapaamisestamme. Ukki jaksaa kontata lattialla tyttäremme kanssa ja näyttää hänelle ulkona kasveja ja toukkia. Mummi puolestaan ompelee ihania pikku käsitöitä lapsenlapsellensa, pitää hyvänä ja kertoo sanoin ja teoin rakastavansa pienokaista. Saman taidon osaavat myös monet mieheni sukulaiset: meidän osoittamamme huomio ja hyvät käytöstavat eivät jää yksipuoleisiksi.
Sitä saa mitä tilaa. Siinä vaiheessa, kun anoppi ja appiukko oppivat osoittamaan hellyyttä ja kiinnostusta lastamme kohtaan, menemme ilomielin mummulaan. Tai sekin riittää, kun meidät sinne kutsutaan. Minä en jaksa enää mielistellä kukkapuskien ja avuntarjousten kanssa, jos vastassa on jäävuori.
Hyvää kesää!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse olen se anoppi, kenen luona ei kyläillä.
Kun joskus harvoin näen lapsenlastani, leikin ja konttailen hänen kanssaan, mutta miniä saa siitä kohtauksen. Ompelen hänelle ihania vaatteita ja tuon tuliaisia mutta miniäni kantaa ne kirpputorille. Näytän kaikillatavoin hyväksymiseni ja kunniotukseni heidän perhettään kohtaan, en puutu heidän asioihinsa enkä jakele neuvoja enkä tuppaudu, kutsun kylään ja laitan viikonloppuisin ruokaa ja kutsun syömään, mutta arvatkaapas suostuuko miniä tulemaan.
Kun puhun, että haluaisin näyttää lapselle luontoa ja kaikenlaista mikä hänelle on uutta, miniäni pitää minua sairaana ja lähes hulluna, lasta kun ei tarvitse opettaa tuntemaan kaikenmaailman koppiaisia ja kasveja. Oppii sitten koulussa.
Kun kerron miten rakas lapsi minulle on, halailen ja pelleilen ja hellin, miniäni pelkää minun ryöstävän lapsen ja pitää viikkojen mykkäkoulua eikä anna tavata lasta.
Että mikä kenellekin on hyväksi. Minä haluaisin vain olla tavallinen rakastava mummo joka sillointällöin saa olla lapsen kanssa ihan omalla tavallaan ja näyttää lapselle miten tärkeä ja rakas hän minulle on. Minulla olisi aikaa ja viitseliäisyyttä ja halua kaikenlaiseen puuhasteluun lapsen kanssa, mutta miniäni vie lapsen mieluummin ventovieraalle kuin antaa mummun hoidettavaksi.
En ole koskaan kuullut miniäni suusta kiitosta enkä kutsua kylään. En ole koskaan nähnyt hänen olevan iloinen siitä, että lapsensa leikkii mummon kanssa ja tykkää mummosta.
Aina hänellä on naama nurinpäin, teinpä niin tai näin.
Teillä on varmasti sitten niin päin, ettei miniällä ole kerta kaikkiaan riittävästi itsetuntoa jakaa perheonnea muiden kuin miehensä kanssa. Kenties hän on hieman mustasukkainen ja pelkää sitä, että sinä viet poikasi huomion yms. Tuli melkein tippa silmään, kun luin kirjoituksesi.
Minä haluaisin, että lapsellani olisi mahdollisimman tiivis ja monipuolinen aikuisverkosto ympärillään. Itselläni on paljon setiä ja tätejä, jotka ovat olleet minulle hyviä, kun olen ollut lapsi. Kun he ovat kohdelleet minua aikanaan hyvin, aikuiseksi vartuttuani he ovat saaneet minusta hyvän ystävän. Ja minulle on selvää, että joku päivä huolehdin lapsettomien tätieni asioista, mikäli itselläni on terveyttä ja kaikki menee luonnollisen kaavan mukaan.
Minusta olisi ihanaa, että lapsellani olisi sinunlainen mummi. Selvästi jaksat ja tykkäät tehdä asioita. Koska me ihmiset olemme erilaisia, minusta olisi ihanaa, että mahdollisimman moni isovanhempi voisi antaa panoksensa ja tukea lapsen persoonallisuuden muodostumista. Esimerkiksi oma äitini on käsityöihminen ja varmasti jaksaa sitten joskus leipoa ja touhuta käsillään lapsen kanssa. Isältäni lapseni voisi oppia luontoinnostusta. Ja vaikkei mitään erityisiä intressejä elämässä olisikaan, voisi olla vain läsnä ja lähellä. Sehän se tärkeintä on.
Mieheni vanhemmat eivät kuitenkaan osoita olevansa kiinnostuneita tyttärestämme. Joskus alussa jaksoin laittaa tekstiviestejä, ja kertoa lapsemme kuulumisia. Kun vastausta ei kuulu, en jaksa enää yrittää. Ja kun kylässä ollaan niin puhe on vain toisissa lapsenlapsissa. Mitään asiaa, jonka kerron lapsestani, ei voi kuunnella objektiivisesti. Kaikki meidän perheen asiat on vain peilattava siihen, kuinka anoppini toisen lapsen perhe toimii samassa tilanteessa.
Tyhmähän sitä on, jos väkisin tyrkyttäytyy. Olen omasta mielestäni miellyttävä, fiksu ja tilaa antava henkilö. Tuskin minulla olisi muutoin niin suurta lähipiiriä - tulenhan toimeen myös monien miehenikin sukulaisten kanssa. Eli annetaan olla vanhusten omassa rauhassa.
Sinulle haluan vain sanoa, että toivottavasti sinulla on lisää lapsia, jotka ehkä perustavat vielä perheen. Jos olisit minun anoppini, meille tulisi varmasti asiallinen ja hyvä suhde: haluammehan molemmat tulevien polvien parasta! Uskon, että hyvät aikeesi palkitaan vielä joku päivä. Harmi, ettei mummuja voi adoptoida!
lapsellesi karttelemalla miehesi vanhempia.
Et voi asettaa heille vaatimuksia tai ehtoja. Ei heidän tarvitse kontata lapsen kanssa eikä tehdä hänelle käsitöitä, vaikka omat vanhempasi niin tekisivätkin.
He ovat miehesi vanhemmat, sinun appivanhempasi ja lapsesi isovanhemmat. Näille tosiasioille et mahda mitään. Suosittelen, että sopeudut tilanteeseen ja pyrit näkemään siinä jotakin positiivista. Lapsenkin on hyvä oppia, etteivät kaikki vanhemmat ihmiset konttaa. Ja varsinkin sinun.
" - - Ja vaikkei mitään erityisiä intressejä elämässä olisikaan, voisi olla vain läsnä ja lähellä. Sehän se tärkeintä on. - -"