Tällä tarinalla ei ole oikeastaan mitään tarkoitusta. Kunhan vain kirjoittelin lomapäivänä mieleen tulleita ajatuksia.
Jo vuosia sitten tapahtui semmoinenkin ihme, että baarissa nainen tuli iskemään. Hän käytti minusta nimitystä ”nallekarhu” ja sanoi pitävänsä sellaisista. Lyhyeksi jäi sen suhteen tarina, mutta silloin tutustuin tuohon termiin ensi kertaa.
Nallekarhulla varmaan jokainen sellaisesta puhuva tarkoittaa oman näköisiään asioita, mutta siihen tuntuisi kuuluvan sellaisia piirteitä kuin harteikas ja roteva ruumiinrakenne, ehkä parta, rauhallinen luonne… Aika pitkälti semmoinen suomalainen perusmies.
Nallekarhujen kysyntä ei ehkä ole suuren suurta alle kolmekymppisten ikäluokassa, mutta jo tässä 30-40-iässä nalleillekin löytyy omat suosijansa, joita ei aivan vähän olekaan.
Koska nallekarhun olemuksen kuvaus sopii aika hyvin itseeni, aloin käyttämään sitä tietoisesti seuranhakemisessa. Minulla oli aikanaan deitti-ilmoituksia parillakin eri sivustolla ja chatissakin tuli käytyä. Eikä seuran puutetta ole tarvinnut valittaa. Nallekarhuilla tosiaan on omat ystävänsä.
Mutta ongelmakseni tuli se, että en ole täydellinen nallekarhu. En lopulta vastaakaan niitä odotuksia, mitä nallekarhulle asetetaan. Useimmat nallekarhujen ystävät ovat luonnollisesti nallemuoreja itsekin. Vaan kun minä en olekaan niin paljon kotona viihtyvää sorttia kuin oikean nallekarhun pitäisi olla. Kaipaan vapaa-aikoina muutakin tekemistä kuin loikoilua television ääressä. Pullantuoksuiset kotilauantait eivät ole se, mitä eniten elämältä kaipaan.
Rakastan liikuntaa. Jos vaatteet päällä olenkin nallekarhu, olen saanut kuulla sinänsä oikein mukavia kommentteja, kun on päästy siihen saakka, että riisuudutaan. Iso vatsa ei sentään näytä olevan nallekarhulle pakollinen varustus nallemuorienkaan mielestä. Vuosikausiin en ole enää kilpaurheillut kuin ”puulaakitasolla”, mutta liikunnallinen elämäntapa on jäänyt. Lähden lenkille tai salille mieluummin kuin katselen elokuvaa kotisohvalla.
Arvostan kotia ja kotitöitä ja teen niitä mielelläni, mutta se ei ole elämäni tarkoitus. Itse en osaa pitää ajanhukkana vaikka japanin kielen iltaopiskelua, vaikka siitä ei tuntuisikaan olevan välitöntä hyötyä. Jollekulle sellainen on taas täysin hukkaanheitettyä aikaa ja pois yhteiselosta.
Matkustan talvilomalla mieluummin Alpeille tai Lappiin kuin sukulaisten luo. Kesämökkiä en kaipaa.
Tässä iässä useimmat nallemuorit ovat jo pentueensa tehneet, mikä on aivan luonnollista. En kuitenkaan ole hetivalmis uusioperheen isä, mitä kai nallekarhuhahmolta odotetaan. Ei, lapsettomana minulta puuttuu tarvittava kokemuskin. Lisäksi suhteen tiivistyminen sellaiselle asteelle edellyttää minusta, että kaikki ”matchaa” 100-prosenttisesti ei vain kumppanin vaan myös hänen lastensa kanssa. Joskus se ei vain toimi, ja koskaan se ei voi toimia kuin hyvin rauhallisella aikataululla.
En toki ole lapsille allerginen, vaan haluaisin omiakin, jos heitä minulle vielä suodaan. Yhtä kaikki, kummilapsien kanssa kävin alkuviikosta Korkeasaaressa. Oli kiva päivä, ja valaistuin ihaillessani isoja siperiantiikereitä. Tuossa se on, ajattelin. Tuollainen iso kissa on vieläkin pehmoisemmansympaattinen kuin paraskaan nallekarhu. Mutta sillä on kuitenkin kissamainen aktiivisuutensa ja itsenäisyytensä. Se ei halua uinailla edes kylmää ja pimeää talvea kotipesänsä seinien sisällä, vaan touhuaa aktiivisesti. Täydellinen samaistumiskohde :)
Joten taidan tästedes kohdistaa katseeni kissojen ystäviin. Heitäkin tietääkseni naisten joukossa on paljon. Ja nallekarhujen ystäville toivon matkan varrelle ihka aitoja nallekarhuja eikä tällaisia ”feikkejä”.
Jo vuosia sitten tapahtui semmoinenkin ihme, että baarissa nainen tuli iskemään. Hän käytti minusta nimitystä ”nallekarhu” ja sanoi pitävänsä sellaisista. Lyhyeksi jäi sen suhteen tarina, mutta silloin tutustuin tuohon termiin ensi kertaa.
