Kun mieheni jätti lapset ja minut, kävi hyvin pian selville, että asiaan vaikutti ratkaisevasti toinen nainen.
Kun avioliitossa ei riidellä eikä ole muutakaan näkyvää ongelmaa ja seksikin toimii joten kuten, niin ihmetyttää näiden toisten naisten toiminta.
Minkälainen nainen vikittelee ukkomiehiä? Millainen nainen hajoittaa perheet tietoisesti?
Onko tämä nainen ihan tavallinen yksi meistä jo aviossa itsekin ollut ja petetty nainen? Onko hän psykopaatti, joka ei välitä muiden tunteista? Onko hän ukkomiehen lirkutukseen sortuva ja taas petetyksi tuleva yksikertainen naisihminen?
Voiko naiset todella olla näin yksinkertaisia: Mies kertoo salasuhteelleen liittonsa olevan tosi pahalla tolalla ja näin onnistuu viettämää kaksoiselämää jonkun aikaa. Seksiä mies saa ainakin tarpeeksi. Homma ratkeaa siinä vaiheessa, kun suhde tulee ilmi tai sivusuhde vie kaiken ajan.
Ilmitulon jälkeen on tehtävä päätös. Mies tietysti haluaa uuteen jännittävämpään kiihkeään suhteeseen. Aviovaimo lapsineen ja arkielämän rutiineineen jätetään.
Olemmeko me naiset paholaisia toisillemme vai vain hyväuskoisia tunteidemme orjia?
Kun avioliitossa ei riidellä eikä ole muutakaan näkyvää ongelmaa ja seksikin toimii joten kuten, niin ihmetyttää näiden toisten naisten toiminta.
Minkälainen nainen vikittelee ukkomiehiä? Millainen nainen hajoittaa perheet tietoisesti?
Onko tämä nainen ihan tavallinen yksi meistä jo aviossa itsekin ollut ja petetty nainen? Onko hän psykopaatti, joka ei välitä muiden tunteista? Onko hän ukkomiehen lirkutukseen sortuva ja taas petetyksi tuleva yksikertainen naisihminen?
Voiko naiset todella olla näin yksinkertaisia: Mies kertoo salasuhteelleen liittonsa olevan tosi pahalla tolalla ja näin onnistuu viettämää kaksoiselämää jonkun aikaa. Seksiä mies saa ainakin tarpeeksi. Homma ratkeaa siinä vaiheessa, kun suhde tulee ilmi tai sivusuhde vie kaiken ajan.
Ilmitulon jälkeen on tehtävä päätös. Mies tietysti haluaa uuteen jännittävämpään kiihkeään suhteeseen. Aviovaimo lapsineen ja arkielämän rutiineineen jätetään.
Olemmeko me naiset paholaisia toisillemme vai vain hyväuskoisia tunteidemme orjia?
Vastaukset 123
Vanhimmat
mitä me naiset olemme? Puolestani hämmästelen sitä, että mies jätetään ikäänkuin sivuseikaksi näissä keskusteluissa. Ikäänkuin hän olisi joku lemmikkieläin, jota voi houkutella herkupalalla kuka vain. Että miehillä ei ole tahtoa, ei järkeä eikä tunteita - paitsi niitä joita hänelle manipuloidaan.
Olen seurannut puolituttua miestä noin vuoden ajan. Hän on naimisissa ja kahden murkkuikäisen lapsen isä. Vaimo on ihan tavallinen mukava ihminen. Viime syksynä mies päätti hankkia itselleen rakastajattaren. Hän yritti ensin meitä tuttuja, mutta ei saanut oikein vastakaikua, vaikka viehättävä mies onkin.
Hän kertoi mm. miten oli yrittänyt löytää naista, joka suostuisi tällaiseen kakkossuhteeseen. Ei kuulemma ollut helppoa, hänelle ei kelvannut yhden yön panot eikä alkoholistit.
Sain tämän kesän alussa kuulla, että viimein oli löytynyt sutjakka, älykäs ja viehättävä nainen. Tämä nainen oli uraihmisiä, kulttuurityössä. Naisella oli myös murkkuikäinen tyttö, joka oli hänelle tärkein, vakituista parisuhdetta hän ei halunnut. Tapasin tämän naisen, vahingossa kylläkin, kun törmättiin eräällä ulkoilualueella.
En ymmärrä tätä miestä, miksi hän etsimällä etsi itselleen toisen naisen? Jotenkin vain tuntuu että miehen asiat olivat liian hyvin. Elämässä ei ollut haastetta? En tiedä.
Meitä ihmisiä on moneksi. Pitää muistaa että aina löytyy naisia, jotka viimein suostuvat kakkosrooliin. On hyödytöntä yrittääkään muuttaa muita ihmisiä, varsinkaan kun heitä on tuhansittain.
Miksi me naiset olemme niin tyhmiä, ettemme näe, usko emmekä tunnusta sitä tosiasiaa, että mies se on joka laittaa liikkelle karusellin, me naiset hypimme hänen mukaansa kyytiin ja kyydistä pois?
Jos mies ei halua pettää, ei hän myöskään tee niin. Jos joku nainen kykenee hänet viettelemään, se johtuu siitä että mies HALUAA tulla vietellyksi, tai hän vain selittää niin, ettei tarvitsisi sanoa totuutta - eli hän itse oikeastaan HALUSI pettää.
Taas ei voi muuta kuin ihmetellä, että miksi te naiset toisianne
syyttelette, kun ne aviomiehet ovat niitä, jotka vieraan naisen
sänkyyn sieltä aviovuoteesta lähtevät.
Ei kai fiksu, onnellisessa suhteessa elävä mies tuosta vaan
lähde vieraan naisen matkaan, vaikka hän kuinka lirkuttelisi.
Jos varattu taas mies itse iskee toisen naisen, niin edelleen
se on se mies joka vaimoaan pettää.
Miksi te toisianne pidätte hirviöinä? Ovatko ne miehenne niin
selkärangattomia, että eivät osaa sanoa ei toiselle naiselle?
Vai ovatko he niin tunteettomia, etteivät välitä miltä vaimosta
tuntuu kun he pettävät?
On varmasti niitäkin naisia, jotka tietoisesti rikkovat
toisten perheitä, mutta enemmän on uskottomia aviomiehiä, jotka
tietoisesti pettävät puolisoaan. Tuosta tekstistä saa jotenkin
sen kuva, että on ihan ok jos mies hakee "jännitystä"
vieraista vuoteista, jos vaimo alkaa kyllästyttämään.
Pettäminen on siis ihan ok, kunhan kotona ei riidellä,
tai ole "näkyviä ongelmia"?
Puolisoaan rakastava, ja hyvässä suhteessa elävä mies/nainen (tervepäinen) ei itse vikittele muita miehiä/naisia, eikä myöskään välitä muiden vikittelyistä. Itse asiassa mies/nainen, jota kiinnostaa vain oma puoliso, ei edes ole otollinen vikittelylle. Sellaiseen ei vikittely vaikuta ainakaan avioliittoa rikkovasti.
Joten jos sinun miehelläsi on toinen nainen tai toisia naisia, on turha syyttää niitä toisia naisia. "Vika" on miehessäsi, tai teidän suhteessa. Seksi kotona (joka tyydyttää sinua) ei välttämättä tyydytä miestä, tai on miehelle rutiini.
Muista suhteista ei aina haeta "jännitystä" vaikka kotirouvat sellaista mielellään kuvittelee. Suhteilla yleensä haetaan vastakaikua henkisesti, seksi on vain osa suhdetta.
Avioliiton ei tavitse olla tylsää. Monet naiset vain kuvittelee perhe-elämän tietynlaiseksi (lue: joka luokitellaan tylsäksi). Avioelämä on tavallista elämää sen miehen/naisen kanssa johon joskus rakastui, ja jonka kanssa halusi viettää loppuelämän. Sehän ei tarkoita että loppuelämä pitää viettää neljän seinän sisällä tylsyydessä vaippoja vaihdellen ja kuraisia lastenvaatteita pesten.
Jännitystä voi olla 20 v avioliitossakin. Kyse on mielekkyydestä - elämästä jonka kumpikin kokee mielekkäänä. Aina mielekkyydestä ei olla yksimielisiä, ja silloin kannattaa miettiä miksi on sitten naimisissa tyypin kanssa, jolla on niin erilainen näkemys elämästä. Ehkä näkemykset joskus kohtasivatkin, mutta ei enää?
Voit paeta todellisuutta syyttämällä ulkopuolisia tekijöitä. Se tie johtaa vain katkeruuteen.
Miehesi ei välitä sinusta, eikä se ole muiden naisten syy. Puhukaa väleistänne ja suhteestanne.
Upeaa!
varmaan, että jos toisen on paha olla avioliitossa, niin hänen tulisi ottaa asia puheeksi kumppaninsa kanssa. Jos toinen osapuoli on tyytyväinen avioliittoon ja toinen ei ole, niin SE jolla on paha olla liitossa,ottaa ITSE asia puheeksi ja yrittää löytää täten ratkaisua puolisonsa kanssa, eikä sitä vastoin hypätä vieraan kanssa sänkyyn. Minusta on todella alhaista pettää toista.
Siksi pettäminen mielletään "seikkailuksi", koska ei olla aina valmiita eroamaan, mutta seikkailla voidaan muualla.
Olen aina ajatellut, että naisten pitäisi olla solidaarisia keskenään eikä kukaan suostuisi varatun miehen kanssa seurustelemaan. Näin miesten olisi ehkä puhua avioliiton ongelmista kun ei olisikaan sitä helppoa ratkaisua; lähteä toisen naisen luokse. Ehkä säästyttäisiin joltain erolta, kun ongelmista puhuttaisiin, käytäisiin ehkä terapiassa yms. Mutta valitettavasti monet miehet ratkaisevat kaikki ongelmat toisen naisen avulla.
Kyllä minä olisin halunnut jatkaa avioliittoa, yrittää korjata sitä mikä on korjattavissa ja yrittää löytää sitä kipinää vielä pitkänkin ajan jälkeen. Mutta mies ei halunnut. Se kipinä oli löytynyt toisen naisen luota. Nyt elävät onnellisena ja nainen varmaan hyvin onnellinen siitä, että selvisi "voittajana". Mies valitsi hänet.
Minä taas en voisi edes kuvitella olevani solidaarinen muiden naisten kanssa yhtään missään muussa kuin ystävyyssuhteessa ko. naiseen. Sitoudu(i)n ainoastaan mieheeni ja lapsiimme.
Ja vaikka ero onkin tulossa, se on meidän kahden välinen asia eikä siihen työnnä nokkaansa kukaan muu.
Mies puhukoon asiasta kenen kanssa haluaa, minäkin keskustelen mielelläni hyvän Ystävän kanssa, joka ei neuvoja jakele, vaan kuuntelee ja ymmärtää, ja ymmärtää myös pitää asiat omana tietonaan.
Besserwissereille olen sanonut suoraan: et ole ollut minun ja mieheni makuuhuoneessa (kuvainnollinen ilmaisu, joka ei tarkoita konkreettisesti sänkyä, vaan meidän kahden henkistä yhteyttä, jota ei enää ole, ja jollainen pitäisi olla jokaisella avioparilla, ja joka on hyvin intiimi kahden ihmisen välinen yhteys).
Kuitenkin joillain on pokkaa olla tietävinään meidän suhteesta kaiken tai riittävästi antaakseen neuvoja. Yhdelläkin oli koirankakkaa kengänpohjassa, kun tuli minua neuvomaan elämässäni? Neuvot joka tapauksessa eivät osuneet mieheeni mitenkään. Ehkä hän sai siitä jotain sielunhoitoa itselleen, en tiedä.
Lapsellisia ajatuksiakin joku naisten keskinäinen solidaarisuus parisuhteissa.....
kommentteihin yhdyn,vika on lähinnä sinä miehessä,kyllä.
Itse petettynä pystyn sen myös sanomaan:vika ei ole toisessa naisessa,vaan miehessä,suhteessa ja minussa.
Mutta se,että minua on parisuhteessa petetty törkeästi,ei tarkoita,että minusta olisi tullut joku hirviövamppi,joka pistää pahan kiertämään!! Ei sovi minulle,minua itkettää ja oksettaa,kun saan treffipyyntöjä chatissa paikkakuntani ukkomiehiltä.Tekisi mieli sopia tapaaminen ja pitää puhuttelu!!
...ethän ole niiden miesten äiti ;)
että kenenkään ei tarvitse pelätä petetyksi tulemista tai pettävänsä itse puolisoaan mikäli suhde on terveellä pohjalla. Pettäjälle pettäminen on aina hänen oma ongelmansa ja todistaa että hänen oma tunne-elämänsä on hunningolla eikä syy ole kenenkään muun. Jos jonkun tekee mieli pettää niin siitä vaan! Sehän vain tuo esille ihmisen todelliset ajatukset ja paljastavat petturin. Parempi että tulee esille kuin että ajatuksissansa jatkuvasti pettää. Ainahan on yritetty etsiä toista älyttömämpiä syitä ja selityksiä pettämiseen, jopa jälkikäteen. Se peiliin katsominen ei sittenkään aina ole niin kivaa.
Aloittaessani tämän keskustelin, halusin nimenomaan kommentteja meistä naisista.
Jos sinulla on tylsä ja rutiiniksi muuttunut suhde, niin menisitkö vehtailemaan jonkun ukkomiehen kanssa?
Minä en ukkomiehiin koskisi, vaikka olisivat viimeisiä miehiä maan päällä. Kunnioittakaa toisten suhteita ja keskittykää vapaisiin.
Keskustelupalstoilla todella on aviossa olevia miehiä, jotka hakevat sekä seksi- että jutteluseuraa. Mutta tuskin koskaan pelkästään jutteluseuraa.
Miehet me tiedämme: killuttimet jalkovälissä ohjaa toimintaa yhtä paljon kuin aivot päässä.
Mistä kuitenkin löytyy naisia, jotka alkavat ukkomiesten kanssa vehtaamaan? Minkälaisia he ovat? Tyhmiä, ilkeitä, miehen pelastajia...
Jos tunnet tällaisia naisia, olisi kiva kuulla, miksi he suhteeseen ajautuvat yms.
