Miksi täällä haukutaan
niin kovasti anoppeja?Eikö juuri kenelläkään ole muka kivaa anoppia?Ja toinen kysymys näille anopin haukkujille,onkos omat vanhempanne sitten mielestänne minkälaisia appivanhempia,ovatko he täydellisiä?En kirjoita tätä pahalla,tuntuu vaan surulliselta ettei ihmisten kemiat kohtaa.Tiedän senkin että sietämättömiä appivanhempia on oikeesti olemassa...mut ois kiva lukea ihanista anopeista ja appiukoista enemmän:)
niin kovasti anoppeja?Eikö juuri kenelläkään ole muka kivaa anoppia?Ja toinen kysymys näille anopin haukkujille,onkos omat vanhempanne sitten mielestänne minkälaisia appivanhempia,ovatko he täydellisiä?En kirjoita tätä pahalla,tuntuu vaan surulliselta ettei ihmisten kemiat kohtaa.Tiedän senkin että sietämättömiä appivanhempia on oikeesti olemassa...mut ois kiva lukea ihanista anopeista ja appiukoista enemmän:)
Vastaukset 18
Vanhimmat
mitä hienoin anoppi ja vieläkin on soiteltu vaikka entisen emännän kanssa on mennyt poikki n. vuosi sitten. Ja voin sanoa, että kyseistä henkilöä tulen aina arvostamaan todella korkealle.
Minäkin kehuisin mielelläni anoppiani, mutten voi kehua niin itsekästä, kamalaa akkaa ihan vain sinun mieliksesi. Sorry vaan.
Palstaa kai käytetään ihan inhimilliseen tapaan lähinnä varaventtiilinä, ettei tarvi välttämättä päin kenenkään naamaa räjähtää vaikka sydän olisi täynnä.
Miksi tämä asia mukamas sinulle on niin vaikea ymmärtää? Olisi kyllä pitänyt vähän tyhmemmänkin päästä kärryille, jos näitä kirjoituksia on lukenut jonkin verran.
Pahaa oloaan ihmiset tulevat tänne purkamaan, ja hakemaan sympatiaa ja lohdutusta. Eihän siinä pitäisi mitään omituista olla.
miniän hahmossa.
Älä kuitenkaan kuvittele olevasi sitä vielä mahdollisena anoppina.
Ehkäpä sinunkin on silloin vaikea ymmärtää miksi miniäsi pitääkin sinua itsekkäänä ja kamalana akkana.
Turha on ruveta tänne latelemaan (yleinen tapa) kuinka erinomaisesti ja anopista poikkeavalla tavalla tulee itse anoppina käyttäytymään.
Lähes kaikki anopit ovat joskus olleet miniöitä ja sinisilmäisinä anopeiksi ruvenneet.
Tämä palsta on kuitenkin avannut monen anopin silmät huomaamaan, miten mahdotonta on käyttäytyä miniän mielen mukaan. Moni on varmasti ruvennut tuntemaan arkuutta ja yrittää pysytellä poissa miniän näköpiiristä.
Miniät kuitenkin joutuvat ihan varmasti aikanaan tasapainoilemaan samalla tavalla.
Lukuunottamatta tietenkin tyttöjen vanhempia.
Kirjoitit, että anopit yrittävät pysyä poissa miniän näköpiiristä, ettei vaan tule sitä riitaa. Aivan kuin miniä aiheuttaisi ne riidat, kunhan miniä ei vain näe anoppia, niin ei tule sitä riitaa.
Kerropa: miksi anopin muuten pitäisi pysyä miniän näköpiirissä? Sillä miniällä on omat vanhemmat, jotka ovat tämän jo kasvattaneet, yli 30-v miniänä en sentään tarvitse 4 vanhempaa minua neuvomaan, vaikka se ehkä tuntemattomasta lukijasta niin hyvältä ajatukselta tuntuukin.
