minua unohtaa! Minä en ole leikikalu, joka heitetään pois kun kyllästyy. Minua ei niin loukata, että itkisin yksin jätettynä. Minä pidän yhä sormustasi sormessani, vaikka sulla olisi kymmenen uutta naista. Minä muistutan olemassaolosta sinua, että saat tuntea saman tuskan sydämessäsi kuin minä.
En tarvitse kauniita sanoja, enkä sinulta yhtään mitään.
Helpolla et vapautta saa. Minä ja lapsemme ei ole ansaittu tulla jätetyiksi, eikä loukatuiksi.
Jos sinä olisit mies, olisit kunnioittanut meitä ja yhteistä aikaa, ja sitä että uhrasimme perhe-elämälle monet vuodet.
Niin kauan, kun itse tule jarevit sormuksen sormestani, niin kauan sitä pidän. Niin kauan kun meillä on jotain yhteistä, niin kauan minä sinua muistutan asioista, jotka olemme yhdessä eläneet.
Älä lulekkaan, että rakastan sinua, minä vihaan sinua. Sen tähden en pysty sinua unohtamaankaan. Teit elämästämme kurjan, nyt on meidän vuoro. Sillä vapaus maksaa, muista se kun seuraavan kerran leikit naisten sydämellä!
En tarvitse kauniita sanoja, enkä sinulta yhtään mitään.
Helpolla et vapautta saa. Minä ja lapsemme ei ole ansaittu tulla jätetyiksi, eikä loukatuiksi.
Jos sinä olisit mies, olisit kunnioittanut meitä ja yhteistä aikaa, ja sitä että uhrasimme perhe-elämälle monet vuodet.
Niin kauan, kun itse tule jarevit sormuksen sormestani, niin kauan sitä pidän. Niin kauan kun meillä on jotain yhteistä, niin kauan minä sinua muistutan asioista, jotka olemme yhdessä eläneet.
Älä lulekkaan, että rakastan sinua, minä vihaan sinua. Sen tähden en pysty sinua unohtamaankaan. Teit elämästämme kurjan, nyt on meidän vuoro. Sillä vapaus maksaa, muista se kun seuraavan kerran leikit naisten sydämellä!
Vastaukset 49
Vanhimmat
Kunhan et käytä kostoosi lapsianne, koska se on julmaa sinun puoleltasi heitä kohtaa... vaikeata heillä on varmasti tuossa tilanteessa ilman sitäkin, eivätkä ole syyllisiä koko tilanteeseen.
Tunne vihaa ja kostonhimoa aikasi, kuuluu asiaan. Mutta älä jää "märehtimään" siinä, koska loppupelissä se vahingoittaa kaikkein eniten lapsiasi ja sinua itseäsi.
Toivon että jonkun ajan päästä pystyt katsomaan elämässäsi eteenpäin, ja ehkä löytämään uuden suhteen jossa sinulla on hyvä olla.
matka jatkuu.....
"uhrasimme perhe-elämälle monet vuodet"
Taidat olla se sama häiriintynyt kirjoittaja, joka ei osaa tehdä selvää rajaa oman persoonansa ja lastensa välillä. Lapsesi eivät ole uhranneet monia vuosia perhe-elämälle vaikka sinä olisit. Hankkisit apua ja pian.
Ja rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys. Se tulee sitten noin vuoden kuluttua, ehkä aikaisemmin, jos teet työtä itsesi kanssa, siis annat itsesi käydä läpi asiaankuuluvat vaiheet. Etkä jää paikallesi vihaan.
Viha on kuitenkin sallittu tunne, ja voisinpa tehdä leikkimielisen ennustuksen: 3kk menee vihatessa ja olet kuitenkin jopa valmis yrittämään uudestaan, sitten seuraavat 3kk vihaat ja suret mutta olet jo vähän miettinyt, omaakin osuuttasi tässä erossa nyt olikaan takana, siitä taas 3kk viha ja suru tulee ajoittain, mutta pääasiassa alat olla jo sinut asian kanssa, siitä sitten epämääräinen aika, jotta tunnet itsesi taas naiseksi, joka voisi seurustella jonkun muun kanssa.