Mieheni naisystävä on naimisissa oleva, mutta avioliitossaa pettynyt nainen. Mies on juoppo ja mitä kaikkea vikaa miehessä lieneekään. Tosin tämä kaikki on ex-mieheni minulle kertomaa, joten en tiedä mikä on todellinen totuus.
Jos minä joskus jonkun miehen kanssa rupean tapailemaan (epäilen tätä suuresti), niin miehen on kyllä ehdottomasti oltava vapaa. Tätä petetyn naisen tuskaa en halua kenellekään tuottaa.
Mikä sitten on pettämistä. Tässä tarkoitetaan sitä kun suhteilee kolmannen osapuolen kanssa seksuaalisesti tai henkisesti niin, että se loukkaa avioliittoa.
Joskus avioliiton tila on myös petetyksi tulleen puolelta ollut kaikkea mutta kuin "pettäjän" kunnioittamista. Hyvä käytös puolisoaan kohtaan on jäänyt historiaan. Samassa osoitteessa on pysytty kuitenkin ehkä yhteisten lainojen ja lasten takia. Noissa tapauksissa "petetty" ei välttämättä edes tunne tulleensa petetyksi, tai ei ymmärrä puoisonsa vieraissakäynnin olevan vain osa kokonaisuutta. Vuosikausien kylmyys ja seksin puute omassa liitossa, toinen on kenties jopa vuosia kieltäytynyt ja sitten ihmettelee miksi puoliso petti...
Fiksua on muiden todeta: olisi ensin eronnut ja sitten mennyt muiden kanssa. Jokainen eroa harkitsevat tietää, ettei eroaminen ole helppoa siitä huolimatta, että kumpikin ymmärtää eroon olevan oikea vaihtoehto. Miksi nykyään... tai ainakin ulkopuoliset ihmiset niin mielellään olettaa ihmisten olevan niin tunteettomia ja vahvoja, että kylmäpäisiä ratkaisuja olisi muka helppo tehdä? Kun ei ole.
Eniten paheksuntaa mielestäni osoittavat ne, jotka eivät ymmärrä ihmisyyttä.
>
Olisit sitten ottanut mieheksesi jonkun fiksumman, tai ollut avioitumatta tämän kanssa. Kunnioituksesi miestäsi kohtaan ei ole ilmeisesti ollut kovinkaan kaksinen.
Aivan suotta syyttelet muita naisia. Katso peiliin. Kokemusta on.
muistaa että rehellinen ihminen kertoo ensin syntyneestä tilanteesta ja tunteistaan omalle kumppanilleen ja sen jälkeen voi avoimesti mennä ja tehdä mitä haluaa toisen kanssa ilman salailua. Nuo selän takana salassa vehkeilijät ovat raukkoja ja huonon itsetunnon omistavia. Epävarmat ja sairaat raukat tuntee siitä että he haluavat ensin uuden suhteen ennenkuin uskaltavat päättää entisen. Siitä seuraa nämä syrjähypyt ja niitä on tosi paljon!
Olen nainen ja tunnen lukuisia toisia naisia. Heitä on ihan joka lähtöön, perheenäideistä aina mielenterveysongelmaisiin. Kauniita ja rumia, lihavia ja hoikkia, köyhiä, rikkaita, vanhoja nuoria jne.
Osa etsii tosissaan kumppania, ja ovat löytäneet sen varatusta. Osa etsii pelkkää seksiseuraa, osa taas vaan kaveria jota tavata silloin tällöin. Osalla on pelkoja sitoutumista kohtaan, osalla pelkkää kokeilunhalua. Joillakin seksielämä on kotona kuihtunut, osa hakee lisää kimmoketta omaan suhteeseen. Joskus voi olla kyse pelkästä kostonhalusta joko omaa puolisoa kohtaan tai jotain loukkausta vastaan.
Kaikki eivät tietoisesti "ajaudu" tälläiseen suhteeseen, vaan se on onnettomien sattumien summa. Osa hakee tietoisesti vain varattuja, osa (ehkä pienin) on epävakaita, eli itsetunto ongelmia, loukattuja ja nöyryytettyjä jotka "kostavat" aina ja aina osaamatta lopettaa.
Jos haluat kuulla että he ovat jotenkin sinun alapuolellasi, puolihmisiä, silloin vain haluat itse ylentää itsesi. Tunnet huonommuutta siihen naiseen nähden, jonka puolisosi valitsi sinun sijaan. Koet tämän kilpailutilanteena, jonka haluat voittaa halveksumalla, säälimällä ja parjaamalla sitä naista. Se vain ei taida auttaa - todellakin se on tie katkeruuteen.
Etsi mieluummin asiallista tietoa. Moni toisista naisista on ajatellut juuri kuin sinä, ei koskaan ukkomiehiä. Sitten yksi päivä he ovat sen totuuden edessä, että ovat kuitenkin niin tehneet. Eli sinä voit olla samassa tilanteessa vaikka kuinka nyt uhotasit toisin.
Avioliiton aikana alkoholisoituneesta miehestä ei ole helppo erota. Yhteiset vaikeudet ovat lähentäneet, joskin myös erottaneet aviollisessa merkityksessä. Silti nainenkin kaipaa rinnalleen jonkun, kenen kanssa voi olla ja tuntea itsensä ihmiseksi. Ulkopuoliset suhteet tai yksi sellainen ei ole mikään ihme. Se pitää järjen päässä. Retkua mutta ihmisenä rakasta puolisoa ei ole helppo jättää oman onnen nojaan, vaikka kuinka tietäisi / luulisi sen olevan oikea ratkaisu. Taustalla on syyllisyyttä "olenko minä osasyy tähän"... "Entä jos sille käy jotain kun olen lähtenyt vs. avioliittolupaus vastoinkäymisistä", jne. Tahto tehdä oikein voi olla suurempi kuin itsekkyys ja lähtö. Mutta eipä tilanne ole helpompi juopolle osapuolellekaan. Hänellä on vain vaimonsa keneen tukea. Juoppo voi olla niin avarasydäminen että sallii vaimolleen muun ihmissuhteen kunhan tämä ei jätä kokonaan. Asioita mitä voi ymmärtää vain osalliset. Ulkopuoliset eivät vaikka kovasti ovat neuvoja antamassa ja paheksumassa. Mikä niistä tekee muka parempia ihmisiä? Pahalle niidenkin paska haisee, sanotaan.
Mutt nämä menee sellaiseen filosofiaan jota ei täällä ole soveliasta pohtia.
Tuntiessaan alemmuutta tai pelätessään omien heikkouksien paljastumisen ihminen alkaa halveksua muita tunteakseen itsensä paremmaksi kuin on ja tekee sen suureen ääneen kohdistaakseen huomion pois itsestä.
Voin puhua vain omasta puolestani, ja voit pitää minua ihan millaisena ilkiönä tahansa, totuus kuitenkin on toisenlainen. Olen itsekin ollut todella pitkään naimisissa ja ero tuli minun tahdostani enkä tosiaankaan työkseni vikittele ukkomiehiä. Valitettavasti meille 40-naisille ei ole vapaita, fiksuja miehiä tarjolla läheskään kysyntää vastaavasti ja varatut miehet ovat jatkuvasti piirittämässä. Joku hakee jännitystä tylsään suhteeseensa, joku toinen jotain muuta. Minäkin joskus aikoja sitten vannoin, että en koske varattuihin, mutta toisin kävi. Tuli mies, joka kertakaikkiaan vei jalat alta, se oli kokemus, jota en vaihtaisi pois, vaikka suhteemme onkin päättynyt omaan mahdottomuuteensa. Siis vastaus kysymykseesi on minun kohdallani rakkaus, tai ehkä sitä näin jälkeenpäin voisi kuvata voimakkaaksi ihastumiseksi, enkä kokenut sitä vääräksi, koska itse olen vapaa enkä se ollut minä, joka teki aloitteen. Tiedän, että ei tarvitse suostua, jos joku pyytää, mutta toivon, että kaikki "tuomionenkelit" joskus itse kokisivat saman, niin elämä näyttäisi muitakin värejä kuin mustaa ja valkoista.
Jos mies/nainen tuntee avioliitostaan puuttuvan jotain (oli se sitten seksiä tai tunnetta), niin hän hakee sen muualta aikansa kärvisteltyään. Avioliiton kestävyys ei enää nykyään ole itsestäänselvyys ja suhdetta täytyy hoitaa jos on tahtoa rakastaa ja pitää molemmat tyytyväisenä. Tuolla aiemmin joku mainitsikin, että jos sinun mielestäsi kaikki oli ok, niin miehesi ei ehkä ajatellutkaan niin. Suhteesta tulee niin helposti rutiinia, joka ei välttämättä riitä kaikille, koska vaihtelua on kohtuullisen helppo löytää.
Tietenkin asian voisi tehdä vaikeammaksi, jos kukaan ei suostuisi salasuhteeseen varattujen kanssa, mutta se ei vain ole mahdollista. Joitakin vievät tunteet ja joitakin muut syyt, mutta lopputulos on sama. Aina löytyy joku, jonka kanssa voi halutessaan pettää puolisoaan. Lopullinen päätös on aina pettäjällä, ja eka kerran jälkeen se on aina vain helpompaa. Ai niin, en ole tyhmä, ilkeä tai miehen pelastaja.. Olen ihan tavallinen omillani toimeentuleva nainen, ja tutustunut (vain tutustunut, en seurustellut tai maannut heidän kanssaan) neljän vuoden "sinkkuaikana" kymmeniin varattuihin ja vapaisiin miehiin, ja tästä porukasta vain kaksi on ollut sellaisia, jotka ovat tehneet vaikutuksen, ja valitettavasti molemmat varattuja. Toinen oli tuo "suuri rakkaus" ja toisen kanssa seurustelen parhaillaan.. Miehen mukaan avioliitto on ollut ohi jo vuosia ennenkuin hän tutustui minuun, eikä ole minun ongelmani miettiä puhuuko hän minulle totta. Uskoohan vaimokin aina miehensä selitykset jos yleensä mitään kyseleekään. Itselläni on elämänkokemusta jo niin paljon, että tiedän vaihtoehdot. En myöskään koe tuhlaavani elämääni varatun kanssa seurustelemalla, voihan suhde päättyä, vaikka molemmat olisivat vapaita seurustelun alkaessa. Kunnioittakaa omia suhteitanne ja keskittykää puolisoihinne, niin tälläkin palstalla olisi vähemmän kirjoiteltavaa.
Olin mennyt naimisiin 21-vuotiaana. 16 vuotta myöhemmin meillä oli kaksi lasta, omakotitalo, kaksi autoa, hyvät työt. Emme riidelleet, ja vietimme paljon aikaa yhteisten ystävien seurassa.
Siinä kulissi, josta asiat muutti suuntaa. Kulissin takana seksielämämme oli loppunut jo pian toisen lapsen syntymän jälkeen. En edes kiinnittänyt asiaan huomiota.
Tapasin miehen. Työn puitteissa kokouksessa. En paljon miestä vilkuillut, mutta sisälläni alkoi tapahtua joka kerta kun mies puhui. Ensimmäinen ajatukseni jonka vieläkin muistan: millaista olisi olla naimisissa hänen kanssaan. Nauratti melkein. Huomasin miehellä sormuksen ja pidin häntä onnellisesti naimisissa olevana. Kokouksen jälkeen mies lähti melko nopeasti muihin velvollisuuksiin minulle huomiota suomatta. En jäänyt miettimään miestä sen kummemmin -tietenkään, olimmehan molemmat naimisissa, eikä mitään syytäkään ollut.
Noin vuosi myöhemmin tapasimme jälleen. Olin kahden ystäväni kanssa kaupungilla iltaa viettämmässä, syömässä ja sellaista. Mies oli eräässä baarissa. Näin hänet kyllä ja ajattelin olla tervehtimättä; en edes uskonut että mies tunnistaisi. Toisin kävi. WC:stä tullessaani mies seisoi jossain lähettyvillä ja pysäytti: hän kyllä muisti minut. Lyhyen tilannekatsauksen jälkeen mies mainitsi erään työhön liittyvän asian ja kysyi voisiko soittaa minulle työaikana keskustellakseen aiheesta. Annoin työnumeroni. Ilta jatkui ilman miestä.
Heti maanantaina mies soitti. Asiat lähti käsistä, ja meillä alkoi olla työasioita puolin ja toisin muutaman viikon ajan. Mutta vain työasioita ja ehkä jotain ajankohtaisia maailmanmenoon liittyviä, mutta ei henkilökohtaisia lainkaan.
Kotona en koskaan ajatellut miestä. Elin kuin toisessa maailmassa.
Nelisen kuukautta myöhemmin emme edelleenkään miehen kanssa puhuneet henkilökohtaisia asioita. Ei edes perhesuhteita. Olin lähdössä työkavereiden kanssa risteilylle keskellä viikkoa. Se oli palkkiomatka mutta ei työmatka. Mies kysyi voisiko soittaa minulle. En omistanut työkännykkää, ja mies kysyi olisiko epäkorrektia jos hän soittaisi omaan kännykkääni. Annoin numeron. Matkan aikana hän soittikin, kolmesti. Erään puhelun aikana mies kysyin olisiko mitenkään mahdollista jos tavattaisi matkani jälkeen vapaa-aikana, koska puhelimessa oli jotenkin hankala puhua työaikana. Se sopi.
Tiesin tavatessamme tunteeni. Tapasimme vielä usein, noin viikoittain, yli puolen vuoden ajan. Koskaan emme koskeneet toisiamme edes. Kaikki oli korrektia, paitsi tunteeni.
Erään tapaamisen aikana kysyin miehen perheestä. Siitä se lähti. Vähitellen tapaamisten aikana olimme puhuneet ja kuunnelleet toistemme avioliitot, aiemmat suhteet, sukulaiset, ja lopulta päädyimme myös avioliittojemme tilaan. Aihe, josta en edes itse ollut koskaan ajatellut sen kummemmin.
Mies ymmärsi kaiken. Halusin olla hänen lähellään, mutta ajatus oli minusta sopimaton. Puhuimme mistä tahansa, ymmärsimme toisiamme. Intressit ja harrastukset joko oli samankaltaisia tai sivusivat toisiaan, ja oli täysiä vastakohtaisuuksiakin. Se oli kiehtovaa, että joku kuitenkin ymmärsi ja arvosti.