Miniällä on omat tuttavansa, netistä löytyy erinäisiä viranomaisia, joilta kysyä neuvoa? Anopin ja apen tietotaito on hyväksi, mutta useimmissa tapauksissa se ei ole ainutlaatuista tietoa, mitä ei muualta löytäisi. Jos anoppi ja appi ovat melkeinpä ainoat ihmiset, joiden kanssa tulee närää, ja muiden kanssa tämä samainen miniä tulee hyvinkin toimeen, silloin kyse ei ole miniän huonoista ihmissuhdetaidoista.
Kerro toki esimerkki, missä asioissa miniä tarvitsee neuvoa 4 vanhemmalta, omilta ja appilasta?
Jos anoppi haluaa pysyä poikansa näköpiirissä, tuntee tarvetta nähdä tätä usein, eikö silloin kasvatus ole jäänyt puolitiehen? Ettei luota toisen selviytymiskykyihin?
Jos anoppi, äiti on kasvattanut pojastaan, tyttärestään aikuisen, tämä osaa itse etsiä työpaikkansa, tehdä ruokaa, pestä pyykkiä, löytää ystäviä, etsiä kumppanin ja tulla jopa toimeen kaikkien näiden kanssa, ehkäpä tekaista muutaman mukelonkin? Miksi aikuinen ihminen tarvitsee toista aikuista aina valvomaan jokaista liikettään, ja niin, kyse ei ole minusta ja meidän perheestä, vaan nk. tyypillisestä tarinasta tällä palstalla.
Edellinen kirjoittaja ei muuten ladellut, että aikoo anoppina käyttäytyä sitten omasta anopistaan poikkevalla tavalla. En oikein usko, että ihminen, on sitten anoppi, miniä tai vävy, voi tehdä tällaista päätöstä JA pysyä siinä, se vastaantuleva ihminen kun ei välttämättä hyväksyä sinua, vaikka olisit kuinka mielin kielin, tai edes oma itsesi. Jos ihminen, tästä huolimatta koettaa yrittää sitä, hyvää käytöstä, vastoin tahtoaan, sen vilpin kyllä huomaa jokainen.
On vaan tunnustettava, että kaikkien kanssa ei tulla toimeen, ja suku on pahin on usein totta.
kuitenkin ovat piruja.
Niinhän se on, kunhan miniä ei näe anoppia, tuskin tulee riitaakaan, koska jo anopin olemus sinänsä saa usein miniän karvet pystyyn. Epäilemättä myös toisinpäin, joten paras on pysyä poissa miniän näköpiiristä.
Ehkäpä aikanasi, jos itse olet miniän anoppi, tuskailet sen kanssa, ettet voi mennä katsomaan poikaasi ja lapsenlapsiasi, siis miniän näköpiiriin.
En tietääkseni ole sanonut, että joku miniä tarvitsisi anopin neuvoja.
Kyllä anopit jo varmasti tietävät, että miniällä on omat tuttavansa, eikä hän anoppia tuttavapiiriinsä halua.
Voitko kuvitella, että myös miniä voi olla lähes ainoa ihminen, jonka kanssa anopille ja apelle tulee riitaa. Se niistä ihmissuhdetaidoista.
Mitä ihmettä sinä jankutat niistä neljän vanhemman neuvoista? Minä en kenellekään ole neuvojani tupannut.
Et sinä niin tyhmä voi olla, että käsittäisit sanan näköpiirissä kirjaimellisesti. Älä lisää minun sanomisikseni asioita, joita en ole sanonut.
Aivan. Vastaantuleva ihminen ei välttämättä hyväksy sinua, vaikka olisit kuinka mielinkielin.
Ja muista, sekaannuksen välttämiseksi. Täällä on monta kertaa huomautettu, että anoppi on miniälle vieras ihminen. Siis hän ei kuulu miniän sukuun, mutta on silti usein pahin.
