Erosin puolisen vuotta sitten kuusi vuotta kestäneestä suhteesta. Tai siis minut jätettiin... Olen paljon pohtinut sitä, että kuinka ihmiset pääsee eroista yli, kun vuosien aikana tapahtuu niin paljon asioita (hyviä ja huonoja). Tuntuu, että minun pitäisi unohtaa kuusi vuotta elämästäni, mutta ei se tunnu oikein mahdolliselta, kun niihin kuuteen vuoteen liittyy niin monia muitakin ihmisiä kuin exäni. Alan kohta jo inhota itseäni, kun vieläkin välillä kaipaan exääni ja yhteisiä aikoja, vaikka hänellä on jo uusi nainen (jota hän leuhkana esitteli minulle viikonloppuna ja tulin todella surulliseksi). Mitä hittoa mä teen, että pystyn jatkamaan eteenpäin? Pitääkö minun unohtaa edelliset kuusi vuotta elämästäni?
eron jälkeen
selviän(kö?)
7937
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ja tarvitset nyt välikausimiehen, joka kääntää laivasi suunnan. Välikausimiehen ei tarvitse olla unelmien poikamies, vaan ihan kuka vaan siedettävä, vapaa mies.
häntä pystyyn. ei hän ole ainoa ihana mies maailmassa. avaa silmäsi!
niin minä tein, melkein heti, kun mies jätti. Se antaa itseluottamusta. Ja silloin tajuaa, että maailmassa on muitakin miehiä. Nyt olen löytänyt jo toisen, vakituisen miehen.
Avioerostani on nyt puolivuotta.
Itsekin erosin kolme vuotta sitten, vuosia kestäneestä suhteesta. Mielestäni ei ole mikään ihme että ikävöit vieläkin. Itsekin olen ikävöinyt koko tämän kolme vuotta... tosin enää en ikävöi kuin hyvin harvoin, joten tuska on helpottanut jo selvästi!! :) Itsellänikin oli auttamassa tällainen "välikausimies", niinku joku tätä nimitti... mutta nyt on meillekin tullut ero... ja sattuu tuplasti!!! Ei ole enää mitään motivaatiota eikä jaksamistä tehdä mitään, eikä etsiä uutta miestä. Ajattelin nyt vain kärsiä... kärsiä ja kärsiä... kyllä sen kivun on joskus pakko helpottaa!! :/ Ikävöiminen on normaalia... ikävöi juuri niin kauan kuin siltä tuntuu!!! Sen vaan haluaisin tietää, että miksi unohtaminen on noin saatanan helppoa miehille!?!? Mikseivät he ikävöi vuosikausia kuten me?? Tai edes viikkoja?? Sekin tuntuu olevan jo liikaa pyydetty. :(
Minä ikävöin vuosia kestänyttä rakkauttani koko ikäni. Tuska kasvaa päivä päivältä ja mitään valoa ei ole näkyvissä. Olen riippuvainen hänen hymystään, lämmöstään, suloisuudesta ja kaikesta siitä täydellisestä lempeydestä. Hän oli enkeli, jolle en ollut tarpeeksi hyvä. Hän sieti minua, jaksoi uskoa meihin vaikka kohtelin häntä välillä huonosti.
Syyllisyys ja suru painaa. Jos saisin mahdollisuuden, tekisin kaiken oikein. Mies on tyhmempi kuin nainen, rakkaimpansa tajuaa vasta kun sen menettää. Antaisipa hän edes yhden mahdollisuuden, joskus, se ajatus antaa mulle voimia jaksaa...
Itselläni sammui neljävuotinen suhde, ensin olin ihan sekaisin. Sitten aloin miettimään asoita, vihaa, surua ja kaikkea. Nyt kuukausien jälkeen olen ymmärtänyt että näin vain kävi.
Vaikka suhde loppui arvaamattomasti, jään kuitenkin tietyllä tasolla kaipaamaan sitä entistä kultaa ja muistelen lämmöllä niitä ihania vuosia mitkä oli takana.
Välillä ajattelen vieläkin että olipa hän kiva tyttö ketä rakastin, ja rakastan vielä.
Tiedän että hänelle tulee uusia miehiä, mutta myös itselleni tulee uusia naisia.
Mutta, ymmärrän mitä tarkoitat. Kyllä sitä itselleen tulee myös haikea mieli kun miettii ja harmittelee että näin kävi. Toivon vain että joskus löytäisi yhtä ihanan tytön rinnalleen ja elämä jatkuisi onnellisesti.
Älä unohda menneitä, muistele mitä mukavaa teilä oli, mutta pidä myös mielessä jotain syitä miksi te erositte. Tasapainottele noita asioita niin sitten saat sopivan muistikuvan.
Toivottavasti löydät mukavan miehen kenen kanssa jatkaa elämääsi, äläkä anna exän uusien hoitojen käydä hermoille.
Selviät!
Puoli vuotta ei riitä toipumiseen! Olen itse mies enkä ole toipunut vieläkään vähän yli 15 vuodesta...
Apuvälineet:
1) ystävät ja runsas keskustelu. Nyt pitää sitten vain olla joku joka jaksaa kuunnella sitä tulvaa - ja sitä pitää tulla! Katkeruus ja pahamieli pitää saada ulos.
2) liikunnalla on mielihyvää tuova vaikutus. Suosittelen... Siinä sivussa ulkomuoto kohenee, itseluottamus kasvaa...jne jne. Ja tunne olla terve ihminen tulee mukaan.
3) Mieti haluatko todella? "Sitä saa mitä tilaa" sanotaan... Eli menetkö elämässä eteenpäin ja otat riskin, etsit ja löydät itsellesi uuden puolisoehdokkaan? Riski voi olla hintansa väärtti... Mutta entäs jos se menee syteen?
4) opiskele, harrasta,... Tee jotain mistä nautit, kuluttaa aikaa. Tee jotain mitä et ole koskaan uskoltanut: juokse maraton, tee ulkomaan matka, osta matto,... mitä vain mikä on mahdollista ja ei riko moraaliasi.
5) huomaa että Sinä elät! Katso ympärillesi, se mitä näet, on sinun. Et ole kuollut ja sinulla on hyvinvointia ympärilläsi.
6) anna ajan kulua. Se auttaa varmasti vaikka odottavan aika on tuskallisen hidasta!
Älä unohda! Muista kaikki kaunis, ota opiksesi virheistä, paranna omatuntosi, pääse katkeruutesi yli (kaikki ovat katkeria, siitä on turhaa hurskastella!). Älä alennu exäsi tasolle, elä omaa elämääsi niin hyvin kuin taidat. Sinun ei tarvitse esitellä uutta tai uusia exälle - ei varmaan ole tarkoitus lisätä jo olemassa olevaa katkeruutta?
Ja tsemppiä elämään. Väitetään että miehen toipuminen erosta on vähemmän aikaa vievää kuin naisella. Ehkä totta - ehkä ei. Mutta kuitenkin - aloita elämään. Koska et ole kuollut, älä yritä esittää sellaista. Repäise vähän ja vaihda vaikka vaatekaapin sisältöä... Toimi ainakin minulla.