Aloitan nyt tästä keskustelun, koska aihe on vaivannut minua vuodesta toiseen.
Minua käytti seksuaalisesti hyväksi äitini isä. Alkua en muista, olin kai taaperoikäinen ja loppui siihen kun aloin välttelemään tätä ihmistä noin kymmenen vanhana.
Hyväksikäyttö oli alapääni hinkkaamista housuntaskujen kautta ja kahvipydässä hinkkasi jaloillaan pöydän alta, kaikkien läsnäollessa ja muiden huomaamatta.
Äidille kerroin 12 vuoden ikäisenä, kun äiti päätti siinä iässä ottaa nämä asiat puheeksi, kysellen, onko kukaan kosketellet minua tms.
Kerroin mitä hänen isänsä oli minulle tehnyt. Äiti järkyttyi. Ei ollut uskonut, että se enää tekee sitä ja kuvitteli olleensa ainut.
Otettiin selvää, äitini siskoista kahta (kolmannesta ei tiedetä, sairasteli silloin eikä olla kysytty vielä tänäpäivänäkään) oli käytetty hyväksi, sekä naispuolisista serkuista osaa (voimakkaimmat persoonat jätettiin rauhaan). Molemmat äidin siskoista luulivat olleensa ainoita, eivätkä hekään olleet ymmärtäneet suojella lapsiaan.
Vasta tänäpäivänä tajusin, että kaikki äitini velien tyttäret jätettiin rauhaan.
Toisin kuin useimmat hyväksikäytetyt, en syyllistä itseäni tapahtuneesta. Sen sijaan tunnen jonkinlaista katkeruutta äitiäni, tätejäni, sekä vanhempia serkkujani kohtaan. Itse tekijä on haudassa.
Kysynkin nyt teiltä naiset ja äidit, voisitteko teoriassa kuvitella jättävänne lapsenne valvomatta hyväksikäyttäjänne (vanhuksen) seuraan? Tämä oli toistuva kuvio meidän suvussa, joten haluaisin tietää, voiko tällaista tapahtua muuallakin?
Minua käytti seksuaalisesti hyväksi äitini isä. Alkua en muista, olin kai taaperoikäinen ja loppui siihen kun aloin välttelemään tätä ihmistä noin kymmenen vanhana.
Hyväksikäyttö oli alapääni hinkkaamista housuntaskujen kautta ja kahvipydässä hinkkasi jaloillaan pöydän alta, kaikkien läsnäollessa ja muiden huomaamatta.
Äidille kerroin 12 vuoden ikäisenä, kun äiti päätti siinä iässä ottaa nämä asiat puheeksi, kysellen, onko kukaan kosketellet minua tms.
Kerroin mitä hänen isänsä oli minulle tehnyt. Äiti järkyttyi. Ei ollut uskonut, että se enää tekee sitä ja kuvitteli olleensa ainut.
Otettiin selvää, äitini siskoista kahta (kolmannesta ei tiedetä, sairasteli silloin eikä olla kysytty vielä tänäpäivänäkään) oli käytetty hyväksi, sekä naispuolisista serkuista osaa (voimakkaimmat persoonat jätettiin rauhaan). Molemmat äidin siskoista luulivat olleensa ainoita, eivätkä hekään olleet ymmärtäneet suojella lapsiaan.
Vasta tänäpäivänä tajusin, että kaikki äitini velien tyttäret jätettiin rauhaan.
Toisin kuin useimmat hyväksikäytetyt, en syyllistä itseäni tapahtuneesta. Sen sijaan tunnen jonkinlaista katkeruutta äitiäni, tätejäni, sekä vanhempia serkkujani kohtaan. Itse tekijä on haudassa.
Kysynkin nyt teiltä naiset ja äidit, voisitteko teoriassa kuvitella jättävänne lapsenne valvomatta hyväksikäyttäjänne (vanhuksen) seuraan? Tämä oli toistuva kuvio meidän suvussa, joten haluaisin tietää, voiko tällaista tapahtua muuallakin?
