Miksi

ei keskeyttänyt kilpailua!? Onko materian tavoittelu ajanut näin pahasti ohi inhimillisen ajattelun!

Todella huonoa mainosta Pitkämäelle ja Suomelle!
5431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

olisi keskeyttänyt, niin sinä moukka haukkuisit sitten siitä.

Äänestä

sinäkin olisit jatkanut miljoonapotin tavoittelua.

Äänestä

Jos Tero olisikin keskeyttänyt kilpailun kolmanteen heittoon, niin olisiko poistanut tuon kauhean onnettomuuden? Teronhan olisi pitänyt lopettaa kilpailu toisen kierroksen jälkeen. Eikö niin, toope?

Äänestä
  • tehnyt tehtyä tekemättömäksi, mutta olisi se ollut hieno ele osoittaa kunnioitusta uhria kohtaan.

    Jatkaessaan kilpailua Pitkämäki leimasi itsensä ahneeksi ja välinpitämättömäksi ihmiseksi. Lisäksi hän olisi vielä voinut keihästää jonkun muukin jäljellä olevilla heitoillaan.

    Äänestä

  • tietenkään kirjoitti:

    tehnyt tehtyä tekemättömäksi, mutta olisi se ollut hieno ele osoittaa kunnioitusta uhria kohtaan.

    Jatkaessaan kilpailua Pitkämäki leimasi itsensä ahneeksi ja välinpitämättömäksi ihmiseksi. Lisäksi hän olisi vielä voinut keihästää jonkun muukin jäljellä olevilla heitoillaan.

    Vit*u että voit olla tyhmä, etkö sä pahvi tajua että se oli onnettomuus? Niin joo, "teron pitää nyt lopettaa kilpaura, kun hän voi lävistää taas jonkun" .Vi*un horoperse.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pitkämäki kirjoitti:

ei keskeyttänyt kilpailua!? Onko materian tavoittelu ajanut näin pahasti ohi inhimillisen ajattelun!

Todella huonoa mainosta Pitkämäelle ja Suomelle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu