Humalassa persoona muuttuu

Sireeni

Ihmisiä tietenkin on joka lähtöön suhteissa muihin ihmisiin.On ns. kunnon miehiä, jotka myös humalassa on ihan OK ja heidän luonne ei pahemmin juodessa muutu, ja on miehiä, jotka kännätessä alkavat uhoilemaan ja korostamaan omaa miehisyyttään, mutta on jotenkin ennakoi-
tavissa heistä; saattavat esm. työpaikalla olla
melkoisia flirttejä, mutta kännätessä tuo koros-
tuu ja tuodaan vahvasti oma ego naisille esille.
Sitten on näitä tavanomaisia kaljan litkijöitä,
jotka vain haluavat itekseen juoda ja olla hil-
jaa ilman sen kummempaa seuraa.

Mutta sitten tulee nämä miehet, jotka selvästi ovat täysin erillaisia selvinpäin,mutta
juodessa heidän persoona muuttuu täysin. Saatta-
vat olla todella agressiivisia, ei välttämättä,
fyysisesti, mutta sanailu ja vittuilu on sitä luokkaa, ettei sitä selvin tuosta miehestä uskoi-
si. Ja tälläisiä miehiä kuitenkin kehutaan muka-
viksi ja reiluiksi jätkiksi heidän ollessaan siis
selvinpäin. Mikä siinä on , että kännissä näi-
den miesten jutut sattavat olla täysin haukkumis-
ta, nimittelyä, toisten puheen jatkuvaa keskeyt-
tämistä ja suoranaista uhkaavaa käytöstä ??
Selvinpäin ollessaan nämä miehet ovat monien
naisten mielestä maailman ihanimpia tyyppejä.
Miksi näistä miehistä tulee humalassa täysin
arvaamattomia paskoja petoja, jotka saattavat
myös samanaikaisesti maanitella ja lirkutella
naistaan, mutta rupeavatkin sitten yhtä-äkkiä
aukomaan päätä ja nimittelemään kaikin mahdolli-
sin sanoin ?? Viina ei sovi kaikille, mutta enem-
män kiinnostaa tietää, miksi jotkut muuttuvat
täysin erillaisiksi persooniksi, heidän ollessaan
humalatilassa.

24

9573

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuulet

      totuuden, sanotaan...

      humalassa ne kulissit ei pysykään koossa, valitettavasti..

      • viina voi..

        ..vähentää tilapäisesti järkeä viisaammiltakin.

        En usko, että humalaisten suusta aina välttämättä kuulee totuutta, lasten suusta kylläkin.:)

        Ehkä kännikäytös sitten vois kertoa jotain ihmisestä, jos jonkun käytös humalassa on systemaattisesti _aina_ samanlaista. Jos esim. joku aina alkaa humalassa uhkailemaan tai käy turhan fyysiseksi, niin kyllä sellasella ihmisellä patoutuneita aggressioita täytyy olla, vaikkeivat ne selvin päin kys. ihmisestä mitenkään näkyiskään. Uskon.

        On myös olemassa ns. tyyppialkkiksia, joiden koko persoonallisuus ikäänkuin muuttuu humalassa hätkähdyttävästi. Tunnen itse yhden tälläisen ihmisen ( hyvin läheinen ). Jokatapauksessa: holismisairaus tai ei: on ihmisiä, joiden ei pitäis koskea viinaksiin ollenkaan.

      • nyt.
        viina voi.. kirjoitti:

        Eikö jokainen meistä muutu todella fiksuksi ja filmaattiseksi kännissä? Parhaiten sen näkee kun lähtee katsomaan yöelämää selvin päin.

        Humalatilojakin on monia erilaisia. Liika on siinäkin liikaa. Ei se ole sen kummempaa. Riippuvaisuuteen taipuvaiselle ei sovi mikään nautintoaine. Ei edes suklaa.

      • Anonyymi
        nyt. kirjoitti:

        Eiköhän me kaikki olla jollain tavoin riippuvaisuuteen taipuvaisia.

