Niin, joku kai sanoisi, ethän ole yksin 4-vuotiaan pojan kanssa.
Nyt jo kolmatta vuotta olen yh-äiti, eikä tähän vaan totu. Kesä on pahinta ja loma, nyt tajuan, miten työni pitää minut jotenkin ihmisenä. Kaikki ystävät lomailevat perheineen ja toki mekin olemme käyneet lapsen kanssa huvipuistoissa tms. Mutta yksin (kaksin). Tuntuu niin pahalta nähdä ne kaikki perheet, miten kuristavaa voikaan olla nähdä iloiset ihmiset ja olla yksin, vaikka minusta tuntuu, että näin 30-kymppisenä minulla olisi niin paljon annettavaa. Entistä suhdettani en takaisin halua, se loppui ihan kunnon syistä.
Totunkohan tähän koskaan...onkohan minua varten enää elämää, jossa voisin olla äitiyden lisäksi nainen? Lapsen kanssa ei ravintoloihin lähdetä, enkä oikein enää monien vuosien jälkeen kai osaakaan sellaista elämää, olen kai liian vakava siihen. Pelkään, että minua satutettaisiin ja tuntuu, että nämä huterat seinät eivät kestä mitään ylimääräistä.
Ikävä toista aikuista ihmistä. Ikävä normaalia arkea. Ikävä elämäniloa, jonka mm. kesäloma toi. Harmittaa, kun tämä on tällaista selviämistä vaan nyt päivästä toiseen. Typerää sanoa, mutta odotan, että lomani kai loppuu.
Mikäköhän muu tarkoitus tällä tekstillä nyt voisi olla kuin että, kiitos kun sain avautua, vaikka sitten virtuaalitodellisuuteen. En voi sanoa, pitäkää kiinni liitoistanne, edelleen ero oli oikea ratkaisu, itseäni en osaa siitä yksin syyttää, meitä oli kaksi, jotka eivät siihen silloin pystyneet.
Hyvää kesää kaikille.
Nyt jo kolmatta vuotta olen yh-äiti, eikä tähän vaan totu. Kesä on pahinta ja loma, nyt tajuan, miten työni pitää minut jotenkin ihmisenä. Kaikki ystävät lomailevat perheineen ja toki mekin olemme käyneet lapsen kanssa huvipuistoissa tms. Mutta yksin (kaksin). Tuntuu niin pahalta nähdä ne kaikki perheet, miten kuristavaa voikaan olla nähdä iloiset ihmiset ja olla yksin, vaikka minusta tuntuu, että näin 30-kymppisenä minulla olisi niin paljon annettavaa. Entistä suhdettani en takaisin halua, se loppui ihan kunnon syistä.
Totunkohan tähän koskaan...onkohan minua varten enää elämää, jossa voisin olla äitiyden lisäksi nainen? Lapsen kanssa ei ravintoloihin lähdetä, enkä oikein enää monien vuosien jälkeen kai osaakaan sellaista elämää, olen kai liian vakava siihen. Pelkään, että minua satutettaisiin ja tuntuu, että nämä huterat seinät eivät kestä mitään ylimääräistä.
Ikävä toista aikuista ihmistä. Ikävä normaalia arkea. Ikävä elämäniloa, jonka mm. kesäloma toi. Harmittaa, kun tämä on tällaista selviämistä vaan nyt päivästä toiseen. Typerää sanoa, mutta odotan, että lomani kai loppuu.
Mikäköhän muu tarkoitus tällä tekstillä nyt voisi olla kuin että, kiitos kun sain avautua, vaikka sitten virtuaalitodellisuuteen. En voi sanoa, pitäkää kiinni liitoistanne, edelleen ero oli oikea ratkaisu, itseäni en osaa siitä yksin syyttää, meitä oli kaksi, jotka eivät siihen silloin pystyneet.
Hyvää kesää kaikille.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Saatte lapsen kanssa tehdä mitä haluatte,ei ole otettava miestä huomioon.Ei ole riitoja,ei vieras mies komentele lastasi.Nauti lomasta,ja lapsestasi.