Tajusin tilanteen olevan mahdoton. Kerran sanoin miehelle, ettei tämä voi jatkua enää. Olimme hiljaa pitkään, kunnes mies sanoi puhuneensa vaimolleen erosta, ja vaimo oli ollut samaa mieltä. Miehen puheiden mukaan vaimo oli todella välinpitämätön häntä kohtaan. Minusta se tuntui oudolta, koska mies oli kuitenkin niin inhimillinen ja lämmin, hauskakin. Mietin tunsiko minun mieheni minusta samoin. Tein joka tapauksessa lopun miehen ja minun tapaamisille. Lähdin, ja mies jäi todella onnettoman ja yksinäisen näköisenä kahvilaan.
Kysyin mieheltäni kotona mitä hän meidän suhteesta ajatteli. Kuvittelin kai saavani aikaan jonkinlaisen henkevän keskustelun. Mies katsoi kuin muukalaista: "Mitä siitä?"
Toistin kysymykseni hieman toisin sanoin, mutta ystävällisesti, silitin häntä myös olkapäästä, johon mies reagoi ravistamalla käteni pois. Sitten hän vastasi todella tylysti: "Meillä on muksut ja työt, eikse riitä, mitä muuta pitäis olla? Jos et oo tyytyväinen ei voi mitään."
Haukoin henkeä. Kurkkuani kuristi niin etten voinut jatkaa sitä keskustelua. Menin kylpyhuoneeseen ja itkin. Miehen kylmyys jatkui. Seuraavana päivänä varauduin jo pahimpaan ja kysyin miksi hän oli niin tyly, kun vaan kysyin hänen mielipidettään. Miehen kommentti ei taaskaan ollut kaksinen. "Tuli vaan mieleen, että sellanen alotus tarkottaa ettet oo tyytyväinen".
"Niin, mutta mikä on sun mielipide?", toistin.
"Mulle tää riittää".
"Ai ettei enää edes voi koskea toista?"
"Miks pitäis?"
"Eikö kosketus osoita että välittää, mutta eikö me enää välitetä toisistamme?"
"En mä ymmärrä".
Tuonkaltaisia keskusteluja kävimme sitten useinkin. Mies ei ymmärtänyt, ja jos yritin selittää, hänelle tuli puhelu ja kiire lähteä jonnekin. Pariin kuukauteen asia ei edennyt, eikä miestä tuntunut kiinnostavan koko aihe.
Olin yksin. Niin yksin. Kysyin lapsilta mielipidettä jos äiti muuttaisi pois, mitä lapset tekisi. Vanhempi mietti hetken ja vastasi: lähtisin sun mukaan kai, jos sais käydä isän luona joskus. Nuorempi heitteli murrosikäisen tyyliin tavaroita "senkun lähdet niin saan tulla kotiin millon huvittaa eikä kymmeneltä!"
Katselin asuntoilmoituksia, kävin pankissakin. Sitten otin asian puheeksi mieheni kanssa. Yllättäen hän suuttui, "kun tämä tuli niin äkkiä ja olin suunnitellut kaiken hänen selkänsä takana". Ei siis mitään muistikuvia yrityksistäni puhua.
Mies kuitenkin suostui ihan asialliseen eroon. En tiedä ymmärsikö hän eron syytä. Hänelle se tuntui olevan vain "järjestelykysymys". Talo myytiin, ostimme omat pienemmät asunnot, jonne lapset mahtui.
Ennen erohakemuksen jättöä soitin sille toiselle miehelle ja tapasimme. Mies oli onneton, mutta edelleennaimisissa. Miksi? Koska oli voimaton. Miksi? Koska... "Etkö sinä sitten ymmärtänyt, että olen rakastunut sinuun, ja sitten menetin sinut?"
Ymmärsin omat tunteeni, mutta en miehen tunteita. En ajatellut hänen suhtautuneen minuun vakavasti. Ajattelin jopa, että hänellä on muitakin naisia. Kerroin tämän hänelle. "Ei ole ketään muita kuin sinä, ja sinä lähdit, ja vaimo kiukuttelee kun en tee mitään eron hyväksi, mutta en yksinkertaisesti jaksa. Jaksan käydä töissä, mutta ei muuta. Minulla on niin hirveä ikävä sinua, mutta meneehän se joskus ohi ehkä, ja sitten jaksan hoitaa eron loppuun. Ehkä jo ensi viikolla, vaikka ikävä ei olekaan ohi."
Miksi muistan kaiken niin hyvin? Koska kirjoitin kaiken päiväkirjaani. Luin sitä keväällä, 10-vuotishääpäivämme johdosta. Miestä ei enää ole, mutta rakkaus on, ja säilyy. Elimme symbioosissa 8 vuotta.
Olen jotenkin palannut siihen vaiheeseen elämässäni, kun erosin ensimmäisestä miehestäni. Mitä eron aikana tapahtui? Asioita vain tapahtuu, eikä toisen ajatuksista saa selvää. Kun ei omistakaan. Selvää on vain, että pitää erota.
Rakkaus on ihmeellinen asia. Liian nuorena ei rakasta, tai sekoittaa ihastumisen ja muut tarpeet rakkaudeksi. Elämä on nyt, ja olen paljon viisaampi, kokeneempi. En silti ole ihmisenä valmis. Ehkä en koskaan. Ikä tuo suuripiirteisyyttä ja avarakatseisuutta, suvaitsevaisuutta.
Vanhin lapsi juuri erosi avoliitosta. Luuli sitä rakkaudeksi mutta ei ollutkaan, ja se selvisi hänelle ihan yhtäkkiä. Hymyilin, koska hän oli ehkä viisaampi kuin minä hänen ikäisenään. Hänen iässään minulla oli jo lapsi ja elin arvostamaani ja tavoittelemaani "perhe-elämää".
Lasten isä on elossa uuden perheensä kanssa, mutta en tiedä juuri muuta. Enkä välitä. Eron jälkeen hän joskus kertoi pettäneensä minua jonkun kerran viimeisenä vuotena, mutta ei se enää merkinnyt minulle mitään. Yritin miettiä olisiko sillä koskaan ollut muuta merkitystä kuin kolahdus itsetuntoon. Ehkä ei. Suhteemmehan oli ihan kamala ja kuollut jo silloin, myös minun puoleltani. Molemmat mieheni tulivat hyvin toimeen keskenään, mitä ihmettelin, koska olivat niin kovin erilaisia. Heillä oli miesten jutut joita en ymmärtänyt.
Erästä mainosta siteeraten: elämä on. Ja se vain on.
Ja sinulla ikää on 15 vuotta?? Meidän aikuisten elämä on katsos sen verran monimutkaista ja vastuullista, että niitä omiakin tunteita joutuu joskus vähän pidempään tarkastelemaan ja kuulostelemaan, ennenkuin täräytetään puolisolle että rakkaus muuten pääsi loppumaan. Ihmisillä kun on kaikenlaista rasitetta, mikä vaikuttaa tunne-elämään. On työhuolia, opiskeluhuolia, rahahuolia, synnytyksen jälkeistä masennusta, sairaushuolia, läheisten kuolemia, omien lasten ongelmia ym. ym. Joskus sitä omaa puolisoaan haluaa myös suojella esim. jonkin kriisin keskellä jättämällä kertomatta omista tunteistaan. Tämä on tietysti vain vastuuntuntoisten ihmisten tapa toimia ja muut eivät sitä ehkä pysty ymmärtää.
puheenvuorostasi. Herätti paljon ajatuksia. Hyvin osasit kuvata tuon kulissin olemuksen; tiilitalossa ei aina asu onnellinen perhe vaikka väkivaltaa tai viinaksia ei talossa viljeltäisikään. Onnellisempi voi olla uusioperhe pienemmässä asunnossa, oikeasti lähekkäin. Teit oikeita valintoja.
ja oikein vakioklisén. Ainahan ihminen on yrittänyt puolustella huonoa käyttäytymistään/ paikata huonoa omaatuntoaan sillä että kaikki johtuukin toisesta osapuolesta, tilanteesta tai ainakin olosuhteista! Laskitkin pitkän litanian vaihtoehtoja mutta et vielä ottanut läheskään kaikkia mukaan. En ala listaa tässä sen kummemmin jatkamaan, jokaisella olkoon omat suosikit aina tilanteen mukaan. Muista kuitenkin vielä eräs tärkeä syy uskottomuuteen: (jonka unohdit tai ehkä et vielä ole edes huomannut) ILMASTON MUUTOS!
Miten olet ajautunut avioeropalstalle? Oletko eronnut tai eroamassa?
Jos vastaat jompaan kumpaan 'kyllä', niin mikä sinä olet neuvomaan ketään elämässä, ja nostamaan itsesi muiden yläpuolelle 'minä tiedän kuinka fiksu ihminen käyttäytyy'. ? Et ole fiksusti itse käyttäytynyt, joten...
Jos vastaat 'ei' kumpaankin... olet aivan väärässä paikassa. Hanki 1. elämä itsellesi 2. opettele elämään elämässäsi virheettömästi 3. ole tyytyväinen elämääsi.
noin nokkiinsa jos ei teksti sovi omiin pasmoihin! Tämähän on mielipide - ja keskustelupalsta jossa tuuletetaan omia ajatuksia, ei mikään tuomioistuin. Ei kai kukaan ole täällä väittänyt olevansa kaikkitietävä? Jokaisella on oikeus omiin käsityksiin ja mielipiteisiin. Mikäli ne jonkun mielestä ovat sopimattomia niin se on taas sen ihmisen ongelma. Huomaa ettei kukaan ole vaatinut Sinua olemaan samaa mieltä tai edes ymmärtämään toisen/toisten mielipiteitä, samaa mieltä olemisesta puhumattakaan. Keskustelupalsta on käsittääkseni foorumi jossa esitetään omia näkemyksiä ja kokemuksia, vaihdellaan ajatuksia ja joskus myös löytää uusia näkökulmia yhteisiin asioihin. Sitä kutsutaan rakentavaksi toiminnaksi. Ihminen joka heti tyrmää toisten käsitykset ja pysyy tiukasti omissa totuuksissaan saa vapaasti olla huomioimatta kirjoituksia jotka tekevät elämisen omien asetelmien kanssa tukalaksi. Turha niistä on tuohtua!
Ja taas löytyi joku joka tulkitsee ihan omin päin asioita. Turhaa läpätystä.Tekisit jotain yhteiskuntaa hyödyttävää ton sorkkimisen sijaan. Mun ei kato tarvi. Olen työtön, puoliksi alkoholisoitunut, lapsetkin huostaanotettu ja kämppä lähtee viikon kuluttua. Miten sä jaksat räpättää täällä netissä jonkun avioliitto-ongelmista saatikka kommentoida mitä joku muu on vastannut jollekin muulle... kato vähän ympärilles. Jos sun elämässä on jotaan vialla niin ammu itsesi. Mulla on kaikki hyvin, eikä tässä maassa huonosti voi mennäkään.
Odotan minäkin suuuurella mielenkiinnolla vastausta edellisen kysyjän kysymykseen.
Missä viipyyyy?
Sinulta irtosi vain räpätystä mutta ei vastauksia. Vittumikä emakko. Ei ihme ettei äijät kattele. HAH.
Sanot ihan mainiosti näin:
"Jos mies/nainen tuntee avioliitostaan puuttuvan jotain (oli se sitten seksiä tai tunnetta), niin hän hakee sen muualta aikansa kärvisteltyään."
Kerrohan nyt, mikä on, että mies ei avaa suutaan ja sano asiaa puolisolleen, vaan sinun mielestäsi ainoa oikeutettukin ratkaisu on lähteä vieraisiin?
Entäpä, kun jatkat:
"Avioliiton kestävyys ei enää nykyään ole itsestäänselvyys ja suhdetta täytyy hoitaa jos on tahtoa rakastaa ja pitää molemmat tyytyväisenä."
Sanohan nyt, että eikö sillä miehellä nyt ollutkaan mitään suhteen 'hoitovelvoitetta'? Vieraisiin vain, sehän onkin hieno ratkaisu tähänkin.
Tarinasi oli koskettava. Ja tässä luin sen, mitä kysyin edelliseltä: puhuit puolisosi kanssa, ja yritit selvittää asiaa, et lähtenyt mitään sanomatta pettämisen tielle.
Vastaan tähän miehen suulla. Ainakin omalla kohdallani olen kyllä tuonut sen vaimolleni hyvin selkeästi tietoon, etten ole onnellinen. Vaimo kokee tämän tiedon loukkauksena itseään kohtaan ja muuttuu yleensä hysteeriseksi ja kehittää riidan. Seuraava vaihe on suhteen korjausyritykset, jotka tuntuvat minusta tosi korneilta. Ongelma on se, että vaimo kokee kaiken toimivan ja tuntee itsensä tosi onnelliseksi. Näin ainakin puhuu. Ehkä hänen on sen takia äärimmäisen vaikea ymmärtää, että mikä minulla mättää.
Että ei se vieraisiin meno ehkä ole ihan ensimmäinen vaihtoehto. Omalla kohdallani se oli pitkän harkinnan ja muiden korjausyritysten jälkeen viimeinen vaihtoehto. Se oli vaihtoehto avioerolle. Olisin jo ottanut eron, jos en olisi saanut sitä henkistä ja fyysistä tyydytystä, jonka sivusuhteesta voi parhaimmillaan saada. Se auttaa jaksamaan.
Toivon, että aika korjaa suhteeni vaimoni kanssa. Tiedän esimerkkejä, että niin voi käydä. Se olisi sen arvoista, että olen valmis maksamaan sen hinnan, mitä sivusuhde maksaa minulle huonona omana tuntona. Siitä minä olen yksin vastuussa. Vaimoni on edelleen onnellinen ja pienillä lapsillamme on perhe ja hekin ovat onnellisia. Mitenkähän olisi, jos olisin päättänyt erota kaksi vuotta sitten? Paljon tuskaa ja rikkinäisiä ihmisiä? Tiedän esimerkkejä näistäkin tapauksista.
Aina ei tunteitaan voi valita?
Rakkauden voima ei kai ole tuntematon käsite sinullekaan?
Itse en näihin ukkomiehiin "sekaantujiin" kuulu, mutta voin helposti kuvitella miten näitä suhteita syntyy..