Vastaukset 24
Vanhimmat
..mutta siltikin on pakko tarinasi luettuani kysyä miksi tunnet katkeruutta äitiäsi kohtaan, hänhän on ollut myös uhri?
Miksen saa olla katkera äidille, joka ei sen vertaa tajunnut, että pedofiilin seuraan ei lasta kannata yksin jättää?
Niin.. Minä muistan että isäni käytti minua hyväksi. Nyt odotan esikoistani, enkä todellakaan voi edes kuvitella edes antavani lastani kummankaan vanhempani syliin. En haluaisi nähdä heitä edes enää.. Tuntuu pahalta edes ajatella että veisin vauvani heidän luokseen.. Saati jättäisin hänet heidän hoiviinsa, vaikkei isäni mitään hänelle enää kykenisi tekemäänkään.....
Tunnen myös katkeruutta sukulaisiani kohtaan, kun eivät ole tajunneet asiaa.. tai eivät ole halunneet(?). Äitinikin vain joi aina, niinkuin nytkin, ja elää omassa "kuplassaan", että kaikki on aina niin hyvin!
Olen miettinyt onko kaikille kyseinen asia niin vaikea käsitellä, että se halutaan vain "painaa villaisella", ja ajatellaan "että ei sellainen nyt voi olla mahdollista"
ja halutaan unohtaa asia ja tuollasiet pahat ajatukset toisesta ihmisestä.. Ja "kaikilla" on helpompi elää ajattelematta asiaa, kuin käsitellä ja käydä läpi noinkin vaikeaa asiaa..
Tai saati sitten kuinka vaikeaa olisi tunnustaa ja puhua mitä on tapahtunut sellaisille henkilöille jotka ovat tämän paholaisen kanssa tekemisissä, sen jälkeen kun on kasvanut siihen auktoriteetiin ja pelkoon ja häpeään kyseisetä asiasta ja henkilöstä...
Kun mietin millainen lapsi itse olin kaikkine pakkoneurooseineni jne. niin luulisi jonkun huomanneen ettei kaikki ole nyt kohdallaan..
Mitään historiaa suvustani en tiedä hyväksikäytön osalta.. ja aion todellakin suojella lastani kaikelta pahalta.. Itseasiassa pelkään että minusta tulee liiankin suojeleva..
Ei papastakaan varmaan olisi uskonut, että mihinkään kykenee, mutta vaikka oli lähelle 80 v ikää, parkinssonin tauti ja muut sairaudet, pystyi silti käyttämään hyväkseen...
Olen todella pahoillani puolestasi, olet joutunut kokemaan tuota päivittäin, minä sentään vain pari kertaa viikossa ja silti arvet jäi.
Hei !
Itselläni ei vielä lapsia ole, mutta esikoinen on tervetullut-tilassa kuitenkin. En jättäisi lasta kahden kesken hyväksikäyttäjän kanssa. Oma isäni käytti minua seksuaalisesti hyväkseen ollessani lapsi ja omat tutkimustulokseni viittaavat myös siihen, että tämä on kulkenut suvussa pitkän matkaa taaksepäinkin.. En tiedä, onko isälläni muita uhreja, sitä epäilen. Ja toivon. Mutta varmahan en voi olla.
Varjelin aikuisikääni saakka äitiäni totuudelta, koska hänen terveydentilansa on ollut niin heikko, etten halunnut pahentaa sitä entisestään. Reilu vuosi sitten asiasta kuitenkin kerroin ja pettymykseni oli valtaisa.. hän oli tiennyt asiasta koko ajan. Oli toivonut, etten muistaisi itse tapahtuneita tai jos muistaisin niin viimeistään nyt minun pitäisi vain voida unohtaa.
Nuo asiat ovat joillekin liian vaikeita kohdata. Niin äidillenikin kävi, hän liittoutui isäni, hyväksikäyttäjäni kanssa samalle puolelle. Voinet uskoa vihani, äitiäni olin vuosikaudet suojellut ja turhaan.