Minä olen tuossa epämääräisessä ajassa, ei tämä aina helppoa ole, mutta lapset ovat saaneet olla isänsä kanssa lähes joka päivä, ovat ne parhaiten selvinneet. Lapsia ei tässä rangaista, he ansaitsevat molemmat vanhemmat.
voit pitää sitä vaikka ikuisesti.
Lapsenne ovat yhteisiä ja kumpikin olette heistä vastuussa. Parisuhteenne on loppu. Tunnet itsesi loukatuksi. Kyllähän tämän kaiken käsittelemiseen tarvitaan aikaa. Luulenpa että ero on sulle uusi asia ja noin vuoden päästä olet jo "tolpillasi".
sidottu exään! Tiedän yhden tapauksen, mis näin on.
Onneks niil ei ollu lapsia, joten lapset ei kärsi tästä uudesta naisesta. Mut ex vaimo on innoissaan, kun nyksä taistelee.
voihan sitä jokainen sormessaan pitää mitä tahansa rengasta. Se liitto, jota se rengas on joskus symboloinut, on jo ohi, joten rengas ei symboloi enää mitään.
Tietysti takertuva ex on ärsyttävä. Jos vielä monta vuotta eron jälkeen pitää sormusta, alkaa näytää omituiselta kaikkien silmissä. Minunkin ex piti sormusta aika pitkään, mutta lopetti kun sen sukulaiset alkoi huomautella asiasta..
kaikille tutuille et ollaan erottu. Puhun aina meistä, mun mies.. jne. Moni luulee et yhä ollaan yhdessä. Edelliset naapurit, joiden läheltä muutettiin vuosia sitten, luule yhä et ollan naimisissa. Ei koskaan oltu kummemmin tekemisissä, pihalla puhuttiin ja kadulla tavatessa jo sillon.
Nyt nähdessäkin jutellaan, joten ei ne edes tiiä et ollaan erottu. Mitä sitä suotta kertoo, eihän se heille kuulu, kun harvoin nähdään.
Sinä itse et taida nyt olla aivan tasapainossa erosi kanssa, kun edelleen psykologisesti ajattet "me"-muodossa ja vieläpä puhutkin ihmisille samoin...
Eihän se kenellekään kuulukaan, mutta ketä sinä luulet tällä käyttäytymiselläsi huijaavasi ja miksi? Itseäsi eniten, etkä siksi pääsekään eteenpäin elämässäsi...
Mistä olet saanut sellaisen harhan päähäsi, että naapurejasi tai tuttaviasi edes kiinnostaa oletteko eronneet vai ettekö ole. Ethän yritä pettää itseäsi... kulissit muuttuvatr vaarallisiksi kun alkaa itse uskomaan niihin...
tapaus sattuu entisen mieheni "uudeksi onneksi",taitaa tulla probleemia..Exällä ja minulla ei ole yhteistä pelkästään lapsi,vaan myös yritys,jota on hoidettava,yhdessä.. Ei minustakaan niin vain eroon pääse,jos siltä kantilta katsotaan :))
Minä riisuin sormukset sormestani heti kun miehen petollisuus tuli tietooni. Sormukset oli annettu merkiksi rakkaudesta ja uskollisuudesta ja kun mies ei lupaustaan pitänyt, niin sormuksilla ei ollut enää mitään arvoa. Miehen haluan unohtaa ja enkä haluaisi olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Hän vei elämästäni parhaat vuodet ja mitä sain "palkaksi", tulin petetyksi ja jätetyksi.
Lapsille en ole pahaa sanaa isästä ja hänen uudesta naisestaan sanonut. Lapset saavat tavata isää niin usein kuin haluavat ja saavat soittaa aina kun siltä tuntuu. Valitettavasti isä ei halua tavata lapsia juuri ollenkaan. Ja jos tapaakin, niin tapaaminen kestää tunnin, pari. Uusi rakkaus vie kaiken ajan. Lapsien puolesta olen tosi surullinen. Isä on heille rakas ja tärkeä mutta isän valinta on nyt tämä. Uuteen naiseen minä en halua koskaan tutustua enkä edes halua nähdä häntä.
