7 vuotta pitkä suhteeni keski-Eurooppalaiseen mieheen päättyi viime pääsiäisenä miesystäväni aloitteesta.. 7 vuoden aikana hänellä ei ollut ketään toista, vaikka suurimman osan ajasta asuimme eri maissa (2 vuotta samassa) ..mutta lopulta ihminen, johon uskoin ja luotin -josta en olisi ikinä uskonut - tapaili lopulta kahta muuta, ja ilmoitti saman tien suhteemme olevan ohi. Muserruin, luhistuin.. mutta melko nopeasti taas nousin, aloin keskittymään vain omaan elämääni täällä Suomessa. Luulin selvinneeni nopeasti pahimman yli, vaan nyt suru on iskenyt valtavalla voimalla taas takaisin. Elämässä on iso ammottava aukko, jota kenenkään on vaikeaa paikata. Tämä siksi, etten ole vain menettänyt toista ihmistä, vaan myös samalla palan toista kulttuuria -elinhän koko suhteemme ajan kahden kulttuurin välissä. Yhteinen aikamme oli niin rikasta eri taustojemme takia, että kaikki tuntuu hyvin valjulta ja tyhjältä verrattuna mahtaviin yhteisiin kokemuksiimme. Kaukosuhteessa erojen tuskat olivat valtavia, mutta silloin tunsin edes eläväni.. nyt on kuin eläisin säästöliekillä. Ajattelen myös paljon sitä yhteistä erityistä kieltä, joka meille syntyi puhuessamme vuoroin hänen vuoroin osaksi minun äidinkieltäni.. Nyt elämä on Suomessa.. ja tunnen menettäneeni valtavan määrän elämän eri sävyjä, joita suhteessa toisesta kulttuurista tulevaan muodostui.. En tunne tuskaa siis vain pelkästä erosta..tunnen tuskaa erilaisen elämäntavan menettämisestä.. Olen kuin pudonnut syvään kuiluun.. tai "taantunut" aikaan, jolloin tätä uskomattoman avartavaa ovea ei ollut avattu minulle.. Kuin uni, josta ravistellaan kovakouraisesti hereille. Voiko kukaan ymmärtää, onko kellään samoja kokemuksia.. tunnen olevani niin yksin, vaikka erokokemuksista olen kuullutkin. Voiko kukaan ymmärtää sen "toisen maailman" menettämistä maailman rakkaimman ihmisen menettämisen lisäksi?
Ero 7v kaukosuhteen jälkeen
Sans nom
6824
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
En jaksa uskoa, että rakkaus on ollut niin vahvaa kuin mitä olisi "normaalitilanteessa". tekstissäsi jo paljastat rakastaneesi niin paljon tätä toista kulttuuria yms. Ehkä se oli suurin rakkautesi.
Ei varmasti usko, ellei itse koe ;) Kyllä se minulla se ihminen oli, jota rakastin. Ja kyllä asuttiinkin yhdessä, joten turha epäillä suhteen vähäpätöisyyttä millään tavalla verrattuna normaaliin lähisuhteeseen. Ehkä suhteen syvyydestä kertoo pelkästään sekin, että todella kestettiin 7v, johon todella harva pystyy, edes kuvitelmissaan.
Elämäni suuri rakkaus oli ulkomaalainen mies ja elimme hänen maassaan seitsemän vuotta kuten sinä kaukosuhteessasi, mutta eromme jälkeen palasin Suomeen, johon palaaminen oli itselleeni suurempi kulttuurishokki kuin aikoinaan muuttoni entisen mieheni kotimaahan, johon ehkä nuoruudestani johtuen sopeuduin hyvin nopeasti.
Kesti vuosia ennenkuin "toivuin" tuosta suhteesta, mutta vanha sanonta "aika parantaa" - piti paikkansa minunkin kohdallani, vaikka sitä oli aikoinaan vaikea uskoa. Yhtenä päivänä vain lakkasin vertaamasta tapaamiani suomalaisia miehiä häneen tajuten, etten voi löytää hänen kaltaistaan, koska niitä on vain yksi eli entinen mieheni.