    • raitis vaan oon tässä ja ny...

      alkoholi ei muuta ollenkaan. Oon aika hiljanen sama jatkuu
      vaikka 12 oluen jälkeen. Ainoo mikä muuttuu
      niin rupeaa oksettaa, mikä kylläkin
      ihan normaalia, kai...

      • varmaan jokatyypin

        ..salainen 'juomakaveri'- ihanne.;) Oikeasti.

        Kyllä mulla ainakin käytös muuttuu, jos otan. Ei merkittävästi, mut itsesuojeluvaisto ensisijaisesti vähenee. Saatan höpötellä tyhmiä juttuja, korostaa itseäni ja tulla itsevarmemmaksi naurettavalla tavalla. Useimmiten oon (kuulemani mukaan) kyllä hauska kännissä, mut jos olen voimakkaassa humalassa, olen painajainen omastakin mielestäni.

        Mulla on yks kaveri, jonka juomatyyli on sellanen ,että jos se juo (juo harvoin), se ottaa aina kauheat naamat nopeasti. Rasittava sikäli, että jos sen kanssa jonnekin lähtee, saa sitä muut aina loppuillasta lähestulkoon kantaa. Tietää onneksi rasittavuutensa itsekin. Tuo on ehkä se epäsosiaalisin juomisen muoto. Olla hiljaa ja istua voi loppupeleissä olla hyvin sosiaalista.;)

    • norante
    • _miksi_

      voi kumpa tietäisinkin. mutta tuommoisia tyyppejä todella on. "onneksi" näköjään muitakin

      seurustelen miehen kanssa, joka on juuri tuollainen. persoona muuttuu "täysin", jos niin voi sanoa.
      humalassa hän on äänessä kokoajan, provosoi ja ärsyttää... tarpeeksi juoneena saattaa olla agressiivinen, käyttäytyy todella uhkaavasti. on synkkä jne. monet itkut ja hammastenkiristykset olen asian vuoksi kokenut.

      monesti mietin, kumpi hänen "oikea" persoonansa on. se humalainen raivostuttava tyyppi, vai selvinpäin oleva mukava, auttavainen, kaikkien mielestä (minun myös) reilu jätkä.

      onko tämmöisessä tyypissä alkoholistin vikaa, vai muutenko ei vain viina sovi..???

      nimim. tahtoo myös tietää

      • rohvessorska

        Moni osuikin aika oikeaan ,mutta tässä se pelkistettynä nyt on.

        Alkoholi lamaannuttaa hermoja,samalla poistuu turhia estoja ja ihminen muuttuu itsevarmemmaksi.

        Vaikutuksia huomaa vaikkapa hiljaisessa ujossa tyypissä kuinka parin kaljan jälkeen juttua irtoaa ja vitsit lentää.
        Samoin kaveriporukassa puhutaan aroistakin asioista ja ylistetään kaveruutta jollaista ei selvinpäin ääneen puhuttaisi.

        Mutta itse kysymykseen.
        Juovuksissa ihminen käyttäytyy juuri niin kuin haluisi selvinpäinkin tehdä,estojen kadottua ne tulevat vain herkimmin esiin.
        Hyvin usein joku kännissä haastaa riitaa kaverilleen,mutta asia on ollut mielessä selvinpäinkin vaikka toteus suoritetaan kun hyvältä tuntuu eli kännissä.
        Tälläiset tyypit kätkeytyvät rakkaumaisesti viinan taakse kertoen tutun fraasin"kun olin niin kännissä".
        Kyllä todellinen luonne ja mielipide kuuluu humalaisen suusta.
        Joihinkin viina vaikuttaa voimakkaammin ja siksi he antautuvat luonteensa vietäviksi useimmin.
        Tästä syystä alkoholismikin kulkee tavallaan geeneissä.
        Pohjimmainen syy siihen on raukkamainen pakeneminen kemialliseen hyvän olon tunteeseen turruttaa estot ja omatunto.

