elikkä olen melko normaalipainoinen, (ainakin omasta mielestäni, kaverini kauhistelevat lievästi näkyviä kylkiluitani ja kapeita ranteita) mitat 50-52/167-169 (en ihan tarkkaan tiedä) eikä oikeastaan minkäänlaista kiinteytymisen ''tarvetta'' ole koska suurin tuntemistani saman ikäisista ovat melko samanpainoisia kuin minä joskin vähän lyhyempiä jotkut. samoissa mitoissa siis. mutta en halua olla niinkuin he. haluan olla muuuta. erilainen. haluan olla kauniimpi. haluan paremman ihon. haluan nätimmän nenän kun minulle nyt on suotu tälläinen hieman rumempi pikkupossu nenu vaikka jotkut kutsuvat sitä jopa söpöksi! haluan kapeammat posket ja ennen kaikkea haluan kapeammat sääret ja vyötärön! haluan lautamahan sellaisen kun minulla on useimmiten aamulla, mutta päivän mittaan kun syön se kasvaa :( sitten vielä pahemmat ovat pohkeeni! suvussani on muutenkin kaikki isän puolelta ainakin aika paksupohkeisia! haluan laihemmat pohkeet vaikka eivät ne mitenkään järkky isot ole, mutta haluan silti laihemmat. kun vaaka näyttää pienempää numeroa tunnen mielihyvää ja olen tyytyväinen itseeni. nautin kun en syö vaikka fyysisesti kärsinkin. kun luut näkyy selvemmin itsetuntoni kohoaa. joskus olen oksennellutkin ja lyönyt itseäni koska olen astunut kielletylle alueelle ja syön jotain herkkua. hirvittää niin lihoaminen. en halua olla normaali. haluan olla kiinteämpi ja hoikempi! tiedän ettei täydellistä olekkaan, mutta minä haluan olla! en halua olla anorektikko, mutta tätä menoa elämäni on ihan sekaisin! miten saisin kiinteytettyä jalkojani ja mahaani terveellisesti? olkaa kilttejä ja vastatkaa en jaksa enää näitä ikuisia itkuja ruoan ja liikunnan suhteen. ''pakko mennä lenkille vaikkei huvita ja jos lenkki jää pois ei saa syödä mitään'' tai ''ei saa syödä makeaa'' yleensä kyllä retkahdan ja viimeiset 3 päivää on ollut yhtä helvettiä kun jalkani ovat niin kipeät etten pystynyt juoksemaan ja söin kuin tulevan joulun kinkku! oksetan ja ällötan itseäni. kukaan ei tajua :( en itsekään. olen yrittänyt kertoa ongelmistani parhaalle ystävälleni, mutta hän haukkuu vaan pissikseksi :( voin vannoa että mitään huomiota en tällaisella käytöksellä hae pikemminkin yritän peittää kaiken ja miellyttää enemminkin itseäni.
haluaisin hoikistua/kiinteytyä!
apuja kaipaileva,
6668
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
*suurin _osa_ tuntemistani saman ikäisistä.
muitakin virheitä on kasapäin, mutta älkää välittäkö.. -.-
oikeasti voisit saavuttaa elämässäsi.
Ei ketään oikeasti kiinnosta perseesi leveys tai kapeus, se, mihin miehet ihastuvat, on hymysi, silmäsi, se, miten kannat kroppasi ja mitä olet valmis heille antamaan. Se, mikä isona merkitsee, on se, mitä osaat ja mihin pystyt.
mutta tässä on kyse paljon muusta kuin miesten mielipiteistä. sairastin vielä 2kk sitten bulimareksiaa enkä siihen helvettiin halua palata vaan kiinteytyä terveellisesti ja omaksua terveelliset elämän tavat. sinä et syömishäiriöstä näytä tajuan enempää kuin paskakärpänen. tai jos tajuat tai olet sairastanut niin anteeksi tuhannesti, mutta vielä kerran kyse ei ole mistään miehistä, vaan siitä että voin vihdoinkin hyväksyä itseni vaikka pyrinkin aina olemaan vaan parempi ja parempi... tämä on typerää.
Kerroit että olet sairastanut ennen syömishäiriötä ja haluat nyt pudottaa noin 52 kg:sta edelleen painoa omista "ongelmakohdistasi". Painoindeksisi on kuitenkin 18 mikä kertoo juuri päinvastaista, painon vähentäminen entisestään olisi sinulle varmasti epäterveellistä.
