Kuinka kauan menee, että erosta selviää? Siis tiedän kyllä, että se on jokaisen kohdalla eri aika, mutta noin niinkun yleensä? Olen eronnut kaksi vuotta sitten, ja vieläkin haikailen exäni perään, vaikka hän kihlautuikin juuri äsken uuden naisensa kanssa.
Haluaisin oikeasti alkaa elämään omaa elämääni, mutta miten???? Haluaisin miehen rinnalleni, mutta en kuitenkaan ole siihen vielä valmis enkä uskaltaisikaan, sillä eron jälkeen olen tuntenut itseni jotenkin huonoksi... tiedän senkin, että itsetuntoni on hyvin lähellä nollaa.
Kun erosimme, mies "hankki" uuden naisen kuukausi eromme jälkeen, ja kihlasi hänet muutama päivä sitten. Ihmettelen vaan, että eikö miestenkin pitäisi käsitellä eroa? Kaikkea hyvää heille kyllä toivon, kaikesta huolimatta, mutta silti...
Haluaisin oikeasti alkaa elämään omaa elämääni, mutta miten???? Haluaisin miehen rinnalleni, mutta en kuitenkaan ole siihen vielä valmis enkä uskaltaisikaan, sillä eron jälkeen olen tuntenut itseni jotenkin huonoksi... tiedän senkin, että itsetuntoni on hyvin lähellä nollaa.
Kun erosimme, mies "hankki" uuden naisen kuukausi eromme jälkeen, ja kihlasi hänet muutama päivä sitten. Ihmettelen vaan, että eikö miestenkin pitäisi käsitellä eroa? Kaikkea hyvää heille kyllä toivon, kaikesta huolimatta, mutta silti...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kuule, tuo nopea "uuden hankkiminen" (ellei jo ole valmiiksi katsottuna) on miesten tapa selviytyä erosta. Eivät miehet juurikaan käsittele asioita.
Ja minut on erotettu kymmenen vuotta sitten - uusi liittokin on jo olemassa - mutta silti haikailen ja ikävöin sitä ekaa aviomiestäni useinkin. Se kai on sitten sitä "ikuista rakkautta" ?
Tämäpä osui ja aivan yllättäen, pitkästä aikaa taas itkettää tämä: "Se kai on sitten sitä ikuista rakkautta".
Niin kai se on, voi miten nyt kaipaankaan sitä jotain joskus. Nykyään en oikein enää tunne ex-puolisoani, vaikka hyvin usein näemme lasten vuoksi. Kaipaan jotain, jota ei ole.
eroon päääsin kuitenkin yht äkkiä kun ihastuin yhteen ihanaan mieheen..
mutta mies ei sitten tunnu välittävän samallalailla kuin minä hänestä ja nyt sitten vaikeus päästä eroon tunteista tätä ihastusta kohtaan..
että onko sitä aina samassa oravan pyörässä,kunnes löytää sielunkumppanin..kunpa se olisikin niin että se prinssi löytyisi niin helposti kuin jotku näyttävät löytävän...
Tiedustelin, että minkälaisia asioita haikailet exässäsi? Olen itse myös eronnut n. 2 vuotta sitten. Alkuvuodesta aloin miettimään, että kylläpä se exä oli hyvä tuossa ja tuossa asiassa. Sitä muisti vain ne hyvät asiat. Sitten kävi niin, että olinkin hänen luonaan kerran ja pidimme muutenkin yhteyttä. Silloin rupesin muistamaan niitä syitä, miksi erosimme. Aikahan kultaa muistot. Eikö lapsenakin aina aurinko paistanut kesäisin...
Sitten, mitä miehiin tulee: kaikki ovat yllättäen erilaisia. Todennäköisesti exäsi ei olisi kestänyt surua yksin. En usko, että niin tunteetonta löytyykään, ettei tuntisi eron jälkeen minkäänlaista surua. Tämä uusi nainen oli hänen tapansa jatkaa elämää. Elämän jatkaminen on ainoa vaihtoehto selvitä. Ihan turha sinun on kokea huonommuutta. Kokoa itsesi ja keksi jokin keino, esim. harrastus, missä olet hyvä. Yleensä itsetunto kohoaa onnistumisista. Tsemppiä!
Joku on sanonut toipumisen kestävän 3-5 vuoteen, ja toiset eivät toivu ikinä. Toipumisprosessia voi nopeuttaa Fisherin eroseminaarissa, missä 10 viikon aiheina: sopeutuminen, suru, viha, muutos, avoimuus, itsetunto, ystävyys, suhteet, rakkaus ja seksi. Opitaan rakentavaa keskustelua, vuorovaikutusta ja parinvalintaa. Itselläni kokemus oli käänteentekevä. Myöhemmin kouluttauduin vetäjäksi ja vedän kursseja 2/vuosi. Seuraava kurssini on lähes täynnä, alkaa ke 26.9. Lisätietoja www.fisher.fi.