Tuskinpa monikaan ukkomiehiä jahtaa. Ainoat tuntemani tapaukset ovat itsekin liitossa eläviä ja jostain syystä siihen pettyneitä. Haluavat vain satunnaista seuraa _luottamuksella_ ja sitähän saa vain ihmiseltä joka haluaa samaa.
Tunnut olevan jostain syystä melko katkera.
Ei voi kuitenkaan luokitella koko ihmiskuntaa joidenkin tekojen takia. Aika harvaa miestä ohjaa killuttimet noin pidemmän päälle ja ukkomiehiin sekaantuva nainenkin voi olla helposti aivan tervepäinen ihminen :)
Katkeruus on luonnollinen mielentila kun on ollut vastoinkäymisiä tai odotukset eivät ole vastanneet todellisuutta. Vaikka katkeruus on "paha tunne" niin se ei ole mitenkään epäinhimillinen tai kielletty tunne. Ihme asia miten ihmiset ei ymmärrä sitä että voi jossain tilanteissa olla aivan tervetullut reaktio tuntea vihaa, katkeruutta tms. ja auttaa pääsemään vaikeiden tilanteiden kriittisen pisteen yli.
SE olisi epäinhimillistä jos vetäisi tuolla jatkuva hymy naamalla ja pomppisi ilosta kun elämä ja odotukset murenee alta. Tuskin edes koko elämänsä temppelissä viettänyt buddha-munkki voisi olla tuntematta jonkunlaista vihaa tai katkeruutta jos hänen elämäänsä suhteutettuna kaikki vietäisiin häneltä.
ei saisi tulla pysyvää mielentilaa. Paha juttu jos katkeruus jää päälle loppuiäksi. Se myrkyttää monia ihmissuhteita ja tekee kantajastaan yksinäisen.
Olisiko hyviä neuvoja katkeruus-pirun karkoittamiseen, jos se aikoo jäädä taloksi?
Itse olen joutunut elämäni aikana käymään läpi näitä erilaisia "pahojakin" tunteita ja omalla kohdallani ainoa mikä on auttanut on ollut aika. Oppii hyväksymään tapahtuneen, sen että olemme kaikki ihmisiä ja tämmöisiä asioita tapahtuu kokoajan maailmassa. Miettii kaikkia asioita mitkä ovat hyvin elämässä kaikista vastoinkäymisistä huolimatta, yrittää nauttia niistä. Sitä oppii sitten ajan myötä hymyilemään taas pienille asioille, silmät avautuu elämässä ja näkee ihmiset ympärillään. Katkeruus katoaa, viha katoaa, ymmärtää paremmin itseään ja muitakin, oppii antamaan anteeksi ja saa taas otteen elämästä :)
Siinä tulee jossain se hetki kun huomaa että on paljon hauskempaa hihitellä pienille oudoille asioille elämässä, tutustua uusiin ihmisiin jne. kuin jäädä miettimään ja pyörimään vanhoissa asioissa jotka vaan rasittaa ja ahdistaa. Tämä on siis miten se on toiminut minulla, tämä taitaa kuitenkin olla semmoinen asia mikä on hyvinkin yksilöllistä eikä mitään "avaimet käteen" ratkaisua löydy.
Kiinnostaa tietää, että mitä nämä sivusuhteet ovat olleet mieltä järjestelystä, että pitävät sinun avioliittoasi pystyssä? Oletko kertonut heille sitä vai oletko valehdellut ja lupaillut olemattomia? Mihin nämä suhteet ovat loppuneet? Tietääkö vaimosi, että käyt vieraissa jotta jaksaisit elää hänen kanssaan?
Sivusuhteille pitää kertoa totuus heti alkuun, ei siitä muuten tule mitään. Osa perääntyy heti siinä vaiheessa, mutta onneksi aina löytyy niitäkin, jotka haluavat jatkaa. En valehtele enkä lupaile liikoja sivusuhteille, itse asiassa olen heille 100 %:n rehellinen. Vaimolleni sen sijaan en kerro mitään, enkä myönnä mitään.
Sivusuhteessa jatkajat ovat yleensä itsekin varattuja, tai sitten eronneita. Nuorille naisille sivusuhde ei oikein tunnu kelpaavan, he haluaisivat koko paketin. "Ikäraja" tuntuu olevan jossakin 32 v.
Suhteet ovat loppuneet milloin mistäkin syystä. Joskus olen itse kyllästynyt ja lopettanut suhteen. Joskus se vain loppuu hiljakseen käytännön hankaluuksiin, varsinkin varattujen kanssa. Monta kertaa nainen on ihastunut liikaa ja halunnut lopettaa, kun en ole luvannut enempää. Yhteenkään ei ole kuitenkaan jäänyt huonoja välejä, vaikka suhteen loppuminen on tietysti joskus maistunut kitkerälä. Myöhemmin on sitten tavattu tai kirjoiteltu hyvässä hengessä ja muutaman kanssa olen edelleen tekemisissä. Rehellisyys palkitaan sekä suhteen aikana, että varsinkin sen päätyttyä.
Ukkomiehet ne ITSE vikittelee!
ap. hyvä, ymmärrän tuskasi, mutta ihan omaksi parhaaksesi (että uskallat luottaa naisiin ja muihin ihmisiin jatkossa) opettele seuraava:
1. naiset ovat ihmisiä
2. miehet ovat ihmisiä
3. ihmiset tekevät virheitä sukupuolesta riippumatta
4. avioliitto on kahden ihmisen välinen sopimus, ja valta ja vastuu sen hoidosta kuuluu vain näille kahdelle
5. jos jompikumpi puolisoista ottaa avioliiton ulkopuolisen suhteen, HÄN on rikkonut liiton.
Miksi suhteen ulkopuolinen olisi vastuussa TEIDÄN suhtestanne? Ulkopuolinen ei välttämättä edes tiedä, että naisella/miehellä on perhe.
Miksi jotkut naiset ei voi ymmärtää, että voisivat itse olla se ensimmäinen petturi. Aviolupauksen pettäjä käyttäytymällä kuin ei kunnioittaisi omaa miestään. Nalkuttaa, komentelee, vittuilee, simputtaa, nöyryyttää, käyttää seksiä kiristyskeinona (lapsellista muuten!). Ja sitten kun mies käy vieraissa, ihmettelee kuinka se kehtasi kun 'minä en ole tehnyt mitään muuta kuin parhaani'. Moniko nainen pystyy asettumaan avioliittonsa ulkopuolelle katsomaan miten miestään kohtelee, ja miettimään suostuisiko itse olemaan naimisissa sellaisen ihmisen kanssa jollainen itse on. Mutta ei, naiset sulkee silmät todellisuudelta ja syyttelee muita. Ilmankos yksin jäävät.
noita edellä mainittuja ominaisuuksia. Mikä silloin miehen vie vieraisiin ja selittämään eron syyksi, että haluaa vielä kerran elämässään kokea jotain uutta? Ei sitten ilmeisesti ole ihme, ettei exäni ole vielä tähän päivään mennessä pystynyt kertomaan pettämiseensä ja eroomme johtaneita syitä. Itse olen omassa päässäni tullut siihen tulemaan, että joillekin ihmisille liika hyvä on ylitsepääsemätön asia. Pitää väkisin hommata itsensä pirullisiin elämäntilanteisiin. Vai onko minun ajateltava, että pyrkiessäni onneen ja hyvään parisuhteeseen ja perhe-elämään, tein virheen. Olisiko minua ollut helpompi rakastaa, jos olisin juoppo, vieraissa juokseva, laiska, pahansuopa ja nalkuttava tuhlariämmä.
Puhu sinä vain muista naisista ja mutta mieti edes itseksesi olisiko sinussa sittenkin jotain pielessä.
Tunnen monia naisia, mutta en ketään joka tuolla tavalla syyttelisi "muita" naisia avioliittonsa kariutumisesta.
Voipi kuule olla niin että miehesi ei ollut kanssasi onnellinen ja siksi veti kulissia.
"Minkälainen nainen vikittelee ukkomiehiä? Millainen nainen hajoittaa perheet tietoisesti? "
Kysytään samantien: Millainen mies lähtee vikittelijän matkaan, millainen mies hajoittaa perheensä tietoisesti?
Parisuhde on parisuhteessa olevien päätös, ei ulkoisten voimien alaisuudessa oleva instituutio. Parisuhteesta ja sen säännöistä ja jatkuuvuudesta EI VASTAA KOLMAS OSAPUOLI. Tämän vuoksi kolmas osapuoli, pyrkyri - ei päätä siitä mitä tapahtuu parisuhteessa - ja hän on toiminnan suhteen viaton.
Yleisin naisten virhe on syyttää sitä toista naista. Totuus on että miehessä oli vikaa.
"Onko tämä nainen ihan tavallinen yksi meistä jo aviossa itsekin ollut ja petetty nainen?"
Ehkä
"Onko hän psykopaatti, joka ei välitä muiden tunteista?"
Mahdollista, tuskin.
"Onko hän ukkomiehen lirkutukseen sortuva ja taas petetyksi tuleva yksikertainen naisihminen? "
Se tuleeko hän petetyksi ei ole mitenkään kiveenkirjoitettu.
Unohdit kysyä: Onko hän miehellesi SE OIKEA?
Sekin on mahdollista. Sanalaskukin sanoo että kolmas kerta toden sanoo...
"Olemmeko me naiset paholaisia toisillemme vai vain hyväuskoisia tunteidemme orjia?"
Ihmisiä, kuten me muutkin.
On mahdollista että jätän vaimoni seuraavien muutaman vuoden aikana. Tää suhde ei ollut oikea valinta minulle, se on nyt selkiytynyt. Kuitenkin lapset pitää mut mukana, eikä vaimoni ole missään tapauksessa huono ihminen - edes huono kumppani. Minä en vain koe kuuluvani hänelle, en tunne enempää kuin aikaisemminkaan. Minun virheeni mennä tämän kanssa naimisiin, uskon että asiat vois olla toisin. Kaikki muu kun oli kohdallaan.
Ps. Se että mies jättää vaimonsa ei tarkoita että hän jättäisi samalla myös lapsensa. Itseasiassa ainakin itse tahtoisin lapset mukaani mutta tiedän että se on mahdotonta. Haluan edelleen olla täysi isä noille rakkaille muksuille. En tahtoisi rikkoa perhettämme mutta parisuhteemme rikkoutuminen vie myös perheen, se on paska juttu ja toivoisin että siihen olisi jokin keino... mutta ei taida olla.
Valtavan mielenkiintoista lukea ihmisten viestejä aiheesta. En ole aikaisemmin keskustellut netissä, joten tämä oli uusi ja hyvä kokemus.
Sain varmasti omille asioilleni laajempaa näkemystä. Yksin märehtiessä helposti ajatukset alkavat kiertää yhtä samaa rataa ja synkistyä.
Turha tässä on sitä toista naista tai itseään loppujen lopuksi syytellä, koska yksinkertainen totuus on:
Avioliitossa kahden seksikumppanin pitäminen samaan aikaan salaa on PETTÄMISTÄ ja väärin. Tähän ei varmasti kukaan voi esittää vastavaitteitä?
Terve, sinulla oli lapsista murhe. Meillä tuli valitettavasti ero ja nyt on tilanne sellainen, että isä hakee lapset päiväkodista joka päivä, on täällä meillä kunnes tulen kotiin, ja lapset ovat vielä hänen luonaan joka vkl yhden yön. Joskus menee erilailla, mutta näin pääsääntöisesti. Lomilla lapset ovat isällään noin 2vk, joulu vietettiin yhdessä koko perhe, kuten juhannuskin.
Näin nyt, ja tiedän, että vaikeuksia tulee, kun jompikumpi aloittaa vakituisen seurustelun, jopa niin, että muuttaa yhteen toisen kanssa. Nytkin toinen meistä seurustelee, mutta lapset tulevat ensin. Ja kun koulu alkaa, on tämä tapaamisasia ehkä taas mietittävät uusiksi, ainakin ala-aste mennään tätä rataa, että isä tulee lasten kotiin, koska pääsee sen verran aikaisemmin töistä kuin minä. Mutta, jos täällä asuisi joku toinen mies, niin... enpä ole edes ajatellut asiaa, huh...
Vaikka mitä muut väittää, ettei voi tulla väliin, niin kyllä voi.
Sellainen nainen, joka on kateellinen perheelliselle toiselle naiselle, ja jolla ei ole mahdollisuuksia onneen muuten kuin rikkomalla toisten perhe, tekee tietoisesti näin.
Kun hän ei ole onnellinen, ei muutkaan saa olla. Ja mikä onkaan parempaa kuin nähdä kärsiviä ja isättömiä lapsia jotka ikävöivät. Myös toisen naisen tuska on kivaa katseltavaa.
Jännä juttu, tätä tapahtuu enemmän naisten keskuudessa kuin miesten. Ei miehet toisilleen näin tee.
Taidat valitettavasti olla oikeassa tuossa että naiset ovat niitä perheen rikkojia. Miehet käy vieraissa ja pettää mutta todella harva lähtisi rikkomaan toisen miehen perhettä. Naisilla taas on tuo tarve rikkoa koko perhe ja kaikki, heidän pitää olla se ykkönen kaikessa.
En siis puolusta pettäjiä tai avioliiton rikkojia, miehiä tai naisia, sitä samaa porukkaa ne on kaikki mutta tarkemmin mietittynä niin se taitaa todellakin olla niin että perheenrikkojat ovat yleensä naisia vaikka pettäjiä olisi enemmän miehissä.
Mies ehkä haluaa sitä vierasta tai jopa varattua naista, mutta äärimmäisen harvoin menisi niin pitkälle että rikkoisi tämän avioliiton tai perheen. Nainen taas voi olla niin helvetin kateellinen ja julma että tekee juuri sen mitä tarvitsee, uhraa kenet tahansa jotta saisi sen mitä haluaa.
ilmastonmuutoshan niitä perheitä rikkoo, kun vielä vähän pitemmälle mietit. Tai älä mieti, se ei oikein tunnu sopivan sinulle.
Tuskin kukaan kateudesta tai julmuudesta mitään rikkoo? Ehkä toinen nainen pyytää miestä tekemään valintansa ja mies sitten valitsee?