Kuten sanoin viestissäni, puhuin tyypillisestä tarinasta tällä palstalla, en sinusta, enkä minusta, puhuin siitä, että anopit yleensä koettavat neuvoa miniöitä. Siitähän ne useimmat ongelmat aiheutuvatkin, mistäs muusta?
Kukaan ei riitaannu vain siitä, että ohimennen näkee anopin, tai miniän, siihen vaaditaan aika paljon puhetta vuosien varrella. Puhun nyt vain itsestäni, mutta minut on ainakin kasvatettu kunnioittamaan ikäihmisiä, enkä ole sanonut vastaan anopille kuin yhden kerran, ei ole tarvinnut, koska ei puutu meidän elämäämme. Sanon miehelleni, ja tämä hoitaa asiat äitinsä kanssa. Teemme mitä olemme luvanneet, ja odotan samaa heiltä, se ei aina valitettavasti onnistu.
Useimmiten se miniä, anoppi on se ihminen, jonka kanssa juuri tulee sitä vakavampaa riitaa, koska miniä on naimisissa anopin pojan kanssa, ja anoppi on tämän pojan äiti. Ei sukua, mutta silti aivan tämän uuden suvun, anopin perheen ytimessä, olen naimisissa anopin vanhimman pojan kanssa. Vaikea on vältellä, koska kohtaamme kuitenkin.
Enkä jää kotiin, kun mieheni menee äitinsä luokse, tosin emme ole riidoissakaan. Vaikka en viihdy anoppilassa, se antaisi väärän kuvan mieheni ja minun suhteestamme, poisjäänti pilaisi lopullisesti suhteeni anoppiin. Mitään vakavaa ei tosin ole sattunut, hän ei ole puuttunut elämäämme, kuten eräät anopit tällä palstalla.
Vaatii aikamoista onnea, kohtalon johdatusta, sattumaa, että löytää sen oikean miehen rinnalleen, se, että kohtalolla riittäisi onnea myös anopin valintaan, on usein liikaa vaadittu. Koska se mieshän rinnallani on se tärkein ihminen, ei hänen äitinsä. Sama kai pätee useimpiin miniöihin.
En ole koskaan kuvitellut olevani "enkeli". (Sellaisia kun ei ole olemassakaan.)
Normaali ihminen edes yrittää käyttäytyä hillitysti, vaikka nyt ei sattuisikaan pitämään jostakusta. Anoppini kuitenkin on sitä mieltä, että hän saa piikitellä päin naamaa ja panetella selän takana aivan miten paljon lystää. Kaikilla muilla vain on velvollisuus ottaa mitä annetaan.
En ole ainoa, joka hänen käytöstään on ihmetellyt vuosien saatossa.
Huoh.
Minulla on kiva anoppi. Mutta SIITÄKIN HUOLIMATTA arvaa vaan, kiinnostaako sitä asiaa tulla jankkaamaan useammin johonkin anoppi&appi-palstalle? Varsinkin kun ei tuossa asiassa ole sitten sen enempää räpätettävää. Mutta kuvittelepas sellainen tilanne, jossa anopilla ja miniällä todella tulehtuneet välit. Heitä palsta taas kiinnostaa luonnollisesti enemmän. Siinä sulle yksi syy.
en puutu poikani enkä sen avokin elämään millään tavalla, en mene kylään, enkä vaivaa heitä luokseni.
Ja kaikki on tyytyväisiä!
Eihän kukaan jaksa raahautua tänne palstalle varta vasten avautumaan, että hänen anoppinsa EI arvostele hänen kokkauksiaan, EIKÄ hän vieraile liian usein jne. Miksipä tavallisesta, tyydyttävästä olotilasta koettaisiin tarvetta avautua?
Vähän sama juttu kuin uutisissa. Miksi kerrotaan vain kurjia juttuja? Koska vain niistä on tarve puhua. Tavallisista ei.