Kyllä sinäkin toivut tuosta suhteesta, kun vain annat itsellesi aikaa. Tuon suunnattoman yksinäisyyden tunteen kohdallasi ymmärrän oikein hyvin, koska olen itsekin sellaisen kokenut, kun asiat ja tilanne oli vielä tuore, mutta usko minua, kyllä elämä kantaa...löydät vielä kumppanin, jonka kanssa voit aloittaa joskus uuden elämän ja muistelet kiitollisuudella sitä aikaa, mitä olet saanut kokea tämän kaukosuhteen kanssa. Itse voin sanoa kokeneeni sellaista, jota moni ei koe milloinkaan ja siksi koenkin, että elämä on antanut minulle sellaisia kokemuksia, joita ei rahalla saa.
"Kyllä aika parantaa, vaikka arvet jäävätkin" - toivon näiden sanojen edes hiukan lohduttavan sinua ja antavan uskoa tulevaisuuteen...vaikka tällä hetkellä sinusta ei sellaiselta tuntuisikaan.
Kiitos sanoistasi!!! Ehkä tosiaan näitä kipeänsyviä muistoja muistelee vielä jonakin päivänä vain hyvällä ja osaa olla kiitollinen tästä kauniista ajasta, ilman halua palata menneeseen. Kun ei vain vertailisi ihmisiä.. niin kamalalta kuin se tällä hetkellä tuntuukin, että joku voisi minut vielä tehdä samalla tavalla onnelliseksi kuin hän, jota rakastin pohjattomasti koko tähänastisen aikuisikäni (19-26)... Ja rakastaminen ei ole loppunut, se on se pahin kaikesta. ..Kuinka kauan kestää ennen kuin unohtaa sen ihmisen tuoksun, jolta sai rakkautta? Entä milloin lakkaa itse rakastamasta? Antakaa minulle tiimalasi..............................
Olen elänyt kaksi kertaa suhteessa ulkomaalaiseen mieheen, niin että olemme asuneet muutaman vuoden hänen kotimaassaan, välillä erillämme. Olen juuri päättnyt suhteen ulkomaalaiseen mieheen, jonka kanssa asuimme "komannessa" maassa. Jouduin tämän viimeisen eron myötä luopumaan hyvin monista muistakin rakkaista asioista, ja koville ottaa - ymmärrän sinua hyvin, tiedän tarkalleen, mitä viestilläsi tarkoitat.
Tunne on juuri se, että olet tyhjän päällä. Tietysti kaikilla rakkautensa menettäneillä on tämä sama tunne, mutta koska tässä tapauksessa menetykseen kuuluu muutakin - kokonainen kulttuuri ja "toinen elämä", niin menetyksen tunne voi olla (ensin) musertava. On vaikea orientoitua nykyiseen tilanteeseen, kun tuntuu, että kaikki pitäisi aloittaa alusta.
Antaisin sinulle seuraavan neuvon (jota itse yritän noudattaa tässä hankalassa tilanteessa): Ole realisti, se auttaa aina. Jos vieraat kulttuurit merkitsevät sinulle paljon, tee kaikkesi nykyisessä tilanteessasi, että voisit jatkaa "samalla linjalla". Mieti mitä elämältäsi haluat, miten voisit toiveesi toteuttaa ja toimi!
(Jos haluat jakaa ajatuksiasi enemmän kanssani, voit jättää sähköpostiosoitteesi, niin voimme kirjoitella aiheesta.)
Miksi ette asuneet samassa maassa. Miksi et lähtenyt sinne tai miksi hän ei tullut tänne? Miten te halusitte jatkaa "yhteistä elämää?"
Olen rakastunut mieheen, joka asuu Keski-Euroopassa. (Olin opiskelujeni takia siellä muutaman kuukauden.) Palasin Suomeen ja rakkauteemme vain vahvistuu. Haluaisin tutustua häneen paremmin, mutta minusta tuntuu, etten pysty(jos ollaan kaukosuhteessa). Se mies vaan tuntuu niin oikealta!
Mietin, et voisin lähteä opiskelemaan ulkomaille(miehen kotimaahan) ja aika näyttää miten meille käy!