Tekisi mieli huutaa todella lujaa, että miksi joskus isät voivat unohtaa lapsensa! Miksi ei oma lapsi ole ihmisenä enää tärkeä, kun toisesta vanhemmasta eroaa. Se on kauhea opetus lapselle, että vanhempi VOI lakata rakastamasta, aivan kauhea.
Kuvaamasi tilanne on hyvin julma ja raskas asia lapselle, valitettavasti niin joskus jotkut isät päättävät menetellä. Tulevat katumaan vuosien päästä aivan varmasti.
Tasapauolisuuden nimissä mainittava sekin "äiti tyyppi" jotka päättävät kostaa exälleen lasten kautta, manipuloimalla heidät isäänsä vastaan... tai heittäytymällä "totaaliseksi martyyriksi" joka antaa lastensa ymmärtää näiden satuttavan äitiään syvästi, jos ovat missään tekemisissä isänsä kanssa. Henkistäväkivaltaa lasta ja heidän isäänsä kohtaan mitä suurimassa määrin tämäkin.
Kaikki on kiinni niistä uusista naisista. He sanelevat säännöt, miten mies SAA toimia. Monesti mies pelkää jäävänsä yksin, joten vaihtoehdoksi jää, tehdä niinkuin uusi nainen haluaa.
Vaikkakin se maksaa omien lasten tapaamisen, niin valitettavasti niin joskus käy.
Moni mies on niin tossun alla uuden suhteen kanssa, että jos nainen sanoo, valitse lapset tai minä, niin se valinta ei liene vaikea.
Nainen laittaa miehen valinnan eteen, ja syyttää siitä sitten miestä, että itse teki valinnan. Niinpä, ei ne ratakaisut ole miehen yksin.
Katikeuus ja pahan olon levittäminen ajaa uudet naiset järkyttäviin tekoihin, joista ei kärsi muut kuin mies ja lapset.
Unohtaisiko isät lapsensa jos se toinenosapuoli ei tekisi heistä syylistämis välineitä?
Kanataisi sen toisenkin miettiä omaa käytöstään , tukeeko se isän vanhemuuta?
Valitetavasti lähivanhempi liijanusein syylistyy toisen vanheman syylistämiseen lastensilmissä.
"Isä hylkäsi meidät" vaikka aluksi ei olisi kyseessä kuin aikuisien ero. Mutta kun ne lapset otetaan toista vastaan aseeksi , niin silloin saataa toinen ajatella että antaa olla.
Tämä " Meidät " sana on tosi helppo sanoa lasten kuulen , vaikka kyse oikeasti olisi "minut".
ajattelen minäkin. Lapsille on jo tarpeeksi suuri murhe, kun vanhemmat eroavat saati lisätä lasten tuskaa sillä, että toista vanhempaa mollaa lasten kuullen. Sillä vaikka vanhemmat mitä tekisivät toisilleen, niin lapselle molemmat vanhemmat ovat rakkaita. Ei minulla (myös petetty)ole oikeutta lapsilta yrittää riistää isää heiltä tai toisinpäin. On vain niin lyhytnäköistä ja varsin lapsellista sotkea lapsia vanhempiensa sotkuihin.
Tunnustan syyllistyneeni siihen, etten puhu isästä lapsille oikeastaan mitään. Toki keskustelen hänestä kun lapset ottavat isän puheeksi, mutta muuten olen hiljaa. Lapsilla on vapaus soittaa isälle ja isommat soittivatkin alkuaikoina usein. Mutta nykyään ei juuri koskaan soita ja isä ei soita heille koskaan.