        Jos räyhääjä olisi oikein rehellinen hän saattaisi myöntää että tyttöystävälle vittuilu kännissä on saanut alkuunsa kuukausia sitten sattuneesta riidasta jota hän kostaa kun olotila on vahvimillaan itsetuntoa myöden.
        Alkoholi on siis hyvä tapa kurkistaa ihmisen mielen sopukuihin,sieltä se todellinen ajatus löytyy.
        Ei ihminen tee mitään ilman omaa tahtoaan,ei vaikka kuinka olisi kännissä.

      • No miten sä..
        rohvessorska kirjoitti:

        .. sit selittäisit tuota niinsanottua..noh..kansankielisesti sanotaan nyt kun en parempaa termiä keksi.. 'juoppuhulluustilaa', jossa juopunut toimii (puhuu & käyttäytyy) arkipersoonastaa poiketen täysin irrationaalisella tavalla, jos kerran _totuus_ aina muka tulee humalaisen suusta? (Varsinainen Delirium tremmens tietysti kai kuitenkin, eipä ole kokemusta sellaisesta, tulee vasta jonkin aikaa pitkäaikaisen juomisen lopettamisen jälkeen, I know...)

        Viitaten tähän:

        "Ei ihminen tee mitään ilman omaa tahtoaan,ei vaikka kuinka olisi kännissä."

        Kyllä mä vähän kyseenalaistaisin tota. Joistakin ihmisistä on inhimillisesti havaittavissa, etteivät he todella järjellä ja tunteella kykene selvinpäin ymmärtämään joitakin humalassa tekemiään tekoja. Taisit kärjistää tietoisesti? Toki tahtohan ihmisen kognitiivista toimintaa sanelee ja kun estot tippuvat pois, myös tarkoitusperät tulevat selvemmin esille. Ettäkö ihan noin jyrkästi kuitenkaan?

      • Tähän vielä..
        rohvessorska kirjoitti:

        Moni osuikin aika oikeaan ,mutta tässä se pelkistettynä nyt on.

        Alkoholi lamaannuttaa hermoja,samalla poistuu turhia estoja ja ihminen muuttuu itsevarmemmaksi.

        Vaikutuksia huomaa vaikkapa hiljaisessa ujossa tyypissä kuinka parin kaljan jälkeen juttua irtoaa ja vitsit lentää.
        Samoin kaveriporukassa puhutaan aroistakin asioista ja ylistetään kaveruutta jollaista ei selvinpäin ääneen puhuttaisi.

        Mutta itse kysymykseen.
        Juovuksissa ihminen käyttäytyy juuri niin kuin haluisi selvinpäinkin tehdä,estojen kadottua ne tulevat vain herkimmin esiin.
        Hyvin usein joku kännissä haastaa riitaa kaverilleen,mutta asia on ollut mielessä selvinpäinkin vaikka toteus suoritetaan kun hyvältä tuntuu eli kännissä.
        Tälläiset tyypit kätkeytyvät rakkaumaisesti viinan taakse kertoen tutun fraasin"kun olin niin kännissä".
        Kyllä todellinen luonne ja mielipide kuuluu humalaisen suusta.
        Joihinkin viina vaikuttaa voimakkaammin ja siksi he antautuvat luonteensa vietäviksi useimmin.
        Tästä syystä alkoholismikin kulkee tavallaan geeneissä.
        Pohjimmainen syy siihen on raukkamainen pakeneminen kemialliseen hyvän olon tunteeseen turruttaa estot ja omatunto.

        Jos räyhääjä olisi oikein rehellinen hän saattaisi myöntää että tyttöystävälle vittuilu kännissä on saanut alkuunsa kuukausia sitten sattuneesta riidasta jota hän kostaa kun olotila on vahvimillaan itsetuntoa myöden.
        Alkoholi on siis hyvä tapa kurkistaa ihmisen mielen sopukuihin,sieltä se todellinen ajatus löytyy.
        Ei ihminen tee mitään ilman omaa tahtoaan,ei vaikka kuinka olisi kännissä.

        ..laittaisin kritiikkiä:

        "Tästä syystä alkoholismikin kulkee tavallaan geeneissä.
        Pohjimmainen syy siihen on raukkamainen pakeneminen kemialliseen hyvän olon tunteeseen turruttaa estot ja omatunto."