Vaikeita asioita nämä ovat. Tekevät kovin yksinäiseksi. Pitää vain yrittää luottaa omaan vahvuuteensa ja pärjätä ilman normaaleja tukiverkkoja. Jaksamista meille kaikille. Halaus.
ja halauksia lähetän!
Mun on niin vaikea sanoa mitään kenellekkään, joka on kokenut paljon pahempaa kuin minä. En tiedä mikä siinäkin on... Empatianpuutteesta ei voi olla kysymys, koska ahdistun niistä mielikuvista, joita aiheesta tulee. Asioita, joita minulle ei onnekseni koskaan tehty.
En tiedä ketä inhoan enemmän, tekijää vai vaikenijoita. Minusta tuntuu, että vaikenijat ovat eniten syyllisiä lasten kärsimyksiin.
Mielestäni läheinen, joka tietää hväksikäytön ja antaa se silti jatkua, on yhtä syyllinen kuin pedofiilikin.
Voi olla, että hän suojelee itseään ja pelkaa miehen kostoa. Ajattelee, että pianhan mies lopettaa, kun tyttö kasvaa isommaksi. Elättelee toivoa, että tyttö ei oikein käsitä, ja ainakin unohtaa koko asian myöhemmin.
Aikaisempina aikoina ajateltiin ikävistä asioista ihan yleisesti, että lapset unohtavat.
Se johtui tietysti siitä, että lapsilla ei useinkaan ollut tilaisuutta ja ehkä ei oikeita sanojakaan kertoa mieltään painavasta asiasta.
Et ole varmaankan ainoa, joka on joutunut kestämään "salaisuuden", jonka kaikki kuitenkin ovat tienneet.
Minulla on ollut parempi onni. Vaikka onnettomuus on se että vanhempani kuolivat minun ollessa vauva.
Mummuni tuo satujen paha noita akka kasvatti?! minut, häntä pelkäsi kokopikku paikkakunta.
Kun minua yritettiin käyttää hyväksi uhkasin kertoa mummulle. joten kaikki jäi yritykseksi.
Kun 15v asuin yksin mummun ollessa vanhainkodissa, tuli naapurin mies ja klallisti minut hetekalle, nousin ylös uhaten kertoa hänen äidilleen.
Näin minä kymmenet kerrat pelastin itseni..
Olin 26v asuin puupasilassa kun jostain syystä kauniina kesä aamuna tulin kävellen töölöönlahden rantaa eläintarhan uniolle päin. Puskasta hyökkäsi kimppuuni mies. Pelästyin niin että levitin jalkani sanoen-siinä on - mies nousi ylös ja lähti luikkimaan kohti keskustaa.
Olen tämän kertonut läkärille ja hän sanoi minun toimineen oikein, sillä raiskaaja menettää mielenkiinnon jos uhrio on liian helpostin saatava.
On paljon yleisempåää kuin uskotan nuo sukurutsat, hyvä että niistä voi nykyään puhua.
Olen ihmetellyt miksi hyväksikäytetyt eivät anna ilmi hyväksikäyttäjääsä myöhemmin? Yleensä syytellään läheisiä vain, jotka ehkä saattoivat tietää. Hyväksikäyttö jättää ahdistuksen jäljet, koko elämä on pilalla.
Minulla on tuttava joka otti asian ilmi isänsä, hyväksikäyttäjän kanssa. Mutta isä kieltää ja sanaoo, ettei tytär voi todistaa mitään? Syyttelee tytärätä vaan hulluksi. Tyttären isä on ilmeisesti myöskin joutunut aikanaan isänsä hyväksikäyttämäski. Mikä asia lopettaa kierteen. Hyvä on nykyisin, että asuasta puhutaan.
Miksi hyväksikäytetty vaikenee? Etääkö ympäristö puhumasta vai mikä?
Itse en oikeastaan tajunnut koko juttua, kuin vasta vähän ennen kuin kerroin äidille.
Minulle ei koskaan puhuttu noista asioista lapsena. Sitten kun kerroin, äiti kysyi, nostetaanko oikeusjuttu? Pidin sitä turhana, koska tekijä oili sairaalassa ja teki kuolemaa.