Nallekarhulla varmaan jokainen sellaisesta puhuva tarkoittaa oman näköisiään asioita, mutta siihen tuntuisi kuuluvan sellaisia piirteitä kuin harteikas ja roteva ruumiinrakenne, ehkä parta, rauhallinen luonne… Aika pitkälti semmoinen suomalainen perusmies.
Nallekarhujen kysyntä ei ehkä ole suuren suurta alle kolmekymppisten ikäluokassa, mutta jo tässä 30-40-iässä nalleillekin löytyy omat suosijansa, joita ei aivan vähän olekaan.
Koska nallekarhun olemuksen kuvaus sopii aika hyvin itseeni, aloin käyttämään sitä tietoisesti seuranhakemisessa. Minulla oli aikanaan deitti-ilmoituksia parillakin eri sivustolla ja chatissakin tuli käytyä. Eikä seuran puutetta ole tarvinnut valittaa. Nallekarhuilla tosiaan on omat ystävänsä.
Mutta ongelmakseni tuli se, että en ole täydellinen nallekarhu. En lopulta vastaakaan niitä odotuksia, mitä nallekarhulle asetetaan. Useimmat nallekarhujen ystävät ovat luonnollisesti nallemuoreja itsekin. Vaan kun minä en olekaan niin paljon kotona viihtyvää sorttia kuin oikean nallekarhun pitäisi olla. Kaipaan vapaa-aikoina muutakin tekemistä kuin loikoilua television ääressä. Pullantuoksuiset kotilauantait eivät ole se, mitä eniten elämältä kaipaan.
Rakastan liikuntaa. Jos vaatteet päällä olenkin nallekarhu, olen saanut kuulla sinänsä oikein mukavia kommentteja, kun on päästy siihen saakka, että riisuudutaan. Iso vatsa ei sentään näytä olevan nallekarhulle pakollinen varustus nallemuorienkaan mielestä. Vuosikausiin en ole enää kilpaurheillut kuin ”puulaakitasolla”, mutta liikunnallinen elämäntapa on jäänyt. Lähden lenkille tai salille mieluummin kuin katselen elokuvaa kotisohvalla.
Arvostan kotia ja kotitöitä ja teen niitä mielelläni, mutta se ei ole elämäni tarkoitus. Itse en osaa pitää ajanhukkana vaikka japanin kielen iltaopiskelua, vaikka siitä ei tuntuisikaan olevan välitöntä hyötyä. Jollekulle sellainen on taas täysin hukkaanheitettyä aikaa ja pois yhteiselosta.
Matkustan talvilomalla mieluummin Alpeille tai Lappiin kuin sukulaisten luo. Kesämökkiä en kaipaa.
Tässä iässä useimmat nallemuorit ovat jo pentueensa tehneet, mikä on aivan luonnollista. En kuitenkaan ole hetivalmis uusioperheen isä, mitä kai nallekarhuhahmolta odotetaan. Ei, lapsettomana minulta puuttuu tarvittava kokemuskin. Lisäksi suhteen tiivistyminen sellaiselle asteelle edellyttää minusta, että kaikki ”matchaa” 100-prosenttisesti ei vain kumppanin vaan myös hänen lastensa kanssa. Joskus se ei vain toimi, ja koskaan se ei voi toimia kuin hyvin rauhallisella aikataululla.
En toki ole lapsille allerginen, vaan haluaisin omiakin, jos heitä minulle vielä suodaan. Yhtä kaikki, kummilapsien kanssa kävin alkuviikosta Korkeasaaressa. Oli kiva päivä, ja valaistuin ihaillessani isoja siperiantiikereitä. Tuossa se on, ajattelin. Tuollainen iso kissa on vieläkin pehmoisemmansympaattinen kuin paraskaan nallekarhu. Mutta sillä on kuitenkin kissamainen aktiivisuutensa ja itsenäisyytensä. Se ei halua uinailla edes kylmää ja pimeää talvea kotipesänsä seinien sisällä, vaan touhuaa aktiivisesti. Täydellinen samaistumiskohde :)
Joten taidan tästedes kohdistaa katseeni kissojen ystäviin. Heitäkin tietääkseni naisten joukossa on paljon. Ja nallekarhujen ystäville toivon matkan varrelle ihka aitoja nallekarhuja eikä tällaisia ”feikkejä”.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Nallekarhusta" taitaa olla yhtä monta mielikuvaa kuin ajattelijaakin. Kuvailit positiivisen nallekarhun, mutta negatiivisiakin on.
Itseään nallekarhuiksi kuvailevat miehet ovat kokemusteni mukaan lihavia, hitaita, saamattomia ja yksinkertaisia. Pituus ja siisteysaste vaihtelee. :/
Toivottavasti muut ovat törmänneet muunlaisiin nalleihin!
Voisiko siisteysasteen vaihteluihin olla syynä se, että moderneimmat nallekarhut saa pestä 38 celsiusasteessa kirjopyykissä, toisin kuin ne isoäidin perinnöt mitkä eivät kestä minkäänlaista pesua, tai ainakaan niille ei sitä uskalla tehdä? ;)