        Raukkamaista kyllä hyvinkin. Lähipiiristä löytyy parikin alkkista, enkä mä heidän toimintaansa mitenkään hyvällä katso. Aika itsekkäitä possuja, noin kaiken kaikkiaan. Mä en kuitenkaan usko tohon sun turruttamisjuttuun estojen ja etenkään omantunnon osalta. Aika subjektiiviseksi menevää tulkintaa sulla tossa. Joillain voi toki olla niinkin, kuten kuvasit, mutta uskon, että moni luisuu viinakiroihinkin ihan vain siksi, että juominen alussa rentouttaa ja on yksinkertaisesti kivaa. Sitten määrät lisääntyvät pikkuhiljaa ja lopulta juominen muuttuu pakonomaiseksi, kun elimistö tottuu saamaan säännölliset holiannoksensa.

        Pari tuntemaani alkkista (ns. semialkkiksia kyllä siltä osin, että töissä pystyvät käymään) ainakin valittaa usein, etteivät pysty toimimaan mitenkään esim. kotitöissä jne., jos eivät saa paria bisseä alle ensin. Toimeliaita ovat kyllä yleisesti hyvinkin. Kyllä fysiologinen riippuvuus ja ehdollistumisen kautta syntynyt tottumus on mun mielestäni se pohjimmainen syy holismillekin. Ei omatunnon turruttaminen tai estojen hävittäminen, kuten sanot.

    • scale

      Minä olen aikas sosiaalinen luonne selvistäpäin ja kekkulissa tuo piirre vaan korostuu.
      Tunnen joitakin tyyppejä jotka muuttuvat tyystin toisenlaisiksi, hiljainen hissukka alkaa haastaa riitaa kaikkien kanssa yms.
      "Akan hakkaajia" ei onneksi lähipiiriini kuulu ja jos kuuluisi, ottaisin etäisyyttä äkkiä. En pidä väkivaltaisista ihmisistä ja kaikkein vähiten heikompiensa kiusaajista.

    • AriJussi

      on jo se alkoholin käyttö merkki siitä,ettei niitä omia ajatuksia ja turhaantumisia itseensä pysty purkamaan pellolle kuin kännissä.Suurin osa on selvinpäin hiljaisia ja "salaa" marttyyreita ja muille ihmisille katkeria ja
      kateellisia.Kännissä sitten ne alemmuuskompleksit ja kaikki muut traumat puretaan.ja yleensä aina vielä silloinkin semmoisiin ihmisiin,joille varmasti pärjäävät.Ei semmoiset ihmiset ,jotka muutenkin ovat jotenkin sinut itsensä kanssa,tarvitse minkäänlaista itsekorostusta käyttää.Just tuo toisten ihmisten juttuihin väliinpuuttuminen ja viimeisen sanan sanominen asiassa kuin ja asiassa,on pelkoa siitä,että jää huomioimatta ja huonommaksi kuin muut.Eli pakko päteä.ja kertoo kai se vanha sanonta:"että kun sanat ei riitä,otetaan nyrkit apuun" jotain kyseisten ihmisten ajatusmaailmasta.

      • Sireeni

        Joo, sanon sitten mitä tahansa eräille mun ystäville kun he ovat tukevassa humalassa, niin vastaväitteittä tulee, vaikka sanoisin " Kato ampiainen". Tosi pirullista. Miksi pitäisi mielistellä näitä ihmisiä? Jos sanot vastaan, väittely vain kovenee, ja siinä ei kyllä ole mitään mieltä varsinkin jos asia täysin itsestään selvä.

    • Ihmettelevä tapaus

      Mulle on poikaystävä sanonut aikoinaan, että kun juon hiukankin alkoholia, alan "sädehtimään". Kuulemma on kuin lamppu syttyisi sisälläni. Olen kuulemma kauneimillani, "silmät loistavat kuin tähdet..." Ja tämä huomio tehty kuulemma selvinpäin. Vaarallinen kommentti, tostahan voisi tulla alkkikseksi:O Onneksi elän nyt "turvallista" elämän vaihetta kotiäitinä, enkä juuri alkoholia juo;)

    • 1 n.