Päätettiin sitten vaan kertoa kaikille asiasta, paitsi tuolle yhdelle tädille joka sairasti syöpää ja hänen tyttärelleen. Kerran baarissa menin sanomaan tälle tyttärelle (minua kaksi vuotta vanhempi), että tiedän mitä sulle on mummulassa tehty. Tyttö rupesi itkemään ja sanoi, etten voi tietää! Siinä sitten juteltiin ja tämä tyttö itki kaulassani kertoen noita pahuuksia mitä hänelle oli siellä tehty. Hän oli aikoinaan siellä hoidossa päivittäin, joten häntä oli käytetty kaikkein pahiten hyväksi.... :´(
..oli etten olisi pystynyt todistamaan asiaa mitenkään.. Tai psykiatrit kysyi joskus haluanko vetää jutun oikeuteen, niin olisin tarvinnut hänen mukaansa jotain konkreettista todistusaineistoa asiasta.. En sitten vetänyt oikeuteen koska mistä sellaisia todisteita olisin löytänyt ja ukko olikin jo niin huonossa jamassa, että koko loppu elämänsä tulee kärsimään.. Se on minusta suurempi rangaistus kuin parin vuoden istuminen.. Ihan kuin olisi tuomio tullut korkeammalta taholta!!
.. ja vaikenen asiasta muille kuin rakkaille ihmisilleni, koska uskon että jos kertoisin sukulaisilleni niin kukaan ei uskoisi minua.. sysäisivät asian pois, niin kuin ovat tehneetkin.. Minun suvussani puhutaan vain säästä ja juoruillaan toisten asioita tai puhutaan pahaa selän takana..
Enkä kaipaa mitään voivottelua sukulaisiltani he ovat jo niin kaukaisia minulle...
Eläköön kaikki vaan omaa elämäänsä..
Ehkä siitä suvustakin voi päätellä jotain, jos ovat aikoinaan silmänsä sulkeneet..
Miten lapsi voi kerätä todisteita? Kuulostaa ammatti-ihmisen suusta kummalliselta Minä en ymmärrä tuota asiaa mitenkään. Kyllä lapsi kertoo aidosti asioista mitä on tapahtunut. Lapsi ei keksi noita asioita omasta päästään.
Haluaisin, että tänne Suomi24-palstalle tulisi oma lapsena hyväksikäytettyjen-palsta. Sinne voisi nimettömänä kauheuksia kokeneet kertoa tuntojaan. Toivon, että myös miehet jotka ovat hyväksikäyttäneet lapsia kertoisivat MIKSI??
Miten lapsi voi kerätä todisteita? Kuulostaa ammatti-ihmisen suusta kummalliselta Minä en ymmärrä tuota asiaa mitenkään. Kyllä lapsi kertoo aidosti asioista mitä on tapahtunut. Lapsi ei keksi noita asioita omasta päästään.
Haluaisin, että tänne Suomi24-palstalle tulisi oma lapsena hyväksikäytettyjen-palsta. Sinne voisi nimettömänä kauheuksia kokeneet kertoa tuntojaan. Toivon, että myös miehet jotka ovat hyväksikäyttäneet lapsia kertoisivat MIKSI??
Ei pedofiileja hyväksikäytettyjen palstalle!
Olen hetken kirjoitellut eräällä hyväksikäytettyjen palstalla ja siellä kävivät pedofiilit "haaskalla". Syylistämistä, mitätöimistä yms.
Siellä rehentelivät myös teoillaan... :´(
Sain sieltä palstalta enemmän ahdistusta kuin mistään aikoihin, joten lopetin käymisen.
Jos ja KUN hyväksikäyttäjä on ns. verisukua, niin tuollaiset asiat lähinnä OKSETTAVAT ja pistävät juomaan alkoholia.