Se ei vaan ole noin yksinkertaista. Olisin ihan valmis ottamaan toisen huomioon, käymään paikoissa, missä toinen haluaa käydä. Tottakai yritän nauttiakin ja välillä on ihan hienojakin hetkiä. Mutta en osaa ajatella sitä niin, että saan tehdä mitä haluan=onnellisuus.
on jokaisen omassa taskussa. Uusi kumppani löytyy parhaiten olemalla oman elämänsä sankari, vain silloin on todellinen mahdollisuus hyvään parisuhteeseen.
itse olen mies,joka potkittiin perheestä,kun tilalle tuli uusi mies.ajattelen ihan samalla tavalla,kuin sä.Lopetin jopa kesälomani ja menin takas töihin,kun se tuntuu olevan ainut,mikä helpottaa,paitsi,kun lapset ovat luonani.Itsekin kaipaan naista rinnalleni,mut ihastuminen ei o kovin helppoa tässä mielentilassa.
Itselläkin juuri tuollainen haikea mieli,kun näkee onnellisia perheitä ympärillään.Me tosin emme koskaan perheenä missään käyneet,mies asetti työn kaiken edelle.Nyt ex:llä uusi rakas,jonka kanssa käyvät lapsiemme kanssa uimassa,kylpylöissä,huvipuistoissa ym.Lasten kannalta ihana asia,mutta itsellä haikeus,miksen minä ollut tuon arvoinen koskaan?
Meillä useampi lapsi ja ikääkin enemmän kuin sinulla.Minäkään en jaksa mitään baarijuttuja.Tunnen itseni ihan hylätyksi,ei näy valoa tulevaisuudessa,vaikka meilläkin ero oikea ratkaisu.Mies tosin väittää muuttuneensa eron jälkeen,uskoo ken haluaa.
Yritetään jaksaa lastemme vuoksi nauttia terveenä olosta ja siitä,että saadaan olla lastemme kanssa.
Että jotkut silmät siellä huvipuistoissa katsoo samaa kuin minä. Se on vain hassu tunne, kun luulee olevansa yksin tässä maailmassa ajatuksineen. Minunkin ex-mieheni on jo rakentanut uuden elämän, tosin hän ei ole koskaan siitä puhunut mitään, on jopa aggressiivinen minua kohtaan, vaikka itse olen yrittänyt olla ystävällinen.
Olet täysin oikeassa siinä, että saa olla terve ja nauttia lapsista, se lienee tärkein asia. Mutta ihmismieli kun on kaikessa typeryydessään, pidän taitona sitä, että osaa tarttua hetkeen ja ymmärtää kaiken katovaisuuden. Kai tämä on kasvun paikka.
mutta vaikka ihminen ei voi kaikkeen vaikuttaa, niin jotain voi elämälleen tehdä. sul on työpaikka, lapsi ja oot kaiketi tervekin, joten sun on hyvä rakentaa eteenpäin. tee semmosia juttuja mistä pidät ja sit välillä myös anna lapses olla susta erillään ja nauti omista hetkistä ja sit anna itselles lupa nauttia myös muiden seurasta. kun vähän relaat, niin varmasti oot kiinnostavaa seuraa. ei liikaa odotuksia, vaan oot ihmisten ilmoilla ja nautit seurasta ja sit vähitellen saat uusia ajatuksia. jokin oma tai lapsen kautta oleva harrastus auttaa. siellä tapaa luontaisesti ihan tavallisia ja mukavia ihmisiä; ihan kutkuttavia persoonia kuitenkin. itse oon mies, joka kokenut paljonkin, mut aina vene on pinnalla pysynyt. hymyä ja huumoria huuleen!
kuten kauneus on katsojan silmissä... niin asiat on ihan miten ne näkee/haluaa nähdä. Kesä loma... kaikki toki eivät lomaile perheineen. Nekin, jotka lomailevat... eivät aina (läheskään) ole iloisia. On toraa ja riitaa milloin mistäkin.