Ehkä olisi parempi puhua vain eroamisesta kuin perheen rikkosesta. Perheen rikkominen on vain provokatiivinen käsite (vs. perheen yhdistäminen, jota harjoitetaan maahanmuuton yhteydessä)
Psykopaatit ja narsistit voivat tehdä mitä vain, mutta niitä taitaa olla molemmissa sukupuolissa.
Tietenkin kaikki muut naiset on mulle kateellisia! Olenhan upean ja halutun miehen vaimo. Ja mulla on lapsetkin sen kanssa. Muut naiset ne on vaan kateellisia ja haluaa ottaa multa pois mitä olen itse hankkinut. Siksi ne vie multa ensin miehen ja sitten lapset. Yrittää viedä, mutta en ole suostunut eroon. En kai nyt niin hullu ole. Mut silti se mies vaan pettää, enkä mä tiedä mitä pitäisi tehdä. Voiko niistä naisista ilmoittaa poliisille rikosilmoituksen?
ja kerro tuo sama tarina kilteille poliisisedille. Pääset samaan mappiin kuuhullujen ja vainoharhaisten kanssa, joita naapurit yrittää säteilyttää koska ovat niiin kateellisia.
Eroonhan ei tarvitse nykyisin suostua, heh. Teepä kansanedustajallesi lakialoite avioliittolain muuttamisesta.
sinulla.Nyt vain on niin että nämä nykyajan miestennielijänaiset ovat piittaamattomia koviksia.Et huomaakkaan kun he ovat tehneet sinusta rikosilmoituksen.Tätämenoa vaimoihmiset ovat katoava laji.
Olet jollakin tekemälläsi "taialla" onnistunut huijaamaan tuon miehen itsellesi. Kun mies on tajunnut virheensä vaimovalinnan suhteen, hän on alkanut käydä vieraissa. Myös nuo muut naiset tietävät, että miehellä on tasoonsa nähden liian huono vaimo ja antavat hänelle myös säälistä. Miehesi ei ota eroa, koska ei halua rikkoa lastensa perhettä. Sinusta hän ei välitä paskan vertaa, ei kai hän muuten vieraissa naisissa kävisi.
esimerkki naisten tasosta suomenmaassa.He huijaavat jollain taialla miehet itselleen.Valitettavasti se taika on tiedossa.Mies joka vielä nykypäivänä menee naimisiin ,on täysin tietoinen siitä mitä tekee.Se että naiset ovat niin typeriä että antavat "säälistä" on heidän oma valinta ja omaa tyhmyyttä.Ei vaimon vika.
Pettäjä on aina ITSE vastuussa tekemisistään!Jos hän syyllistää vaimon,niin silloin pitäisi jo hälytyskellojen soida siellä erinomaisessa pikkupäässä.
luulen.Sitä on tullut epäonnistuuttua edellisessä suhteessa.Pettymys miehiin on kova.Mutta miksi ihmeessä sitä pitää kostaa toiselle naiselle?Eikö naisten pitäisi kostaa miehelle tai miehille?Muuttuuko sitä sitten psykopaatiksi,joka ei todellakaan välitä muista ja muiden tunteista?!
Kiitos viestistäsi, minullekkin tuli varsin selväksi tämä tilanne. Elikkä pettäminen on ihan o.k. naisia löytyy salasuhteisiin siis aina. Itse olen myöskin miettinyt monta kertaa tätä mikä ajaa seksisuhteeseen saman miehen kanssa naisen. Sillä tämä toinen nainen tietää aina, että mies harrastaa seksiä kahden kanssa. Minulle se ei sovi vaan haluan miehen kokonaan itselleni niin vanhanaikainen olen. Onhan se kiva
että naiset eivät halua tasa-arvoa tällä saralla.
Mielestäni jo raamatun aikoihin miehillä oli useampi seksisuhde. Hyvä me!!! kuka välittää lapsista? ei ainakaan tämä toinen nainen!
Hyvä aihe sinulla! Olen ihmetellyt samaa. En tosin tuomitse naista, joka on ukkomiehen kanssa - hänhän ei petä ketään muuta kuin itseään (jos pettää). En kuitenkaan ymmärrä, miten jotkut naiset viitsivät "tukea" tällaista toimintaa, jossa mies elää kaksoiselämää vuosikaudet. Ikinä en alkaisi suhteeseen ukkomiehen kanssa. Syy on yksinkertainen: halveksun miehiä, jotka ovat niin epävarmoja, että tarvitsevat vähintään kaksi naista, jotta tuntisivat olonsa turvallisiksi - kummastakaan ei voi luopua, koska koko ajan on pelko, että sitten toinenkin lähtee. Näin ajatteleva mies on säälittävä reppana, ei mikään MIES!!
Ukkomies, joka pystyy pitämään vaimonsa ja sen lisäksi toisen naisen itsellään, on yleensä kaikkea muuta kuin epävarma reppana. Eikä todellakaan ole kysymys mistään turvallisuuden tunteesta, vaan pikemminkin päin vastoin. Sehän on riskinottoa.
Suurin osa naisista ajattelee lähtökohtaisesti kuten sinä: Ei ikinä ukkomiestä. Se asenne tekee toisen naisen saannin ukkomiehille aika haastavaksi, mutta silti jotkut onnistuu. Mitä tämä kertoo niistä miehistä? Sitä, että he ovat aika viehätysvoimaisia. Jokaiselle naiselle löytyy joku niin hyvätasoinen ukkomies, että tuollaiset "ei ikinä ukkomiestä" -asenteet lentävät samaan romukoppaan barbien ja prinsessa-asujen kanssa, kun tällainen mies osuu kohdalle. Odota vain rauhassa omalle kohdallesi.
Olet mies tai nainen, varmaa on, että sinulla on fantasia ukkomiehistä omassa päässäsi.
Jos olet nainen, haaveilet salaa ukkomiehistä.
Jos olet mies, olet itse tällainen "viehätysvoimainen" (reppana = itsekäs, epäempaattinen) ukkomies, joka kerää joka ilta baarissa numerot 10 naiselta.
Kun sanon, ettei ikinä ukkomiestä, niin myös tarkoitan sitä. Sinä puolestaan (jos olet itse ukkomies) lupasit alttarilla vaimollesi olla uskollinen, mutta et ollut. Olet siis säälittävä reppana.
ukkomiehet, joilla on sivusuhde, säälittäviä reppanoita? Miksi?
Miksi säälit niitä? Miksi ne on reppanoita?
Kyllähän sitä rippikoululaiset ja kummitkin toistavat kirkossa kaavoja? SO?
Minulle olen ehdoton siitä, että varatun miehen kanssa en ryhdy mihinkään. Tiedän sen tuskan mitä pettäminen tuottaa, niin en todellakaan halua olla sitä aiheuttamassa. Siitä kärsii aina koko perhe ja ennenkaikkea lapset. Ihminen pystyy hallitsemaan myös tunteitaan jos vain haluaa. Ja minä haluan!
Olen siis mies ja ukko- sellainen. Analyysisi menee muilta osin metsään. Jos olisin itsekäs ja epäempaattinen, olisin ottanut eron vaimostani jo ajat siten. Olisipa yksi elätettävä vähemmän. En myöskään juokse baareissa, vaan pyrin pitämään yhden sivusuhteen kerrallaan. Enempään ei riitä aika eikä energia.
Vihkikaavaa en enää muista kovin tarkkaan, eikä kiinnostakaan. Avioliiton hengen, eli yhteisen vastuunkannon ja keskinäisen kunnioituksen vaimoni on rikkonut paljon ennen minun sivusuhteitani. Emme silti kumpikaan ole säälittäviä reppanoita. Oletko sinä koskaan rikkonut lupauksiasi? Et varmaan... Sen myönnän, että en ole tilanteesta mitenkään ylpeä. Siitä syystä en kerro sivusuhteistani kenellekään.
Kun vielä vähän kypsyt, niin tulet huomaamaan että joudut kamppailemaan periaatteidesi kanssa. Ei välttämättä tämän ukkomies -periaatteen kanssa, mutta jonkin muun. Aikuisten elämä voi toisinaan olla monimutkaista.
Juuri noilla sanoilla eräs sivusuhteeni minua yritti torjua. Hänet oli jätetty toisen naisen takia. Mutta niin vain lähti kanssani suhteeseen, joka tosin on jo loppunut. Ihan kuin naisia oikeasti kiinnostaisi täysin vieraan naisen tunteet... Naurakaamme miehet yhdessä!!
Itse vain hoidan asiat niin, ettei vaimoni tiedä eikä haluakaan tietää muista suhteistani. Näin säästyy tuskalta koko perhe ja ennenkaikkea ne lapset. Ihminen pystyy hallitsemaan myös sivusuhteitaan jos vain haluaa. Ja minä haluan!
Siitä en tiedä ovatko ne ukkelit säälittäviä reppanoita vai ei, mutta eivät ainakaan sovellu luotettavaksi kumppaniksi parisuhteeseen jossa vieraissa juokseminen ei ole hyväksyttyä.
Henkilökohtainen mielipiteeni on että mies on mies vasta sitten kun hänellä on selkärankaa pitää sanansa. Jos parisuhteessa vieraissa juokseminen ei ole sallittua niin silloin ei tee sitä.
Jotkut ehkä kutsuu sanansyöjiä reppanoiksi, säälittäviksi, pettureiksi tai miksikä tahansa, pointti on kuitenkin siinä että miehet jotka eivät pysty seisomaan sanojensa takana ei ole miehiä vaan poikia. Sillä ei ole merkitystä onko heillä hyvä vai huono itsetunto, mies on henkilö joka on juuri sitä mitä sanookin ja mieheen voi luottaa.
Minä ajattelen näissä asioissa ensisijaisesti lapsia ja se kyllä pitää minut kurissa. Kyllä meidänkin lapset ovat kärsineet ja välillä olen ollut heille tosi huono äiti kun voimat eivät ole oikein riittäneet mihinkäään. Nyt heillä on jatkuvasti ikävä isää kun isällä ei juuri aikaan tavata heitä. Uusi elämä ja ennenkaikkea se vihdoinkin löytynyt elämän suuri rakkaus vievät kaiken ajan.
Sinulle ilmeisesti perhe on kuitenkin omalla tavalla tärkeä koska pystyt pitämään suhteesi salassa. Etkä ole rakastunut näihin syrjähyppyihisi. Sitähän miehenikin yritti ja ilmeisesti pitkään pystyikin suhteen salaamaan mutta sitten astui rakkaus kuvioihin mukaan. Ja rakkaus toiseen oli suurempi kuin rakkaus lapsiin ja siihen minkä olemme yhdessä kokeneet.
Voiko sinuun luottaa muissakin asioissa elämässä? Vai onko sinulla ja vaimollasi joku kirjoittamaton lupa pitää sivusuhdetta?
Jostain lapsuudesta tuli heti mieleen lause "mäkin haluun kun toikin sai".
Lapset ovat se tärkein asia minulle. Minuun ei kukaan nainen voi vaikuttaa niin paljon, että unohtaisin sen. Sitä paitsi, jos olisin rakkautta etsimässä, ottaisin eron ensin. Eronneella miehellä on kuitenkin paljon enemmän vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia löytää se suuri rakkaus, kuin ukkomiehellä.
Se on muuten mielenkiintoista, että moni "ei ukkomiehille" -nainen on sanonut suoraan, että jätä vaimosi niin saat minut. Omasta mielestään he eivät sekaannu ukkomiehiin, koska eivät halua aiheuttaa tuskaa tämän vaimolle. Samalla kuitenkin tyrkyttävät itseään ja kehottavat eroamaan. Syyt ovat siis oikeasti 100%:sti itsekkäitä. No, ihan sama minulle. Kiinnostukseni heihin loppuu joka tapauksessa siihen paikkaan, kun eroa ehdottelevat.
Emme vaimoni kanssa automaattisesti tuomitse sivusuhteita. Riippuu tilanteesta, on kummankin asenne tähän asiaan. Toinen yhdistävä tekijä on se, että asiat pitää hoitaa "fiksusti" ja kantaa vastuunsa. Tähän kuuluu se, että asia pidetään omana tietona. Ei saa kertoa puolisolle, kavereille, ei kenellekään. Ja sehän on monille täysin ylivoimaista.
Muuten olen vastuullinen ja luotettava. Helppo tietysti itsestään sanoa näin.
Eronneella miehellä on varmaan vientiä ja naisia löytyy kuin sieniä sateella. Mutta taitaa meillä eronneille (jätetyillä) naisilla olla päinvastoin. Tai itsestäni tuntuu siltä. Tämä ikä(40 ) on jo yksi tekijä ja se, että tässä iässä sattuu vielä olemaan pienten lasten äiti. Oman ikäisiä ei enää lapsiperheen elämä kiinnosta ja nuorempiin miehiin ei taida olla enää mahdollisuuksia. Ja epäilenpä ettei sellaista "hullua" löydy joka vapaaehtoisesti rupeaisi seurustelemaan naisen kanssa, jolla ei juuri koskaan omaa aikaa (mies ei lapsia tapaa) ja lapset olisi oikeastaan aina läsnä. Joten on suunnitellut eläväni lasten kanssa siihen asti kun nuorimmainen muuttaa kotoa. Sitten olenkin jo kypsä vanhainkotiin ja kenties siellä, seikkaillessani pitkiä käytätäviä rollarin kanssa, kohtaan sen elämäni rakkauden jota olen aina odottanut. Toivossa on hyvä elää! Mutta siinäkin tilaneessa kyllä tarkistan, ettei vain ukkeli satu naimisissa olemaan.
Olen täysin samaa mieltä.
Mikä on sinun mielipiteesi tästä: Koskeeko tuo vaatimus sanansa pitämisestä myös naisia? Eli nainen on nainen vasta kun hän pystyy seisomaan sanojensa takana? Kysyn tätä ihan vakavissani, koska aika moni nainen irtisanoutuu tästä, vaikka itse peräänkuuluttavat sitä miehiltä.
On nimittäin ollut aika hiljaista sillä puolella, varmaan jotku hulmuaa minkä kerkiää, mutta itse taisin saada ex-vaimon tempauksista sellaisen henkisen kolhun ettei ole vielä itsevarmuus oikein parhaita mahdollisia parisuhde puolella, ne mitkä on haaviin tarttuneet on olleet enemmän tai vähemmän kahjoja tai ainakin hullumpia kuin minä itse, mikä sinänsä on hyvä saavutus. Eikä tosiaan ole siitä kiinni ettei raameja ja ulkonäköä olisi, jos löydät 45-vuotiaan ukkomiehen jolla on painoa pikkusen vajaa 100 kg ja vatsalihakset näkyy, niin paljon onnea vaan. Eli ei se sen hääppöisempää tälläkään puolen ole, mutta humenna tytön kanssa lomamatkalle niin eiköhän sitä piristy, niin ja hyvää kesää.