Ehkä meillä isän on helppo unohtaa lapset, koska ei hän koskaan ole lasten elämään kovin suuresti osallistunut. Käynyt kotona syömässä ja nukkumassa, hakemassa puhtaita vaatteita. Elämässä muut asiat ovat olleet avioliitonkin aikana perhettä tärkeämpiä. Muutaman kerran olen nyt pyytänyt miestä "lapsenvahdiksi" kotiimme ja on hän tullut. Mutta en minä aina halua olla poissa kotoa. Mitään säännöllisyyttä mies ei tapaamisiin halua. En minä aio ruveta miestä tapaamisiin pakottomaan. Hän on aikuinen ihminen ja varmaan tietää mitä tekee tai jättää tekemättä. Ymmärrän kyllä että on tosi mukava elää kahden aikuisen ihmisen kiihkeää rakkautta ja nauttia vain toisistaan. Ei siinä häiriötekijöitä kaivata. Minulle tuo aika koittaa sitten kun nuorimmainenkin lähtee kotoa, n. 20 vuoden kuluttua.
Kun lapsi puhuu nallestaan, kai sinä keskustelet lapsen nallesta ymmärtäväisesti? Samalla tavalla voit puhua lapsen isästä lapselle. Eihän SINUN tarvitse rakastaa nallea tai lapsen isää. Tai leluautoa, ratsutallin Pollea, jalkapalloa. Lapselle riittää kun tuet häntä lapsen omissa tunteissaan.
Nalle, isä, leluauto, jalkapallo, ratsutallin Polle...kaikki lapsen tunteiden kohteet pitää äidin ymmärtää ja tukea lasta tunteissa. Miten äitinä oleminen muka voi olla niin vaikeaa?
mitään poppakonsteja tai ihmesanoja, jotta lasta tuetaan hänen ikävässään isäänsä kohtaan. Kuuntele, ota syliin ja vastaa asiallisesti. Hyväksy lapsen tunteet, vaikka heidän isänsä olisi ollut minkälainen tahansa. Ehkä ex:äsi jossain vaiheessa tajuaa lastensa merkityksen. Ehkä hän suree myös eroa omalla tavallaan. Hyvä kuitenkin, jos hän tulee hätiin pyydettäessä, eikö totta? Kunnioitus toista kohtaan on tärkeätä, sillä onhan lapset teidän molempien:).
eroo??? Jos joku on tullut väliin hajottamaan perheem, niin ei se ole eroomista, se on jättämistä. Siinä esim. isä voi jättää äidin, ja se on aivan eri asia kuin eroaminen.
Lapselle valehdellaan että vanhemmat eroaa. Siinä tavallaan pitää antaa anteeksi se että isä lähtee perheestä, vaikka hän jätti toisen naisen takia lapset ja heidän äidin.
Lapselleko pitää kaunistella asioita, jolloin hän oppii myös siihen että pahoja asioita ei ole, niistä tehdään hyviä. Teet mitä tahansa, kaunistele asia, ei se haittaa!!!
Lapsille pitää kertoa, että vanhemmat eroavat. Lisäksi pitää erikseen kertoa, että se ei ole lapsen syy.
Oman vanhemman haukkumisen kuunteleminen ei ole lapselle hyväksi. Sillä lapsi voi oppia kaksi asiaa:
1. Hänen vanhempansa on paskiainen (ja niin saattaa olla hän itsekin).
2. Elämässä vaikeista asioista selviää haukkumalla toisia.
Jos haluat lapsistasi täyspäisiä vastuullisia aikuisia, niin teet sen omalla esimerkilläsi etkä osoittamalla oman sielusi ja itsetuntosi pienuuden.
saman miehen mukuloita kaikki. Ja ovat hyvin tietoisia siitä, että isä jätti meidät, ero ei ollut ex mieheni ja minun yhteinen päätös. Totuus ei ole heitä rikonut, päinvastoin, ei ole tarvinnut koskaan selitellä, miksi näin on käynyt.