Lapsen voi viedä lomailemaan mummolaan/tutuille/naapuriin... tai vaikka tuttavaperheeseen. Tai toiselle yksihuoltajalle, jolloin voi joskus tehdä "vaihtarit" ja ottaa vieras lapsi omansa lisäksi hoitoon joksikin aikaa. Ja sitten voi ihan kahdestaan lapsen kanssa lähteä vaikka sukuloimaan, jolloin voi tavata muita aikuisia.
Samanlaisia ajatuksia on pyörinyt minunkin päässäni. Kaikkialla näyttää olevan liikkeellä vain onnellisia perheitä yhdessä; isä, äiti ja muutama lapsi. Minä sitten siellä joukossa lapsieni kanssa. Tunnen itseni todella yksinäiseksi.
On ikävä toista aikuista, aikuisen ihoa ja kosketusta. Tuskin koskaan saan tuntea miehen kädet ympärilläni ja tuntea, että minua rakastetaan. Ikää on jo niin paljon, että olen unohtanut tuollaiset haaveet. Toisaalta pelkään myös että minut petettäisiin jälleen kerran. En edes uskalla ajatella, että voisin rakastua johonkin ja luottaa häneen. Lapset pitävät arjen kiieisenä mutta iltaisin iskee kaipaus. Tätäkö elämäni on seuraavat 20 vuotta. Silloin ehkä nuorimmainen lähtee kotoa ja minä olen valmis vanhainkotiin. Mutta tämä on minun elämääni. Onneksi itse olen terve ja lapsetkin melkein terveitä.
Hauskaa kesää myös sinulle! Nautitaan omista perheistämme.
Ihan samat sanat kirjoittaisin. Tämä kesä ei ole tuntunut enää kesältä, en nauti siitä ja poden huonoa omatuntoa sen vuoksi lasteni puolesta. En ole käynyt ulkona edes joka päivä, paitsi mitä nyt autoon ja töihin. Nyt alkaa loma, yksin lasten kanssa. Ystävät ovat suorastaan olemattomat. Olen aika turha ihminen, ja pelkään, että lapseni sen joku päivä huomaavat. Siihen asti nautin kyllä heistä ja keskityn siihen.
Hei!
Täällä olen ensimmäistä kesää samassa veneessä kahden lapseni kanssa... Meille tuli exän kanssa ero vuodenvaihteessa....ja hän löysi heti rinnalleen uuden perheen, joiden kanssa viettää aikaansa... No, minä olen kahden lapsen kanssa "yksin"...kukaan ystävistäni (vain muutamia) ei ole eronnut...ja kyllä päivät tuntuvat yksinäisille...ja jotenkin samalla tavalla haikeana seuraan onnellisia perheitä ympärilläni... Ja haaveilenkin. että joku päivä se uusi mies astelee joukkoomme... Lähdemmekin syksyllä lasteni kanssa yh-leirille...ja kenties....siellä tapaan samassa veneessä olevia ihmisiä ja saisin heistä uusia ystäviä...
Itse täytyy tunnustaa, että pyörin suomi24 chatissa (hullu varmaankin) olen , mutta siellä on ihan mielenkiintoisia ihmisiä...ja eihän sitä tiedä mistä sen "oikean" sit joskus tapaa... Kiva on kumminkin saada vaihtaa ajatuksia "tumtemattoman" kanssa...ja yhden kanssa olen jo treffannutkin...ja yllätyin positiivisesti... et sielläkin voi liikkua ihan kivoja ihmisiä...
Mutta MUkavaa kesää sinulle ja lapsellesi... KYllä se meillekin Yh-äideille tai isille vielä aurinko paistaa joku päivä...ja silloin ajattelemme, että tätä kannatti odottaa... :))
Kyllä sieltä chatista voi joskus löytää aarteenkin!Minä löysin ihanan ja vieläpä vapaan miehen.Emme seurustele,mutta tapaamme silloin tällöin ja ne hetket on ihania!Soittelemme päivittäin.Hänen ansiostaan olen alkanut uudelleen elämään enkä ole niin surullinen enää.Tottakai on menetys,kun ei ole enää perhettä sanan varsinaisessa merkityksessä.On äiti ja lapset,jotka onneksi tapaavat isäänsä säännöllisesti ja meillä ihan ok välit ex:n kanssa.Hänellä on myös uusi suhde,joka näyttää olevan vakavan laatuista.