Tässä vertaus, jota olen ennenkin käyttänyt. Täällä on varmaan osasto, jossa keskustellaan rakennuksista ja niiden ongelmista es. homeesta. Minulla on ihan hyvä homeeton talo. En näe mitään järkeä enkä ideaa siinä, että menisin sille palstalle päivittelemään, että aina te näistä homeista. Että miksei kukaan kirjoita, että hänellä on homeeton talo.
Aloituksia ja keskustelua syntyy yleensä, kun jollakin on mieltä painava asia. Kellä isompi kellä pienempi. Täällä voi purkaa mieltään ja täältä voi saada hyvääkin vertaistukea tai uusia näkökantoja. Joskus tosin ketjut kääntyvät kummallisiksi, mutta elämä on sellaistakin.
Hyvä ystäväni on anoppi.
Ainoa lapsi, tytär, meni naimisiin nuorena naapurin pojan kanssa. Vanhemmat olivat keskenään hyviä ystäviä.
Vuosien kuluessa aviomiehen alkoholiongelma kasvoi yli äyräiden. Hänen välinsä omiin vanhempiin katkesivat, vaimo kesti vuosikausia, mutta otti lopulta eron.
Ainoa uskollinen on anoppi.
Hän otti vävyn huomaansa ja huolehti hänestä vuosia. Kävi hoitamassa hänen kämppänsä siivouksen, ja kun asunto meni, etsi hänelle hoitopaikan alkoholistiparantolasta. Vävy palkitsi huolenpidon karkaamalla siltojen alle kesäkausiksi.
Syksyllä sitten taas ilmaantui, kun kylmä ajoi sisätiloihin.
Anoppi oli ja on vihainen vävyn vanhemmille ja omalle tyttärelleen, koska he eivät jaksaneet alkoholistia.
Hän sanoi minulle, että koska ihmisellä on vain yksi elämä, vävyn pitää saada elää sairaudestaan huolimatta kunnollista ja turvattua elämää. Sen järjestäminen on omaisten velvollisuus.
Välit vävyn vanhempiin katkesivat. He olivat vanhoja ja sairaita, nyt jo kuolleet, mutta anoppi moittii heitä yhä pojan hylkäämisestä.
Tyttären kanssa välit olivat vuosia katkeamispisteessä. He ovat aina olleet eri mieltä erosta ja vävyn asioista.
Ei voi kuin ihailla anoppia, joka jaksaa olla noin uskollinen ja ymmärtävä.
Sehän on aivan selvää, että jo ikään 30-45 kuuluu arvostella vanhempiaan. Nyt vaan näyttää siltä, että se alkaa kohdistumaan ainostaan toiseen vanhempaan äitiin tai anoppiin. Mihin hittoon tää porukka sijoittaa isät ja appiukot??? Kyllä nyt olis nuorten naisten hyvä mennä sinne peilin eteen katsomaan sitä omaa pärstää. Alkaa tuntumaan, että anopeilla on pelkkä koiran - tai likatunkion virka. Nämä nykyajan miniät ovat ennen kuin huomaavatkaan niitä kauheita anoppeja. Ei elämä pysähdy nykyisten vanhempien sukupolveen. Nyt on menty liian pitkälle mollaamisen tiellä ja ainakin äitinä ja anoppina voin sanoa, että tästä ei tule hyvää seuraamaan. Teillä on hitonmoiset ongelmat edessänne ellei tyylinne ala muuttumaan. Se kun vaan sattuu olemaan niin, että kantapäänkautta ne sitten oppii, jos siellä omassa pääkopassa ei ala jotain tapahtumaan. Tällainen tunteeton anoppien panettelu vaan osoittaa, että mollaajalla on pahat omat ongelmat jotka hän yrittää projisoida anoppiin osoittamalla hänet kaiken pahan aluksi. Missähän se empatia mahtaa olla? Sitä huudetaan kurkku suorana, mutta ei tule mieleenkään, että myös se paska anoppi on IHMINEN ei koira. Tuntuu välillä sille, että on kasvattanut päin peetä omatkin kakaransa, kun ei ala millään löytyä aikuista asennetta, vaikka kohta alkaa jo omatkin lapsensa avioitua. Täytyy vissiin ostaa pari tuttipulloa, ihan vaan siltä varalta, että jos ne mukulat vielä tosta nuorentuu, niin tuttipulloakin voidaan taas tarvita.