      Ihmettelen ihmisiä, jotka väittävät etteivät muutu humalassa lainkaan. En ainakaan itse tunne yhtään sellaista, miksi sitä ylipäätään sitten joisi?

      Eniten muutun siten, että naurattaa sellaisetkin asiat mille selvinpäin korkeintaan hymähtäisi, puhun enemmän ja olen rennompi.

      • scale

        jos ei muuta tee, niin kaiklta se poistaa estoja, keltä enemmän ja keneltä vähemmän.

      • itte hiä...

        Kun kysymyksen esittäjät,väitteeni kyseenalaistajat lukevat omat epäilevät mielipiteensä tarkkaan uudelleen tulee heille vastaus jo siinä.

        Mutta täsmennän aikasempaani.
        Viina siis turruttaa ja poistaa estoja,sehän on sama kuin kyseinen tila tuottaa mielihyvää ja tekee olotilan varmemmaksi.
        Tästä syystä alkkiksilla kääntyykin todellisuus nurin päin.
        Kun ollaan kännissä edes hivenkin on olo tila normaalia,taas selvinpäin olo tila on epänormaali ja pelokas,itsevarmuus on poissa.
        Pysyn edelleen väitteessäni.

        Mitä tulee geeneihin,alkoholi vaikuttaa voimakkaammin erilaisiin ihmisiin ja täten toiset saavat siitä helpommin hyvän olon tunteen jonne paeta,lisäksi kun tälläisellä henkilöllä sattuu olemaan joku ongelma pakeneminen on entistä herkempää.
        Miksi sitten toiset tarvitsevat ns.krapula kaljansa,siksi että he haluavat raukkamaisesti paeta takaisin sinne humala olotilaan ja sen tuomaan helpotukseen,alkoholin katoaminen verestä aiheuttaa pelkoa,päänsärkyä,pahaa oloa ym.

        On myös pelkurimaista väittää töppäilynsä johtuneen kovasta kännistä ja pistää tekonsa viinan syyksi,ei se nestemmäinen aine niitä tekoja tee vaan ihminen itse omasta tahdostaan kun omat estot on turrutettu pienemmäksi jolloin tehdään mitä halutaan.
        Väitän että jokainen kännissä sekoileva tietää jotain tyhmää tehdessään tekevänsä väärin .

      • Sireeni
        itte hiä... kirjoitti:

        On se joo kumma, kun juuri ne ihmiset, joista eniten välitän, muuttuvat humalassa ärsyttäviksi kinaajiksi ja rupeavat haukkumaan sekä vähettelemään tekemisiäni. Onneksi ei sentään kaikki lähipiirissäni ota lärvejä. Yhdessä vaiheessa oli tilanne, että en voinnut kenenkään luokse lähteä viettämän viikonloppuja, koska kaikilla oli ongelmia viinan kanssa. En tosiaankaan jaksanut kuunnella sitä vittuilua ja päänaukomista omilta ystäviltäni, kun ne selvinpäin kaikki ovat ihan mukavia.
        Nyt on onneksi muitakin ihmisiä, niitä joille viikonloppu kännääminen ei ole pääasia, mutta
        sitten kun löydät sen ihanan tyypin ja huomaat,
        että tällä on ongelmia alkoholin kanssa, niin taas saa pettyä. Eikö nyt jumaliste kukaan pys-
        ty olemaan ilman viinaa viikonloppuja, mikä helvetti siinä on, että lärvit pitää vetää aina kun on vapaata !?

      • Saat pysyä..
        itte hiä... kirjoitti:

        Kun kysymyksen esittäjät,väitteeni kyseenalaistajat lukevat omat epäilevät mielipiteensä tarkkaan uudelleen tulee heille vastaus jo siinä.

        Mutta täsmennän aikasempaani.
        Viina siis turruttaa ja poistaa estoja,sehän on sama kuin kyseinen tila tuottaa mielihyvää ja tekee olotilan varmemmaksi.
        Tästä syystä alkkiksilla kääntyykin todellisuus nurin päin.
        Kun ollaan kännissä edes hivenkin on olo tila normaalia,taas selvinpäin olo tila on epänormaali ja pelokas,itsevarmuus on poissa.
        Pysyn edelleen väitteessäni.