Mieheni ilmoitti erohalustaan (ja uudesta rakkaastaan) juuri ennen loman alkua. Kaikki suunnitelmani meni uusiksi. Minä tietty jään lasten kanssa miettimään, mitä lomalla nyt tehtäisiin ja isäntä viettää vapaata elämää uuden kiihkeän rakkaansa kanssa matkustellen ja mökkeillen.
On surullinen olo, kun tulee hylätyksi lasten kanssa. Mutta positiivisesti ajatellen, on parempi olla yksin erossa kuin yksin avioliitossa.
Tsemppiä kaikille erosta kärsivelle!
Aina niitä syitä löytyy. Olitko naimisissa?
Olen kokenut sen itsekin. Voimia ja jaksamisia!
naimisissa. Ne kunnon syyt olivat alkoholismi ja väkivaltaisuus, jotka alkoivat lapsen syntymän jälkeen. Pelotti itsensä puolesta ja lapsen. En tiedä, ehkä siitä olisi terapioilla selvitty, meni vaan pinna siinä pienen vauvan kanssa kun sai omaa miestään pelätä.
Toisen voi tavata kun on vapaa kahleista. Se kyllä näkyy ihmisessä päällekin, ja viimeistään kun suunsa avaa.
Se voi tuntua hullulta ensin sopeutua elämään yksin loppuelämänsä ja kun sitten kohtaa Miehen jonka kanssa taas pitää totutella päinvastaiseen... mutta ei mies eikä nainenkaan hevin halua läheisyyttä sellaisen kanssa joka ei ole balanssissa omassa elämässään, eli sopeutunut ja tyytyväinen.
Sitä paitsi, yksin elämisessä on ne hyvät puolet joita parisuhteessa ei ole. Parisuhteessakin on huonoja puolia, mutta ei se silti tunnu vankilalta.
Hyväksy paiste tai aurinko ja pukeudu sen mukaan, niin elämä on helpompaa. Turha stressata sellaisesta mille ei itse mitään voi, eli tässä tapauksessa et voi meditoida miestä rinnallesi.
Hymyile, elämäkin hymyilee sinulle!
Mulla on aivan sama tunne aina kun olen tyttäreni kanssa. Sydäntä särkee kun ei saa jakaa onnea ja sitä iki-ihanaa arkea.
Samalla veitsi kääntyy haavassa kun ajattelee että olisin varmasti voinut tehdä jotain toisin. Valitettavasti en ikinä saannut tätä palautetta kun minut jätettiin 10 vuoden suhteen jälkeen.
Kun kohta alkaa lomat, tulen niin kuin myös aikaisemmin, itken suruani kunhan prinsessani nukkuu. Nytkin on kyynel herkässä...
Odotan myös että loma olisi kohta loppu että voi paeta arkea töitä tehden.
Paluuta ei ole, mutta uusi arki on täyttä skeidaa. Yritän nähdä valon että saan "olla rauhassa lapseni kanssa" mutta jokin arvomaailmassa estää näkemästä mitä h-- hyvää tässä oikein on?
T. Mies
Kyllä elämä on traakista...itse taistelen että saisin pidettyä perheeni kasassa, ja vaimoni huutaa että haluaa vapautta, hän tukehtuu kun ei saa omaa aikaa (Meillä kaksi lasta)vaikka menen lasten kanssa mikä kintuista pääsen ja vaihdoin työn niin että lähes pää vastuu on lasten hoidossa minulla niin vaimon aika ei meinaa riittää millään. Hänestä arki on kai sitten (paskaa)pitäisi olla huvituksia ja menoa...ja te siellä haluisitte sitä tavallista arkea..voi miten elämä on traakista..uskon että jos vaimolla ja minulla tulee ero niin ehkä hän joskus huomaisi että ihan tavallinen arkikin on juhlaa jos vain sen niin haluaa. Toivotan kaikkea jaksamista sinulle, ja toivon että vaimonikin ymmärtäisi arjen ilon.