Minulla on mies, joka on "roikkunut rattaanpyörässä" vaihtelevalla menestyksellä jo yli 3 v. Muita ei ole minulla ainakaan ollut. Olen jo aikuinen, lapsia ed. liitosta 2, asuvat luonani.
Miehellä oli oma asunto, mutta ainahan hän oli luonamme. Työssä ei ruokailumahdolisuutta, teki eväänsä meidän leivistämme, pesi pyykkinsä meidän pyykeissämme, käytti vettää ja sähköä ja katseli tv:tä (minun lupamaksut ja lehtitilaukset ym).
Lainailee autoani, kunomassa vikaa jne. Ei edes siivoa sitä käytön jälkeen. Menimme hänen veljen lapsen kummeiksi, pyysi minua hakemaan lahjat; arvatkaa maksoiko?Ei koskaan.
Juhlavaatteet ostattaa vanhemmillaan!
No, nyt muutin uuteen asuntoon pari kk sitten. Ei peilejä ole seinälle saanut. Ei mitään tee kotona. Koko ajan on vain pakko päästä joka ainoa vapaapäivä, pakko päästä kotoa pois. On kuin vankilassa olisi.
Useimmiten voisin tulla mukaan, mutta en vio hukata koko elämääni notkumalla jossakin hänen kotonaan tai kalastamassa tai misää lie.
Vaikka muutti meille, Ei vieläkään mitään rahaa. Sanoin, että nyt kuule ei tämä peli vetele, tienaat yhtäö hvyin kuin minäkin ja maksatat minulla kaiken. Lisäkis elätän lapset.
Yritä ymmärtää, kuului vastaus: minä joudun maksamaan opintolainaa ja autolainaa enkä saa itselleni mitään(?)
No nyt uhkasin ulosheitolla: maksaa 300 eur/kk, vaikka vastike on 720 E. Ruoka jää vieläkin maksamatta.
Mitä pitäisi tehdä, kun tuntuu, ettei järkipuhe men perille?
Muuten pärjää lasten kanssa hvyin, mutta kovin on kehittymätön. Ihan kuin ei olisi ollenkaan kasvatettu kotona.
Kertokaa kokemuksianne
Miehellä oli oma asunto, mutta ainahan hän oli luonamme. Työssä ei ruokailumahdolisuutta, teki eväänsä meidän leivistämme, pesi pyykkinsä meidän pyykeissämme, käytti vettää ja sähköä ja katseli tv:tä (minun lupamaksut ja lehtitilaukset ym).
Lainailee autoani, kunomassa vikaa jne. Ei edes siivoa sitä käytön jälkeen. Menimme hänen veljen lapsen kummeiksi, pyysi minua hakemaan lahjat; arvatkaa maksoiko?Ei koskaan.
Juhlavaatteet ostattaa vanhemmillaan!
No, nyt muutin uuteen asuntoon pari kk sitten. Ei peilejä ole seinälle saanut. Ei mitään tee kotona. Koko ajan on vain pakko päästä joka ainoa vapaapäivä, pakko päästä kotoa pois. On kuin vankilassa olisi.
Useimmiten voisin tulla mukaan, mutta en vio hukata koko elämääni notkumalla jossakin hänen kotonaan tai kalastamassa tai misää lie.
Vaikka muutti meille, Ei vieläkään mitään rahaa. Sanoin, että nyt kuule ei tämä peli vetele, tienaat yhtäö hvyin kuin minäkin ja maksatat minulla kaiken. Lisäkis elätän lapset.
Yritä ymmärtää, kuului vastaus: minä joudun maksamaan opintolainaa ja autolainaa enkä saa itselleni mitään(?)
No nyt uhkasin ulosheitolla: maksaa 300 eur/kk, vaikka vastike on 720 E. Ruoka jää vieläkin maksamatta.
Mitä pitäisi tehdä, kun tuntuu, ettei järkipuhe men perille?
Muuten pärjää lasten kanssa hvyin, mutta kovin on kehittymätön. Ihan kuin ei olisi ollenkaan kasvatettu kotona.
Kertokaa kokemuksianne
Vastaukset 9
Vanhimmat
Selvä siipiveikko,laita pois-paremmin pärjäät lastes kans ilman tuollasta!Laitat nekin rahat lapsiis ja itsees,etkä tollaseen siippariin!!!!
Miksi ihmeessä jaksat yleensä katsoa moista miestä? Heitä pois ja etsi parempi tilalle...
...muuta sanoa, kuin että sinähän tässä tyhmä olet, kun tuollaista ukkoa katselet ja elätät! En ymmärrä alkuukaan, miksi hänen kanssaan olet, saati että yhteen muutit!
Kiitos suoruudesta. Olen vain tottunut siihen, että minä teen kaiken ja minun tarpeeni ovat listalla viimeisenä.
Avioliittonikin pysyi ja kesti niin kauan kuin minä kestin. Sitten tuli tyttärelle (jo aikuinen)huumekaverit ja hänestä tuli narkomaani. En sitten jaksanut joten sairastuin vahvuuteen ja mitä mies tekikään: keräsi arvotavarat tyttären kanssa kun olin lomalla mökillä hermojani lepuuttamassa ja olivat muuttaneet omiin asuntoihin. Talo annettu välittäjälle enkä jaksanut muuta kuin niemni kirjoittaa sopimukseen. Tuntui, ettei millään ole väliä.
No, pojat jäi minulle. Nuorin oli 4 v. Isä ei huolinut käymäänkään kahteen vuoteen. Niin koville otti tyttären menetys. Elämäntyöhän siinä meni kummaltakin hukkaan.
Ehkä halusin sellaisen, josta voin huolehtia, mutta nyt en enää. Alan kai parantua ja vahvistua, kun kyseenalaistan tilannettani nyt.
Anteeksi epäjohdonmukainen kirjoittelu ja jäsentely.
kuin tsemppiä sulle! Heitä se lurjus pihalle, ja rupea hellimään itseäsi, ja nauti tulevasta keväästä ja kesästä! Hänelle et ole mitään velkaa. Itsellesi olet - eli rupea vähän hellimään itseäsi.
Ongelman syyn selvittäminen on askel kohti oikeaa ratkaisua. Taitaisin minäkin vastaavassa tilanteessa kallistua muiden vastaajien kannalle, tuskin tuo mies koskaan oppii muita huomioimaan jos on koko elämänsä saanut kaiken valmiina. Ikää et maininnut mutta voin olettaa sitä olevan jo sen verran että kysymyksessä on toivoton tapaus...
Lykkäät sen siipeilijän pihalle heti huomispäivänä! Tai mieluiten heti! Ihmettelen että olet antanut käyttää itseäsi hyväksi noin kauan! Joko sanot sille kaikki ehdot mitä haluat siltä ukolta tai näytät sille ovea. Kynnysmatoksi ei kannata ryhtyä.. ainakaan enää.
Jos paikkakunnallasi on jokin perheasiainkeskus, vie sinne vastuuta oppimaan.
pistät pari kulman gankstaa sen ukon perään :)