        Mitä tulee geeneihin,alkoholi vaikuttaa voimakkaammin erilaisiin ihmisiin ja täten toiset saavat siitä helpommin hyvän olon tunteen jonne paeta,lisäksi kun tälläisellä henkilöllä sattuu olemaan joku ongelma pakeneminen on entistä herkempää.
        Miksi sitten toiset tarvitsevat ns.krapula kaljansa,siksi että he haluavat raukkamaisesti paeta takaisin sinne humala olotilaan ja sen tuomaan helpotukseen,alkoholin katoaminen verestä aiheuttaa pelkoa,päänsärkyä,pahaa oloa ym.

        On myös pelkurimaista väittää töppäilynsä johtuneen kovasta kännistä ja pistää tekonsa viinan syyksi,ei se nestemmäinen aine niitä tekoja tee vaan ihminen itse omasta tahdostaan kun omat estot on turrutettu pienemmäksi jolloin tehdään mitä halutaan.
        Väitän että jokainen kännissä sekoileva tietää jotain tyhmää tehdessään tekevänsä väärin .

        ..väitteissäsi.;) En jaksa alkaa väittelemään, saatika tarkistella uudelleen, mitä itse eilen kirjoitin. Meillä kaikilla varmaan mielipiteemme nestemäisistäkin aiheista.;D

        Et sä kyllä rohvessorska taida kuitenkaan olla, oikeasti.

      • scale
        itte hiä... kirjoitti:

        Kun kysymyksen esittäjät,väitteeni kyseenalaistajat lukevat omat epäilevät mielipiteensä tarkkaan uudelleen tulee heille vastaus jo siinä.

        Mutta täsmennän aikasempaani.
        Viina siis turruttaa ja poistaa estoja,sehän on sama kuin kyseinen tila tuottaa mielihyvää ja tekee olotilan varmemmaksi.
        Tästä syystä alkkiksilla kääntyykin todellisuus nurin päin.
        Kun ollaan kännissä edes hivenkin on olo tila normaalia,taas selvinpäin olo tila on epänormaali ja pelokas,itsevarmuus on poissa.
        Pysyn edelleen väitteessäni.

        Mitä tulee geeneihin,alkoholi vaikuttaa voimakkaammin erilaisiin ihmisiin ja täten toiset saavat siitä helpommin hyvän olon tunteen jonne paeta,lisäksi kun tälläisellä henkilöllä sattuu olemaan joku ongelma pakeneminen on entistä herkempää.
        Miksi sitten toiset tarvitsevat ns.krapula kaljansa,siksi että he haluavat raukkamaisesti paeta takaisin sinne humala olotilaan ja sen tuomaan helpotukseen,alkoholin katoaminen verestä aiheuttaa pelkoa,päänsärkyä,pahaa oloa ym.

        On myös pelkurimaista väittää töppäilynsä johtuneen kovasta kännistä ja pistää tekonsa viinan syyksi,ei se nestemmäinen aine niitä tekoja tee vaan ihminen itse omasta tahdostaan kun omat estot on turrutettu pienemmäksi jolloin tehdään mitä halutaan.
        Väitän että jokainen kännissä sekoileva tietää jotain tyhmää tehdessään tekevänsä väärin .

        Kyllä sitä kännipäiten voi tehdä tekoja, joita ei edes muista tehneensä.
        Minä ainakin olen joskus iskenyt kännipäiten naisen, enkä muistanut koko hommasta seuraavana päivänä yhtään mitään.
        Kun kaverit kertoivat asiasta seuraavana päivänä, mä väitin jätkiä valehtelijoiksi.
        Nainen taas muisti mut hyvinkin ja olin seuraavana lauantaina kuin halolla päähän lyöty kun nainen kapsahti kaulaan ja alkoi pussaileen.
        Selvinpäin en koskaan olisi lähestynyt kyseistä naista, koska en tuntenut häntä kohtaan yhtään mitään, vaikka nainen ei mikään vastenmielinen ollutkaan.
        En todella tiennyt tekeväni mitään väärää, kun äly oli ihan mäellä.