Meillä on ollut keittiön pöydällä kartta ja siitä olemme lasten kanssa katsoneet mihin suuntaan auton nokan jossain vaiheessa kääntäisimme. Pieni reissu kotimaassa piristäisi meitä kaikkia ja kunhan suunnan saamme selville niin ei kun menoksi.
Minä olen lähdössä katsomaan paikallista yöelämää ja tapaamaan pitkästä aikaa toisia aikuisia. On ihanaa omistaa mukavia naapureita jotka joskus patistavat meikeläisen pois kotoa. Ja tänä iltana on kuulemma mentävä
Niin varmasti on, että miehillä vienti lisääntyy iän karttuessa. Mutta kannattaa muistaa se, että myös miehillä voi olla todella ikäviä kokemuksia naisista ja varsinkin nuoremmista sellaisista. Kyllä sieltä nuoremmista naisista löytyy jos jonkinlaista hyväksikäyttäjää, niin taloudellisessa mielessä kuin muutenkin. Voit hyvinkin löytää miehen, jolla on sellainen kokemus takanaan. Sellainen mies arvostaa vakaata naista, etenkin jos nainen pystyy elättämään itsensä ja lapsensa.
En muuten oikein ymmärrä naisten välistä "solidaarisuutta". Ikään kuin naiset olisivat yksi tasainen massa, jonka kesken onnistuisi joku solidaarisuus. Kun sinne naisten joukkoon kuitenkin mahtuu melkoinen määrä itsekkäitä hyväksikäyttäjiä, alkoholisteja, mielenterveysongelmista kärsiviä, patologisia pettäjiä ja valehtelijoita ym. Ihan niin kuin miestenkin joukkoon. Aika moni ukkomies vain roikkuu avioliitossa noiden ongelmatapaustenkin kanssa eikä tajua erota. Tarvisivat jonkin herätyksen ja potkun persuksiin... En kehoita suhteeseen ukkomiesten kanssa, mutta silti niihin voi tutustua. Voi olla että tutustumisen seurauksena joku heistä herää ja heittää moniongelmaisen vaimonsa pihalle. Kokisitko siitä huonoa omaatuntoa?
sinulle. Nauti siitä!
Sinulla on nyt suunta oikein ihan riippumatta siitä minne päin auton nokan käännätte! Auringonpaistetta teille!
ukkomies:
Mitä mieltä nämä sivusuhteet ovat olleet järjestelystä, että pitävät sinun avioliittoasi pystyssä? Oletko kertonut heille sitä vai oletko valehdellut ja lupaillut olemattomia? Mihin nämä suhteet ovat loppuneet? Tietääkö vaimosi, että käyt vieraissa?
Mulla on useampi naistuttu, jotka "vehtaa" ukkomiesten kanssa. Näissä suhteissa yksi selitys on se, että koska mies on varattu, niin suhde ei sido naista liikaa.
Toinen syy on se, että tää ukkomies on patologinen pettäjä, ja aina kun se haluu seksiä, niin se soittaa naiselle. Ja sitten se kehuu tätä naista, ja se on mannaa naisen itsetunnolle.
Kukaan näistä naisista ei oo koskaan kyseenalaistanut näitä juttuja. Ne vain pönkittää noiden miesten pettämishaluja. Yks naisista ei edes tiedä, tietääkö aviovaimo tästä vuosia jatkuneesta suhteesta.
Oon itse kerran ollut ukkomiehen kanssa, mut se jäi yhteen yöhön. En lähtisi ikinä luomaan suhdetta. Yök!
Miksi sitten pitää jonkun yököttävän ukon kanssa edes vehdata. Olisit valinnut mukavamman :)
Ukkomiehen kanssa oleminen ei sido liikaa. Voi kuoria kerman päältä. EI ole niitä aviovaimon arkirutiineita, pyykkejä, ruoanlaittoa, kaupassakäyntiä, siivoamista jne.
Pitäisiköhän harkita seuraavaksi itsellenikin kiva ukkomies ja elämä on pelkkää extraa!
Ei taitaisi sopia minun omalletunnolleni. Mutta taitaa naiset olla ihan yhtä fiksuja kuin miehet?
Jos lähdet baarista klo 4 yöllä miehen kanssa, joka valehtelee sivilisäätynsä, niin onko se nyt suurikin synti, jos selviää vasta myöhemmin, että mies olikin ukkomies? "Vehtaaminen" on tässä väärä sana.
Tuo viestisi pisti silmään koska se voisi niin hyvin olla erään "tuttuni" aiheuttama tilanne.
Tämä nuori nainen on voimakkaasti vanhempien miesten perään ja jostain syystä se on aina se sama kuvio, eli että pitää jättää vaimo todistaakseen että on miehen "ykkönen".
Tämä nainen itse kovasti minullekin hehkutti sitä miten ei ikinä koskisi varattuun ja miten arvostaa perinteisiä arvoja jne. vaikka olikin mokaillut niiden arvojen kanssa aikaisemmin ja vielä tämänkin jälkeen. Hän oli työpaikan bileissä tavannut erään miehen joka oli siis naimisissa ja kaksi lasta, heti ensimmäisestä yöstä lähtien mies oli jäänyt tämän naisen luokse ja parissa hassussa viikossa mies oli jo valmis ottamaan avioeron.
Sinänsä jollain kierolla tavalla ymmärrän koukkuun jäänyttä miestä, koska tämä nuori nainen on aivan tolkuttoman kaunis, sitä voisi tuijottaa loputtomasti jo pelkästään ulkonäön takia, hän manipuloi miehen niin käsittämättömän taitavasti että aikamoinen jeesus saa olla että pystyy sitä vastustamaan ja piirtää niin hienot illuusiot aivan mahtavasta seikkailurikkaasta elämästä joka on täynnä maailman mahtavinta seksiä ja kokemuksia että harvempi mies pystyisi tuota naista vastustamaan.
Erinäisistä syistä tunnen ja tiedän tämän naisen todella hyvin, hänellä on taustalla hyvinkin traumaattinen lapsuus ja todella pahoja ongelmia mielenterveyden kanssa. On jotenkin surullista seurata vierestä miten mies toisensa jälkeen astuu tähän samaan ansaan.
Eniten minua harmittaa lasten ja vaimon puolesta, mies jos tarttuu tämän matkaan niin ei ehkä kuitenkaan ole vielä valmis isäksi eikä ole ns. juossut juoksujaan vielä ja jollain kierolla tavalla on ihan oikein että joutuu käymään aika rankan koulutuksen läpi uuden naisen kanssa. Tämä tuntemani nainen sanoi pelottavasti lapsellisella äänellä puhelimessa "musta tuli äitipuoli", kolmen viikon tuntemisen jälkeen. Kaikki ei ole kohdallaan jos iloitsee kolmen viikon jälkeen sitä että on rikkonut avioliiton missä on lapsia ja hänestä tulee äitipuoli. Voi lapsi parkoja.
Itse en ole koskaan pettänyt mistä olen äärimmäisen ylpeä mutta vaimo lähti toisen miehen matkaan kun ensin tyhjensi pankkitilini tms. joten minulla ei ole tippaakaan sympatiaa avioliitonrikkojia kohtaan. Minusta avioliitto on semmoinen suhde missä ongelmat selvitetään tai avioliitto päätetään parin kesken ilman kolmansia osapuolia.
Älä selitä. Kyllä me tiedetään että olet itse akka jonka mies jätti, ja aiheesta. Turhaan syytät muita naisia omasta vittumaisuudestasi. Ärsyttävät ämmät ei tajua ettei miehet kestä mitä tahansa. Eikä ne lopeta vaikka pyytäis. Säälittävää. Mutta en jaksa sääliä edes.
Onhan tuo totta että tuo nainen jätti minut, en minä sitä häpeä ja on se totta että olen hieman katkerakin mutta se ei edelleenkään käännä faktoja mitenkään päälaelleen että minä olen käynyt läpi sitä mitä olen.
Minä olen katkera sen takia että hän totesi minulle jälkeenpäin että tahalleen käytti minua hyväkseen ja että käyttää muitakin omiin tarkoituksiinsa. Minun kohdalla nyt kävi niin onnellisesti kuitenkin että minä en pettänyt enkä jättänyt ketään hänen takiaan joten minun arvoni jäi vielä tallelle.
Eli olen mies, ja kerroin tuosta naisesta joka käyttää vanhempia ja kyllä, se nainen jätti minut, en itse ole nainen saatika kukaan ketä joku mies olisi jättänyt.
Jotenkin tuo "olemmeko naiset pahoilaisia toisillemme"-kysymys hätkähdytti. Kun juuri kerroit, että teillä oli kaikki hyvin seksistä muuhun. Ja sitten mies VALEHTELEE liittonne olevan todella huonossa jamassa (virhe 1) ja tämä sen vuoksi, että saa seksiä (virhe 2). Ja sinä jostain syystä hyväksyt sellaisen ajatusmallin, että kyllähän se toinen saa pettää, valehdella jne kun kerran haluaa jotain (virhe 3). Siis minusta ennen kaikkea tuo puolisosi ja kaikki muut puolisot sukupuoleen katsomatta, jotka ajattelevat niin itsekkäästi, ovat niitä paholaisia.
En tiedä miksi sitten jotkut ryhtyy kakkoseksi tieten tahtoen. Jokunen psykopaatti siihenkin ryhmään varmaan maailmassa mahtuu, mutta tuskin kaikki. Ehkäpä ne, joilla vähän heikompi itsetunto, todella naaiveja ja ehkä jotkut vain eivät pysty samaistumaan muiden asemaan. :( Ja osa näistä joutuvat varmasti petetyiksi itsekin.
Mutta tosiaan, suurin mätämuna taisi olla se sinun miehesi - yleensä jos mies/nainen viedään, niin hän ei ole ollut vain pitämisen arvoinen - tiesi sen itse silloin tai ei.
Ei kyllä vaikuta hyvältä liitolta sellainen jossa "seksikin toimii joten kuten" kuten ap. kirjoittaa. Pelkkä riitelemättömyys ei tee hyvää liittoa.
Tuntuu että tässä haetaan syytä ulkopuolisista ihan väen väkisin.
ei riitä mikään. kateus ja katkeruus on suurin syy, ja sitä monikaan eikestä omalla kohdalla.
Moni rikkojanainen ei vain ajattele sitä, että hän ei kiusaa ainoastaan vaimoa, vaan lapset, ym sukulaiset ja ystävät joutuvat myös koville näiden asioiden kanssa.
Mutta jos ei ole siunattu älyllä niin ei sitä teotkaan kyllä puolusta.
Sehän tässä on kamalaa. Kun juuri on vietetty ihana juhannus miehen, perheen ja sukulaisten kanssa mökillä. Kukaan ei olisi ikinä voinut arvata, että tämmöinen sokkihoito tulee. Me ei riidellä enkä minä nalkuta. Ehkä mä sitten olen tylsä.
Kaikki on ihan shokissa ja pelkäävät, miten mä kestän. Lapset valvoo, anoppi soittelee ja nyt pitäisi erosta kertoa äidille, apuva!
Terveisiä vaan sille ukkomiehen vikittelijälle, että kiitos. Nyt tiedän 20 vuoden jälkeen, mikä mies se minun kaikkien kehuma aviomies on.
Katkera ämmä, sanokaa vaan. Niin olenkin.
välitä, onko mies naimisissa vai ei. Ennen se oli tärkeää että varattuihin en koske, mutta nyt kun tiedän miltä se tuntuu, niin paras tapa mulle on unohtaa oma kärsimys ja lasten tuska, on että oli mies naimisissa tai ei, lapsia tai ei, niin se ei merkkaa mitään. Jos mies on omasta mielestä mulle sopvia, muu on sivuseikka.
Kyllä se avioero ottaa koville, mutta aika parantaa haavat. Niin mullekin sanottiin. Miksi säälisin muita, kun ei muakaan säälitty ja ajateltu.
kaikenlaista. Esimerkiksi uudessa suhteessa sen, miten tärkeää on pitää se uusi suhde kaikinpuolin kunnossa ja vetovoimaisena koko ajan, päästämättä arkea ja muita osapuolia siihen väliin sotkemaan.
Erosta voi todellakin oppia ja olenkin ajatellut, että jos vielä joskus uusi suhde on niin pidän siitä huolen. Yritin kyllä pitää huolta entisestäkin parisuhteesta mutta yksin en sitä jaksanut pitää kasassa ja loppuvaiheessa olin jo niin väsynyt lasten- ja kodinhoitoon, että parisuhteen hoitaminen todella jäi. Mieheltä en saanut koskaan apua, en oikeastaan mitään. Kaipasin pieniä sanoja, kosketusta arjen keskellä ja jopa sitä imuriin tarttumista. Mutta turhaan. Lopulta itseltänäkin loppui puhe ja koskettelu koska kaikki oli aina niin yksipuolista. Sänkyyn päästessäni olin niin väsynyt, että toivoin vain saavani nukkua muutaman tunnin ennenkuin joku lapsista aloittaa yöhuutamisen. Mies jäi kyllä unholaan, tunnustan. Hyvä kun sain kodin ja lapset hoidettua. Elämä ei todellkaan ollut muuta kuin arkea; lasten-ja kodinhoitoa, lasten terapioita, lääkäri- ja sairaalareissuja.
Uudessa suhteessa ei tällaista arkea enää tule, sillä lapsia en enää halua ja ikäkin on esteenä lasten saannille. Nuorimmaiseni on vielä pieni, mutta eiköhän uuden suhteen löytäminenkin vie aikansa joten hän ehtii varmaan kouluikäiseksi ennen sitä.
niin, usein se suurin "syyllinen" suhteiden näivettymiseen on työn ja perheen yhteensovittaminen vanhempien "ruuhkavuosien" aikaan. Aikuiset väsähtää arkisen taakkansa alle ja tekee vain välttämättömän samalla ihmetellen että tässäkö se kaikki oli.. Sellaisessa tilanteessa kun rakastuu ja kokee olevansa jollekin merkityksellinen, voi tapahtua isojakin yllätyksiä ja uudelleenarviointeja.