Lapset ovat tietoisia, että toinen nainen oli meitä tärkeempi, ja sille me emme voi mitään. Eipä tarvitse minunkaan tuntea syyllisyyttä siitä, että olisin aikoinani valehdellut, että päatimmepä tässä yhdessä erota, vaikka isä nyt vaan yksipuolisesti jätti meidät!
me-muodossa. Olet yksilö, jonka parisuhde on virallisesti loppunut. Olet silti vanhempi, kuten ex-puolisosikin. Älä estä tai haittaa toisen vanhemman vanhemmuutta. Lapsesi eivät ole olleet parisuhteessa eikä heitä ole jätetty.
Lapsesi ovat lähestulkoon täysi-ikäisiä, et kai elä symbioosissa heidän kanssaan.
hyväksyt sinä tai et! Sehän ei kuulu sinulle.
Tulen aina olemaan lasten äiti vaikka he lisivat 50 vuotiaita! Silti puhun me muodossa, olemmehan me edelleenkin!
että läheskään kaikista miehistä ei ole isiksi. Mies voi olla kaikella lailla kunnollinen työihminen ja perheen elättäjä, mutta isän hommat vain ei satu kiinnostamaan; ei lasten kanssa oleminen, ei koulun vanhempainiltoihin osallistuminen, ei harrastuksissa mukana oleminen eikä mikään muukaan asia, joka edellyttäisi oman vapaa-ajan uhraamista lasten hyväksi. Nämä miehet ovat toimineen avioliiton ajan samalla tavalla, joten miten se sitten eron sattuessa muuttuisi. Aina on ollut joku muu tärkeämpi meno kuten työ, harrastus, kaveripiiri ja eron jälkeen uusi kumppani. Semmoinen mies on semmoinen mies vaikka voissa paistais.
kevät lapsia useammille naisille, kokeillen onneaan, ja taas erotaan ja etsitään uusi nainen ja lapsia lisää.
Minun mieheni on aina ollut juuri tuollainen. Oman työnsä (yrityksen) hoitanut aina erinomaisesti ja uhrannut sille aikansa, samoin harrastuksille ja kaiken maailman luottamustoimille. Hän on ollut aina monessa mukana ja perhe on jäänyt näiden kaikkien muiden asioiden taakse. Hän on eräällä tavalla ulkoistanut itsensä meidän perheestä jo vuosia sitten. Valitettavasti en sitä huomannut, kun pyöritin kiireistä lapsiperheen arkea (kaksi vammaista lasta, kaksi ns. tervettä). Nyt kun mies asuu muualla niin ei hän ole muuttunut yhtään enempää "läsnäolevaksi" isäksi enkä jaksa enää pakottaa lapsia soittamaan isälle tai muulla tavoin ottamaan häneen yhteyttä. Mielestäni se on isän velvollisuus, ei lasten. Mitään apua hänestä ei akuutissa hädässä saa, valitettavasti. "Lapsenvahdiksi" on muutaman kerran suostunut kun olen hyvissä ajoin hänet varannut. Ja totuuden nimissä on sanottava, että usemman kerran on hommasta kieltäynyt kuin suostunut.
"isä jätti meidät"
Ex-miehesi jätti erossa nimenomaan sinut. Erota nyt itsesi ja lapsesi.
Toiseksi hän oli sinun miehesi, hän ei ole isäsi.
Vai tuntuuko, että olet pieni lapsi, jonka isä on hylännyt? oliko teillä alunperinkään kahden aikuisen ihmissuhde?
jollei nuorimmainen jo ehtinyt taysi-ikäiseksi. Tuo on jo sairasta. Tarvitset(te) apua.
asiat huonommin, niin ei voi mitään. Jos minun lapseni tukevat minua eikä isäänsä, en voi valittaa. Fiksuja ovat, ja valinneet oikein. Kuka lapsista oikeesti välittää, se palkitaan. Kun isä ei välitä, niin sen saa myös itse tuntea. Kohtele muita samoin, kuin toivoisit itseäsi kohtelevan.;)
"minun lapseni tukevat minua eikä isäänsä"
Aikuisten kuuluu tukea lapsia eikä toisinpäin. Sinulle ei kukaan ole kateellinen mutta sinun lapsistasi on syytä olla huolissaan.