Ei niistä ole helppo puhua "tuosta vaan"!
sairaat yksilöt itse koe tekevänsä mitään väärää, he "opettavat" lasta turvallisesti seksiin...Eihän pahinkaan sadisti voisi elää itsensä kanssa, jos ei keksisi teoilleen jotain oikeutusta. Aivan mielettömän sairaita nämä ovat. Jos tytärtäni joku hyväksikäyttäisi, niin aivan varmasti tappaisin hänet omin käsin.
Minua käytti hyväksi huomattavasti itseäni vanhempi isoveli. Vaanimista yötä päivää, raiskausyrityksiä, pelkoa, häpeää. Onneksi oli lukollinen oma huone ja vikkelät kintut, niin että varsinaiselta raiskaukselta säästyin. Äidille en edes kuvitellut kertovani, olin oppinut jo hyvin pienenä, että äidille ei "hourita".
Isoveli oli äidin harha-askel, josta asiasta ei ikinä ole perheen sisällä puhuttu; täysi tabu. Kuitenkin häntä "kuului ymmärtää" ja äiti salli hänelle monia asioita, joita minun ei tarvinnut kuvitellakaan tekeväni.
Saimme molemmat lapsia ja olimme lähinnä mummolan kautta tekemisissä, minä hyvin vastentahtoisesti. Tuli lapsilleni kutsu isoveljen mökille noin viikoksi, että tutustuisivat serkkunsa kanssa. Olin paniikissa, en keksinyt mitään tekosyytä hylätä kutsua. Tarkistin nukkumapaikat, että ovat erillään isoveljestä. Veljen vaimo, tosi mukava ja asillinen ihminen oli myös paikalla, niin että uskalsin sitten jättää lapset sinne. Seuraavan yön valvoin ja iltapäivällä ajoin sen 100 km takaisin mökille ja hain lapset pois jotain sekavaa selitellen. Ennestäänkin omituinen luonteeni sai tästä tempauksesta taas lisämainetta ja suku katsoi minua entistä vinompaan.
Kyselin lapsilta kautta rantain ja olen melko varma, että mitään ei tapahtunut. Nyt lapset ovat aikuisia ja isoveli kuollut. Olen hänestä heille noin ylimalkaisesti kertonut, että sairaita taipumuksia oli ja sen tähden pysyin hänestä kaukana.Myös leskelle vihjaisin asiasta, että tietää tarkkailla lähipiiriä, josko löytyisi muita uhreja. Tämä vihjaus kyllä syöksi minut suvusta täysin luopioksi, mikä asia alkuun tuntui kauhealta mutta nyt vuosia myöhemmin ajatellen lienee parasta mitä on tapahtunut.
Ja kyllä, halveksin ja vihaan vanhempiani, etteivät huomanneet ja suojelleet. Oireilin ihan näkyvästi pienestä pitäen, mutta moitittiin vaan kummalliseksi ja kehuttiin, kuinka naapurien ja sukulaisten lapset on niin paljon iloisempia ja fiksumpia.
Joo, sad story taas...MIKSI niin usein kusipää karkaa sitten vaikka kuoleman avustuksella ja uhri tosiaan leimataan "sekopääksi"..?
No taustat jos olisin tiennyt, niin enpä kyllä olisi päästänyt omaa lastani lähellekään tuollaista "setää".
Mistä tunnistaa miehen, jolla on taipumuksia käyttää omia tai lapsia yleensä hyväksi?
Ettei erehdy väärän miehen kanssa naimisiin ja ettei suvun hyväksikäytön tavat periydy.
Miehet, jotka ovat yliaktiivisia seksuaalisesti ovat niitä mahdollisia hyväksikäyttäjiä. Näin olen kuullut.
Milläs sen määrittelet, täysin normaali mieskin voi haluta rakastella usein, ainakin suhteen alkuaikoina(ennen lapsia ja valvottuja öitä)? Et voi noilla kriteereillä ja kuulopuheilla määritellä pedofiilia.
Enpä taida uskoa, että pelkkä "seksuaalinen yliaktiivisuus" riittää...
..ylläpitoa tai seriffiä jollain tavalla? Vastauksia kun on enemmän kuin 8kpl?
Miksi aihe halutaan vaijentaa??