Hyvä kaikille eronneille on päästä tapahtuneen suhteen selville vesille ennen uutta suhdetta. Syyttely ja selityksen hakeminen taitaa kuulua yhtenä vaiheena eron jälkeiseen eläman jälleenrakentamiseen ja tapahtuneen hyväksymiseen. Sitähän tämä kirjoittelukin on. Ei tarvitse sitten kaikkea paskaa kaataa sen uuden niskaan.
Shit happens, mutta elämä jatkuu. Ehkä entistä parempaan suuntaan.
naimisissa vai ei, senkun kimppuun vaan kun sopiva tulee kohdalle! Niin minua on nyt opetettu. Mikään ei ole pyhää. Kunhan itsellä on kaikki hyvin niin mitä muista. Naimisissa olevatkin miehet ovat vapaata riistaa.
Taitaisi olla minun ex-vamoni, ellei hänen operaatioitten aloittamisesta alkaisi koht silleen olla aikaa kaksi vuotta, tuohon sinun kysymykseen on yksikertainen vastaus eli itsekeskinen, tyhjäpäinen, omahyväinen paska lehmä, toivottavasti saa maistaa omaa lääkettään.
Oma mies vietti vilkkaan juhannuksen, minä ja lapset ollaan nyt jäljellä meidän perheestä. Ei ole tullut edes mieleen syyttää muita naisia. Jos mies ei tiedä mitä on luvallista tehdä, niin menköön, turha tulla selittelemään alkoa ja vikitteliöitä. Jos oikeasti on sitoutunut perheeseen ja toiseen, silloin tietää mitä saa tehdä.
näin se vaan on.
Itse olen pettämistä sekä näitä kovasti yleistyviä toisten naisten naisten ryhmittymiä vastaan. Olen tullut rumasti petetyksi, mutta en halua laittaa pahaa kiertämään ja tehdä itse samoin, koska ei se olisi yhtään sen hyväksyttävämpää jos minä tekisin samoin. Nyt, kun itse tiedän kuinka kovaa on tulla petetyksi, niin en halua tehdä sitä toiselle.
Mieheni petti, saattoi tämän toisen naisen raskaaksi, muutti hänen luokseen ja laittoi avioeropaperit tulemaan. Lisäksi mieheni sairastaa vakavaa tautia (aivosyöpä), joten en voi kuin ihmetellä näitä epätoivoisia naisia, joille tuntuu kelpaavan kuka vaan. Mieheni ei edes itse ole pystynyt tunnustamaan tekosiaan, vaan kaiken olen kuullut muualta. Mieheni elää nyt sairauden takia vain toteuttaen omia mielihalujaan piittaamatta pahemmin muista. Ei mahda tällä toisella naisellakaan olla pidemmän päälle helppoa.
Minun mielestäni ihmiset purevat itseään jalkaan hyväksymällä kaiken tämän petollisuuden. Jos hyväksyy muiden pettämisen, niin ennen pitkää joutuu siitä itsekin kärsimään. Avioerolapset kärsivät rikkonaisista suhteista, eikä jätetyillä vaimoillakaan ole kivaa oli sitten lapsia tai ei. Terapeutit saavat vain yhä enemmän potilaita. Kun tulee jätetyksi, niin ei ole kivaa kuulla, että kyllä näin saa tehdä. On ihan hyväksyttävää rikkoa kaikki lupaukset, jos vain sattuu ihastumaan johonkin...jne. Missä on kaikki moraali sekä tieto oikeasta ja väärästä?
En sano, että pitäisi olla huonossa liitossa, mutta asiallisemminkin asiat voisi hoitaa. Sanoa, että homma ei nyt toimi ja katsoa, että onko vanhassa liitossa vielä korjaamisen mahdollisuutta. Jos ei ole, niin tylyt tosiasiat on vain tunnustettava ja kyllä toista osapuolta arvostaa paljon enemmän, jos tämä kykenee hoitamaan eron asiallisesti. Lähtevä osapuoli säilyttää näin vähintäänkin kunnioituksen muiden silmissä, eikä jätä jälkeensä niin paljoa tuhoa.
Pettäminen ja sen selittely on vain osoitus luonteen heikkoudesta. Ei ketään "pakoteta" pettämään. Mies voi syyllistää tätä toista naista ja nainen taas tätä avionrikkojamiestä. Kumpikaan ei ole mielestään syyllinen, mutta asia on silti tapahtunut ja aiheuttanut pahaa mieltä monille osapuolille. Eikös sitä sanota, että ennemmin mies maansa myö kuin sanansa syö? Kyllä sellaista ihmistä arvostaa paljon enemmän, johon voi luottaa. Tietää, että häntä ei tarvitse epäillä, koska hän ei petä. Ei ihme, että nyky-yhteiskunta kärsii. Ei kukaan kestä pidemmän päälle sitä, että kaikki on sallittua. Sitä varten on tietyt säännöt, että joku tolkku säilyisi...
juuri tästä, pettäjä ja hänen "salarakkaansa" ylläpitävät sellaista ilmapiiriä, joka kannustaa pettämään lisää.
Minulla on pari naistuttua, jotka ovat/ovat olleet suhteessa ukkomieheen. Nämä naiset suhtautuvat pettämiseen hyvin suurpiirteisesti; toinen naisista tapaili juuri eronnutta miestä, ja samalla piti "varalla" ukkomiestä (ettei vain koskaan tarvitsisi olla yksin).
Tuntuu joskus, että nämä naiset eivät edes enää tajua, että miehet on varattuja ja elävät kaksoiselämää; he saattavat esim. loukkaantua siitä, että ukkomies ei pääsekään heidän kanssaan lähtemään jonnekin, kun velvollisuudet odottavat miestä kotona.
Jatkuva ykkösnainen-pettäjänainen-vastakkainasettelu alkaa ihmetyttää - aivan kuin miehellä ei olisi asiaan osaa eikä arpaa, vaan hän olisi köytenä köydenvedossa näiden kahden välillä! Jos miehenne ovat todellakin tuollaisia tahdottomia lampaita, kannattaako heidän peräänsä edes huudella??
Eräs julkisuuden henkilö sanoi joskus oivasti asiaan liittyen, kun häneltä kysyttiin väleistä ex-miehensä uuteen naisystävään (joka oli eron syynä): Miksi olisin hänelle katkera ja vihainen, jossei se olisi hän, niin joku muu - mieshän sen valinnan teki!
On naista alentavaa kun rikkoo toisten omaa. Miehiä kyllä löytyy vapaita vaikka millä mitalla. Tuolla heitä istuu terasseilla kesällä aamusta iltaan, ja varmasti löytyy jokaiselle se sopiva, kunhan menee rohkesti juttelemaan, ja kyselmään onko vapaa.
Minusta on säälittävää että lapsilta viedään tuolla tavalla se turva ja toinen vanhempi ja kehdataan vielä väittää, että mies itse lähti. Kyllä se naine, joka miehen iskee, on velvollinen ottamaan selvää onko mies vapaa vai varattu.
Ei onnellista ja parisuhteeseensa tyytyväistä miestä niin vain isketä. Kannattaisi vain pitää se oma mies tyytyväisenä, niin se ei lähde hakemaan mitään toista naista. Ei ne toiset naiset tule sitä miestä kotoa hakemaan, vaan kyllä miehen pitää olla itse aktiivinen toisten naisten suhteen, jotta jotakin tapahtuu.
Eikä vapaana ole juurikaan hyviä miehiä, tämänhän nyt tietää kaikki. Vai luuletko että siellä terassilla aamusta iltaan istuu jotakin valiojoukkoa?
On se ihme että vaimon tehtävä on pitää mies tyytyväisenä jotta se ei lähtisi toisen naisen matkaan. Ja miehellä ei siis mitään velvollisuuksia? Minä yritin aikani pitää miehen tyytyväinsenä mutta kun se oli koko ajan yksipuolista niin lopulta annoin periksi ja ei mennyt kauan kun mies oli löytänyt elämänsä rakkauden. Kyllä minun mielestäni parisuhde on kahden ihmisen suhde ja molempien tehtävänä on pitää se parisuhde kunnossa.
Tottakai se on molempien tehtävä hoitaa parisuhdetta. Jos toinen osapuoli ei siihen halua osallistua, niin ei suhteella ole tulevaisuutta. Kaikki eivät vain sovi yhteen. Mitä muuten teit kun annoit periksi? Laitoitko eropaperit vetämään?
Siinä vaiheessa kun annoin periksi niin jatkoimme aivan tavallista arkea. Miehen kanssa puhuttiin vain lapsia koskevista asioista, mentiin eri aikaan sänkyyn eikä seksistä tietoakaan. En kosketellut miestä arjen kiireen keskellä, hoidin kodin ja lapset täysin yksin enkä pyytänyt miestä tekemään täällä kotona mitään. Elettiin lasten kanssa omaa elämää ja mies eli omaa elämäänsä käyden kotona syömässä ja nukkumassa. Näin jatkui aika kauan kunnes viime syksynä pistin miehen ahtaalle ja rupesin kysyelemään missä mennään. Silloin selvisi että hänellä on toinen nainen. En tiedä miten kauan suhde oli siinä vaiheessa jatkunut enkä sitä halua edes koskaan tietää. Asioita selvitettiin talvi ja huhtikuussa pistin miehen pihalle ja pyysin tekemään päätöksen. Päätöstä hän ei ole vielä tehnyt enkä ole minäkään saanut eropapereita tehtyä. Hoitakoon mies sen homman, koska hänhän tämän sopan keitti aloittamalla suhteen toisen naisen kanssa. Asutaan eri osoitteissa eikä juuri tavata toisiamme. Miehellä niin paljon kiireitä uuden naisen kanssa ettei edes ennätä lapsia tapaamaan.
Meillä takana melkein 30 yhteistä vuotta ja vasta nyt mies ilmeisesti rupesi miettimään, että olisi kiva elää myös sellaista vapaata elämää. Lapset saimme vasta iäkkäänä ja sekin varmaan ahdisti miestä aika tavalla. Ei ole helppoa 40vuotiaana tulla ensimmäistä kertaa isäksi.
ruokatunnillakin, aina kun lapset olivat joko koulussa tai harrastuksilla, mutta mies kai väsähti liikaa tyytyväisyyttä varmaan! Tai sitten sekään ei riittänyt.
Onpa ikävä tarina, mutta toisaalta liiankin tavallinen. Yksi sivusuhteeni oli aivan vastaavan kokenut. Kyllä mies on tainnut mennä aivan paniikkiin kohdatessaan lapsiperheen arjen. Eikä se vain kaikille taida sopia.
Mutta on meitä miehiäkin moneen junaan. Itse en voi käsittää, että joku ei "ehdi" näkemään lapsiaan. Itse asiassa yksi syy, minkä takia en halua (vielä) erota on se, että menettäisin aikaa lasteni kanssa. Haluaisin erotessani lapset asumaan kanssani, mutta tiedän että se on mahdoton ajatus. Lisäksi vaimoni tuntien, hän saattaisi tehdä yhteishuoltajuudenkin vaikeaksi järjestää.
Jos on ollut jo pitkään yhdessä, niin ei parisuhde voi koko ajan olla sitä ihanaa aikaa. Valitettavasti välillä on sitä harmaata arkea tai tulee niitä vastoinkäymisiäkin (joita kukaan ei haluaisi, mutta minkäs teet?), jolloin olisi tarvetta sille yhteen hiileen puhaltamiselle. Meille tuli vakava sairaus. Itse tein sen valinnan, että jäin sairastuneen mieheni rinnalle, koska hän yksinkertaisesti oli minulle tärkeä.
Hänellä kuitenkin pääsi mopo käsistä ja tuli tarve kokeilla kaikkea uutta, kun joutuikin kohtaamaan elämän rajallisuuden. Silloin ei lupauksilla sun muilla ollutkaan enää väliä. Mieheni käyttäytyminen voi johtua myös sairaudesta, mutta maailma on täynnä miehiä, jotka ovat sitä mieltä, että heillä on oikeus elää viettiensä mukaan. Samoin on naisia, jotka eivät välitä siitä, onko mies varattu vai ei. Mitä väliä on jollain avioliitolla, jos kukaan ei kunnioita sitä? Jos mennään jo 5 kertaa alttarille lupaamaan rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä, niin eikö yleisö jo remahda nauruun?
Ehkä on totta, että hyvät tyypit on varattuja, mutta onko se syy mennä sotkemaan hyviä liittoja? Jos joku tälläinen ns. "hyvä tyyppi" mukaan lähtee, niin silloinhan tämä ei ole enää hyvä tyyppi. Samanlainen kusipää kuin ne mahdolliset vapaanaolevatkin. Jos vie varatun miehen, niin silloin vain aiheuttaa ylimääräistä tuskaa, jonka voisi välttää tapailemalla sinkkuja. Saako siitä jotkut "kiksit", kun rikkoo avioliittoja? Voi vetää viivoja seinään ja esitellä ylpeänä, näin monta liittoa olen rikkonut? Hei haloo?
Itse en hyväksy pettämistä missään muodossa ja olen mieluummin yksin kuin sotkeennun varattuihin miehiin. Olen sanonutkin muutamalle varatulle vonkaajalle, että menee vaimonsa tykö. Olisipa ihana kohdata joskus kunnon mies, joka kunnioittaisi sanoja uskollisuus ja rehellisyys. Kunnon mies, kuten kunnon nainenkin taitavat kuitenkin olla nykyään todella harvinaisuuksia...
"Olen mieluummin yksin kuin sotkeennun varattuihin miehiin". Tuossa on yksi iso asia, missä ihmiset ovat erilaisia. Monikaan ei jaksa pitkää yksin oloa, vaan hakeutuu vaikka sitten minkälaiseen suhteeseen. Samoin vastoinkäymisten kesto parisuhteessa on yksilöllistä. Ilmeisesti nämä kaksi asiaa myös liittyvät toisiinsa.
Minä en osaa sanoa, kuinka suuria vastoinkäymisiä parisuhteessa pitää kestää. Enkä sitäkään, miten pitkään vastoinkäymisiä pitää jaksaa. Toisille vuosi on ikuisuus, toisille vasta kevyttä alkujumppaa.