"Kun isä ei välitä, niin sen saa myös itse tuntea"
Kun "isä" hylkäsi sinut niin yrität kostaa hänelle piinaamalla hänen lapsiaan. Hyvä projekti.
"Jos joku on tullut väliin hajottamaan perheem, niin ei se ole eroomista, se on jättämistä. Siinä esim. isä voi jättää äidin, ja se on aivan eri asia kuin eroaminen."
Tuolla tavalla ajatteleva tarvitsee psykiatrista hoitoa; jos on lapsia hällä niin kiireellistä apua ja lasten huostaanotto tai siirto isälle pysyvästi.
Kyllä aikuinenkin tukea kaipaa. On hienoa, kun lapset ymmärtää kuka todella on heidän puolellaan. Meillä osataan erottaa hyvä ja paha, eikä se muutu vaikka omasta isästä olisi kyse. Ei vanhemmatkaan voi tehdä mitä lystää, jos se koskee lapsia.
Ei tämä ole minulle projekti, vaan välitän aidosti lapsistani ja haluan heille pelkkää hyvää elämässään. Toisin kuin heidän isänsä, jolle on se ja sama mitä lapsille kuuluu, ja miten menee. Miksi meidän pitäisi hänestä välittää? Ei isä voi odottaa, että me annamme anteeksi hänelle kaiken, ja itse saa tehdä mitä lystää, kaikella on seuraamukset.
Olen hyvä äiti, ja tiedän sen.
tiedä asioista mitään, heillä on kärkkäimmät mielipiteet, siis kuvitteelliset sellaiset, asioista.
Ja loppujen lopuksi he sanovat vainMEE HOITOON!
Kun ei tiedä, ei voi perustella. Peruste sivuutetaan mee hoitoon tai tarvitset pysykiatria tai lääkkeitä. Se on helpoin tapa pitää itseään fiksuna! Heh...
Ihmiset, jotka eivät osaa erottaa itseään lapsistaan ja jotka puhuvat ex-miehestään isänään, ovat avun tarpeessa.
Jos saat jatkuvasti kuulla hoitoonohjauskehoituksia, voi syy olla se, että ihmiset ovat sinusta ja lapsistasi huolissaan. Oman fiksuuden osoittaminen ei ole ainoa motiivi.
" --- Ei tämä ole minulle projekti, vaan välitän aidosti lapsistani ja haluan heille pelkkää hyvää elämässään. Toisin kuin heidän isänsä, jolle on se ja sama mitä lapsille kuuluu, ja miten menee. Miksi meidän pitäisi hänestä välittää? Ei isä voi odottaa, että me annamme anteeksi hänelle kaiken, ja itse saa tehdä mitä lystää, kaikella on seuraamukset.
Olen hyvä äiti, ja tiedän sen. --- "
Niin. Sinä olet sitä mieltä, että olet hyvä äiti. Varmasti oletkin, KUNHAN ASIAT VAAN MENEVÄT KUTEN SINÄ HALUAT.
Olen kauhuissani lastesi elämän puolesta, koska sinähän se näytät tietävän senkin ´mikä lapsillesi on parasta - ja se ei viime kädessä ole totta. Ei ainakaan sitten, kun lapset kasvavat...
Vaikuttaa siltä ,että sinusta on kovaa vauhtia kasvamassä äiti, joka viimeiseen asti tarrautuu lapsiinsa eikä päästä heitä elämään. Et varmaan vanhana mummonakaan anna lapsillesi tilaa hengittää...
No, onneksi tässä on sinulla vielä vuosikymmeniä aikaa kasvaa...
Ole mun puolesta katkera ja epätoivoinen vaikka loppuelämäsi. Voit kääntää vaikka kaikki asiat OMAN MIELESI MUKAAN siihen suuntaan kun haluat! Jos sun lapset ja ex m ies kohtelee sua huonosti, niin se EI OLE MUN VIKA!