    • samassa paketissa

      Juoppo ex-mieheni oli selvänä melko hiljainen, asiallinen, tunnollinen ja turvallinen. Tosin vähän ujo ja varauksellinenkin, välillä jopa yllätyksetön ja tylsä. Kaiken lisäksi hän kärsi huonosta itsetunnosta.

      Nousuhumalassa hän rentoutui ja alkoi tulla tarinaa, ja silloin hän jopa pystyi puhumaan tunteistaan. Tässä vaiheessa hän oli hauska seuramies, jota ei ujous tai itsetunto-ongelmat tuntuneet haittaavan.

      Tämän kahden persoonan paketin olisin hyväksynyt mennen tullen, mutta... Juoppo ei ymmärrä, milloin juominen pitäisi lopettaa. Viinapiru tulee joukkoon mukaan, ja pilaa kaikkien hyvin alkaneen illan. Exäni muuttui kovaääniseksi hölöttäjäksi, joka kertoi samoja juttuja moneen kertaan ja nauroi itse tarinoilleen isoon ääneen. Miehestä tuli pikkulapsi, joka vaati huomiota ja huolenpitoa. Hän provosoitui pikkuasioista, alkoi uhota ja muuttui riidan- ja kostonhaluiseksi. Mustasukkaisuus (jota varmasti poti kahdessa muussakin persoonassaan) korostui, ja sitten alkoi ilkeily, syyttely ja naljailu. Siis todellinen ääliö, jota kukaan ei olisi halunnut seurassa katsella.

      Mistä tämä persoonan muuttuminen johtuu? Eiköhän siellä pääkopassa jokin aivotoiminnan kemiallinen reaktio tapahdu. Sääli on tietty se, että nämä ördääjät eivät itse omaa käyttäytymistään halua tunnustaa, vaikka todistajia sekoilulle yleensä aina on.

      • Sireeni

        On tosi pettymystä nähnä juuri itselleen rakkaan ihmisen muuttuvan käytökseltään ihan toiseksi ihmiseksi, kuin mitä selvin päin on. Aivan kuin kattoisi sitä vanhaa elokuvaa Dr Jekyl and Haye (kirjotinkohan nimen oikein), mutta jokatapauksesa siinä elokuvassa tämä päähenkilö muuttui hirviöksi aika ajoin ja peloitti kaikki lähimmät ihmiset karkuun. En muista juonen kulkua, mutta käytän tuon elokuvan nimeä hyvin usein kuin tulee eteen täläiset henkilöt, jotka muuttuvat kännätessään.
        Olisi ihana elää ihmisen kanssa, joka olisi sinut itsensä kanssa, eikä tarttis pelätä, milloin toinen ilkeämpi persoona tulee esille. Itse kun juon, niin höpötän enemmän, mutta rähjääminen ja päänaukominen ei kuulu tyyliini. Sitä pikemminkin teen selvinpäin. Olen liikenteessä tosi ärhäkkä tai jos joku etuilee kaupan jonossa, huudan välittömästi sen ihmisen hevon kuuseen etuilemasta muita ennen. Selvinpäin se on myös normaalia, jos pinna katkeaa tai että pitää omien sekä muiden puolia.
        En ymmärrä vain ihmisiä, jotka kännissä muuttuvat niin tyystin toisenlaiseksi, että saa varoa kaikkia puheitaan ja tekemisiään.

      • Sireeni kirjoitti:

        eli siis sä oot naputtanu ja vittuillu näille sun 'kännirähisijä tuttaville' selvinpäin koko viikon ja sit kun he pikku huppelissa antavat oman vastineensa niin se onkin väärin :-)

        Sellaista pariskuntaa tai kaverusporukkaa ei ole edes olemassa joita ei jossain vaihessa jyrpis jotkut asiat toisissaan, sä sanot ne selvinpäin ja samantien, jotkut toiset vaatii siihen vähän rohkaisua ja sanovat kaiken kerralla, hui, miks sun tapa on sit jotenkin ylevämpi ja parempi??

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe