Toivo Kuula kirjoitti Saarijärven Hännilässä kuulun Pirun Polskan eteläpöhjalaisten kansanlaulujen pohjalta orkesterisarjan N:o 1, n:o 4, kieltämättä tiettiyne tsaikovskilaisinekin sävyineen uhkeaan orkesteriasuunsa puettuna, johon littyy seuraava hänen itsensä lyijykynällä sävelmän viereen riipustama tarina;" Piru istuu kosken kivellä aika kohmelossa. Hän huutaa sinne koskeen akallensa ja akka laskee aika paljouden sättimissanoja ja lopuksi käy sen hengen päälle". Voimakasilmeinen ja tehokas orkesterikappale noin niinkuin Suomen etevämmäksi kuoro-ja liedsäveltäksi. Täsä lepää kallis aarre ja vielä loistavammat toiveet, saattaisi joku Kuulasta hyvinkin todeta.
Tarkkaan ottaen Kuulan pirun polskaksi nimeämä sävelmä ei edes ole pohjalaista alkuperää, vaikka hän sen muiden kansanlaulujen ohessa merkitsi muistiin Saarijärven Hännilän kylässä 1906, jossa oli viettämässä kesäänsä vaimonsa kanssa kauniin luonnon helmassa, jonka vaikutus innoituksen aiheena on tuntuvilla muussakin säveltäjän tuotannossa, mutta itse sävelmän muiden kansanlaulujen ohella hän sai eräältä oivalta kyläpelimannilta Matti Merunniemeltä, jonka hän tuolloin tapasi. Kuulallahan oli muutoinkin ollut tyttärensä poismenon johdosta tuona vuonna vaikeat ajat harkitessaan vakavasti jopa henkensä riistämistä itseltään, kuten hänen kirjeenvaihdostaan käy ilmi, hän kun tunsi elämänsä menevän Vaasassa hukkaan eikä hän oikein tahtonut saada enää mitään aikaiseksi oppilaidensa myönteisestä kielteiseksi muttuneen välimatkan takia opettajaansa, kuten muistelen lukeneeni Toivo Kuulan elämäkerrasta, joka lienee kirjoitettu joskus 40-luvun vaiheilla.
Miehekkään maskuulininen kappale kuin Pirun Polska lieneekin, siitä kuitenkin ehkä puuttuu, hidasta välitaitetta ehkä lukuunottamatta, säveltäjälleen tyypillinen emotionaalisesti latautunut ekspressiivinen melodisharmoninen kauneus jonka kauneimpana näytteenä edustaa mainitun sarjan 2. ja 5. numero, kansanlaulu ja hämärän laulu sekä elegisesti valittava englannintorvisoolo Maisema-nimisessä avausjaksona toimivassa orkesterirunoelmassa. Muiden muassa Hämärän laulussa vaskipuhallinten loistelias käyttö tuo erehdyttävästi mieleen Pjotr Tsaikovskin teknisesti loistavan orkesterin käytön ja slaavilaisittain hieman siirappimaisen imelän orkesteisoinnin ja koloristisen sonitiväripaletin monista persoonallisista ja tyypillisesti Kuulamaisista piirteistään huolimatta, joihin on luettava mm. paksu kirjoitustapa ja pateettiset nousut, sillä Tsaikovskia hän tunnetusti myös aiemmin ihaili ennen välirikkoa sikäläiseen musiikkitraditioon luomistyössään ja esteettisissä periaatteissaan taiteellisen omantunnotonsa vieroittamana ja vaatimana suunnaten ihailunsa ja korostaen nautintoindeksiään pikemminkin ranskalaisen impressionismin suuntaan.
Tarkkaan ottaen Kuulan pirun polskaksi nimeämä sävelmä ei edes ole pohjalaista alkuperää, vaikka hän sen muiden kansanlaulujen ohessa merkitsi muistiin Saarijärven Hännilän kylässä 1906, jossa oli viettämässä kesäänsä vaimonsa kanssa kauniin luonnon helmassa, jonka vaikutus innoituksen aiheena on tuntuvilla muussakin säveltäjän tuotannossa, mutta itse sävelmän muiden kansanlaulujen ohella hän sai eräältä oivalta kyläpelimannilta Matti Merunniemeltä, jonka hän tuolloin tapasi. Kuulallahan oli muutoinkin ollut tyttärensä poismenon johdosta tuona vuonna vaikeat ajat harkitessaan vakavasti jopa henkensä riistämistä itseltään, kuten hänen kirjeenvaihdostaan käy ilmi, hän kun tunsi elämänsä menevän Vaasassa hukkaan eikä hän oikein tahtonut saada enää mitään aikaiseksi oppilaidensa myönteisestä kielteiseksi muttuneen välimatkan takia opettajaansa, kuten muistelen lukeneeni Toivo Kuulan elämäkerrasta, joka lienee kirjoitettu joskus 40-luvun vaiheilla.
Miehekkään maskuulininen kappale kuin Pirun Polska lieneekin, siitä kuitenkin ehkä puuttuu, hidasta välitaitetta ehkä lukuunottamatta, säveltäjälleen tyypillinen emotionaalisesti latautunut ekspressiivinen melodisharmoninen kauneus jonka kauneimpana näytteenä edustaa mainitun sarjan 2. ja 5. numero, kansanlaulu ja hämärän laulu sekä elegisesti valittava englannintorvisoolo Maisema-nimisessä avausjaksona toimivassa orkesterirunoelmassa. Muiden muassa Hämärän laulussa vaskipuhallinten loistelias käyttö tuo erehdyttävästi mieleen Pjotr Tsaikovskin teknisesti loistavan orkesterin käytön ja slaavilaisittain hieman siirappimaisen imelän orkesteisoinnin ja koloristisen sonitiväripaletin monista persoonallisista ja tyypillisesti Kuulamaisista piirteistään huolimatta, joihin on luettava mm. paksu kirjoitustapa ja pateettiset nousut, sillä Tsaikovskia hän tunnetusti myös aiemmin ihaili ennen välirikkoa sikäläiseen musiikkitraditioon luomistyössään ja esteettisissä periaatteissaan taiteellisen omantunnotonsa vieroittamana ja vaatimana suunnaten ihailunsa ja korostaen nautintoindeksiään pikemminkin ranskalaisen impressionismin suuntaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
kenties joku noitavainojen aikainen inkvisittori olisi saattanut kutsua kakkea suurta ja älyn silmää viekoittelevaa suurta taidetta saatanalliseksi pahuudeksi, ei vai siksi, että siinä vaikuttavat sielun pimeät voimat vaan ennen muta myös sikäli, jos voisimme hänen ajatella olle kyllin lykäs en tajutakseen, Schopenhaueria siteeratyaken, taiteessa, kutn jo nimikin sano, merkitse ainoastaan taitaminen, (hyvä) tahto ei mitään, vimeksi mainitun ollessa esteenä heille, jotka pelkällä hyvällä tahdla luulevat onnistuvana luomaan suurta aklkuperäiosesti vaikuttavaa jäljittelemätöntä taidetta jota heidän kykynsä eivät muutoin edellyttäisi, saattaisi sitä näin muodoin jopku yksinkertainen mieli kutsua "saatanallieksi" ja siksi saatame myös käsittää Hegeli kategorioide antiteesin ja ynteesin välisen ristiritaien suhteen, josa vastakohdat taide ja uskonto eivät voi sietää toisiaan muuttuen näiden syntesiksi filosofiaksi, sillä uskomkset ja uskonnot juuri edellyttävät aktiivista tahdon toimintaa kannustaessaan tiedoitsemaan tahdon harrastuksen mukaan olioiden välisiä välilisiä, välittömiä ja mahdolisia suhteita, kun kaikkien jalojen taiteitten vaatiessa jyrkkää pesääeroa tahdon ja älyn välillä, niiden luonnonvastaista erottautumista toisistaan, joka samalla delyttää varsinaise minuden, persoonasta eli tahdosta luopumista ja sen menettämistä, taunnasta kaikkoamista, mitä täyellisemin, sen enemmän puhtan mielten alueele heijastunut objektivoitunut tunne voi tehdä sielua järkyttävän emotonaalisen vaikuuksen vastaanottajaansa, joka haihdutetaan tahtona pois vars. minästään taiteellisen objektin ja sen substanssin modotuessa ainoaksi realitetiksi vastaanottajansa tajunnassa. kuten Karajan kerran sanoi; se ei ole nempä eikä vähempää kuin minuuen menettäminen, eikä tälaista olotilaa savuteta kuten tarjoilija kutsutaan pöytään, ei tietenään koska taide ei ole tahdon asia.
Yleiemmällä filosofisella tasolla probleemia pohdittaessa ei voitaisi välttyä siltä ajatukselta mitä taitee saatanallisuuteen tulee.