Olet niin oikeassa. Tämä on aivan yhtä kauheaa, miten naiset, ÄIDIT, voivat pitää lapsiaan niin julmasti koston välineena. Äidit, jotka estävät lapsia tapaamasta sitä toista rakasta vanhempaa, tämä on aivan yhtä kauheaa. Kyllä naiset todellakin osaavat olla erityisen julmia henkisellä tasolla, hirveitä juonijoita, se henkinen melkeinpä huomaamaton kiusa, jolla on niin phat jäljet, se on kyllä vielä hirveämpää kuin suora hylkääminen.
Ne äidit on sairaita. Niilläkin äideillä on sukulaisia ja tuttavia (ystäviäkin..?) jotka voisivat ohjata noita äitejä hoitoon. Samalla tukea lapsia.
Maailmassa on paljon epäoikeudenmukaisuutta, jota emme voi poistaa. Voimme antaa rahallista tukea kehitysaputyöhön, mutta se on tukea, joka ei tilannetta muuta. Voimme tukea niitä läheisiämme äitejä, jotka eivät kohtele lapsiaan oikein erossa, mutta emme voi tahdonvoimallamme muuttaa mitään.
Voimme stressata itsemme sairaiksi näistä (ja monista muista) epäoikeudenmukaisuuksista, mutta eivät ne sillä muutu. Meitä tarvitaan terveinä ja vahvoina omissa "taisteluissamme", huolehtimassa omistamme, ja sitten läheisistämme. Ken jaksaa sohia joka suuntaan, sohikoon, jos oma pesä on siisti.
Muutos syntyy kehitysmaissa jos luonnonolosuhteet muuttuvat oleellisesti edullisemmiksi, ja sitten ihmisten kouluttamisella ja rakentamisella. Äitien kohdalla muutos syntyy vasta jos äiti itse ymmärtää tilanteensa ja hakee apua, tai muuttaa käytöstään muuten. Kauhuskenaariohan on, että äiti tekee jotain, minkä vuoksi lapset otetaan häneltä huostaan tai määrätään isälle. Jälkimmäinen on hyvä, mutta ei sen tarvitse edellyttää äidiltä traagisia toimenpiteitä sitä ennen.
Minulla on omakin ero ruodittavana, on omat lapset joiden kanssa soudetaan ja huovataan. Mies sentään hoitaa omat hommansa, mutta kimpussa on idiootteja sukulaisia ja naapureita. Työpaikallakin puhutaan ihan puuta heinää. Ei sitä jaksaisi. Enkä tosiaankaan jaksa kuin sääliä niitä lapsiparkoja jotka ovat saaneet äidikseen jonkun höynähtäneen.
Jos tiedät kaiken, miksi ihmeessä kirjoittelet tällaisille palstoille? Opetat muita/nostamatta itseäsi muiden yläpuolelle.... ;)?
Ihmisillä on käsitys terveestä ihmisestä. Siten myös tasapainoton ihminen tulee esiin kirjoituksistakin, jollei kirjoitukset ole provoa tai valhetta. Se kuka hakee apua täältä, voisi myös hyväksyä jos ainoa apu on hakeutua mielenterveytensä kanssa hoitoon. Apua ei ole jos pönkitetään epäterveitä toiminta- ja ajatusmalleja.
Olet ihan oikeassa. Oli aikoja, jolloin olin tosi ahdistunut suurin piirtein koko maailman lapsista. Mutta enhän minä voi mitään, julmuutta ja raakutta on aina ollut, eikä se helpota kenenkään oloa, että minä siitä ahdistun.
Tästä on hyvä muistuttaa, että hoidetaan kukin omat asiamme parhaimmin päin ja autetaan sen verran muita jos ja kun on resursseja. Minulla on sen verran tätä yritystä, että maksan MLL:n jäsenmaksun, Unicefin maailmanlapsilisää ja minulla on Plan-kummilapsi.
Yritänpä keskittyä omiin lapsiini, he ovat ne joiden elämään pystyn vaikuttamaan suoraan ja en saa heitä unohtaa tämän 'maailmantuskani' kanssa. Kiitos tästä muistutuksesta, on hyvä saada asiat oikeaan perspektiiviin.