Olen miniä, joka ei koskaan lähtenyt riitaa hankkimaan vaan tutustumaan miesystävänsä perheeseen. Kaikenlainen sonta vaan alkoi valumaan anopin puolelta. Ei sitä ihminen jaksa sonnan syöntiä pitkään vaan on otettava anoppi tilille sanomisistaan ja tekemisistään. Sitten anoppi luikkii karkuun eikä ala asioista keskustelemaan. Häpeä on niin suuri. Tällöin katkaistaan välit ja aletaan panetella taas miniää, kun hänen kanssaan ei voi olla missään tekemisissä.
POinttini on siis, että harvemmin riita alkaa miniä puolelta vaan kyllä se sonta alkaa leviämään sieltä vanhemman puolelta, jonka pitäisi olla elämää kokenut ja kypsä ihminen. Vaan anopit on nykyään omaan elämäänsä katkeria ja kateellisia nuorille miniöille.
Huomatkaa, että miniät on nuoria ihmisiä. Ei heillä ole kokemusta omasta perheestä tietenkään vaan elämä ja oppiminen on vasta edessä. Ei nuori ihminen ole niin kiero, että osaisi alkaa miesystävänsä äidin kanssa tulilinjalle heti ensikättelyssä. Kyllä se anoppi alkaa sitä keittoa keittämään. Sillähän on siitä elämän kokemusta, kun on reilusti minää vanhempi.
Älä pidä siihen anoppiin mitään yhteyttä. Laita käyttäytymiselle rajat ja pidä niistä rajoista myös kiinni. Tilanne rauhoittuu ennemin tai myöhemmin, mutta älä valita, se ei tällaisissa tapauksissa auta yhtään mitään. Millaisessa kodissa sinä olet kasvanut? Eiko sulle ole opetettu kotona miten rajat laitetaan. Kaikki ei ole aina sen anopin syytä, vaan joskus voisi katsoa miten se oma äiti on kasvattanut. Ja vielä, anoppi ei ole sama kuin äiti ja jos äidille onkin voinut paukuttaa päätään, niin anoppi on miehen äiti ja siis aivan vieras ihminen.
Porukoilla näyttää olevan jo peruskäsitteetkin sekaisin.
En valita. Kerroin vain omasta tilanteestani. Anoppi ei ole meitä häirinnyt rajojen laiton jälkeen.
Olen kasvanut perheessä, jossa suvun kanssa on oltu paljon tekemisissä. Kaikenlaisten ihmisten kanssa on siis oltu tekemisissä ja pärjätty kaikenlaisten kanssa. Anoppi on aivan eri maata. On ilkeä perin pohjin. Keskustella ei voi, kun viha jyllää anopissa. Mutta yrittänyt olen aikani.
Elämä on uomissaan. Hyvää jatkoa sinullekin!
anoppi oli erittäin läheinen ihminen ja koska hän oli minun mieheni,joka on minulle maailman parhain ja rakkain ihminen, niin oli hänen äitinsäkin rakas minulle.
Kyllä anoppi kuuluu tietysti sukuun, jos ollaan naimisissa. Onhan lapsissakin hänen geeniperimäänsä.
Kukahan tietämätön siellä huhuilee?
avioliiton kautta, ei varmaan muuten. Anoppi on aivan vieras ihminen miniälle, enkä ymmärrä, jos poika on rakas aviomies, miksi hänen häijyä äitiään pitäisi rakkaana pitää. Näin meillä.