Pettäminen on toki väärin, mutta mielestäni joissakin tapauksissa anteeksi annettavissa. Se on yksi vastoinkäyminen, josta parisuhde voi kuitenkin toipua. Viettiensä mukaan eläjät eivät kuitenkaan sovellu parisuhteeseen, se on aivan selvä. Maailma kun on houkutuksia täynnä.
Itse en usko elinikäiseen parisuhteeseen ilman mitään kolmansia osapuolia. Vaihtoehdot ovat pari-kolme pitkää parisuhdetta elämänsä aikana, tai sitten yksi pitkä parisuhde, johon sisältyy anteeksi annettuja syrjähyppyjä. Ihmisen elämä on nykyään niin pitkä, ettei ole realismia muuta odottaa. Elämä on myös siinä mielessä helppoa, että jää aikaa muuhunkin kuin elannon hankintaan. Silloin niitä suhteita pääsee syntymään.
Miksi pitää mennä yleensä naimisiin?Havitteletteko "nainen"ehkä rahallista hyötyä "syntyneen lapsen kautta kuvittelette hallitsevanne miestä jos synnytätte hänelle lapsen ja luuletteko kahlitsevanne hänet itsellenne, jos mies on tottunut elämään "irtosuhteissa "ei muuten onnistu jos mies ei halua sitä omasta tahdostaan.nimim. sivusta seurannut
Itse menin aikanani naimisiin mieheni kanssa, koska yksinkertaisesti rakastin häntä. Halusin perheen ja jakaa elämäni hänen kanssaan. Olimme molemmat silloin sen verran nuoria (=alle 30v), ettei voi puhua rahallisesta hyödystä. Lapsia meillä ei ole, koska naimisiin mentyämme mieheni käänsikin kelkkansa asian suhteen. Ehkä olin liian kiltti, kun annoin mieheni pompotella, mutta rakkaus on sokea, eikös sitä niin sanota? En sitten tiedä tämän toisen naisen tarkoitusperiä, sillä hän odottaa nyt lasta miehelleni. No ainakin sai mieheni lähtemään sillä konstilla luokseen ja lähettämään avioeropaperit eli vaikuttaa tehokkaalta keinolta ainakin toistaiseksi. Se jää sitten nähtäväksi, että miten pitkään miehen onnistuu pitämään sillä konstilla?
Eipä kai nykyaikana kannata mennä naimisiinkaan, jos ei hae mitään pysyväisluonteista ratkaisua. Avoliitosta eroaminen on paljon helpompaa. Tosin miksi edes muuttaa yhteenkään, niin säästää muuttamisen vaivan ja on helpompaa tapailla useampaa samaan aikaan. Kunhan nämä "irtosuhteissa" elävät muistaisivat aina kertoa elämänasenteestaan ajoissa, niin ei tulisi turhia väärinkäsityksiä. Jotenkin vain näitä maailmanomistajia riittää, jotka lupaavat vaikka mitä, mutta kun tulisi aika lunastaa lupaukset, niin dementia alkaakin vaivata. Minun puolestani kukin eläkööt vaikka haaremissa, kunhan vain tekisivät sen rehellisesti. Sanoa toiselle osapuolelle, että minä en tule olemaan uskollinen ja käytän kaikki tilaisuudet hyväkseni. Paljon parempi kuin kaikenlainen salamyhkäisyys ja saa vähemmän pahaa mieltä aikaiseksi. Minulle mieheni sanoi, että hän inhoaa pettämistä, haluaa naimisiin vain kerran elämässään ja selvittää yhdessä vastoinkäymiset...jne. Lupaaminen on helppoa, mutta sanojensa takana seisominen on näköjään jo paljon haasteellisempaa.
Puheestasi sai sellaisen käsityksen, että miehet kirmaavat vapaana kedoilla ja sitten pahat naiset tulevat lassojen kanssa sekä kaappaavat poloiset miehet ja käyttävät hyväkseen. Harvemmin nykyään ketään aseella uhaten naimisiin pakotetaan tai niihin toimiin, joilla lapsia saadaan aikaiseksi. Valitettavan monet miehet vain haluavat nykyään pelkästään sen huvin, muttei vastuuta.
olevan tosiaankin sellainen käsitys että mies on joutunut pakkonaimisiin vaimonsa kanssa.Mistähän se tulee?Onko se toiveajattelua vai hyväuskoisuutta?Laistavatko he, näin sanomalla tai toivomalla,oman vastuunsa?Heistä tuleekin hyväntekijöitä!Sanoisin tähän,ja herrat nauraa ja kiittää.
ekasta vaimosta. Että se mies onkin idiootin ottanu, mut onneks kakkonen on niin fiksu ja viaton, että uskoo itekin siihen!
Tuolla ylempänä ketjussa puhutaan siitä, onko pettäjä-mies säälittävä reppana.
Viestisi perusteella hän on: eli varattu mies istuu "viattomana" baarissa ja vamppi-nainen tulee ja vie miehen väkisin. Niinpä niin... Naisten syytä tietty...
Kommenttisi rivien välistä voi hyvin lukea sen kilpailuasetelman, jossa koet olevasi suhteessa "kakkosnaiseen" - puhut hänestä ikään kuin hän olisi se ainoa ongelma. Entäpä aviomies sitten - hänhän se on päättänyt, että naimisiin pitää mennä, jotta kulissi olisi pystyssä, ja samalla hän pitää kiinni "oikeudestaan" pitää rakastajattaria.
Tällaiset miehet ovat valitettavan usein ns. patologisia pettäjiä, jotka eivät luovu tavoistaan, vaikka mikä tulisi. He luottavat sokeasti siihen, että on olemassa tarpeeksi kilttejä aviovaimoja, jotka sulkevat silmänsä tältä.
Et kai vai ole itse tällainen vaimo? Jos olet, miksi jatkat suhteessa ja kidutat itseäsi. Eihän mies tapojaan muuta, sinä sensijaan voit muuttaa pois.
että petetyt naiset haluaa nähdä syyllisen jossain muualla kuin miehessä, jonka he edelleen toivovat tulevan takaisia. Näin myöskään omaa suhdetta exmieheen ei tarvitse sen enempää tutkiskella (ihan ookoo kun seksikin toimi miten kuten, niin kuin ap. toteaa). Ulkopuoliset henkilöt ovat syyllisinä samaa luokkaa kuin ilmastonmuutos, kaikki sen piikkiin vaan.
selvää, kuka on varattu ja kuka ei, kun ukot liehuvat kapakoissa ja terasseilla sinkkujen elkein! Sormukset "unohdettu sopivasti" ilman rusketusraitoja ties minne, ja ei kissaakaan ole kotona odottelemassa... Ex löytyy ja lapsia tapaa joka toinen viikonloppu ja muuta shittiä päästellään kirkkain silmin - ja vastuu on kokonaan meillä petollisilla sinkkunaisilla,vai..??? Pitäiskö olla valheenpaljastuskonekin mukana???
Juuri tuollaista se on, valitettavasti. Sormus taskuun aina kun mennään baarin ovesta sisään. Tunnen myös paljon ukkomiehiä, jotka eivät koskaan pidä sormuksia. En tiedä, millä he sen vaimoilleen perustelevat.
Olen sitä mieltä, että lähes joka miehelle on olemassa nainen, jota he eivät pettäisi missään olosuhteissa. Kun vain viitsisivät etsiä sen naisen, ennenkuin menevät naimisiin jonkun turvallisemman ratkaisun kanssa. No, enpä ole itse yhtään muita parempi tässä asiassa.
Kyselet sen perään, ovatko naiset toisilleen paholaisia vai hyväuskoisia hölmöjä.
Eivät välttämättä kumpaakaan. On hyvin todennäköistä, että kun naimisissa oleva mies viettää kapakoissa enemmän aikaa kun kotonaan, niin hän tulee isketyksi sieltä harva se ilta.
Mitä mies kapakoissa tekee, jos on naimisissa? Tämän kysymyksen haluan esittää niille vaimoille, jotka syyttävät suoraan "toista" naista avioliittonsa rikkojiksi. Onko sekin muiden vika, että satuitte avioitumaan pettäjä-miehen kanssa?
Ovatko taloudelliset syyt sanelleet alunperinkin liittonne - ja olette vain rahan takia pettäjä-miehen kanssa edelleen naimisissa? Mikä estää teitä lähtemästä - täydellinen riippuvuusko miehestänne? Ilmeisesti...
HELKKARI SENTÄÄN !"!
ELÄMÄ E I OLE MITÄÄN KÖYHIS-VERSIOTA
KAUNIISTA JA ROHKEISTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Tämä on biologinen tosiasia.
Naisen geenit on luotu perheen koossa pitämiseen. Siihen hän tarvitsi aikoinaan (ja yhäkin) miehen saadakseen lapsilleen parhaat mahdolliset elinolosuhteet.
Mies on luotu levittämään omia geenejään ympärilleen mahdollisimman paljon. Mies on luotu hallitsemaan ja käyttämään valtaa. Mies toteuttaa halujaan naiseen nähden ylivoimaisella fyysisellä voimallaan, koska hänen älynlahjansa eivät erityisesti sosiaalisissa taidoissa ylitä naisen älyä.
Kun sitten laitetaan nyky-yhteiskunnassa avioliitossa elämään yhdessä tällaisilla geeniperimillä varustetut mies ja nainen, voi sitä kyllä uskoa, että vaikeuksia tulee.
Nainen rakentaa pesää ja hänen elämänsä keskipisteeksi muodostuvat lapset. Mies ei kestä sitä, että naisen keskipisteenä ovat lapset eikä hän itse, joka on luomakunnan kruunu. Mies ei kestä perhekeskeistä elämää pitemmän päälle. Hänen on pakko päästä tästä naisen hallitsemasta yksiköstä ulos levittelemään geenejään, hallitsemaan muita, kilpailemaan, seikkailemaan tai taistelemaan.
Nyky-yhteiskunnan tärkeimmässä perusyksikössä on siis mies heikompi lenkki. Hän on hukassa. Vai onko isättömät perheet enemmän hukassa? Yhteiskunta huolehtii, että ketään ei näe nälkää ei edes taloudelliseen ahdinkoon miehen jättämät perheet.
Äidillä ja lapsilla ovat toisensa ja se äidin toimintamalli sekä geeniperimä, joka ei salli jättää lapsia tylsän arjen vuoksi tai jännittävämmän seksipitoisen elämän vuoksi.
Eläköön naiset! Meidän ansiostamme ihmiskunnalla on vielä mahdollisuus kasvattaa ehjiä lapsia. Ukkomiesten vikittelijätkin ovat naisia ja suurin osa heistä haluaa loppujen lopuksi oman perheen ja siihen luotettavan miehen turvakseen.
Mitä me naiset voisimme tehdä, että miehet jaksaisivat? Mitä ihmettä miehet haluavat loppujen lopuksi? Seksi ja villi elämä tappavat nuorena eikä sellaista kukaan loputtomasti jaksa.
että näistä siemenenkylväjistä eli miehistä alkaa olla ylitarjontaa. Se saattaa oikein hoidettuna johtaa naisten kannalta sellaiseen optimaaliseen tilanteeseen, että nainen pystyy hankkimaan eri elämänvaiheisiinsa vähintään kolme miestä; ensimmäinen olis tämä nuoruuden intohimoinen suhde ikätoverin kanssa, sitten seurais järkiliitto sopivan siittäjä-elättäjän kanssa ja kolmantena olis kypsän naisen täydellinen rakkausliitto kykenevän oman ikäisen miehen tai mahdollisesti nuoren kollin kanssa. Tää pitäis kirjata lakiin, että naisella olis subjektiivinen oikeus kolmeen puolisoon.
Unohdit miehen psyykkisen kehityksen oidipus-teorian pohjalta:
Mies joutuu pienenä eroamaan äidistään havaittuaan olevansa eri sukupuolta; tämä ero on henkisesti rankka, koska tunnetasolla pikkupoika ei oikeasti halua vielä luopua äidin tuomasta turvasta ja hoivasta.
Tämä ristiriita jää pysyväksi miehen elämään, ja vaimo onkin sitten se henkilö, jonka on ryhdyttävä tämän "kadotetun" äidin jatkeeksi. Eli mies on sisimmissään tietoinen, että on naisesta riippuvainen, mutta samalla tämä tieto on sietämätön, ja se osaltaan aiheuttaa miehelle pakonomaisen tarpeen etsiä omaa vapautta jostain kodin seinien ulkopuolelta.
Toisin kuin koiria, teitä voi kusettaa puhelimitse.
Liian hyväuskoisia ja luottavaisia naisia kun olemme, niin siinä vaan käy, että mies voi tehdä mitä vaan. Itseni kulkiessa harrastuksissa, mies samanaikaisesti kulki toisen naisen kans lempimässä, viettämässä rakastelusessioita.
Seksi välillämme oli lähes päivittäistä, joten ei ainakaan siitä ollut puutetta. Hyvin ovelaa, ja samalla syytti minua vieraissakäynnistä, jolla sai ajatukseni suuntautumaan itseni puolustukseen. Olin liian sinisilmäinen, luottavainen, ei minun rakkaani voi tehdä sellaista, vaikka kaikki merkit olivat jo ilmassa. Nyt tuntuu, että mieheni on oikea seksihurjastelija, ja päässä pyörii vain oman itsetunnon kohottaminen keinolla millä hyvänsä. Rakastan miestäni edelleen hyvin paljon, ja se tekee todella kipeää todeta, etten enää riitä hänelle. Kyllä on naiseus hukassa.
"etten enää riitä hänelle", "kyllä on naiseus hukassa"
Ymmärrän tunteesi, mutta kirjoittamasi paljastaa sen, että elät miehesi kautta, et itsenäisenä olentona. Miksi? Minulle tällainen ajattelu on täysin vierasta (olen itsekin nainen).
Jos et riitä miehellesi, niin riität ehkä itsellesi, ja ehkä jollekin toiselle miehelle. Oma miehesi on seksihurjastelija, kuten itsekin toteat, ja tällaisille ihmisille ei riitä mikään eikä kukaan.
Ja miksi naiseutesi katoaisi näiden tapahtumien myötä? Kuka olet, ja mikä olet ilman miestäsi? Oletko edes miettinyt?