Kyllä vanhemmat eroavat. Siinä ei ole kukaan muu kuin ne kaksi vanhempaa tullut väliin hajottamaan perhettä. Toisin kuvittelin minäkin vielä vuosi sitten, mutta minulla on ollut aikaa ajatella. Vaikka meillä lasten isä lähti pettämisen kautta, ei se kuulu lapsille. Lapset tietävät, että rakastimme joskus todella paljon toisiamme ja lapsia rakastamme aina edelleen. Ja me vanhemmat rakastamme toisiamme edelleen, lapsiemme vanhempina, ei kuitenkaan puolisoina. On kyllä tosi vaikea ajatella, miten lapset tulevaisuudessa suhtautuvat omiin suhteisiinsa, pystyvätkö he uskomaan ikuiseen rakkauteen tms. vai pelottaako heitä sitoutua. Me vanhemmat teemme kuitenkin parhaamme, että heillä olisi luja usko rakkauteen ja sen kestävyyteen. Ristiriitaista, mutta niin kai elämä yleensä on.
Luulenpa että tässä on kiteytettynä se, mitä muut kirjoittajat ovat tuoneet esille
- lapsille kerrotaan erosta erona, ei parisuhteen ongelmista
- puolisot tavallaan rakastaa tai pitää toisistaan edelleen lapsien vanhempina, ei siis puolisoina.
Annatte lapsille hyvät eväät elämään näillä opeilla. Luotte turvallisuutta.
toinen jota on petetty...suhtaudun asiaan kuitenkin alkujärkytyksen jälkeen jo asiallisemmin. Kuitenkin viha iski pari päivää tiedon kuultuani...puuskittaista kiukkua ja sitäkin kesti pari päivää. Koin itseni loukatuksi. Suhde toisen kanssa on jo pahempi juttu kuin yhden illan, mielestäni. Nyt pari kuukautta tapahtuneesta ajattelen eroa, sillä luottamus meni. Toki mieheni on ollut epärehellinen muissakin asioissa, mutta tämä oli viimeinen pisara. Yritän suhtautua häneen asiallisesti, sillä meillä on kuitenkin yhteiset lapset. Hän ei ole vienyt minulta mitään pois, sillä saimmehan yhdessä ihanat lapset. Eromme jälkeen mieheni saa elellä minulta rauhassa, kunhan pitää kiinni sovituista asioista koskien lapsiamme. Elämäni jatkuu. Koeta koota itsesi ja ajattele lapsiasi. Voimia Sinulle.
Noin sitä pitää. Ottakaas akat mallia.
Nuorisopsykiatrialla on nykyään niin pitkät jonot, että ilmoita lapsesi sinne samalla kun itsekin terapiassa käyt.
Sormuksen pitäminen sormessa tuskin auttaa sinua nykyisessä tilanteessa. Se ei ole sellainen signaali miehellesi, kuten haluat ajatella; miehesi todennäköisesti viis veisaa siitä, pidätkö sormusta vai et.
Kehoittaisin sinua ottamaan sormuksen sormestasi merkiksi itsellesi, että nyt on uusi elämä alkanut sinullakin. Vihaa ihan rauhassa niin kauan kuin haluat, mutta luovu sitten siitä jossain vaiheessa. Ei sinun pidä roikkua menneessä, vaikka oletkin tullut huonosti kohdelluksi. Päinvastoin, säilytä ylpeytesi ja omantunnonarvosi, niin sinulle itsellesi tämän tilanteen sietäminen tulee helpommaksi.
Voit sanoa miehellesi suoraan, mitä tilanteesta ajattelet. Mutta älä sano mitään enempää, ellei ole pakko. Sanoilla on hyvin suuri vaikutus toiseen ihmiseen, paljon suurempi kuin avoimella vihanpidolla.
Etpä sinä tainnut avioliiton aikana ukkoasi kovin paljon kunnioittaa kun tunsi itsensä päähän potkituksi ja huonoksi, ja siksi lähti.