Kyllä kuulosti niin tutulta tämä juttu että tuntui kuin olisin tuon itse kirjoittanut. Se ero vain että olen mies. Ex-vaimolla oli kuukauden kuluttua uusi nuorempi mies kainalossa ja vaikuttavat hyvin onnellisilta. Tuntuu kummalta kun itse meinaa vieläkin välillä hajota tämän surun kanssa.
Mitään uutta ei pysty aloittamaan kun vanhat tunteet ilmeisesti jossakin pohjalla vielä vaikuttavat. Kuinka vähän sitä on toiselle lopulta merkinnyt kun noin helposti jättää kaiken taakseen ja aloittaa "uuden ihanan elämän"? 20 vuottako meni aivan hukkaan? Tosin kaksi ihanaa lasta tuosta seurasi, joten aivan kokonaan liittoa ei voi katua.
Kiitos että laitoit sanoja luettavakseni. En tiedä mikä siinä oli, vai juuri se, että olet mies, joka vastasi. Meilläkin oli 20 vuotta yhteistä elämää takana, jota itse en voi noin vain pyyhkäistä pois ja hypätä seuraavan "junan" kyytiin. Minullakin on kaksi ihanaa lasta, jotka ovat kaikki kaikessa ja menevät kaikkien asioiden edelle.
Tiedän, että menneeseen ei kannata haikailla. Haluaisin nukkua jo yöt rauhassa ilman, että pääosaa "jokaisessa" unessani esittää ex-mieheni.
Exä on siis kihloissa, lapsiluku lisääntyi kahdella, kun uuden naisen 2 lasta astuivat kuvaan mukaan, he asustelevat silloin tällöin saman kanton alla. Ja silti... exäni ei jätä minua omasta puolestaankaan rauhaan. Häntä kiinnostaa tekemiseni ja olemiseni - olenko kenen kanssa, seurustelenko vai muuten vaan olen jonkun ihmisen seurassa. Siis tuossakaan ei ole mitään järkeä. Joko hän alkaa nyt vasta käsittämään tai jotenkin käsittelemään eroamme, tai sitten ajattelee "veitikallaan"... se tässä on käynyt, että nykyisellä käytöksellään hän on saanut tunteitani lakastumaan. Odotankin innolla sitä hetkeä, että en tunne häntä kohtaan enää mitään, ja voisin aloittaa uuden elämän, jos yli 4kymppinen nainen vielä ketään kiinnostaa.
alkaa,nimittäin nelikymppisenä!Käsittele eroa ihan rauhassa niin olet valmis silloin kun rakkaus osuu kohdallesi.
Itse olen ihan samassa tilanteessa ja luottavainen vaikka olen kuusikymppinen.En lähde ketään etsimään,mutta ei sitä voi koskaan tietää....
Tuntuu aina jollakin tavalla helpottavalta kun huomaa että on ihmisiä jotka käyvät samaa tilannetta läpi ja ymmärtävät ihan oikeasti että ero on paljon muutakin kuin "uuden elämän aloittamista ja epätyydyttävästä suhteesta luopumista", niinkuin nykyään tunnutaan ajateltavan kaikenkarvaisten terapeuttien rohkaisemana. Tosiasiassa kyse on isosta tragediasta joka koskettaa monia ihmisiä ja on ainakin oman elämäni tähän mennessä kovin paikka. Toivon että jääkin sellaiseksi!
Uuden kaverin kainalossa tietenkin on helpompi, mutta uskon että sekin aika tulee, että "surutyö" on tehtävä; jollei ole tunne-elämältään aivat raakile. Tästä uskoisin ex miehesikin kohdalla olevan kysymys.
Hyvää jatkoa sinulle, toivotaan ja uskotaaan että tästä vielä toivutaan ja näytetään exille närhen munat! Yli neljäkymppisillä naisilla on kovastikin kysyntää yli 4kymppisten miesten keskuudessa, että sitä on turha murehtia.
Minusta on tuntunut, että yli 40 vuotiaana, petettynä ja jätettynä naisena olen jotain ylijäämäkamaa jolla ei ole enää mitään odotettavissa suhderintamalla. Oman ikäiset haikailevat nuorempien perään ja minua eivät taas yli 50 vuotiaat kiinnosta. He eivät jaksa elää kanssani enää sitä lapsiperheen elämää jota minulla on tiedossa vielä pitkäksi ajaksi eteenpäin. Itsestäni tuntuu että minulla olisi vielä paljon annettavaa miehelle, joka arvostaisi minua ja pitäisi minua naisena eikä vain äitinä ja taloudenhoitajana.