Luettuani tekstisi minulle tuli mieleen josko olet vieläkään täysin parantunut syömishäiriöstäsi, oli aika rankkaa kertomusta. Oletko puhunut sairautesi aikana tuntemuksistasi asiantuntijalle? Jos et, kehottaisin sinua viimeistäänkin nyt keskustelemaan ihannekuvastasi jonkun kanssa, koska se vaikuttaa aika vääristyneeltä.
En sano tätä millään tavalla loukatakseni, mutta vaikutat vaan olevan todella ankara itseäsi kohtaan.
Mielestäni suhtautumisesi painoosi ei ole, tervettä minkä olet selvästi itsekin huomannut. Yhdyn samaan asiaan kuin edellinen kirjoittaja: sinun kannattaisi puhua ammatti-ihmiselle. Oikeasti. Sinun tuskin kannattaisi alkaa tekemään mitään jalkojen ja lantion kiinteytysprosesseja, ennen kuin todellakin saat sitä ammattiapua. Muutama käyntikerta, ja saatat huomata mitä ajattelussasi oli väärin, ja ennen kaikkea: mitä kaikkea HYVÄÄ sinussa ON (nyt puhuu siis parin vuoden masennuksesta melkein parantunut). Eräällä ystävättärelläni oli vastaavanlaisia ongelmia; hän laihtui niin hurjasti, että hänestä tuli anorektikko. Hänen silmiin katsominen oli vaikeaa, sillä oli vaikea olla huomaamatta selvästi näkyviä luita ja sitä kärsivää olemusta. Tämä oli nyt ihan esimerkkinä, enkä tarkoita että ongelmasi olisi välttämättä vastaavanlainen.
Mutta jos nyt näitä teinien esimerkkejä mietitään (tämä on erikoista, mutta esimerkkipä kuitenkin), niin mietipäs esimerkiksi Lindsay Lohania. Ennen hän oli naisellisen muotoinen, kaunis neito, mutta laihdutettuaan hänestä tuli jotenkin kärsivän näköinen, ainakin kuvien perusteella. Sääliksi käy, sillä entisessä muodossaan tämä tyttö olisi kauniimpi :)
Ymmärrän kyllä ideasi sen suhteen että olisi vihdoin mukava hyväksyä itsensä, mutta mieti sitä vaihtoehtoa, että voisit hyväksyä itsesi puhumalla juuri ongelmastasi ammattiauttajalle :)
Muistanet varmaan, että sen ulkoinen ei ole aina sitä tärkeintä, vaan se sisäinen puoli ratkaisee, yllättävän useassa tilanteessa (vaikka tämä niin kliseiseltä kuulostaakin).
En ole kyllä mikään asiantuntija näissä "paino-ongelmissa", mutta toivon, että tästä on itsellesi jotain hyötyä :)
Tsemppiä sulle!
Unohda kiinteytys. Mene psykiatrille. Sinä et ole vielä päässyt syömishäiriöstäsi. Monet syömishäiriöiset ovat perfektionisteja, haluat olla täydellisiä, kauneimpia, jne...Sinulla on selvästi vielä ongelmia minäkuvasi kanssa.
Itsekin olin aiemmin hullun keskittynyt vain pelkästään ulkonäköön, painoon, reisieni paksuuteen, jne...kunnes tajusin, että ulkonäkö on katoavaista. Meistä tulee kaikista rumia, kun vanhenemme. Ulkonäkö on yhdentekevää, vain sillä on merkitystä minkälaisia olemme sisältä. Ihanat ihmiset eivät ole välttämättä kauniita ihmisiä, ne ovat niitä ihmisiä, jotka ovat kehittäneet itseään, he ovat hyväsydämisiä ja välittäviä ja fiksuja ja älykkäitä. He ovat panostaneet sisimpäänsä, toisin kuin minä joka panostin vain ulkokuoreen. Halusin muuttua. Halusin että minussa on SISÄLTÖÄ, ei vain ulkokuori. Yritän kehittyä paremmaksi ihmisenä, persoonana, kehitän älyäni ja yritän omaksua paljon tietoa, tutkailen sydäntäni ja kuuntelen moraaliani. Koska vain sielulla ja mielellä on loppujen lopuksi väliä. Jos sinäkin tuhlaat elämäsi reisien mittailuun ja painon tuijottamiseen ja kehität vain ulkoista minääsi, jää sisimpäsi tyhjäksi. Sisältä tyhjät ihmiset eivät ole niitä erilaisia, täydellisiä ja ihania ihmisiä. He ovat vain pintoja. Ulkokuoria. Tyhjiä paketteja, joiden sisällä ei ole mitään.
Keskity minääsi, persoonaasi, älyysi...unohda ulkokuori.
Ja hakeudu ammattiauttajan pakeille. Nyt ennenkuin se on liian myöhäistä.